Sivu 6/9

Lähetetty: Pe Elo 03, 2007 10:01 pm
Kirjoittaja Jane
Minä olen koko ajan luullut, että asunto oli joku muu kuin murhaajan kotitalo. Kenen asunto oli ja keneltä murhaaja sai auton lainaksi ruumiin siirtämistä varten?

Tuo vanhemman osallisuus kuulostaa mielenkiintoiselta teorialta.

Jotenkin tämä tapaus on kovasti koskettanut meikäläistä. Sitä voi vain pohtia mikä syyllisyys murhaajalla on ollut, kun ruumis on maannut mökin pihassa. Nämä on karseita juttuja, joissa ihminen pilaa kertaheitolla elämänsä.

Lähetetty: Ke Loka 10, 2007 2:45 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Ilta-Sanomat

Poliisi: Opiskelijan kuolema olikin tappo
10.10.2007 13:05, päivitetty 10.10. 14:15

Vuosi sitten kadonneen orimattilalaisopiskelija Mika Varpan, 28, surmatutkinta lieveni loppumetreillä murhasta tapoksi.

Murhasta epäiltynä vangittiin toukokuun lopulla 25-vuotias SM-tason palloilija, joka tunnusti teon ja kertoi haudanneensa ruumiin vanhempiensa mökkipihaan. Tekijä oli velkaa uhrille 100 000 euroa. Miehet olivat jo edellispäivänä yrittäneet sopia maksuaikataulusta.

- Tutkimusten ja rekonstruktion perusteella ei ollut enää syytä epäillä murhaa. Tekoon ei liittynyt nimikkeen edellyttämää suunnitelmallisuutta tai raakuutta, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Ismo Kopra keskusrikospoliisista kertoi tänään IS:lle.

Juttu on siirretty jo syyteharkintaan. Käsittely käräjäoikeudessa alkaa marraskuun alussa.

Poliisin mukaan tekoon ei liity muita henkilöitä. Epäilty oli alusta lähtien viimeinen uhrin elossa nähnyt henkilö, ja Kopran mukaan epäilykset kohdistuivat häneen melko pian. Varsinainen epäilty hänestä tuli kuulustelussa ilmenneiden ajallisten ristiriitaisuuksien myötä.

25-vuotias surmasi uhrinsa veitsellä viime lokakuussa kotonaan Malmilla Pohjois-Helsingissä. Nuorukainen asui omakotitalossa vanhempiensa kanssa.

Poliisin mukaan vanhemmat olivat veriteon aikaan iltapäivällä töissä.

- Paikat oli siivottu huolella. Teko on tullut kaikille täydellisenä yllätyksenä, Kopra kertoi viime kuussa IS:lle.

Kopran mukaan uhri oli siirretty surman jälkeen väliaikaiseen piiloon. Surmaa seuranneena päivänä epäilty lainasi auton ja kuljetti ruumiin hautapaikkaan Itä-Suomeen. Ruumis ehti olla kätkössä lähes kahdeksan kuukautta.

Rikoskomisarion mukaan sekä uhri että epäilty olivat velkaantuneet tahoilleen ja paineet takaisinmaksusta olivat kovat.

Miesten velat juonsivat juurensa peleihin ja rahanlainausbisnekseen.

-------------------------------------------------------------------------------------

Oikeudenkäynti Helsingin käräjäoikeudessa alkaa Iltalehden mukaan 5. marraskuuta.

Lähetetty: Ma Marras 05, 2007 9:36 am
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Opiskelijan surmaajalle luettiin tapposyyte
5.11.2007 09:23, päivitetty 05.11. 09:24

Viime vuoden lokakuussa kadonneen 28-vuotiaan orimattilalaisopiskelijan surmaajalle on hetki sitten luettu syyte taposta Helsingin käräjäoikeudessa.

25-vuotias helsinkiläismies surmasi tuttavansa teräaseella katoamispäivänä vanhempiensa kotona Malmilla ja piilotti seuraavana päivänä ruumiin kesämökille Itä-Suomeen.

