Lasten kertomukset
Re: Lasten kertomukset
Tuohon viuh-ääneen. Kun kasettia kelaa niin siitäkin voi tulla viuh-ääni. Tai jos Jukkaa siirtää peiton päällä sitä vetäen.
Muuten aika säälittävää vedota, että kirjoittajat syyllistävät Annua. Voi lutuna. Eikös se ole niin, että asiat vain viittaavat johonkin suuntaan niitä tietenkin kunkin tavallaan tulkiten. Syyttäjän ja lasten mielestä Annun syyllisyyteen. Sen sijaan Annu lienee syyllistänyt ainakin esikoistaan ja sitouttanut tämän mukaan. Annu on syyllistänyt myös muita lapsiaan väittäen heidän valehtelevan. Tämä on syyllistämistä. Sitä mitä Annu on tehnyt veljelleenkin. Jota myös Manner syyllisti.

Viimeksi muokannut one eye, Ke Marras 13, 2013 3:50 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Turumurre kirjoitti: mielestäni ne ovat Annelin sydämen ääniä. Näitä samoja kuuluu vielä hetki myöhemmin, ennen Lahden "Tuu joota".
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Lasten kertomukset
Vois tulla vähän kilinääkin siitä siirtämisestä, kun ikkuna oli jo rikki. Mutta mitäs pienistä yksityiskohdista. Kokonaisuus ratkaisee! Kokonaisuuden me kaikki ymmärrämme, vaikka yksityiskohdat on vaikeita.one eye kirjoitti:Tuohon viuh-ääneen. Kun kasettia kelaa niin siitäkin voi tulla viuh-ääni. Tai jos Jukkaa siirtää peiton päällä sitä vetäen.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
-
kekkuli12345
- Harjunpää
- Viestit: 310
- Liittynyt: Ti Heinä 03, 2012 1:22 am
Re: Lasten kertomukset
Hyvä huomio, kilinää ei tarvitse kuulua kun tappaja häärii ja painii mutta peittoa vetäessä pitäisi kuulua jumalaton kilinäKuolemannaakka kirjoitti:Vois tulla vähän kilinääkin siitä siirtämisestä, kun ikkuna oli jo rikki. Mutta mitäs pienistä yksityiskohdista. Kokonaisuus ratkaisee! Kokonaisuuden me kaikki ymmärrämme, vaikka yksityiskohdat on vaikeita.one eye kirjoitti:Tuohon viuh-ääneen. Kun kasettia kelaa niin siitäkin voi tulla viuh-ääni. Tai jos Jukkaa siirtää peiton päällä sitä vetäen.
Re: Lasten kertomukset
Mistäs sää tiedät milloin ja paljonko lasia on rikottu? Ninnuko kertoi?Kuolemannaakka kirjoitti:Vois tulla vähän kilinääkin siitä siirtämisestä, kun ikkuna oli jo rikki. Mutta mitäs pienistä yksityiskohdista. Kokonaisuus ratkaisee! Kokonaisuuden me kaikki ymmärrämme, vaikka yksityiskohdat on vaikeita.one eye kirjoitti:Tuohon viuh-ääneen. Kun kasettia kelaa niin siitäkin voi tulla viuh-ääni. Tai jos Jukkaa siirtää peiton päällä sitä vetäen.
Lasi on voinut olla enempi tai vähempi rikki. Ja myöhemmin rikottu loput. Ovi olla kiinni tai auki. Jukka kerrasta hiljainen tai vironnut välillä. Siirretty vain takkahuoneessa tai enempi.
Sulla on naakka aina joku olettama ja vaikka se on vain omasi niin et pysty niistä irrottautumaan. Etkä edes huomaa vaikka ne olisivat tiedossaolevien faktojen vastaiset tai muuten vain vahvistamattomissa.
Viimeksi muokannut one eye, Ke Marras 13, 2013 4:05 pm. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Turumurre kirjoitti: mielestäni ne ovat Annelin sydämen ääniä. Näitä samoja kuuluu vielä hetki myöhemmin, ennen Lahden "Tuu joota".
