Yllä oleva lainaus lyhennetty.
" "
Nela Utkina on ollut kateissa seitsemän viikkoa – etsijöiden veneessä vuorottelevat väsymys ja usko
SUNNUNTAI 31.10.2015 2:00 Päivitetty: 31.10.2015 15:01
Teksti: Tommi Nieminen
Kuvat ja video: Sami Kero
Vesistöetsintöjen veteraani, toistasataa vainajaa löytänyt Reino Savukoski etsi lokakuun lopulla Nuuksiossa kadonnutta Nela Utkinaa. HS hyppäsi kumiveneen kyytiin, kun punkaharjulainen Savukoski luotasi Nuuksion Pitkäjärveä viistokaikuluotaimella ja löysi pohjaan juuttuneen vanhan veneen. Savukoski pyydettiin mukaan kuusi viikkoa aiemmin kadonneen 27-vuotiaan tsekkiläisnaisen etsintään.
Hitaasti, hyvin hitaasti kumivene liukuu Pitkäjärven selkää.
Se on kuin pieni aavelaiva Nuuksion kansallispuistossa. Paatissa on äänetön akkukäyttöinen sähköperämoottori, ja vene näyttää oudolta möykyltä, sillä sen päälle on viritetty muhkurainen pressukatos.
Veneessä istuu kolme miestä. Heistä kaksi on kolmekymppisiä. Nuoremmatkin miehistä ovat aavistuksen omalaatuisia, mutta vanhin, 67-vuotias Reino Savukoski, on erikoisimpia, joita olen tavannut.
Juuri nyt Savukoski on väsynyt. Punkaharjulainen vesistöetsintöjen veteraani on edellisyönä kiertänyt Pitkäjärven pimeydessä kahteen asti labradorinnoutajansa Radarin kanssa. Oikeastaan raskaan yötyön ei pitäisi olla edes mahdollista Savukoskelle, sillä tasan vuosi sitten häneen iski aivoinfarkti.
Savukoski laskee viistokaikuluotaimen veteen. Näyttöruudulle alkaa piirtyä luotaimen kuvaa pohjasta, noin 15 metrin leveydeltä veneen molemmin puolin.
”Oikealla on pieni tukki”, Savukoski sanoo. ”Vasemmalla on kivi. Oikealla on tukki tai noin kahdeksan senttiä paksu ja nelisen metriä pitkä risu.”
Reino Savukoski sai aivoinfarktin tasan vuosi sitten. Lääkärin kehotuksesta hän lyhensi etsintäpäivien pituuden kahdestakymmenestä tunnista kuutentoista. Venettä ohjaa Tommy Boström.
Hän kertoo, että jos luotaimen kuvassa nyt näkyisi ruumis, se näyttäisi pieneltä nukelta.
”Siinä näkyisivät raajat ja pää.”
Nuoremmat miehet veneessä ovat etsintäryhmää johtava Jarkko Hyöppönen ja vapaaehtoinen Tommy Boström.
He ovat erikoinen kolmikko. Miehillä ei ole virallista asemaa Nuuksion etsinnöissä, vaan he ovat täällä intohimosta ja elämänkatsomuksesta. Löydöistään he raportoivat tutkintaa johtavalle Helsingin poliisille.
Savukoski on paitsi eläkkeellä oleva ylirajavartija myös Savonlinnassa täydennyspoliisina, mutta Nuuksioon häntä eivät pyytäneet viranomaiset vaan Hyöppönen.
Hyöppöstä ja Savukoskea yhdistää usko Taivaan isään, joka ”kauko-ohjaa” heidän toimiaan. Boström ei ole uskossa, mutta hän on kolmikosta ainoa, joka tietää omakohtaisesti, kuinka tuskaista on olla kadonneen lähiomainen.
Boströmin äiti katosi, kun poika oli 12-vuotias. Siksi hän on Nuuksiossa. Siksi hän etsii aamusta iltaan ja viikosta toiseen ihmistä, jota hän ei ole eläessään tavannut.
