Sivu 57/111

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Ma Heinä 09, 2012 2:26 pm
Kirjoittaja Severin A
Elizzza kirjoitti:Minä näen asuvalinnoissa joko tiedostettua tai tiedostamatonta. Esimerkkejä:
1. Kettutytöt pukeutui kukkamekkoihin, niin sievästi.
2. Kun Prinsessa Diana tunnusti syrjähyppynsä, hän oli mustassa asussa ja silmät mustasti, kohtalokkaasti meikattu.
3. Kun Kuningatar Elisabeth oli Camillan ja poikansa häissä, hänellä oli valkoisempi puku kuin morsiamella ja häätkin alkoi vihkiparin synnintunnustuksella.
4. Kun eräs tuttavani joutui hulluinhuoneelle, noin 10 kertaa elämässään, juuri sitä ennen hän muutti pukeutumistyylinsä äärimmäisen räikeäksi, esim kirkkaan punaiseksi.
5. Tunnen henkilöitä, jotka asusteillaan ilmentävät aatteitaan, esim oltava luomua eikä saa olla tekokuitua.
Vaatetus kertoo yllättävän paljon, kun osaa katsoa sillä silmällä. Lopuksi mainitsen myrkkytynnyri-Jorma Ojaharjun, hän ei löytynyt helposti kun etsittiin nuhjuista, risupartaista roistoa, eikä sliipattua pukumiestä. Vielä on pakko mainita että Rainer Friman on meinattu hakata kun on käyttänyt farkkuja.
Ei siis yksittäinen koru vaan kokonaisuus ja sekin pitkältä ajalta.
Puhut asiaa!! Vaikka kaiketi valtaosalle ihmisiä pukeutuminen on pelkkää tuulipukua ja farkkuja + T-paitaa olipa tilanne/tilaisuus mikä tahansa, on ihmisiä joiden pukeutuminen heijastaa kaikuja sisäisestä minästä ja/tai tunnetilasta ja jopa tietyn mielikuvan synnyttämisestä. Yleisemmin vaatetuksella viestitään sopivuutta tilanteeseen; bisnes look, juhlapukeutuminen jne. Pukeutumisella korostetaan omaa värikästä persoonallisuutta, esim. Riitta Väisänen ikuisine hörhelöineen.

Silloin, kun tavan normipukeutuja yht'äkkiä ja yllättäen vaihtaa tyylinsä johonkin täysin poikkeavaan, on syytä miettiä syitä äkillisen ja jyrkän muutoksen takana. Esimerkkinä olkoon lähipiiristäni 40+ rouva, jonka peruspukeutumiskuviot vaaleasävyisine väreineen vaihtui kerta rysäyksellä mustaan; nahkaa, niittejä ja ketjuja. Myöhemmin selvisi avioliitossa jatkuneen vuosia alistaminen, henkinen väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Saatuaan vihdoin eron miehestään, vaihtoi rouva ulkokuorensa 'kovaksi ja pelottavaksi'. Eli hän tahtoi viestiä (ehkä tietämättään) ulkomaailmalle, että pysykää kaukana ja jättäkään minut rauhaan.

AA:n kohdalla musta, lyhyt nahkatakki viestii kaikkea muuta kuin pullantuoksuisesta kotiäidistä, joka aiemmin on juhlapukeutunut shortseihin...

Lauloihan Maukka Perusjätkäkin aikoinaan "... vaatteet vaatteet on mun aatteet..."

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Ma Heinä 09, 2012 2:50 pm
Kirjoittaja A.W
[/quote]
AA:n kohdalla musta, lyhyt nahkatakki viestii kaikkea muuta kuin pullantuoksuisesta kotiäidistä, joka aiemmin on juhlapukeutunut shortseihin...

[/quote]
Noin minäkin asian nään, Anneli muuttunut kotiäidistä kovikseksi.
Sydänriipuksessa en nää mitään erikoista, mutta ei se minua häiritse, että muut näkevät ja spekuloivat sillä. Viihdettähän tämä on! :D

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Ti Heinä 10, 2012 12:34 am
Kirjoittaja Tara
Postikorttikuva 2012

Kuva

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Ti Heinä 10, 2012 1:20 am
Kirjoittaja Rezah
Eikös AA ole oinas horoskoopiltaan?

Ja vaatteista, punaisesta, tuli mieleen ex-työkaveri, joka sekosi kesken työpäivän, haettiin lanssilla pois. Pukeutui sinä päivänä kirkkaanpunaiseen jakkuun, epätavallisesti.

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Ti Heinä 10, 2012 1:35 am
Kirjoittaja annijatta
Rezah kirjoitti:Eikös AA ole oinas horoskoopiltaan?

Ja vaatteista, punaisesta, tuli mieleen ex-työkaveri, joka sekosi kesken työpäivän, haettiin lanssilla pois. Pukeutui sinä päivänä kirkkaanpunaiseen jakkuun, epätavallisesti.
Anneli on kalojen merkeissä syntynyt.

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Ke Elo 01, 2012 6:06 pm
Kirjoittaja rantakoski
En voinut vastustaa.. (edelliselle sivulle viitaten)

Kuva

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Ke Elo 01, 2012 6:49 pm
Kirjoittaja annaanna
Tämä ja edellinen sivu ovat LOISTAVIA esimerkkejä!
Vaikka mistä.

