Sivu 6/8
Re: Stefan Thermanille 6 kk ehdollista vankeutta useista rikoksista ja rakennusbisnekset
Lähetetty: Ti Maalis 05, 2024 4:28 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Stefan Thermania epäillään taas uusista törkeistä rikoksista
Ilta-Sanomien tietojen mukaan Thermania epäillään jälleen uudesta törkeästä talousrikoskokonaisuudesta.
Tällä kertaa rikosepäilyt liittyvät Thermanin sataprosenttisesti omistamaan kiinteistöfirmaan St Capitaliin. Therman, 36, on myös yhtiönsä toimitusjohtaja.
IS:N tietojen mukaan poliisi epäilee, että Therman olisi laiminlyönyt törkeällä tavalla yhtiön kirjanpitovelvoitteet sekä siirtänyt perusteettomasti yhtiön varoja velkojien ulottamattomiin.
Tästä syystä Thermania epäillään törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Siten miestä uhkaa rikoslain mukaan jopa vankeusrangaistus.
Tutkinta on alkuvaiheessa, koska poliisi sai asiassa tutkintapyynnön vasta viime vuoden puolella.
PRH on uhannut yhtiön poistamisella kaupparekisteristä, mikäli tuoreita tilinpäätöstietoja ei olisi toimitettu 28. helmikuuta mennessä. Ainakaan keskiviikkona 5. maaliskuuta tilinpäätöstietoja ei rekisteristä vielä löytynyt.
THERMANIIN kohdistuu tällä hetkellä toinenkin talousrikostutkinta. IS on uutisoinut aiemmin, että poliisi selvittää epäselvyyksiä Thermanin hevostallibisneksessä.
Poliisi epäilee Thermania törkeästä kirjanpitorikoksesta ja velallisen epärehellisyydestä liittyen Sammaltien Ratsastajat -yhtiön toimintaan. Yhtiö on mennyt sittemmin konkurssiin.
https://www.is.fi/viihde/art-2000010272630.html
Re: Stefan Thermanille 6 kk ehdollista vankeutta useista rikoksista ja rakennusbisnekset
Lähetetty: Ti Maalis 05, 2024 5:34 pm
Kirjoittaja Saimaanorppa
Tänkin vois laittaa istumaan ihan sinne koppiin eikä koko ajan ehdollisia..
Kellokaupan ryöstökin oli niin läpinäkyvä.
Joutuu sinne vähemmästäkin..
Re: Stefan Thermanille 6 kk ehdollista vankeutta useista rikoksista ja rakennusbisnekset
Lähetetty: Ke Maalis 06, 2024 1:29 pm
Kirjoittaja kantavapalju
Oliko niin että kaveri juuri ulkomailla ? Voipi olla että saa suomeen tultuaan suoran kuljetuksen kentältä pasilaan ?
Hangon kapakoihin porttikieltoja saanut liikemies Stefan Therman hakattiin sairaalakuntoon Tammisaaressa
Lähetetty: To Elo 29, 2024 7:27 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/st ... n/1443385h
Stefan Therman hakattiin sairaalaan – miesjoukko antoi selkäsaunan
Lähipiirin mukaan kohuliikemiehen leuka murtui ja kalloon tuli ruhje.
Takavuosien kohuliikemies Stefan "Stefu" Therman on käynyt viime aikoina tammisaarelaisissa soittoruokaloissa juhlimassa, koska hänellä on hankolaisiin baareihin porttikieltoja. Toissa viikonloppuna tie nousi Tammisaaressa ikävästi pystyyn, kun Stefu riitaantui miesporukan kanssa.
– Stefu sai ensin paikallisessa kapakassa nyrkistä. Sen jälkeen kohuliikemies lähti kadulle meuhkaamaan, Seiskalle kerrotaan.
Epäonnekseen Therman tapasi ulkona saman miesjoukon, jonka kanssa hänellä oli ollut jo ravintolassa riitaa.
