Belker kirjoitti:Jos veistä ei olisi, niin olisiko Nääsvillen poliisilla muuta? Tuulenhuuhtoma perse?
Ruumis kaiketi on edelleen tallessa ja on tieto siitä, että tekopaikalta on poistunut kaksi miestä, joista toisesta on erinomaiset silminnäkijähavainnot. Tiedetään myös, mihin suuntiin miehet ovat tekopaikalta lähteneet. Tiedetään, että yksi mies on tehnyt teon, mutta läsnä tekopaikalla on ollut ainakin kaksi henkilöä uhrin lisäksi, eli yksi uhrin ja tekijän lisäksi, mutta paikalla on voinut olla enemmänkin porukkaa.
Aika paljon on tähän Tesoman henkirikokseen liittyen puhuttu näistä selvittämättömistä henkirikoksista Tampereella ja väitetty, että niitä olisi erityisen paljon. En usko, että Tampereella olisi mitenkään erityisen paljon selvittämättömiä henkirikoksia asukasmäärään nähden. Tässä vaan näkyy se, että ihmiset näkevät vain sen mikä mediassa ja sosiaalisessa mediassa on paljon esillä ja muodostavat mielikuviaan sitäkautta. Tampereen tapaukset ovat olleet paljon esillä. Ja nyt, kun tämä Tesoman tapaus on ollut paljon esillä, niin ihmiset ovat heti yhdistäneet sen noihin paljon esillä olleisiin selvittämättömiin tapauksiin. Tesoman tapaushan ei ole ollut esillä sen vuoksi, että poliisilla olisi hankaluuksia sen selvittämisessä, vaan siksi, että teko tapahtui ulkona ja suhteellisen vilkkaasti liikennöidyllä alueella ajankohtana, jolloin lähialueilla oli paljon ihmisiä ulkona. Media on ollut myös innolla syöttämässä ihmisille vääristyneitä mielikuvia, myydäkseen lehtiä.
Tämän aiheen yhteydessä on jopa puhuttu Tampereella liikkuvasta sarjamurhaajasta. Itse uskon, että yhdelläkään Tampereella selvittämättömänä olevalla tapauksella ei ole sama tekijä, vaikka uskonkin, että Suomessa on ollut 6-7 sarjamurhaajaa, jotka eivät ole koskaan jääneet kiinni.
Jossain vaiheessa oli liikkeellä sellaistakin juttua, että Tampereella olisi homosarjamurhaaja ja, että Tampereen seudulla olisi selvittämättä useita homoihin kohdistuneita henkirikoksia. Todellisuudessa homoihin kohdistuneita henkirikoksia on selvittämättömänä kaksi kappaletta ja kummassakin tapauksessa taustat ovat hyvin poliisin tiedossa, eikä tapauksilla ole samaa tekijää.
Joskus liikkui huhua, että Tampereella olisi joku nuoria tyttöjä saalistava sarjamurhaaja, kun useita teinityttöjä oli samaan aikaan kadoksissa. Todellisuudessa nuo kaikki teinit löytyivät ja olivat olleet vain karkumatkalla. Ainoa niihin aikoihin kuolleena löytynyt teinityttö oli tämä Karoliina Kesti, joka oli hukkunut rivitalon takapihalla olevaan lampeen. Vaikka tapaus oli omituinen, se oli todennäköisimmin omituinen tapaturma.
Sitten on näitä median luomia "totuuksia". Tässäkin ketjussa on otettu esille se koripallotytön puukotus vuodelta 2008, mistä on jäänyt korostuneena elämään lause "halusi vain hoitoon".
Tuon koripallotytön puukotuksen jälkeen mediassa ja sosiaaliessa mediassa on pyöritelty mielenterveysongelmaisia nuoria, jotka kyttäävät ulkona sopivaa uhria, päästäkseen hoitoon, kun eivät kuulemma muuten pääse, kuin tappamalla ihmisen. Tämä satunnaisia uhreja kyttäävistä hoitoon haluavista mielenterveysongelmaisista nuorista jauhaminen kulminoitui taannoin Kuopiossa tapahtuneeseen puukotukseen, jossa nelikymppinen psykoosia sairastanut mies iski moralla pikkutytön hengiltä. Tuossa tapauksessa mies kertoi surman syyksi sen, että hän oli lehdistä lukenut, että ihmiset tappavat nyt toisiaan, päästäkseen hoitoon ja siksi hän oli puukottanut tytön, päästäkseen hoitoon.