-
Spekultantti
- Theo Kojak
- Viestit: 1165
- Liittynyt: Pe Elo 26, 2011 4:32 pm
Re: Lasten kertomukset
Eiköhän tässä vaiheessa ala olla jo se ja sama kuinka paljon lasia on rikottu, kun rikotulle lasille on löytynyt selitys, eikä se huppumiehen kulkeminen ollut. Lasten kertomukset loksauttavat vain monta palaa paikoilleen.
Ja huom! Syyttäjällä oli varaa jo inhimillisyyteen vaatiessaan lasten kertomuksia salaisiksi heidän suojelemisekseen, kun kokonaiskuva oli jo niin päivänselvä. Kuvottavaa, että oma äiti halusi iljettävät yksityiskohdat julki oman fanclubinsa yllyttämänä.

Kyllä! Heitetään oikeusvaltion julkisuusperiaate myös romukoppaan, se tästä casesta vielä puuttuisi.Spekultantti kirjoitti: Ja huom! Syyttäjällä oli varaa jo inhimillisyyteen vaatiessaan lasten kertomuksia salaisiksi heidän suojelemisekseen, kun kokonaiskuva oli jo niin päivänselvä. Kuvottavaa, että oma äiti halusi iljettävät yksityiskohdat julki oman fanclubinsa yllyttämänä.
-
Spekultantti
- Theo Kojak
- Viestit: 1165
- Liittynyt: Pe Elo 26, 2011 4:32 pm
Re: Lasten kertomukset
Kyllähän kaikki on julkista niille, jotka päätöksiä tekevät. Ei oikeusvaltion julkisuusperiaate sitä tarkoita, että kaikki alaikäisiä vahingoittavat yksityiskohdat pitää julkistaa vain sensaatiohakuisen julkisuuden vuoksi.
Re: Lasten kertomukset
En oikein ymmärrä miten tänään julkitulleet tiedot surmayöstä vahingoittavat lapsia. Eivätkö ne ole enemmänkin Auerin haitaksi kuin lasten?Spekultantti kirjoitti:Kyllähän kaikki on julkista niille, jotka päätöksiä tekevät. Ei oikeusvaltion julkisuusperiaate sitä tarkoita, että kaikki alaikäisiä vahingoittavat yksityiskohdat pitää julkistaa vain sensaatiohakuisen julkisuuden vuoksi.
Asiakirjojen julkisuus on tärkeää, sillä se mahdollistaa myös asian julkisen arvioinnin. Ei ole hyvä idea, että asiat käsitellään vain neljän seinän sisällä ja ainoa asia joka tulee ulos oikeussalista on vain tuomiolauselma.
Varsinkin tässä asiassa, joka on synnyttänyt huomattavaa kiinnostusta julkisuudessa, julkisuusperiaatetta tulee noudattaa.
-
Spekultantti
- Theo Kojak
- Viestit: 1165
- Liittynyt: Pe Elo 26, 2011 4:32 pm
Re: Lasten kertomukset
Kyllä oikeusvaltion periaatteeseen kuuluu sekin, että oikeuden päätökseen pitää pystyä luottamaan, vaikka saammekin tietää vain ulostulevan tuomion. Tuntematonta sotilasta siteeraten: "ei tämä ole mikään punakaarti, jossa päätökset tehdään huutoäänestyksellä".
Näiden ihmisten lapsuudesta tuli esille yksityiskohtia, joiden kanssa ei ole mukavaa elää aikuisen ihmisen elämää ja uraa, kun kaikki tietävät ja sormella osoittelevat.
Näiden ihmisten lapsuudesta tuli esille yksityiskohtia, joiden kanssa ei ole mukavaa elää aikuisen ihmisen elämää ja uraa, kun kaikki tietävät ja sormella osoittelevat.