– Stefu sai turpiinsa. Pahoinpitelyyn ilmeisesti osallistui useita miehiä, Seiskalle kuvaillaan.
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/st ... va/1442583
Stefan Therman riehui Hangossa: rikkoi ökymaasturin – karu kuva!
Avunannosta huolimatta Stefu ei ole selättänyt ongelmiaan, vaan railakkaista illanvietoista tulee yhä viikoittain vinkkejä. Elokuun alussa Hangossa todistettiin epäuskoista näkyä.
– Stefan riehui Pub Grönan -ravintolan pihalla. Hän repi Range Roverinsa ovet auki ja otti takakontista tennismailan. Sillä hän sitten hakkasi autostaan takalasin rikki, hankolaiset kauhistelevat.
Stefun rikkoma luksusmaasturi ei tosin ollut hänen omansa, vaan se oli lainassa helsinkiläiseltä miljonääriliikemieheltä.
– Kyseinen kaveri on yrittänyt tukea Stefua, kun muut lähipiiriläiset ovat jo kääntäneet selkänsä hänelle. Stefu menetti tämän jupakan ansiosta nyt viimeisenkin täysjärkisen kaverin, tuttavat kertovat Seiskalle.
Re: Hangon kapakoihin porttikieltoja saanut liikemies Stefan Therman hakattiin sairaalakuntoon Tammisaaressa
Lähetetty: To Elo 29, 2024 8:06 am
Kirjoittaja Matti Ja Maija
Tämähän on oikein mukava uutinen näin aamuun.

Re: Hangon kapakoihin porttikieltoja saanut liikemies Stefan Therman hakattiin sairaalakuntoon Tammisaaressa
Lähetetty: To Elo 29, 2024 8:10 am
Kirjoittaja RL11/6
*poistettu OT-runoilua*tm
Re: Hangon kapakoihin porttikieltoja saanut liikemies Stefan Therman hakattiin sairaalakuntoon Tammisaaressa
Lähetetty: To Elo 29, 2024 8:15 am
Kirjoittaja Stonedar
Kannattais ettiä köyhempiä kavereita, niiden autojen paskominen ei tuu niin kalliiks.
Re: Hangon kapakoihin porttikieltoja saanut liikemies Stefan Therman hakattiin sairaalakuntoon Tammisaaressa
Lähetetty: To Elo 29, 2024 8:21 am
Kirjoittaja Täytekakku Koskinen
Stonedar kirjoitti: To Elo 29, 2024 8:15 am
Kannattais ettiä köyhempiä kavereita, niiden autojen paskominen ei tuu niin kalliiks.
Itse en lainaisi Stefanille edes tyhjää oluttölkkiä. Pitää olla hullu tai tosi paljon rahaa, että lainaa tuolle Range Roverin.
Re: Hangon kapakoihin porttikieltoja saanut liikemies Stefan Therman hakattiin sairaalakuntoon Tammisaaressa
Lähetetty: To Elo 29, 2024 8:37 am
Kirjoittaja Wildchild79
Täytekakku Koskinen kirjoitti: To Elo 29, 2024 8:21 am
Pitää olla hullu tai tosi paljon rahaa, että lainaa tuolle Range Roverin.
Kunnon ilkivaltavakuutus ja ylihintainen lelumaasturi riittää ihan hyvin.
Re: Stefan Thermanin rikokset ja rettelöinnit sekä sattumukset somessa
Lähetetty: To Elo 29, 2024 8:52 am
Kirjoittaja Stonedar
Wildchild79 kirjoitti: To Elo 29, 2024 8:37 am
Täytekakku Koskinen kirjoitti: To Elo 29, 2024 8:21 am
Pitää olla hullu tai tosi paljon rahaa, että lainaa tuolle Range Roverin.
Kunnon ilkivaltavakuutus ja ylihintainen lelumaasturi riittää ihan hyvin.