Keskusrikospoliisi vangitsi miehen toukokuussa, jonka jälkeen mies tunnusti teon ja osoitti poliisille ruumiin kätköpaikan.

Surman taustalla oli poliisin mukaan noin 100 000 euron velka, jonka maksuaikataulusta syntynyt riita johti tilanteen riistäytymiseen käsistä.

Sekä uhri että surmaaja olivat velkaantuneet pahasti tahoilleen rahapelien vuoksi.

Lähetetty: Ma Marras 05, 2007 9:37 am
Kirjoittaja viikate
Opiskelijan surmaajalle luettiin tapposyyte
5.11.2007 09:23, päivitetty 05.11. 09:24

Viime vuoden lokakuussa kadonneen 28-vuotiaan orimattilalaisopiskelijan surmaajalle on hetki sitten luettu syyte taposta Helsingin käräjäoikeudessa.

25-vuotias helsinkiläismies surmasi tuttavansa teräaseella katoamispäivänä vanhempiensa kotona Malmilla ja piilotti seuraavana päivänä ruumiin kesämökille Itä-Suomeen.

Keskusrikospoliisi vangitsi miehen toukokuussa, jonka jälkeen mies tunnusti teon ja osoitti poliisille ruumiin kätköpaikan.

Surman taustalla oli poliisin mukaan noin 100 000 euron velka, jonka maksuaikataulusta syntynyt riita johti tilanteen riistäytymiseen käsistä.

Sekä uhri että surmaaja olivat velkaantuneet pahasti tahoilleen rahapelien vuoksi.
Minna Laukka ILTALEHTI

Lähetetty: Ma Marras 05, 2007 2:48 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Syytettyä ei lähetetty mielentilatutkimukseen. Käräjäoikeus antaa tuomion kahden viikon kuluttua.

Lähetetty: Ma Marras 05, 2007 6:15 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Tässä olisi nyt Ilta-Sanomien sivuilta video, jossa syytetty itse näyttää miten surmasi Mika Varpan:
http://www.iltasanomat.fi/videot/?id=1451782&ap=1

Lähetetty: Ma Marras 05, 2007 6:21 pm
Kirjoittaja Tiina
Aizerbaidzan kirjoitti:Tässä olisi nyt Ilta-Sanomien sivuilta video, jossa syytetty itse näyttää miten surmasi Mika Varpan:
http://www.iltasanomat.fi/videot/?id=1451782&ap=1
No johan oli ponneton esitys.
Oikeassa tilanteessa oli varmaan ripeämpi, luulisin...

Lähetetty: Ma Marras 05, 2007 6:24 pm
Kirjoittaja EuroJR
Tiina kirjoitti:
Aizerbaidzan kirjoitti:Tässä olisi nyt Ilta-Sanomien sivuilta video, jossa syytetty itse näyttää miten surmasi Mika Varpan:
http://www.iltasanomat.fi/videot/?id=1451782&ap=1
No johan oli ponneton esitys.
Oikeassa tilanteessa oli varmaan ripeämpi, luulisin...
Viilsikö se kurkun auki? Eipä näyttänyt pistoja tekevän? Hmmm... yhteistyöhaluinen nuori "ahdingossa" ollut mies. Selvinnee tollaisella 8 vuotta ja rapiat, tuomiolla, mistä istuu puolet.

Lähetetty: Ma Marras 05, 2007 6:35 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Henki on halpaa... Ja 100 000 vielä säästyi maksamatta...
Mites se oikein tapahtuikaan?
Kaveri meni makaamaan lattialle?????wtf

Lähetetty: Ma Marras 05, 2007 9:29 pm
Kirjoittaja EuroJR
Noh, Varpa menee varmaan luottotappioihin mutta eiköhän tuon surmaajan satadonaa säilyne velkana. Kenties pistetään vielä vastaamaan toisesta sadasta tonnista, kun tappoi lypsävän lehmän. Ei tosin vähään aikaan kyllä tienaile mitään. Veikkaan kuitenkin vaikeuksia tulevan näiltä tiimoilta tulevaisuudessa.

