Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
Talvi24
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1367
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 5:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

Iltalehti 8.2.2023 juttu jossa yhtymäkohtia Tapaus Tikkaseen. "Valvira haistoi palaneen käryä: Nyt oululaislääkäriä epäillään rikoksista
Poliisi epäilee, että lääkäri hyötyi taloudellisesti voimakkaiden lääkkeiden eteenpäin myymisestä."

"Työajanhallinta oli ollut heikkoa. Etävastaanottoja oli jäänyt hoitamatta, kalenterin täyttäminen oli huolimatonta ja ylityötunteja oli tehty niistä etukäteen sopimatta.

Terveystalon mukaan lääkärillä kului potilaiden hoitoon selvästi keskimääräistä enemmän aikaa, vaikka vastuulla oli kohtuullinen määrä työterveysasiakkaita. Tästä syystä kotoaan käsin töitä hoitanutta etälääkäriä oli pyydetty tekemään vuoronsa työpaikalla.

Terveystalo antoi lääkärille potkut kesällä 2021, kun hän oli jättänyt toistuvasti saapumatta työpaikalle. Syyksi lääkäri ilmoitti väsymyksen.

Terveystalon mukaan lääkärin menettelyssä ei tullut esiin potilasturvallisuutta vaarantavia puutteita. Toteutuneiden vastaanottojen osalta potilaat olivat palveluun tyytyväisiä.

...Valvira päätti tästä huolimatta rajoittaa naisen ammatinharjoittamisoikeutta. Perusteluna oli potilasturvallisuus. Elokuuhun 2024 asti kestävän väliaikaisen rajoituksen aikana kyseinen lääkäri saa harjoittaa ammattiaan AINOASTAAN TYÖ- JA VIRKASUHTEESSA TOISEN LÄÄKÄRIN VALVONNASSA. Yksityinen ammatinharjoittaminen kiellettiin.

Lisäksi päätöksessä ERIKSEEN TODETAAN, ETTEI LÄÄKÄRI SAA MÄÄRÄTÄ LÄÄKKEITÄ ITSELLEEN.

Nainen on suorittanut lääkärintutkinnon vuonna 2004 ja laillistettu lääkäriksi vuonna 2011 kaksoislaillistuksen poistamisen jälkeen. Päätöksen antamisaikaan hän toimi itsenäisenä ammatinharjoittajana.

KÄYTTI JA MYI LÄÄKKEITÄ 

Lääkärin osalta POLIISI ON TUTKINUT asiakokonaisuutta törkeänä huumausainerikoksena sekä lääkerikoksena. Lääkärin lisäksi poliisi epäilee yhtä henkilöä törkeästä huumausainerikoksesta ja useita muita henkilöitä huumausainerikoksesta sekä lääkerikoksista.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a6f5 ... 41462ee70f
QwertyKeyboard
Martin Beck
Viestit: 757
Liittynyt: To Huhti 25, 2019 4:05 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja QwertyKeyboard »



Näissä epäasiallisten tai heppoisin perustein huumaavien reseptien kirjoittamisessa lääkäri altistaa itsensä kiristykselle, koska henkilö tai henkilöt, joille huumaavia lääke reseptejä on kirjoitettu voivat alkaa kiristää lääkäriä asian ilmoittamisella eteenpäin esim. valviralle tai työnantajalle jos reseptien kirjoittamista ei jatketa. Tästä syystä tälläisiin kuvioihin osallistuminen ei oikein kannata vaikka niillä tienaisi jonkin verran rahaa. Lopultahan tuossa käy huonosti joku raportoi asian eteenpäin tai sitten valvira kiinnostuu asiasta ja alkaa vaatia selvityksiä jos huumaavia lääkkeitä on kirjoitettu poikkeuksellisen paljon.
vanhavakanssi
Sofia Karppi
Viestit: 418
Liittynyt: Ke Tammi 31, 2024 11:40 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja vanhavakanssi »

Asiasisältö salattu IL 24.12.2022
Iltalehden hallussa ovat molemmat edellä mainitut Valviran päätökset. Ne on kuitenkin suurimmaksi osaksi salattu. Päätöksistä ei käy ilmi se vakavaksi epäilty teko tai menettely, jonka vuoksi Valvira päätti rajoittaa Tikkasen ammattioikeuksia.

------------

Samaisessa lehtijutussa mainitaan, että Valviran keväällä 2014 kuulemien työnantajien mukaan Tn ei ollut tehnyt ammatissaan virheitä.

-------------
Tn ei ollut tehnyt ammatissaan virheitä: kirjoittanut itselleen tai muille huumaavia lääkeaineita.
QWERTY
Alibin satunnaislukija
Viestit: 57
Liittynyt: La Loka 14, 2023 11:32 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja QWERTY »

Talvi24 kirjoitti: La Maalis 02, 2024 10:47 am
vanhavakanssi kirjoitti: La Maalis 02, 2024 1:10 am
QWERTY kirjoitti: La Maalis 02, 2024 12:50 am

Kyllä, just 8 vuotta keskimäärin viivästyy. Jännän tarkasti osasit tietää tämän, vaikket alalla olekaan… Muutenkin kirjoitat kuin psyk -alan ammattilainen.