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Ke Elo 01, 2012 7:22 pm
Kirjoittaja cicero
Anneli on horoskooppimerkiltään kalat. Jos se nyt mihinkään mitään merkitsee...

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Ti Elo 14, 2012 7:23 pm
Kirjoittaja Tara
Tänne ei taas pitkään aikaan ole kukaan lisännyt uusia kuvia, joten

Annelihan ei ole järjestänyt lapsilleen mitään terapiaistuntoja. Voihan se olla niinkin.. kuka tietää.

On tässä jutussa jotain niin... herättää ihan perimmäisiä kysymyksiä koskus, niitä ikiaikaisia.

Anneli muistelemassa Jukka Lahtea yhdessä lasten kanssa:


Kuva

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Ma Syys 10, 2012 7:20 pm
Kirjoittaja jokuvaan
Kuva

Olohuoneen matto on yhdestä kulmastaan liukunut tai työnnetty tv- tason alle. Kun tästä turumurren kuvaketju 1:een (Ulvila KUVIA, 1. sivu) postaamasta etp-kuvasta (Iltalehti, yllä) rajaa mattoa tarkemmin näkyviin ja heikentää värikylläisyyttä (alla), saa näkyviin varsinaisen pakanamaan kartan. Matossa on kyllä isot, erikorkuisesta ja/tai -sävyisestä nukasta syntyvät pallokuviot ja reunaraidat, mutta niistä - tai heijastumista - ei näissä jäljissä ole kysymys. Olisi kiva tietää, ovatko läikät esim. lasten kuivuneita eritteitä tai ruokasotkuja - vai verta(?) :roll: . Tutkittiinko matto - ja kuinka tarkasti?

Kuva

Perhekerhon kallosommitelmassa näkyy muuten erästä surmaveistä muistuttava, kaarelle vääntynyt veitsi - ei kuitenkaan Fiskarsin fileerausveitsi. Huumoria AA:n tapaan?

Kuva
Kuva: Auer Media/Perhekerho.net

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Ma Syys 10, 2012 10:20 pm
Kirjoittaja Tara
Kiinnostavaa, jokuvaan. Aika likaselta tuo matto näyttääkin. Voihan vitsi, että se on punainen!

Tuosta sainkin idean 'matkia'. Siis harmi, että se T-paitakin on punainen. Mutta koetin myös vähentää kylläisyyttä, terävöidä tms ja sitten zoomasin. Aika lailla tuon hihan takana on verisöhryä. Vai olisiko laboratoriossa levinnyt noin?? Tuohon määrään minkä olen näkevinäni ei ihan 'tippa' verta riittäisi:
kukavaan voisi olla taitavampi :)

picasan keinoilla yritin saada hihan verta näkymään paremmin
hiha-aukko on kiepillä kainaloon päin niin että hihan takaosa näkyy hyvin
Kuva

Alkuperäinen kuva (osa), klikkaa:
Kuva

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: La Loka 27, 2012 8:22 pm
Kirjoittaja Tara
Keittiö, liesi, tiskipöytä, vetolaatikostot ym.

Kuva kuvasta seiskassa1(2011).

Kuva
Seiskan aukeamalla 'originaalikuva' on juuri ja juuri postimerkin kokoinen.

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Su Loka 28, 2012 12:43 am
Kirjoittaja alpo holisti
Tuossa näkýy tuolin paikka, ja se keittiön ruokatuoli puolestaan näky ainakin jossain TM.n piirroksesta.

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Su Loka 28, 2012 7:53 am
Kirjoittaja ulkosuomalainen
Juu--juuri tuon kauas poydasta vedetyn tuolin funktiota olen taalla joskus aaneenkin ihmetellyt. Samoin kuin sita miksi se on merkitty piirroksissa punaisella, samoin kuin esim. puhelin. Verta? Punainen tuolinpaallinen? Makinen ei ilmiselvasti ajatellut yhtaan kun varitti niin punaiset esineet kuin veren tismalleen samalla varilla.

Eli Anneli olisi sitten istunut tuolilla keittiossa, lavuaarin vieressa, selin hanta jo kerran tokanneeseen veitsihuppuun ynna lastenhuoneiden oviin -- kailottamassa kovalla aanella puhelimeen talossa olevasta tappajasta?

Omituisempaa ja omituisempaa.

Re: Ulvila KUVIA (ketju 2)

Lähetetty: Su Loka 28, 2012 10:16 am
Kirjoittaja kuolema
ulkosuomalainen kirjoitti:Juu--juuri tuon kauas poydasta vedetyn tuolin funktiota olen taalla joskus aaneenkin ihmetellyt. Samoin kuin sita miksi se on merkitty piirroksissa punaisella, samoin kuin esim. puhelin. Verta? Punainen tuolinpaallinen? Makinen ei ilmiselvasti ajatellut yhtaan kun varitti niin punaiset esineet kuin veren tismalleen samalla varilla.

Eli Anneli olisi sitten istunut tuolilla keittiossa, lavuaarin vieressa, selin hanta jo kerran tokanneeseen veitsihuppuun ynna lastenhuoneiden oviin -- kailottamassa kovalla aanella puhelimeen talossa olevasta tappajasta?

Omituisempaa ja omituisempaa.
Joo, tämä kyllä laittaa miettimään. Olen itse kuvitellut mielessäni keittiön nurkkaan kyykähtäneen pelokkaan ihmisen. Tämä tuoli ja etenkään selin murhaajaa vasten oleminen olisi kyllä aika outo juttu. :/