Re: Lasten kertomukset
Lasten kertomuksissa todennäköisesti on monia vääriäkin päätelmiä surmayön tapahtumista, mutta kun huomioi heidän ikänsä se on aivan normaalia.
Asioita pitää käsitellä suurempina kokonaisuuksina ja kaikki lasten kertomukset pitää ottaa vakavasti ja pohtia niiden todenperäisyyttä.
Lasten viimeisimmät kuulustelut ovat tapahtuneet heidän ollessa huomattavasti kypsempiä ja vanhempia kuin surmahetkellä.
On järkyttävää, jos ilman epäilyjä heidät leimataan valehtelijoiksi, kun kuulusteluista selviää erittäin raskauttavia seikkoja Annelia vastaan.
Lapset kertovat asioita joita ei voi käsittää tai ymmärtää väärin. He kertovat äidin uhkaluista, väkivaltaisesta käytöksestä ja suoranaisista käskyistä puhua psykologeille ja kuulustelijoille totuuden vastaisesti.
Ei lapsi tällaisia ymmärrä väärin tai sitten hän valehtee kaiken syystä tai toisesta. Ainakin minusta on järkyttävää suoralta kädeltä leimata heidät valehtelijoiksi.
Nämä esille tulleet asiat ovat erittäin raskauttavia ja sellaisia joita ei mitenkään voi ymmärtää väärin. Joko ne ovat tapahtuneet tai sitten yhteisesti sovittuja valheita. Itse en siihen mitenkään usko, sillä sellainen vaatisi näinkin nuorilta lapsilta erittäin kovaa ja laskelmoitua luonnetta, jollaista ei mitenkään usko tuon ikäisiltä löytyvän.
Ja siitä ei luulisi olevan mitään epäselvyyttä, että Anneli on kiistänyt perheen ongelmat ja luulisi että niiden todistaminen olemassaoleviksi olisi suhteellisen helppo tehtävä.
Lapsilla ja lähipiirillä nyt varmuudella on tällaisista jotain tietoa.
Monet ajattelevat täällä, että näiden lapsien on helppo valehdella epätotuuksia äitiään vastaan, mutta nämä lapset ovat tuntevia herkkiä nuoria ihmisiä ja näinkin laajojen valheiden kertominen ei ole luontaista ihmisluonnolle oli tilanne millainen tahansa.
Asioissa voi olla päätelmiä ja johtopäätöksiä, mitkä voivat olla vääriä, mutta myös sellaisia toimia Annelilta lapsia kohtaan joiden väärin ymmärtäminen on mahdotonta.
Jokaisen pitää miettiä millaisten asioiden parissa nämä teini-ikää lähestyvät nuoret ovat joutuneet ja joutuvat jatkossa elämään. Näinkin vakavassa asiassa valehteleminen ei ole kenellekään helppoa iästä riippumatta.

Jos C-kasetteja olisi käytetty, olisi FBI:n ammattilainen erottanut sen selvästi. Digitaalisen tallenteen saa pakattunakin parempitasoisena, C-kasetilta kuuluu nauhurin sivuäänet, kohinat puhetaajuuksillakin ja äänen muokkautuminen näkyy spektrissä. Kun tallenteeseen viittaavissa kertomuksissa puhutaan C-kaseteista, voi ne mielestäni jättää jo sen puolesta omaan arvoonsa. Mielestäni maininnat C-kaseteista kuulostavat kertomuksilta, jotka ovat syntyneet C-kasettien aikakaudella eläneen vaikutuksesta.Veristi kirjoitti:Mikäli muokattuja ääniä ja pätkittäin nauhoitettuja ääniä testailtiin jo ennen murhayötä eikä vasta Turun aikoihin, voisi siitä päätellä Annelin huomanneen, ettei kannata koostaa taustanauhaa erillispätkistä vaan soittaa taustalla yksi ja ainoa "luonnollinen", vanhanaikainen c-kasettitallenne. Tämän vuoksi FBI:kään ei tutkimuksessaan kyennyt löytämään häketallenteelta merkkejä siitä, että taustanauhaa olisi muokkailtu tai koostettu eri osasista.
