Susanne Lindholm, surmattiin v. 1976 Helsingissä

Suomessa tapahtuneet vielä selvittämättömät henkirikokset
Peräkylän Maigret
Javier Pena
Viestit: 1846
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
Paikkakunta: Pariisi

Re: Bumb - esille

Viesti Kirjoittaja Peräkylän Maigret »

Rusty kirjoitti: Mielestäni motiivi Susannella oli mennä pyörävarastoon naimaan. Kuitenkin kun asuu isin ja äitin luona, niin voi siinä lemmiskely tuntua hieman vaikealta.
Mutta kun tässä on tarkalleen ottaen kolme eri rikosta poliisin antamien tiedotteiden mukaan: raiskaus, tappo (=murha) kuristamalla ja ryöstö. Jos S.L olisi vapaaehtoisesti mennyt kellariin ja ollut suostuvainen seksiin, niin olisi vain kaksi jälkimmäistä rikosta. Varmasti teknisen rikospaikkatutkimuksen avulla on voitu kartoittaa asiat. Kuten artikkelissa mainitaan, niin kamppailu ja vastarinta on ollut ankara. Itse kuristaminen oli suoritettu virka-asuun kuuluvalla huivilla ja teknisesti se ei ole ollut kovin vaativa tehtävä.

Vaikka muuten tälläisessä tapauksessa tuo mainitsemasi selitys on periaatteessa järkevä, niin se ei oikein istu tähän nimenomaiseen tapaukseen. Uhri oli lähes selvinpäin (ei ollut humalassa) ja lisäksi hän todistettavasti poistui yksinään yökerhosta hieman klo 3 jälkeen. Jos hän olisi halunnut tilapäistä miesseuraa, niin olisiko hän jättänyt asian kotimatkan ja pyöräkellariin varaan, kun kuitenkin oli tyylikäs,tasokas nuori nainen ?

Uhrilta oli viety tyhjä lompakko ja lisäksi sormista pari sormusta. Mitä se kertoo tekijästä ? Ainakin se kertoo sen, että tekijä ei ole ainakaan ollut kovin varakas, kun varmastikin aivan tavalliset sormukset, joiden panttaus- ja myyntiarvo ei liene ollut kovin korkea, ovat jaksaneet kiinnostaa. Tekijä on siis suoritettuaan raiskauksen ja henkirikoksen kuristamalla pystynyt vielä kokoamaan itseään siinä määrin, että on kyennyt tarkastelemaan asioita taloudellisen hyödynkin näkökulmasta. Kertooko tuo piirre vielä jotain muuta ?

Mieleen tulee lähinnä edellisenä vuosikymmenenä tapahtuneet ns. nylonsukkamurhat Kuopiossa, jossa häiriintynyt nuorukainen kuristi kaksi naista hengiltä. Rikospaikkatutkimuksessa voitiin päätellä heti, että uhrin on täytynyt tuntea tekijä jollain tasolla, koskapa tekijä oli päässyt helposti huoneistoon, jossa teko tapahtui.
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Viesti Kirjoittaja skoone »

Tää on varmaan ihan OT, mutta totta. Kesällä 1967 olin kesätöissä Turussa. Asuin Itäisellä Rantakadulla (talossa, joka oli aivan Suomen Joutsenen vieressä, nykyään laiva on siirretty toiselle puolelle jokea). Olin 20 vee ja pukeutunut kesäasuun, talomme pyöräkellari oli omassa erillisessä rakennuksessaan. Oli lauantaiaamupäivä ja menin hakemaan pyörääni, samalla ovenavauksella pyöräsuojaan tuli alle kaksikymppinen poika. Ovi loksahti takanamme kiinni ja poika kävi mielipuolisen näköisenä kiinni kurkkuuni, oli vahva kuristusote. Olin siihen aikaan urheilullinen ja vahva ja sain repäistyä itseni pojan otteesta irti. Juoksin taloon ja ensimmäiselle ovelle soittamaan ovikelloa. Kun sain jonkun kanssani pyöräsuojaan, poika oli häipynyt.
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5191
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Bumb - esille

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Peräkylän Maigret kirjoitti: Uhrilta oli viety tyhjä lompakko ja lisäksi sormista pari sormusta. Mitä se kertoo tekijästä ? Ainakin se kertoo sen, että tekijä ei ole ainakaan ollut kovin varakas, kun varmastikin aivan tavalliset sormukset, joiden panttaus- ja myyntiarvo ei liene ollut kovin korkea, ovat jaksaneet kiinnostaa. Tekijä on siis suoritettuaan raiskauksen ja henkirikoksen kuristamalla pystynyt vielä kokoamaan itseään siinä määrin, että on kyennyt tarkastelemaan asioita taloudellisen hyödynkin näkökulmasta. Kertooko tuo piirre vielä jotain muuta ?
Minulla tulee mieleen, että tekijä oli tuttu, joka otti mm. rahapussin hämätäkseen. Sormukset voivat olla ns. voitonmerkkejä, saalista, kun on saavuttanut lopullisen voiton.
Pettynyt sulhanen vai salainen huomiotta jäänyt ihailija?
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
MEG
Adrian Monk
Viestit: 2618
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Ryöstöt