Kesällä 1989 Tšekkoslovakiassa kuohui, kansannousu maata johtavaa kommunistipuoluetta ja Neuvostoliittoa vastaan keräsi joukkovoimaa. Mutta Ostravan kaupungissa Tšekkoslovakian ja Puolan rajalla asunut Nela Saglenová ei siitä vielä ymmärtänyt.
Hän oli yksivuotias.
Samana kesänä tapahtui käänteentekeviä asioita myös Reino Savukosken elämässä. Ystävä hukkui Simpelejärveen. Hän oli humalassa ja löi päänsä kesämökin rappusissa. Siitä huolimatta hän päätti lähteä nostamaan verkot järvestä.
Rantaan ajautui vain tyhjä vene.
Savukosken ensimmäinen etsintäoperaatio päättyi huonosti, ystävää ei löytynyt. Kaksi teinipoikaa löysi pintaan nousseen ruumiin pari viikkoa myöhemmin.
Kadonneiden etsimisestä tuli Savukosken elämäntehtävä.
Ostravalaisesta taaperosta Nela Saglenovásta taas kasvoi aikuinen nainen.
Syksyllä 2010 hän muutti Ouluun, johon hän saapui yliopiston Erasmus-vaihtoon. Hän oli valmistunut Opavan kauppakorkeakoulusta Tšekin tasavallassa. Lopputyössään hän analysoi menestyvän autokonsernin, Škodan, bisnestä.
Oulussa hän tapasi rakennusinsinööri Sergei Utkinin, joka oli kotoisin Sortavalasta Venäjältä.
Vaihto-ohjelman päätyttyä Saglenová lensi takaisin kotimaahansa, mutta palasi pian Sergein takia Ouluun. Kaksi vuotta myöhemmin he muuttivat Helsingin Malminkartanoon. Sergei sai työpaikan vienti-insinöörinä talonrakennusyhtiössä. Nela taas pääsi töihin digialan start up -yritykseen.
Ulospäin näytti hyvältä. Saglenová oli työkavereiden mukaan omistautunut työlleen, ja sitä tukevat hänen päivityksensä Facebookissa. Pinnan alla saattoi olla muuta. Aviomiehen mukaan Nela oli työasioista niin stressaantunut, ettei saanut niitä mielestään edes Nuuksion-retkillä. Pariskunnan yhteinen vapaa-aika kului pääasiassa urheiluun ja retkeilyyn.
Heinäkuussa 2015 Nela ja Sergei menivät naimisiin Prahassa. Hääkuvassa he hymyilevät vanhan Raatihuoneen kuuluisan astronomisen kellon edessä. Nela Saglenová oli jo aiemmin ottanut käyttöönsä miehensä sukunimen feminiinimuodon Utkina, vaikka virallisesti hän oli edelleen Saglenová.
Katoamista edeltävänä iltana, tiistaina, Utkina viesti pomonsa kanssa ja sopi lippujen ostamisesta yritystapahtuma Slushiin. Hän viesti myös ystäväpariskunnalle, jonka Sergei ja Nela olivat kutsuneet keskiviikkoillaksi kotiinsa Malminkartanoon.
Tulkaa mihin aikaan tahansa, Nela kirjoitti. Sergei on kyllä kotona. Hän itse tulee heti, kun ehtii.
Tiesikö Nela Utkina jo tiistaina, mitä hän tekisi keskiviikkoaamuna? Vai tapahtuiko myöhemmin tiistai-iltana tai yönä jotain, joka muutti hänen suunnitelmansa?
Keskiviikkoaamulla hän toimi tavalla, joka vaikuttaa suunnitelmalliselta. Hän tekstasi pomolleen lääkärille menemisestä, mutta pani lenkkarit jalkaan ja kevyet retkivaatteet reppuun. Hän lähti kaupan kautta Nuuksioon ja jäi pois Kattilan pysäkillä.
Siihen jäljet loppuvat. Siitä on nyt seitsemän viikkoa.
Lahjakkaan ja sosiaalisen naisen katoaminen on mysteeri, jota suomalaiset puivat työpaikoilla, baaripöydissä, viranomaisten palaverihuoneissa ja etenkin internetissä. Pelkästään netin yhdellä keskustelupalstalla katoamiseen liittyviä viestejä – joista moni pitkiä pohdiskeluja – oli tämän viikon torstaina yli 7 500.
