Eihän Ano osaa venäjää ollenkaan mikä voi nousta reissulla ongelmaksi. Venäjän opetusta voisi olla saatavilla mutta silloinkin pitäisi osata englantia, kun opettajat käyttävät sitä toisena kielenä. Suomi-Venäjä tulkkia ei Anon opettajaksi Moskovasta löydy. Turtiaiset käyttävätkin pääosin iPhonen puhetta ymmärtävää käännöskonetta. Saa nähdä miten suu pannaan kun huomenna pitäisi alkaa "Jaltan rauhankonferenssin" jossain päin Moskovaa, minkä jälkeen Ano ja Minna on muuttamassa uuteen lukaaliin "Moskovan ulkopuolelle" mutta kuulemma hyvien junayhteyksien varrelle. Todellisia ongelmia seurannee, kun Ano alkaa levittää kuntosalibisneksiään Venäjälle. Tapaaminen tästä asiasta vastaavien "venäläisten isäntien" kanssa on niin salainen, ettei siellä saa kuvata, tuskinpa äänittääkään. Pelkäänpä, että jonkinlainen kämmäys on tulossa. Anon ja Minnan iPhonekin varmasti pikkurikollisille kelpaa. Marraskuun puolessa välissä ollaan viisaampia.
Joku venäläinen huuteli
Marko Hiltusen sivulla kuinka Venäjältä pääsee tuosta vaan muiden muassa BBC:n ja CNN:n sivuille ja vikkelästi Youtubeenkin, mutta jopa Ano kertoi, ettei onnistu. Erityisen vittuuntunut hän oli siitä, että pääsy jopa oman GoMetalin sivuille on Venäjältä estetty.
No nyt on prässi päällä. Ano päässyt viimein myös HS:n etusivulle. HS pohjaa taas Demokraatin juttuun, jonka kuvassa Ano röyhyttelee terveyssikaria Rajat auki - tapahtumassa.
"Mä sanon että omat kokemukset "rakkaasta kotimaasta" Suomesta on ihan kaikkee muuta kuin vapaata. Toisinajattelijana oot joutunut aikamoiseen prässiin. Ehkä hyvä niin. Ei muuten muutosta tuu. Sinne pohjalle piti mennä. Ja sinne mennään! … Suomi on turvallisuusuhka Venäjälle. Toivottavasti Suomen turvallisuusuhka Venäjälle lähtis lievenemään niin, ettei sinne tulis mitään semmosta, että sinne tarvis täräyttää mitään ohjusta.” (Ano Turtiainen, Moskova 4.11.2025)
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011607155.html
Eduskunta haluaa tietää, mihin ex-kansanedustaja Ano Turtiainen käytti 30 000 euroa
Venäjä|Muutto Moskovaan mutkistaa eduskunnan pyrkimystä periä takaisin ryhmäavustuksia. Turtiaisen rikossyytteiden käsittelykään ei ole onnistunut.

- Ano_HS_051125.jpg (93.19 KiB) Katsottu 1835 kertaa
Entinen kansanedustaja Ano Turtiainen sanoo muuttaneensa puolisonsa kanssa Venäjälle, kertoo Demokraatti. Turtiainen kertoo Youtube-kanavallaan olevansa Moskovassa ja etsivänsä asuntoa.
Eduskunta on Demokraatin mukaan pyrkinyt perimään Turtiaiselta vuosien 2022–23 ryhmäavustuksia yli 30 000 euron edestä, koska Turtiainen ei ole selvittänyt rahojen käyttöä.
Ano Turtiaista vastaan on nostettu myös rikossyytteitä, joita olisi määrä käsitellä Helsingin käräjäoikeudessa tammikuussa.

- Ano_Dem_051125.jpg (164.64 KiB) Katsottu 1835 kertaa
https://demokraatti.fi/ex-kansanedustaj ... -perimista
Ex-kansanedustaja muutti Moskovaan – eduskunta jatkaa velkojen perimistä
Kansanedustajana edellisellä hallituskaudella toiminut Ano Turtiainen vaikuttaisi muuttaneen puolisoineen Venäjälle. Eduskunta yrittää silti yhä periä häneltä takaisin selvittämättömiä ryhmäavustusrahoja.
Simo Alastalo
Demokraatti
Ensin perussuomalaisia ja sitten perustamaansa Valta kuuluu kansalle -puoluetta edustanut (2019-2023) Turtiainen kertoo Youtube-kanavallaan etsivänsä paraikaa Moskovasta asuntoa pidempiaikaiseen asumiseen.
– Mekin olemme vuokraamassa asuntoa, on tässä hotellissa menty. Kalustettu 40-50 neliöinen kaksio tai yksiö hyvältä alueelta kuusi ja puolisataa euroa kuukaudessa vuokra, Turtiainen vastaa videollaan katsojansa kysymykseen.
Tähän asti Juvalla asunut Turtianen kertoo videollaan myös pyrkivänsä opiskelemaan venäjän kieltä.
EDUSKUNNAN hallintojohtajan Pertti Rauhion mukaan Turtiaisen siirtyminen Venäjälle voi mutkistaa parhaillaan käynnissä olevaa kansanedustajakauden velkojen perintää.
Eduskunta koettaa saada Turtiaiselta takaisin vuosien 2022-2023 ryhmäavustuksia, koska Turtiainen ei ole pyynnöistä huolimatta selvittänyt mihin hän on rahoja käyttänyt.
Iltalehti uutisoi kesäkuussa Turtiaiselta perittävien yli 30 000 euron saatavien siirtyneen ulosottoon.
– Alun perin pyysimme selvitystä emmekä velkoneet sitä asiaa, mutta tähän on nyt sitten menty, Rauhio kommentoi Demokraatille.
– Siinä vaiheessa, kun on todettu, että meidän maksukehotukset eivät tehoa, asia on toimitettu eteenpäin, että perintä toteutuu. Hyvin usein henkilö osoittautuu varattomaksi tai jos pitää paikkansa, että hän on muuttanut ulkomaille EU:n ulkopuolelle, perintäprosessi voi olla varsin pitkä eikä sen tuloksista ole tietoa, Rauhio sanoo.
Rauhion mukaan eduskunta voisi päättää myös luopua saatavien perimisestä tai armahtaa velallisen, mutta se ei ole tavallista eikä kukaan ole sellaista Turtiaisen kohdalla esittänyt.
Onko häneltä saatu mitään perinnän kautta?
– Ei ole tullut mitään.