Viesti Kirjoittaja MEG »

Minä olen tullut siihen käsitykseen että joidenkin murhien uhrien ryöstöt ovat olleet ; refleksinomaisia tapahtumia. Murhaaja on "alitajuisesti" käsittänyt että uhri "kuuluu" ryöstää ja näin selittänyt sekä rakentanut tarkoitusta surmateolleen-omassa mielessään.
merzi
Hetty Wainthropp
Viestit: 466
Liittynyt: Ti Touko 15, 2007 9:51 am

Viesti Kirjoittaja merzi »

skoone kirjoitti:Tää on varmaan ihan OT, mutta totta. Kesällä 1967 olin kesätöissä Turussa. Asuin Itäisellä Rantakadulla (talossa, joka oli aivan Suomen Joutsenen vieressä, nykyään laiva on siirretty toiselle puolelle jokea). Olin 20 vee ja pukeutunut kesäasuun, talomme pyöräkellari oli omassa erillisessä rakennuksessaan. Oli lauantaiaamupäivä ja menin hakemaan pyörääni, samalla ovenavauksella pyöräsuojaan tuli alle kaksikymppinen poika. Ovi loksahti takanamme kiinni ja poika kävi mielipuolisen näköisenä kiinni kurkkuuni, oli vahva kuristusote. Olin siihen aikaan urheilullinen ja vahva ja sain repäistyä itseni pojan otteesta irti. Juoksin taloon ja ensimmäiselle ovelle soittamaan ovikelloa. Kun sain jonkun kanssani pyöräsuojaan, poika oli häipynyt.
Jos jokainen uskaltaisi kertoa :roll: Tapaukset selviäisivät nopeammin.
Ei ollut ot! Olen kuullut tapauksista missä on pyörävajan oveen tehty reikä!
Eli jos vajaan laittoi valot, saattoi pienestä reiästä nähdä tulijan. Ja tämä
kyttääjä tietysti katseli "käytävästä" jossa oma valokytkimensä. Pimeästä.
Peräkylän Maigret
Javier Pena
Viestit: 1846
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
Paikkakunta: Pariisi

Re: Bumb - esille

Viesti Kirjoittaja Peräkylän Maigret »

Tampereen Tyttö kirjoitti:Minulla tulee mieleen, että tekijä oli tuttu, joka otti mm. rahapussin hämätäkseen. Sormukset voivat olla ns. voitonmerkkejä, saalista, kun on saavuttanut lopullisen voiton.
Pettynyt sulhanen vai salainen huomiotta jäänyt ihailija?
Pettyneet ja muutkin sulhot lienee tutkittu aika tarkkaan ja kaikilla on ilmeisesti ollut vankka alibi, koska tämän jutun yhteydessä ei ole taidettu juurikaan spekuloida asialla ja ei tämä kyllä sellaisen tekemältä vaikutakaan ainakaan minun mielestä.

Omaisuuden vieminen toisaalta lienee profiloinnin näkökulmasta aivan loogistakin. Se vain vahvistaa kylmäverisen seksuaalirikoksen muotokuvaa. Tekijä on siis toiminut harkitusti eikä pelkän tunnekuohun vallassa. Tunnekuohun vallassa toiminut tekijä olisi ekspansiivisen räjähdyksen tapahduttua ikään kuin itsekin havahtunut siihen, että on pimeähkössä kellarissa, vaatteet ehkä veressä, kasvot naarmuuntuneena vailla ilman minkäänlaista alibia. Tässä tilassa ainoa tahtotila olisi vain paeta paikalta mahdollismman nopeasti ja sormuksiin ja muihin helyihin ei riittäisi mielenkiintoa.