Jarkko Hyöppönen on vapaaehtoisen etsintäryhmän vetäjä.
Istumme toista päivää Savukosken kumiveneessä.
Hyöppönen on lepovuorossa saunatuvalla. Boström ohjaa. Savukoski tuijottaa vedenalaisen kameran kuvaa näytöltä ja selostaa. Pohjassa ei näy mitään, mikä herättäisi Savukosken kiinnostuksen. Vain pitkä rivi kiviä.
”Mikä näytti kaikuluotaimessa raajalta, kivi oli”, Savukoski sanoo omintakeiseen tyyliinsä.
Viistokaikuluotaimen kuvaa Pitkäjärven pohjasta.
Jatkamme matkaa. Savukoski näkee pohjassa ”sellaisen kolmen patterin taskulampun”.
”Tämä on tarkastettu. Tässä ei ole mitään. Niin kuin arvelinkin, koska koira ei kunnolla reagoinut.”
On vaikea vastustaa kiusausta tehdä vertailuja kuuluisiin trioihin. Kolme muskettisoturia tuntuu ehkä liian pönäkältä, mutta miten olisi Remu, Cisse ja Albert. On isoeleinen johtohahmo eli Savukoski ja kaksi hiljaisempaa aseenkantajaa.
Savukosken kännykkä soi. Siellä on selvännäkijä. Moni heistä on lähestynyt Savukoskea liittyen Utkinan katoamiseen.
”Ihan käsittämättömiä viestejä he ovat lähettäneet”, Savukoski sanoo.
Pian Savukosken puhelin taas soi. Nyt siellä on joku hänen vanha ystävänsä. He puhuvat ensin Utkinan etsinnästä ja sitten Jumalasta. Puhelu loppuu ja Savukoski jatkaa kaikuluotainkuvan tuijottamista.
Sitten hän purskahtaa itkuun. Hän peittää kasvonsa ja hytkyy. Syy ei aivan aukottomasti selviä, mutta itku saattaa liittyä Nelaan tai Jumalaan tai Kuolemaan tai Syntiin tai Armoon tai todennäköisimmin niihin kaikkiin.
Me muut istumme vaiti kumiveneessä. Emme katso edes toisiimme. Pian olemme taas rannassa.
Savukoski on Punkaharjulta Savosta, ja sen huomaa. Hän edustaa hienoa ihmistyyppiä. Hän voisi olla jukuripäinen kansanmies Kari Hotakaisen tuotannosta. Hahmo, joka on editoitu pois romaanista, ja heitetty sivullisia varoittamatta Nuuksioon. Savukoskella on päässään pipo, jossa lukee Hirveä ikävä.
Mutta ikävä mitä?
”Rehellisyyttä”, Savukoski sanoo. ”Maa kylpee taloushistoriansa pahimmassa lamassa, mutta verorikkaat kiertävät veroja ja eläkeläismummot maksavat tämän menon.”
Savukoski kertoo, että Kekkosen aikana, kun hän oli lapsi, hänen uskovaiset tätinsä käskivät rukoilemaan, että Kekkonen pysyisi hengissä. Reino rukoili. Nyt hän sanoo rukoilevansa aivan samaa ”presidentti Niinistön ja Jenni -rouvan” suhteen, sillä Niinistö on puhunut sotaveteraanien puolesta.
”Jos rehellisyys on hulluutta, niin minä olen hulluudessa maailman top kympissä”, Savukoski sanoo, ja tämän hän sanoo usein.
Savukoski puhuu tarpeeksi. Hänen menneisyydessään on monta kipupistettä, ja on parempi, että mainitsemme tässä vain tärkeimmän. Kovimmalle ottaa se, että hänet erotettiin ”hullun papereilla” rajavartiolaitoksesta vuonna 1993. Savukoski väittää joutuneensa vuosien työpaikkakiusaamisen uhriksi, koska hän alkoi raportoida virkamiesten korruptiosta.
”Vituttaahan se hiljaista miestä”, Savukoski sanoo.
Seisomme venelaiturilla Pitkäjärven rannassa. Ollaan aivan hiljaa. Mikä tarkalleen ottaen vituttaa?