Alkuperäisessä 2008 puukotuksessa surman motiivi oli todellisuudessa sarjamurhaajatyylinen, eikä sillä ollut mitään tekemistä hoitoon haluamisen kanssa. Tekijähän oli pyrkinyt selviämään teostaan ilman seuraamuksia. Hän oli kuitenkin kiinnijäädessään tokaissut haluavansa vain hoitoon ja sen jälkeen media ja sosiaalinen media ovat kohisseet jostain hoitoon haluavista nuorista, mitä ei todellisuudessa ole koskaan ollutkaan. Kun nelikymppinen mies surmasi tytön Kuopiossa, puhuttiin jälkeen päin tuonkin tapauksen yhteydessä hoitoon haluavista nuorista ja tapaukseen liitettiin, kuinka koulukiusatut ovat nyt suurin yhteiskunnallinen ongelma.
Niin, ne ihmisiä puukottavat, hoitoon haluavat nuoret ovat median luoma kupla, mille ei ole mitään todellisuuspohjaa. Valitettavasti on kuitenkin tiedossa ilmiö, että psykoottiset ja persoonallisuushäiriöiset ihmiset toimivat kollektiivissa ja ottavat lehdistä vaikutteita. Kun lehdissä puhutaan, että ihmiset tappavat toisiaan, päästäkseen hoitoon, psykoottiset henkilöt oppivat tämän mallin ja alkavat toimimaan käytännössä sen mallin mukaisesti.
Kuopiossa tapahtunut pikkutytön puukotus oli juuri tällaisen kaavan seurausta. Valitettavasti media on osasyyllinen Kuopiossa tapahtuneeseen murhaan, mutta silti ketään median edustajia ei tuomittu murhasta elinkautiseen. Media antoi motiivin Kuopiossa tapahtuneeseen henkirikokseen, mutta silti median edustajista, kuten päätoimittajista ei kohista, että he ovat mielenterveysongelmaisia. Sehän oli maailman kieroin murha, he saivat isot tienestit kyseisellä puukotuksella.
On myös otettava huomioon, että nuorten mielenterveysongelmista jauhamisen taustalla on myös poliittista toimintaa, sillä nuorisotyöttömyyttä peitellään mielellään puhumalla nuorten kasvavista mielenterveysongelmista, jolloin oikeisto voi sysätä vastuun tekemistään ratkaisuista nuorten harteille ja puhdistaa kapitalismin imagoa valheellisesti ja vasemmisto voi samalla kerjätä rahaa yhteiskunnalle, puhumalla nuorten mielenterveyspalveluiden tarpeen kasvamisesta.
Takaisin aiheeseen: uhrista on tässä vaiheessa selvinnyt, että mies oli lievästi alkoholisoitunut ja hänellä oli enemmän tai vähemmän epämääräinen tuttavapiiri. Mies oli ilmeisesti myös asunut Tesomalla aiemminkin ja hänet tunnettiin Tesoman baarimaailmassa varsin hyvin. Uhri on eronnut vaimostaan paria vuotta aiemmin ja elänyt vilkasta sinkkuelämää.
Huomattavaa on, että tekopaikalta on poistunut kaksi henkilöä, mutta tekoon osallistumaton paikalla ollut henkilö ei ole ilmoittanut teosta poliisille. Tällainen viittaisi huumeporukoihin, tai ammattirikollisiin, koska noissa piireissä ei poliisille "vasikoida".
Uskon, että tässä tapauksessa uhri ja tekijä tunsivat toisensa etukäteen.
Tässä tapauksessa näiden nuorten osalta on huolestuttava piirre se, etteivät alueella olleet teinit ole ilmoittautuneet poliisille. Poliisin mukaan he ovat tulleet silminnäkijöiden mukaan siihen tulokseen, että ilmoittautumatta on juurikin viisi eri porukkaa niin, ettei viiteen porukkaan kuuluneista kukaan ole ilmoittautunut poliisille.
Karoliina Kestin tapauksessa oli samanlaisia piirteitä, kun Kestin seurassa olleet pojat valehtelivat poliisille turhaan ja alueella liikkuneita skootterikuskeja jäi ilmoittautumatta poliisille.
Kysynpähän vaan, että mikä näitä nuoria oikein vaivaa, kun ne pelkäävät ilmoittautua poliisille, tai jos eivät pelkää, niin ainakin välttelevät poliisia. Kummallista vainoharhaisuutta... joka porukassa joku häiriintynyt nuori, joka käskyttää kaverit hiljaiseksi, luullessaan, että poliisista tulee heille(hänelle) hankaluuksia?(Muistan tällaisia tyyppejä omasta nuoruudestani. Ne olivat päällepäin ihan tavallisia nuoria, mutta heille se imago ja kansikuva merkitsivät paljon ja myös vanhemmille haluttiin näyttää kiillotettua kuvaa itsestä, minkä vuoksi vanhemmille ei ehkä haluta kertoa, että jouduttiin poliisin kanssa tekemisiin.)