Miksi tekijä sinetöi seksuaalirikoksensa surmaamalla uhrinsa ? Ehkä vaimentaakseen avunhuudot, joita jo yksi talon asukas oli kuullutkin kertomuksensa mukaan n. klo 04. Vai surmasiko tekijä, koska uhri tunsi hänet ja näin eliminoi varman kiinnijäämisensä ?
McAbre
Sabrina Duncan
Viestit: 369
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2007 9:57 pm
Paikkakunta: Väli-Suomi

Re: Bumb - esille

Viesti Kirjoittaja McAbre »

Rusty kirjoitti: No ainakaan itse en kehtaa naida vanhempien ollessa lähettyvillä. No voi teidän isi ja äiti raukkaa...
Päätän omalta osaltani tämän ot-keskustelun tuomalla esiin tuokiokuvan eräästä Bukowskin novellista:

Hank Chinaski oli taas kerran päätynyt vetämään viikseen vierasta naista, tällä kertaa vielä siten, että oma morsmaikku veteli hirsiä samassa huoneessa. Toimitus jouduttiin siis tekemään äärimmäisessä hiljaisuudessa, hitaasti ja äänettä. Homman jälkeen Chinaski joutui pohtimaan, onko ihmiskunta nussinut kaikki nämä vuosituhannet väärällä tavalla, siksi nautinnollinen kokemuksensa oli.


:wink:
"Rahaa on tullut ja sitä on myös mennyt"
-Albert Järvinen-
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17147
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Bumb - esille

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

McAbre kirjoitti:
Rusty kirjoitti: No ainakaan itse en kehtaa naida vanhempien ollessa lähettyvillä. No voi teidän isi ja äiti raukkaa...
Päätän omalta osaltani tämän ot-keskustelun tuomalla esiin tuokiokuvan eräästä Bukowskin novellista:

Hank Chinaski oli taas kerran päätynyt vetämään viikseen vierasta naista, tällä kertaa vielä siten, että oma morsmaikku veteli hirsiä samassa huoneessa. Toimitus jouduttiin siis tekemään äärimmäisessä hiljaisuudessa, hitaasti ja äänettä. Homman jälkeen Chinaski joutui pohtimaan, onko ihmiskunta nussinut kaikki nämä vuosituhannet väärällä tavalla, siksi nautinnollinen kokemuksensa oli.


:wink:
Kiitos vihjeestä :wink: :wink:
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5191
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

^Hah hah haa. Tuohan nyt tiedetään... :P
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Rusty
Sabrina Duncan
Viestit: 374
Liittynyt: Ti Heinä 24, 2007 8:46 pm

Re: Bumb - esille

Viesti Kirjoittaja Rusty »

McAbre kirjoitti:
Rusty kirjoitti: No ainakaan itse en kehtaa naida vanhempien ollessa lähettyvillä. No voi teidän isi ja äiti raukkaa...
Päätän omalta osaltani tämän ot-keskustelun tuomalla esiin tuokiokuvan eräästä Bukowskin novellista:

Hank Chinaski oli taas kerran päätynyt vetämään viikseen vierasta naista, tällä kertaa vielä siten, että oma morsmaikku veteli hirsiä samassa huoneessa. Toimitus jouduttiin siis tekemään äärimmäisessä hiljaisuudessa, hitaasti ja äänettä. Homman jälkeen Chinaski joutui pohtimaan, onko ihmiskunta nussinut kaikki nämä vuosituhannet väärällä tavalla, siksi nautinnollinen kokemuksensa oli.


:wink:
No voi v* . Miksi ei heti tullut mieleen nuoruusvuosina?? :roll:
McAbre
Sabrina Duncan
Viestit: 369
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2007 9:57 pm
Paikkakunta: Väli-Suomi

Viesti Kirjoittaja McAbre »

Tampereen Tyttö kirjoitti:^Hah hah haa. Tuohan nyt tiedetään... :P
Tiesin että SINÄ aikuisena varmasti tiedät. Mutta kaikki eivät, siksi mainitsin...:wink:
"Rahaa on tullut ja sitä on myös mennyt"
-Albert Järvinen-
Alice Oz
Lauri Hanhivaara
Viestit: 139
Liittynyt: La Huhti 21, 2007 8:54 pm

Viesti Kirjoittaja Alice Oz »

Muistan lukenneni Susanne vanhenpien haastattelun jostain mis he kertovat, et Susannella oli lupa tuoda omaan huoneenseensa myös herra seuraa. Eli ei olis tarvinnu sinne pyöräsuojaan mennä naimaan.

Susanne oli asunu kokoajan kotonaan, myös lyhyen avioliittonsa ajan.
Älä välitä virheistä, sillä olen antanut ne jo anteeksi itselleni.