”Kun pannaan eläkkeelle.”
Nela Utkina toimi aamulla päättäväisesti. Voi olettaa, että hän Nuuksioon jostakin erityisestä syystä.
Ehkä lataamaan akkuja. Tai tapaamaan jotakuta. Tai nimenomaan katoamaan 53 neliökilometrin kansallispuistoon, jossa hän oli useasti retkeillyt.
Keskiviikkona 9. syyskuuta Utkina lähti kotoaan Helsingin Malminkartanosta aviomiehensä mukaan kello 07.00–07.30. Mies oli nukkumassa. Hieman kello kahdeksan jälkeen Utkinasta on näköhavainto kotinsa lähellä. Hän oli liikkeellä yksin.
Pian Utkina lähetti tekstarin pomolleen. Hän kertoi pääkivusta ja migreenistä ja sanoi menevänsä lääkäriin. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt vaan käveli Malminkartanosta parinkymmenen minuutin matkan Myyrmannin kauppakeskukseen. Hän kävi Citymarketissa ja jatkoi sieltä muovikassi puolillaan ostoksia.
Poliisi kertoi pian, että kyse oli niin tavanomaisista tuotteista, etteivät ne selitä sitä, kuinka Utkina katosi. Hän osti pääasiassa ruokatarpeita, mahdollisesti myös muutamia yleisiä taloustarvikkeita.
Yhdeksän jälkeen Utkina matkusti Myyrmannista bussilla Espoon keskukseen. Kello 9.47 hän nousi 85A-linjan bussiin, ja kello 10.20 hän poistui autosta Kattilan päätepysäkillä Nuuksiossa. Bussin valvontakameran kuvassa hänellä oli harmaa reppu, ja hän oli pukenut punaisen retkeilytakin ja harmaan otsaliinan. Jalassaan hänellä oli harmaat housut ja lenkkarit.
Se oli aivan tolkullinen vaatetus lyhyelle päiväretkelle Nuuksioon.
Oletettavasti Utkina jatkoi Kattilan päätepysäkiltä syvemmälle kansallispuistoon. Aviomies on kertonut, että Nelan suosikkipaikkoja Nuuksiossa oli Pitkä Saarijärvi. Pieni vesistö sijaitsee etelään Kattilasta.
Tässä vaiheessa kuva hämärtyy. Ämmässuon jäteaseman ja Nuuksion lähellä sijaitseva tukiasema nappasi tiedon Utkinan puhelimen sijainnista. Mitä tapahtui seuraavan neljän tunnin aikana, on pimennossa. Kello 14.25 hän antoi itsestään viimeisen elonmerkin, tekstarin äidilleen. Se käsitteli hääkuvien teettämistä.
Oliko kaikki vielä hyvin? On myös mahdollista, että hän vain antoi äitinsä ymmärtää niin.
Sen jälkeen Nelasta ei kuulunut enää mitään. Hän ei vastannut enää puhelimeensa, ei soittanut eikä tekstannut. Puhelin piti kyllä yhteyttä tukiasemaan, mutta noin kello 24 yöllä kännykkä sammui.
Sitä ei tiedetä, olivatko puhelin ja Utkina siinä vaiheessa enää samassa paikassa. Todennäköisesti kännykän akusta loppui virta. Jäi vain hiljaisuus.
Miksi hän lähti Nuuksioon? Oliko päänsärky tekosyy vai totta? Miksei hän kertonut aviomiehelleen, jos hän halusi vain lepopäivän työstressistä? Tapasiko hän Nuuksiossa muita ihmisiä? Entä jos Utkina jostain syystä teki ison hämäyksen, peitti jälkensä ja katosi ulkomaille?
Suunnitelmallinen ulkomaille lähtö on kuitenkin hyvin epätodennäköinen. Utkina jätti passinkin kotiinsa, ja vaikka Schengen-alueella voi matkustaa henkilökortilla, tuskin kukaan katoaisi maailmalle passitta. Vieläpä oudosti Nuuksion kautta koukaten.
Vai onko kyse sieppauksesta, kuten Nuuksiossa kesäkuussa 2013?