Kun Annelikin on harrastanut jotain äänen muokkausta tietokoneella, tuo C-kasettien esille tuominen viittaa jonkin dinosauruksen vaikutusta lasten kertomukseen. C-kasetti oli 80- ja 90- luvuilla yleistä tekniikkaa joka hävisi jo ennen vuosikymmenen loppua. Muistan, kun 1997 muutossa kävimme vanhoja C-kasetteja läpi ja mietimme mitä tehdä niille, kun laitteetkin oli aikalailla hävinneet myynnistä. Nyt CD-levymankatkin ovat häviämässä. Tällä vuosituhannella on käytetty yleisesti puhelimia, MP-soittimia ja kaikkea muuta kuin C-kasetteja.
Vaikka lapsi tietäisi C-kasetista, minkä takia hän olisi spontaanisti esittänyt tuollaista tallennustapana, kun äidin harrastukset ovat liittyneet tietokoneisiin? Meidän 13 vuotias ei edes tiennyt, mikä on C-kasetti, kun kysyin häneltä onko hänen kaverinsa käyttäneet nauhuria. Juttelin 13- ja 8-vuotiaan kanssa, millä saa ääntä tallennettua ja 13-vuotias muisteli, että joskus hän on tallentanut äänitiedostoja kameralla, mp-soittimella ja pleikka kakkosella. 8-vuotias kertoi, että on aina välillä tallentanut tietokoneella, X-boxilla ja kännykällä. Kun 8-vuotias kertoi kännykästä, 13-vuotias muisti, että hänen ensimmäisellä (perus nokialainen) kännykällä sai nauhoitettua ja siitä sai tehtyä soittoääniä.
Re: Lasten kertomukset
Pate kirjoittaa mielestäni näkemyksellisesti ja hänen arvioonsa yhdyn.
En ole lapsipsykologi, mutta tuntuisi uskomattomalta, että lapset olisivat tietoisesti valehdelleet kohtalonyön tapahtumista. Tuntuu myös uskomattomalta, että he olisivat median ja Minfon kautta kehitelleet tarinansa. Yhtä uskomattomalta tuntuu, että joku (Auerin sukulainen) olisi heidät pystynyt manipuloimaan valehtelemaan kuulemaansa.
En näihin väittämiin usko. Arvelen tai tiedän, että kaikki nämä epäilykset kahden lapsen kertomusten uskottavuudesta/epäuskottavuudesta on asiantuntijoiden taholta arvioitu.
Mitä nämä nyt julkaistut (vain osa niistä) lasten kertomuksista vaikuttavat jutun ratkaisuun, who knows. Todistustaakka on syyttäjällä ja nippanappa tässä tullaan päätös johonkin suuntaan tekemään.

pate kirjoitti: On järkyttävää, jos ilman epäilyjä heidät leimataan valehtelijoiksi, kun kuulusteluista selviää erittäin raskauttavia seikkoja Annelia vastaan.
Lapset kertovat asioita joita ei voi käsittää tai ymmärtää väärin. He kertovat äidin uhkaluista, väkivaltaisesta käytöksestä ja suoranaisista käskyistä puhua psykologeille ja kuulustelijoille totuuden vastaisesti.
Ei lapsi tällaisia ymmärrä väärin tai sitten hän valehtee kaiken syystä tai toisesta. Ainakin minusta on järkyttävää suoralta kädeltä leimata heidät valehtelijoiksi.
Nämä esille tulleet asiat ovat erittäin raskauttavia ja sellaisia joita ei mitenkään voi ymmärtää väärin. Joko ne ovat tapahtuneet tai sitten yhteisesti sovittuja valheita. Itse en siihen mitenkään usko, sillä sellainen vaatisi näinkin nuorilta lapsilta erittäin kovaa ja laskelmoitua luonnetta, jollaista ei mitenkään usko tuon ikäisiltä löytyvän.