Juice Leskinen
Merivuokko
Jane Marple
Viestit: 1004
Liittynyt: La Heinä 07, 2007 7:26 pm

Viesti Kirjoittaja Merivuokko »

:twisted:
Lyhyen avioliittonsa?
Peräkylän Maigret
Javier Pena
Viestit: 1846
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
Paikkakunta: Pariisi

Viesti Kirjoittaja Peräkylän Maigret »

Vilkaisin tänään uudestaan Hannes Markkulan kirjasta tätä tapausta käsittelevää juttua. Ja muutama näkökulma lisää:

S.L oli mennyt suoraan töistä Hotelli Haagaan, jonne hänet vei miespuolinen työtoveri. Olettaisin tämän olleen iltavuoron päätteeksi vaikka kellonaikaa ei sanottu, siis ehkä aika myöhäänkin (esim. klo 22 ). Tuo suoraan töistä juhlimaan lähtö osaltaan ehkä selittää, että illan budjetti ei sitten ollutkaan aivan riittävä ja taksimatkaan ei kohtalokkain seurauksin ollut enää yöllä varaa. Tuolloinhan ei ollut vielä pankki- tai luottokortit käytössä,ainoastaan käteinen ja muutamilla shekkitili. Toki lentokentällä on tuolloinkin ollut keskimääräistä paremmat mahdollisuudet käteisen hankkimiseen normaalin pankkiajan ulkopuolellakin.

Hotelli Haagassa S.L oli tavannut norjalaisen mieshenkilön, jonka kanssa oli syntynyt päätös lähteä jatkoilla Hotelli Hesperian yökerhoon. Tämäkin varmaan aika myöhään eli puolen yön jälkeen eli toisaalta normaaliin yökerhoaikaan. S.L ei ollut mikään ahkera bilettäjä ja töistä ravintolaan meno ei ollut rutiininomaista edes lauantaisin. Seuraava päivä oli myöskin työpäivä, jota tyttö oli lievästi harmitellut illan aikana. Ilmeisesti sunnuntaina iltapäivällä olisi alkanut työvuoro.

Kello 3 aikaan S.L oli jo tuntenut väsymystä (ei toisaalta ihmekään ). Korostettakoon , että tyttö ei ollut humalassa, jota tutkijat ovat myöhemminkin vielä 2000 - luvulla tuoneet esiin juttua sivuavissa
haastatteluissa. Norjalaisen kanssa oli vaihdettu osoitteita ja tyttö oli myöskin evännyt norjalaisen esittämän saattotarjouksen.

Norjalainenhan asui tuossa hotellissa. Lienee ollut lievä shokki , kun rikospoliisin miehet seuraavana päivänä ovat hänet käyneet kuulusteluun. Norskilla on ollut kuitenkin vankka alibi klo 03 eteenpäin, joten hänelle jäi ainoastaan tälläinen traaginen matkamuisto Helsingin yöstä elokuulta 1976.

S.L oli hivenen aikaa seisonut Mannerheimintiellä ehkä vain haukannut happea rauhassa ja tämän jälkeen suuntinut Manskulta Helsinginkadulle ja sen jälkeen hänestä ei ole havaintoja. Tämä noin klo 03.00 - 03.10. Tyttö oli torjunut hänelle tarjotut kyytiehdotukset kirjan mukaan, joten ilmeisesti tutkimuksissa on saatu selville nämä kyytiä tuossa hotellin edustalla tarjonneet miekkoset.

Kello 04 aikaan talon asukas oli kuullut avunhuutoa, joka oli kuulunut "etäisesti". Asukas oli kuitenkin jatkanut unia, sen enempää asiasta kiinnostumatta..

S.L oli raiskattu ja kuristettu mukanaan olleesta kassista otetulla lentoyhtiön paidallaan. Lisäksi S.L oli törkeästi pahoinpidelty. Ilmeisen tutkinnallisista syistä tuota törkeän pahoinpitelyn yksityiskohtia ei kerrota, esim. ei kerrota aseesta , mahdollisesta veitsestä tms. Tämän asian tietää poliisin lisäksi vain tekijä. Ja sormukset sekä lompakko oli varastettu.
Rusty
Sabrina Duncan
Viestit: 374
Liittynyt: Ti Heinä 24, 2007 8:46 pm

???

Viesti Kirjoittaja Rusty »

Alice Oz kirjoitti:Muistan lukenneni Susanne vanhenpien haastattelun jostain mis he kertovat, et Susannella oli lupa tuoda omaan huoneenseensa myös herra seuraa. Eli ei olis tarvinnu sinne pyöräsuojaan mennä naimaan.

Susanne oli asunu kokoajan kotonaan, myös lyhyen avioliittonsa ajan.
Mikä ihmeen avioliitto. Jos Susanne olisi ollut naimisissa, niin varmasti asia olisi mainittu jossain yhteydessä. Eli, paskanpuhujia ja tahallaan vedättäjiä tämä palsta ei kaipaa.
Vastaa Viestiin