Silloin noin kolmekymppinen mies sieppasi 45-vuotiaan espoolaisnaisen, pakotti tämän puukolla uhaten harmaaseen Opeliin, sitoi hänet ja lähti ajamaan Porvoon suuntaan. Landbon kohdalla nainen pakeni vauhtia hiljentäneestä autosta.
Miestä ei ole saatu kiinni. Toisaalta mikään ei viittaa siihen, että Utkina olisi siepattu.
Todennäköisimmältä vaikuttaa onnettomuus, sairauskohtaus tai jokin itsetuhoinen teko. Jos Utkinalla oli päänsärky, oliko se oire jostain vakavammasta? Saiko hän Nuuksiossa sairauskohtauksen? Liukastuiko hän kalliolta veteen, löi päänsä ja hukkui?
Vai päättikö hän itse elämänsä?
Aviomies Sergei Utkin seisoo laiturilla Pitkäjärven rannalla. Myös hän näyttää väsyneeltä. Hyvin väsyneeltä.
”Olen yhdeksänkymmentäprosenttisen varma, ettei Nela ole täällä. Maasto on jo tarkistettu. Enää on jäljellä järvien tarkistus”, Utkin sanoo.
Hän on tullut tervehtimään Savukosken tiimiä. Joku kysyy Sergeiltä, kuinka kauan tämä aikoo etsiä Nelaa.
”En tiedä. Mutta mitä muutakaan voisin tehdä, hän on vaimoni. Alkaa ryypätä?”
Utkinaa ovat etsineet monet porukat: Poliisi ja rajavartiosto. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun partioijat. Utkinan omaiset ja ystävät. Ja nyt Savukosken tiimi. On käytetty helikoptereita, etsintäkoiria, veneitä, mönkijöitä ja sukeltajia.
Nuuksion maastossa on kiertänyt kaikkiaan satoja ihmisiä. Kaikki todennäköisimmät paikat on jo tarkistettu, lukuunottamatta Nuuksion isoimpia vesistöjä. Pelkästään lokakuisena lauantaina, kun Savukoski kiertää Pitkäjärveä, etsinnöissä on yhteensä 29 ihmistä.
Savukoski astuu taas kumiveneeseen. Hänen etsintätapansa on hioutunut 26 vuodessa.
Ensin hän kiertää vesistöä labradorinnoutajansa Radarin kanssa. Jos Radar merkkaa kohteita eli alkaa haukkua ja tuijottaa järven pohjaan, Savukoski palaa paikalle ja tarkistaa sen viistokaikuluotaimella. Jos luotain näyttää jotain, joka saattaisi olla ihminen tai osa ihmisestä, Savukoski ajaa kolmannen kerran paikalle ja kuvaa sen vedenalaisella kameralla. Jos sen jälkeen on vahva oletus, että pohjassa todella on ihminen tai osia ihmisestä, Savukoski pyytää sukeltajat paikalle. He varmistavat asian.
Sen jälkeen vastuu siirtyy poliisille. Savukoski ei koskaan itse nosta ketään vedestä. Hän vain etsii ja löytää.
Savukoski vannoo tekevänsä etsintää puhtaasti hyväntekeväisyytenä, ja siltä se myös vaikuttaa. Hänen varusteensa ovat vanhat ja huonokuntoiset. Hän näyttää Etsintäveneen Tuki ry:n viime vuoden tilinpitoa, jonka mukaan yhdistys on tehnyt yli 6 000 euroa miinusta.
Savukoski sanoo käyttäneensä harrastukseensa vuosien mittaan tuhansia euroja enemmän rahaa kuin hän on siitä saanut. Hän elää ylirajavartijan eläkkeellä.
”Reinon yhdistyksen kassassa oli 112 euroa, kun soitin hänelle ja pyysin Nelaa etsimään”, Hyöppönen sanoo.
Suomessa tehtiin viime vuonna noin 18 000 katoamisilmoitusta.