Heinäkuussa 2016 Canadian Journal of Psychiatry -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen perusteella kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnosointi viivästyy potilailla keskimäärin kuusi vuotta.

Ilmeisesti tutkijat ovat tässäkin erimielisiä?
Pari vuotta sitten piti perehtyä 2-suuntaiseen netin välityksellä. Tuo keskimäärin 8 vuoden viive diagnooseissa tuli esille ehkä Terveysportin tekstissä. Hyvä, että muisti pelittää vielä. On omassa alassani jonkin verran yhtymäkohtia psykiatriaan.
Viive on erilainen eri maissa varmastikin. Täytyisi kaivaa lähteitä esiin, mutten aio. Ei ole olennaista.
Mutta bipolaarisuudesta: kyllä psykiatri huomaisi jos olisi hypomaniassa. Maniassa ehkä ei, ainakaan ei psykoottistasoisessa maniassa.
QWERTY
Alibin satunnaislukija
Viestit: 57
Liittynyt: La Loka 14, 2023 11:32 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja QWERTY »

QwertyKeyboard kirjoitti: La Maalis 02, 2024 6:48 pm
Talvi24 kirjoitti: La Maalis 02, 2024 12:05 pm Olen osallistunut pariin otteeseen ketjussa myös ADHD-keskusteluun. ADHD on yksi potilasryhmä erikoisalallani. Koulutukseni ja pitkän kokemukseni ansiosta tiedän siitäkin hyvin paljon. Siksikin kiinnostaisi tietää, millä perusteella T on diagnoosinsa tehnyt. Epäilen, että hän on sitä aidosti itseltään epäillyt, mutta silti olisi ollut asiallista luottaa diagnoosin teko asiaan perehtyneelle kollegalleen.
Minulla oli yksi lapsuuden ystävä, jolla oli taipumusta neuroottisuuteen ja liialliseen itsensä tarkkailuun ja jatkuvaan itsensä analysointiin, joka epäili itsellään milloin mitäkin psyykkistä ja neurologista oiretta. Joskus epäili ADHD:ta, mutta käytyään 4 tuntia kestävät psykologin haastattelut ja ison kasan kognitiota mittaavia testejäläpi oli tulokseksi tullut, että hänen kognitionsa ja tarkkaavaisuuskykynsä toimii keskivertoa jonkin verran paremmin ja psykologi oli vahvasti sitä mieltä, että hänellä ei ole ADHD:ta eikä ADD:ta. Se, että joku itse diagnosoi itsensä väärin ei ole mitenkään mahdotonta. Neuroottisilla ihmisillä voi olla taipumusta tulkita pienintäkin oiretta väärin jos sitä tarkkailee jatkuvasti. Periaatteessa joku tälläinen voisi selitää väärää diagnoosia. Muita selityksiä sille on joku muu mt-ongelma joka saa näkemään itsensä syystä tai toisesta epärealistisesti kuten se aikaisemmin mainittu kaksisuuntainen mielialahäiriö, jotkut persoonallisuuden häiriöt myös. Koulutetun ammattilaisen arvio, joka perustaa näkemyksensä tutkittuihin tutkimuksiin ja pitkään kokemukseen on aina paljon luotettavampi kuin omat tuntemukset ja yleensä ammattilainen pystyy kysyttäessä perustelemaan näkemyksensä ja testi tulokset.

Täällä ei sääntöjen mukaan saa arvuutella kenenkään oikean elämän identiteettiä niin turha siitä aiheesta on jauhaa itsestään saa kyllä kertoa jos haluaa. :D
High level ADHD ei jää kiinni neuropsykologisessa tutkimuksessa. ADHD -diagnoosiin ei tarvita yleensä k.o. tutkimusta, ellei ole epäilyä oppmimisvaikeuksista tai muista kognitiivisista komorbiditeeteista.

ADHD -diagnostiikkaan menee mulla n 5 tunnin käyntiä; oon siis psykiatri.
Talvi24
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1367
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 5:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »



Sama lapsilla ja nuorilla, neuropsykologinen arvio tehdään vain tarvittaessa, esim. jos oppimisvaikeuksia. K'yntikertoja ei lasten ja nuorten kohdalla tarvita noin montaa diagnostiikkaa tehtäessä. Ymmärrän, että aikuisten kohdalla tarvitaan ja diagnoosin tekoon kannataa panostaa.
Lastenpsykiarialla ja nuorisopsykiatrialla tutkivat ja hoitavat oman osansa näistä potilaista
Talvi24
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1367
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 5:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

Yhden lääkärin kokemus, kun Valvira poisti oikeuden harjoittaa ammattiaan / Lääkärilehti 23.4.2021

Kun oikeudet lähtevät https://www.laakarilehti.fi/ajassa/ajan ... 7de97b4535
Ulrica

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Maallikkona täysin oman oikeudentajun vastaista, että perheen murhayrityksen, josta sai sakot ja aivan järkyttävän henkirikoksen jälkeen syytetyn oikeudet edelleen voimassa.