Lasten kertomusten leimaaminen valehteluksi kuvaa vain ymmärtämättömyyttä lapsista. Lapset käsittävät asiat eri tavalla kuin aikuiset ja heidän kasvaessaan he muistavat tapahtumat eri tavalla. Samalla elämänkokemuksen karttuessa he rakentavat merkittävistä tapahtumista ymmärtämiään ja ulkopuoliset vaikutteet auttavat koettujen tilanteiden hahmottamisessa. Lapset haluavat kertoa kokemuksistaan silloin, kun itse pystyvät ja samalla haluavat saada selitystä raskaillekin tapahtumille.
Jos lapsen muistin varassa kertomat kuvaukset aivan eri ikäkaudelta eivät sovi aikuisten käsitykseen, se ei todellakaan tarkoita, että se olisi valhe. Lapsi on rakentanut omituisina pitämilleen asioille heidän oman kokemuksensa pohjalta järkevät selitykset. Kokemuksissa voi olla aikuisten myötävaikutusta, koettua, opittua tai mitä tahansa. Joka tapauksessa juuri siitä syystä lasten tuoreet spontaanisti kertomat kuvaukset on niitä, joita on oikeudessa pidetty luotettavimpina. Vuosien jälkeen heidän kehittyessään on hyvä, että heidän muistamille kokemukselleen löytyy myös konkreettista näyttöä. Siihen en ota kantaa, miten ammattilaisten kuuluu harkita nyt annettuja näyttöjä. Kun on syyttömyysolettama ja tässä olisi kyseessä murhatuomio, pitäisin tärkeänä, että tuomiota ei anneta ilman vahvoja todisteita.
Re: Lasten kertomukset
Kirjoituksellani tarkoitin monia sellaisia asioita, joita tuossa perheessä on tapahtunut, mitkä ovat selkeitä arjessa tapahtuneita asioita ennen ja jälkeen surmatyön, mitkä ovat joko tapahtuneet ilman mahdollisuutta väärinymmärryksille tai sitten nämä lapset nyt kertovat omiaan.
Toiseksi vanhin lapsi lähestyy täysi-ikäisyyttä ja kertoo kokemiaan asioita perheensä kanssa ja äitinsä käytöksestä häntä ja sisaruksiaan kohtaan.
Nämä ovat vaan asioita joita ei pidä eikä mitenkään voi filosofoida yhtään enempää.
On täysin normaalia, että lapset kasvettuaan kykenevät kertomaan ja kuvailemaan kohtaamiaan ongelmia ja eteenkin uskaltavat sen tehdä, jos heitä aikaisemmin on peloteltu näistä kertomasta.
On täysin normaalia, että esim. monet seksuaalisen hyväksikäytön uhrit pitkään vaikenevat ja vasta kasvettuaan pystyvät asiasta jollekin ulkopuoliselle kertomaan.
Tässäkin keississä on monia aivan selkeitä ja lapsenkin järjelle täysin ymmärrettäviä asioita lasten kertomana oletetun tapahtuneen, joten joko ne ovat tosia tai sitten tuulesta temmattuja. Nämä ovat niin yksinkertaisia arjen asioita joiden ymmärtämisestä ei pidä tehdä liian monimutkaista.
15 vuotias nuori ymmärtää ja pystyy kertomaan seitsemän vuotiaana kokemiansa epäkohtia ilman, että siihen pitää sekoittaa mitään liian filofista ajatusten kulkua.

Tuli taas mieleen, miten Anneli on pihinä ekonomina käyttänyt Jukan surmaamiseen välineitä, jotka on voinut surutta heittää myöhemmin pois: on ollut päällä vanhoja Jukan vaatteita ja kengät, yhtenä tekovälineenä Jukan vanha fileerausveitsi, jolle ei enää Turussa olisi käyttöä sekä vielä vanha kasettimankka, jonka voisi kuskata autolla kaatopaikalle Tiimarin muovikassiin kerättyjen venyneiden C-kasettinauhojen kera.