Se on paljon, mutta onneksi heistä noin 17 990 löytyi ja pääosa elossa. Vuosittain vain noin 10–15 ihmistä jää pitkäksi aikaa tai pysyvästi kadoksiin. Kun ihminen katoaa, paljastuu lopulta syyksi lähes poikkeuksetta itsemurha, tapaturma tai henkirikos. Suomessa on harvinaista, että joku tekee tietoisen katoamistempun. Emme me ole sellaisia. Emme me matkusta ulkomaille ja piiloudu jälkiä jättämättä vuosikausiksi.
Silti Savukoski tietää kokemuksesta, että kaikki on mahdollista.
Hän on löytänyt taustayhdistyksensä mukaan 112 vainajaa mutta antaa ymmärtää, että löydettyjä olisi enemmänkin. Hän kuulemma lopetti laskemisen siinä vaiheessa, kun erään verkkolehden blogisti loi sepitteellisen haastattelun, jossa Savukoski muka kutsui hukkuneita ”veneestä kuseksijoiksi”.
Kun Savukoski kertoo asiasta, hän kiihdyttää itsensä vimmaan: ”Täysin omasta perseestä revitty juttu.”
Ihmisten lisäksi Savukoski on totta kai 26 vuodessa löytänyt vesistöistä paljon muutakin. Taipalsaaresta hän löysi armeijan miehistönkuljetusvaunun, joka upposi kesäkuussa 1991. Se oli tragedia, jossa hukkui seitsemän jääkäriä. Sulkavalta Savukoski löysi kaivinkoneen. Iisalmen satama-altaasta taas BMW:n, jonka sisällä oli viisi vuotta autossa ollut vainaja. Asikkalasta 30 metrin syvyydestä Mitsubishi Lancerin, jossa vainaja oli ollut yksitoista vuotta.
Hän kertoo löytäneensä myös polttomoottorikäyttöisen betonimyllyn. Useita mopoja. Kaksi moottorikelkkaa. Nelisenkymmentä perämoottoria.
”Kerran löysin kahdeksantoista muikkuverkkoa, kun olin etsimässä vainajaa. Isäntä luuli, että joku oli varastanut verkot, mutta myrsky oli vienyt ne viiden kilometrin päähän”, Savukoski sanoo.
Myös Nela Utkinan etsinnän aikana on löytynyt kaikenlaista, vaikkei mitään, mikä viittaisi kadonneeseen. Hyöppösen porukka löysi Nuuksiosta salametsästetyn hirven lokakuun alussa. Pitkäjärvestä Savukoski löysi vanhan veneen, joka oli jo puoliksi uponnut pohjamutaan.
Mutta tavara on tavaraa. Oikeasti merkitystä on vain ihmisillä. Savukoski tietää kokemuksesta, että moni omainen pääsee jaloilleen vasta silloin, kun vainaja löytyy. Savukoski sanoo palvelevansa omaisia. Hänelle ei ole mitään merkitystä vainajan kansallisuudella, iällä tai menneisyydellä. Hän on jo tottunut vainajiin.
”Paitsi jos se on lapsi. Silloin itken.”
Viime kesänä hän löysi Hiidenselältä Laatokalta kaksi hukkunutta venäläispoikaa. Laatokka on tullut tutuksi, sinne Savukoski on hälytetty useamman kerran. Hän näyttää ikivanhasta Nokian kännykästään kaikuluotaimen kuvaa ruumiista järven pohjassa. Hän arvelee, että kuva on eräästä venäläisen kantosiipialuksen kapteenista.
”Aikoinaan löysin Laatokalta yhdellä kertaa kuusi ihmistä, kaksi isää ja heidän lapsensa”, Savukoski sanoo.
Venäjä on myös palkinnut Savukosken. Kun hän vuonna 2003 löysi erään poliisimestarin hukkuneen pojan, Venäjän rajavartiosto myönsi kultaisen ansiomerkin.
Sitä Savukoskella ei tosin ole enää. Rahapula vaivasi, ja voidakseen jatkaa kadonneiden etsintää hän myi merkin 400 eurolla keräilijälle.
Hyöppösen hampaat kalisevat.
Savukosken tiimi on rantautunut viisiasteiselta järveltä, ja Hyöppösen vaatteet ovat märät. Hän seisoo saunamökin terassilla ja hotkaisee kylmettyneenä pystylounaan, grillimakkaran sinapilla. Saunamökki Pitkäjärven rannalla on Savukosken tiimin tukikohta. Omistaja antoi sen etsintöjen ajaksi käyttöön.