Tuohan voisi olla vaikka vakuutuspetos toisaalta, mutta vakuutusyhtiöit vois kyllä tarkastella pykäliään vähän jos lainaat autoa jollekin, joka todistajien nähden hakkaa sitä parkkipaikalla.
Re: Stefan Thermanin rikokset ja rettelöinnit sekä sattumukset somessa
Lähetetty: To Elo 29, 2024 9:15 am
Kirjoittaja Millavaan
Voi Stefua. Sääliksi käy.
Re: Stefan Thermanin rikokset ja rettelöinnit sekä sattumukset somessa
Lähetetty: To Elo 29, 2024 9:22 am
Kirjoittaja QwertyKeyboard
Oma veikkaukseni, että Stefan on sitä tyyppiä mikä muutaman drinkin tai oluen jälkeen muuttuu raivohulluksi ja alkaa aukoa päätä kaikille. Näitähän on tullut nähtyä aikaisemminkin elämässäni. Joku satunnainen turpaan saaminen voi olla huonoa tuuria väärässä paikassa väärään aikaan, mutta jos sitä tapahtuu ihan kokoajan ja saa vielä porttikieltojakin anniskelupaikkoihin kyse ei ole enää huonosta tuurista.
Stefanille ja hänen kaltaisilleen ei alkoholi sovi ollenkaan, mutta nämähän ei useinkaan tajua sitä.
Re: Stefan Thermanin rikokset ja rettelöinnit sekä sattumukset somessa
Lähetetty: To Elo 29, 2024 9:24 am
Kirjoittaja Minämies
Nyt sattui Stefua leukaan! Aika pitkään annettiin sikailla ennen kuin kopsahti. En esitä yllättynyttä.
Re: Stefan Thermanin rikokset ja rettelöinnit sekä sattumukset somessa
Lähetetty: To Elo 29, 2024 10:16 am
Kirjoittaja Wildchild79
Stonedar kirjoitti: To Elo 29, 2024 8:52 am
Wildchild79 kirjoitti: To Elo 29, 2024 8:37 am
Täytekakku Koskinen kirjoitti: To Elo 29, 2024 8:21 am
Pitää olla hullu tai tosi paljon rahaa, että lainaa tuolle Range Roverin.
Kunnon ilkivaltavakuutus ja ylihintainen lelumaasturi riittää ihan hyvin.
Tuohan voisi olla vaikka vakuutuspetos toisaalta, mutta vakuutusyhtiöit vois kyllä tarkastella pykäliään vähän jos lainaat autoa jollekin, joka todistajien nähden hakkaa sitä parkkipaikalla.
Sitähän juuri vihjasin mutta en niin monilla sanoilla.
Eiköhän termi "kilpimies" ole tuttu stefulle.
Jos mä lainaan mun avomersua naapurin mummolle ja se pistää sen paskaksi tossa ostarilla kaikkien kameroiden kuvatessa niin toivon että mun ilkivaltavakuutus korvaisi auton hinnan ihan ilman suurempia kyselyitä, mummo saisi toruja kytiltä "ei rouva hyvä ole soveliasta toisten autoja hajoittaa dementiapäissään" Varmasti vakuutusyhtiö mummolta karhuaisi saataviaan mutta kun ei voi eläkkeestä viedä väkisin niin lopulta kansa maksaa.
Ja näin ruosteinen mesen raato muuttuu rahaksi paremmilla kertoimilla kun jostain motonetin autopalstalta ikinä tulisi saamaan ja pattijoen talviloma on taas tosi.
Re: Stefan Thermanin rikokset ja rettelöinnit sekä sattumukset somessa
Lähetetty: To Elo 29, 2024 10:29 am
Kirjoittaja kantavapalju
Toki syyte pitää nostaa autoa hajottanutta vastaan... mutta tässä taitaa mennä jonon jatkoksi..