Lähetetty: Ma Marras 05, 2007 11:39 pm
Kirjoittaja vasikka
Olisi kyllä tuossa pantomiimi esityksessä jäänyt arvaamatta oikein, mistä on kyse, jos sitä ei olisi kerrottu.

Lähetetty: Ke Marras 07, 2007 9:57 am
Kirjoittaja CrissAngel
Uusinta tietoa.
"Ruumiin kesämökille haudannut sai tapposyytteen
5.11.2007 14:15

25-vuotias mies puukotti tuttavansa kotonaan ja hautasi ruumiin kesämökille Itä-Suomeen.

Nuorukaiselle luettiin tänään Helsingin käräjäoikeudessa syyte taposta. Syytetty on tunnustanut teon.

Hän opasti itse poliisit viime kesäkuussa maakuopalle, jonne hän oli talvella haudannut 28-vuotiaan opiskelijatuttavansa ruumiin.

Surmatyö oli kuitenkin tapahtunut jo viime vuoden lokakuussa Helsingissä.

Riidan taustalla iso velka

Tapahtumat saivat alkunsa vuosi sitten syytetyn vanhempien kotona Helsingin Malmilla, missä nuorukaiset viettivät iltaa.

Rahapeleissä pahasti velkaantuneet miehet alkoivat riidellä isosta velasta. Kiista päättyi siihen, että helsinkiläismies iski orimattilalaista tuttavaansa puukolla.

Surmatyön jälkeen hän siivosi asunnon huolellisesti.

Hän piilotti ruumiin ensin väliaikaiseen kätköön ja kuljetti sen seuraavana päivänä perheen kesämökille Itä-Suomeen, missä hän hautasi sen maahan.

Poliisi etsi orimattilalaista opiskelijaa koko talven ja kevään, kunnes murhasta epäilty nuorukainen vihdoin juhannuksen korvalla paljasti ruumiin kätköpaikan.

Esitutkinnan aikana rikosnimike kuitenkin lieventyi murhasta tapoksi, sillä puukotus ei poliisin mukaan ollut harkittu.

- Siinä yritettiin neuvotella, että mistä rahaa löydetään. Molemmat tarvitsivat rahaa kipeästi eikä kummallakaan ollut mistä ottaa, rikoskomisario Risto Kopra keskusrikospoliisista kuvaili surmaillan tapahtumia.

IL"

Lähetetty: Ma Marras 19, 2007 3:56 pm
Kirjoittaja Lizzie B.
Opiskelijan tappajalle lähes 10 vuoden vankilatuomio
Ilta-Sanomat 19.11.2007 11:28

Ruumiin kesämökille kätkenyt SM-tason palloilija, 25-vuotias Jesse Virtanen tuomittiin 9,5 vuodeksi vankilaan taposta. Mies surmasi viime vuoden lokakuussa velkojansa teräaseella omakotitalossa Helsingissä ja hautasi hänet kesämökille Itä-Suomeen.

Kärsimyskorvauksia Virtanen määrättiin maksamaan uhrin vanhemmille ja kahdelle sisarukselle yhteensä 40 000 euroa.

Uhri, 28-vuotias orimattilalaismies, ehti olla kateissa kahdeksan kuukautta, ennen kuin hänen kohtalonsa paljastui. Surman taustalla olivat pelivelat. Surmaaja oli velkaa uhrille 100 000 euroa.

Surmaaja vetosi oikeudessa itsepuolustukseen. Hän väitti uhrin tarttuneen ensin leipäveitseen. Hän kiisti tapon ja katsoi syyllistyneensä ainoastaan törkeään pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen tai surmaan.
Virtanen Jesse.jpg
Virtanen Jesse.jpg (26.9 KiB) Katsottu 2742 kertaa
Lisätty uutisessa ollut kuva
-NILS-

Lähetetty: Ma Marras 19, 2007 4:12 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Jesse vie varmaan jutun hovioikeuteen.

Lähetetty: Ma Marras 19, 2007 5:41 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Iltalehden mukaan surmaajan koko nimi on Jesse Jarmonpoika Virtanen.