Vakaumus, jolla Savukoski, Hyöppönen ja Boström ovat aamusta iltaan ja viikosta toiseen etsimässä ventovierasta, ilman palkkiota, on vaikuttavaa. Hyöppönen sanoo, että jos ihminen katoaa, hänet on etsittävä. Olemme sen velkaa omaisille.
”Jos pikkusiskoni häviäisi, juoksisin varmaan neljä viisi vuotta häntä etsimässä”, Hyöppönen sanoo.
Savukoski muistuttaa, että filosofisesti asia on monimutkaisempi. Ihmisellä on ”perustuslaillinen oikeus kadota”. Mutta jos joku nyt haluaa todella kadota, niin siitä on syytä ilmoittaa toisille ihmisille. Tarkoituksellinen katoaminen on lähes julminta, mitä voi omaisilleen tehdä.
”Pyydänkin, että jos Nela on elossa, niin hän ilmoittaisi ja voisimme siirtyä etsimään muita kadonneita”, Savukoski sanoo.
Boström tarjoaa meillekin makkaraa, sillä kolmikolla on kuulemma syötävää enemmän kuin tarpeeksi. Heille on lahjoitettu ruokaa ja juomaa. Trion olosuhteet ovat askeettiset, mutta siedettävät. Hyöppönen ja Boström nukkuvat saunatuvassa, Savukoski omasta halustaan saunan lauteilla.
Tasan vuosi sitten marraskuun ensimmäisenä päivänä 2014 Savukoski oli Sulkavalla etsimässä hukkunutta. Hän oli kumiveneessä, kun ensin puutui vasen käsi. Sitten meni puhekyky. Ambulanssi vei Joensuun keskussairaalaan, jossa lääkäri diagnosoi aivoinfarktin.
”Nyt on lääkitys kohillaan”, Savukoski sanoo, ja se naurattaa häntä itseäänkin.
Lääkäri ei kuulemma kieltänyt etsintöjä. Hän pyysi vain säästelemään. Savukoski sanoo lyhentäneensä etsintäpäivien kestoa kahdestakymmenestä tunnista kuuteentoista tuntiin.
On hän silti väsynyt. Viime yönä Hyöppönen heräsi siihen, että Savukoski melskasi saunassa. Saunasta kuului kolina, kun Savukoski potkaisi unissaan metalliämpäriä. Savukoski sanoo olleensa sellaisessa väsymyksen tilassa, että hän näki ”harvinaista värillistä unta jalkapallosta”. Hän pelasi nuorena poikana hyökkääjää, ja Nuuksion saunatuvassa hän potkaisi rankkarin.
Välipäivänä Savukoski käy Ajankohtaisen kakkosen nauhoituksissa Tampereella, mutta esiintyy studiotilanteessa jotenkin vaisusti. Keskiviikkona hän on taas Nuuksion Pitkäjärvellä. Hän on herännyt puoli viideltä aamulla, käynyt Radarin kanssa lenkillä ja lähtenyt järvelle.
On alkamassa taas pitkä päivä. Savukoski tietää, ettei vesistöetsintä ole taitolaji, eikä varsinkaan tuurilaji. Se on kestävyyslaji. Hän oli etsimässä peräti 75 vuorokautta Perämeren rannikolla marraskuussa 1943 uponnutta hinaajaa, Oulu II:ta.
Nelan etsinnässä Savukoski on vasta alussa. Hän on tutkinut osan Pitkäjärveä, ja sen luodattuaan kolmikko siirtyy Nuuksion pienempiin vesistöihin. Sahajärveen. Siikajärveen. Haukkalampeen.
Tässä menee vielä viikkoja.
Savukoski käy läpi paikkoja, joista retkeilijä olisi voinut pudota järveen.
Reino Savukosken etsintäpartio kaikuluotaa ja kuvaa Nuuksion Pitkäjärven pohjaa. "
Jutun kuvatekstit pienellä fontilla.
Ja toisaalta eikös tätä henkilöä (henkilöitymiä) aika paljon jo pohdittu aiemmin? 
