Niemi on aloittanut haastattelut haastattelemalla Veikko Rytkösen sukulaista Marttia 15.12.2022. Sivu 200. Siis ihan ensimmäisenä. Ennen Krpn Elfgreniäkin, ennen ihan kaikkia. Tämän voisi nähdä varsinaisena kirjan prologinakin, vaikka kirja puolestaan aloitetaan toisin.
Niemi päättää kirjan Jälkikirjoitukseen, jonka viimeinen väliotsikko on yhteys Veikon vanhempaan poikaan. kirjan epilogi siis. Niemi tapasi pojan, viittaako hän, että tapasi yhden kerran 15.12.2022? Niemi on jättänyt aukeamalta sivut 202-203 kokonaan pois NN maininnan, mikä viittaa kirjassa Veikon vanhimpaan poikaan sekä kokonaan päiväyksen, kun hänet tapasi.
Näin tulkittuna sitoisi tarinan ja tarjoaisi ratkaisun. Yksi näkökulma.
________________
Ketjussa on keskusteltu Variksen toiminnasta ensimmäisenä paikalletulijana ja poliisit paikalle hälyttävänä henkilönä.
Etuoven vierestä on esteetön näkymä keittiöön. Jos keittiössä oli uutisoituja tavaroita lattialla, eikä niin kliiniä kuin esitetyissä kuvissa, niin Varis on voinut näkymästä päätellä, että tilanne ei ole ok. Eikä tämän vuoksi kierrellyt taloa kokeilemassa muita ovia. Takaoven on uutisoitu olleen auki tai suljettu, mutta ei lukossa. Jos olohuoneen lähettyvillä oli pinnasänky, on olohuoneen ikkunasta voinut nähdä sisälle, ettei vauva ole sängyssään. Vertailuna myös surmahuoneen peitot on nostettu ulos ja uutisessa kerrottiin siivotun rikospaikkaa. Surmahuoneen julkaistuissa kuvissakaan ei ole peittoja, vaan irtaimistoa siirretty niistä kuvista pois. Tulkitsen edelleen, että keittiö on ollut sekaisempi, sellainen, että se kiinnitti Variksen huomion.
Jos Jessican sänky oli olohuoneen lähettyvillä, voisi surmahuone olla ketjuun koostetussa pohjapiirroksessa tuo L-muotoon piirretty. Mä ajattelisin wcn olevan ehkä makkarien välissä enkä surmahuoneen L-muotoinen.
Niemen kirjan sivulla 69 Veikon veli Hannu mainitsee, että Hannu takasi pojan kaksi lainaa. Hannun mukaan poika oli sanonut, että hän on maksanut ensimmäisen pois, ja pyytänyt sitten takaamaan isomman lainan. Hannu takasi senkin. Muutaman viikon päästä ensimmäisestä lainasta tuli pankista kirje, että hän takaajana joutuu maksumieheksi. Sama toistui myös isomman lainan kohdalla. Hannu oli uhannut kertoa Veikolle pojan toiminnasta, mutta ei ehtinyt. Veikko ja uusperhe murhattiin sitä ennen.
Kirjan sivulla 198 kerrotaan, että Veikon vanhempi poika oli aikoinaan vetämässä IP-lehteä oikeuteen kirjoittelustaan, mutta asia sovittiin pojan kertoman mukaan rahalla. Niemi pyrki selvittämään kertomuksen todenperää, mutta pojan käyttämän asianajaja Tiina Nystenin ja ip-lehden tahon kautta. Eivät muistaneet, eivätkä löytäneet sopimusta arkistostaan. Niemen mukaan kertomus jäi pojan kertoman varaan, joka ei koskaan näyttänyt kyseistä sopimuspaperia. Näin ei toimi rehellinen henkilö, jolla ei ole salattavaa.
Kirjasta jää myös epäilys mistä Beritin ex:n, ensimmäisenä pidätetyn tappouhkailut ovat oikeastaan virinneet. Näitä Veikon sukulainen Martti alleviivannut. Ovatko ne alkaneet elää omaa elämäänsä ja levinneet Veikon sisarusten suuntaan ja myös Sakarin taholle? Elfgrenin esteellisyys asiassa on voinut vaikuttaa tohon ekaan pidätykseen. Jos vanhempi poika on syyllinen henkirikoksiin, on hän hyötynyt tällaisten tietojen levittämisestä.
Suunnitelmallisuuden yhdestä osuudesta. Kuinka voidaan olla varmoja siitä, että vanhin poika ei olisi kuullut "yhteisiltä tutuiltaan" (joita Martti on kertonut olevan Beritin exän suuntaan) jo ennen saapumistaan keskipäivällä surmatalolle, että kaksoset lähdössä isälleen ja reissuun? Veikkaan, että tiesi jotenkin heidän lähdöstään ennen kuin vasta paikan päällä poraa tuodessaan.
Ruusuista. Olivatko ne surmatalosta peräisin? Ostiko Veikko Beritille ruusuja? Eräs nimimerkki kuvasi ketjussa aiemmin hyvin henkilöä, joka ei kestä toisten onnellisuutta, koska ei itse pysty samaan.
Jos poika olisi syyllinen tekoon. On keittiön sekaisuus (mikä ei julkaistuissa kuvissa näy) selitettävissä sillä, että rahaa on etsitty lisää. Ehkä kidutettu pariskuntaa välillä ja kyselty lisärahaa. Kaiken kaikkiaan jos tekijä on poika, on hänelle varmaan ollut totaalinen pettymys paikan päällä, kun käteistä ei ollutkaan oman mielikuvan mukaisesti enempää. Tämä on voinut laukaista tekohetken raivon. Selittäisi myös miksi lompakotkin tyhjennetty. Oikeastaan pitkällä aikavälillä poika olisi saanut teosta palkinnoksi isän velkataakan firmasta, minkä otaksun tulleen hänelle täysin puskista. Oman itsensä yliarviointi ja toisten ihmisten aliarviointi kuvastuu.
Pohjapiirros sivulta 160 ketjusta.

- Screenshot_2025-09-26-12-57-19-27_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg (325.42 KiB) Katsottu 672 kertaa