Kadoksissa oleva motiivi molemmille teoille voi myös olla noiden lääkärinoikeuksien väistämätön menetys. Ei tuon mereenajon jälkeen ole asiaa töihin mennä. Ehkäpä vältellyt juuri terapiaa ja osastohoitoa, jossa oikea tilansa olisi käynyt ilmi. Tätäkin jo nostettu aiemmin esiin.

Spekulaatiota vain.
vanhavakanssi
Sofia Karppi
Viestit: 418
Liittynyt: Ke Tammi 31, 2024 11:40 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja vanhavakanssi »

^
Mikäli kukaan ei ole tehnyt kantelua Aviin tai Valviraan.

https://www.kaleva.fi/henkirikos-ei-val ... aa/2373180

Hen­ki­ri­kos ei vält­tä­mät­tä estä lää­kä­rin­uraa

Tuotu esiin uutisen otsikko linkin takaa
-NILS-
Ulrica

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

^
Puolustus on vedonnut psyykkiseen sairauteen ja pyytänyt itse mt-tutkimusta. Kyse on kuitenkin enemmän henkilön terveydentilasta, jossa mahdollisuudessa vaarantaa potilasturvallisuutta. Vaikka Tikkasen teko ei olisi päätynyt henkirikokseen asti, jota yritti peitelläkin, olisi terveydentilansa se oikeuksia rajoittava tekijä, ei rikos sinänsä.
vanhavakanssi
Sofia Karppi
Viestit: 418
Liittynyt: Ke Tammi 31, 2024 11:40 am

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja vanhavakanssi »

^
Puolustus on vedonnut puheenvuorossaan Tn olleen psyykkisesti sairas teon tehdessään. Mielentilatutkimus ottaa siihen lopullisen kannan. Vielä ei ole esitetty julkisuudessa mahdollista dg:a.
JasseHames
Christopher Lorenzo
Viestit: 1598
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 5:54 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja JasseHames »

Talvi24 kirjoitti: La Maalis 02, 2024 8:58 pm Lääkärin osalta POLIISI ON TUTKINUT asiakokonaisuutta törkeänä huumausainerikoksena sekä lääkerikoksena. Lääkärin lisäksi poliisi epäilee yhtä henkilöä törkeästä huumausainerikoksesta ja useita muita henkilöitä huumausainerikoksesta sekä lääkerikoksista.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a6f5 ... 41462ee70f
Olinkohan sittenkin väärässä eräässä toisessa ketjussa, ja varakkailla todella on aivan oma varjoterveydenhuoltojärjestelmänsä, jotta (nöyryyttäviä?) potilaskertomuksia ja reseptejä ei tarvitse tallentaa Kantaan. Näiden syytteiden perusteella tämä lääkäri ilmeisesti on osa kyseistä järjestelmää.

Varmuuden vuoksi: Yllä oleva on sarkasmia. Kaikenlaiset kahelit pystyvät rajoitetuissa ympäristöissä käyttäytymään jopa pitkiä aikoja tavallisten ihmisten kaltaisesti. Harhaisuutta ja muuta sekopäisyyttä ei kuitenkaan pysty piilottelemaan loputtomiin. Tämän vuoksi myös mielentilatutkimus kestää melko pitkän ajanjakson, ja tutkittavaa tarkkaillaan sen aikana taukoamatta.
Ross Sullivan kirjoitti: Pe Tammi 12, 2024 7:48 pm Esim. yksityisen puolen terapeutit eivät kirjaa kantaan tietoja potilaista
Ketkä terveydenhuollon toimijat lainvastaisesti jättävät tekemättä kirjaukset Kantaan?
Ulrica

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Ulrica »

Voihan ilmoitus/kantelu oikeuksista olla ollut vireillä ennen tapahtumia tai aie sellaisesta. Motiivi teoille.
Talvi24
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1367
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 5:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

En usko, että olisi ollut ennen tapahtuma ilmoitus tai kantelu vireillä ennen tapahtumia. Jos olisi ollut, olisi siihen ollut joku syy. Mikä? Viimeisin työnantaja Terveystalo, joka voi myös irtisanoa työntekijän, vaikka yksityislääkäristä onkin kyse (tuossa yhdessä IL-lehdessä oli maininta, että T-talo oli irtisanonut lääkärin). Jo ennen irtisanomista pitäisi olla kuullut työntekijää, antaa mahdollinen varoitus / varoituksia, jolloin työntekijälle annetaan mahdollisuus korjata asia, josta on kyse.

Ihmettelisin, jos T:lla ei olisi hyvin muistissa noin 10 v takainen Valviran päätös - ja olisi sumeilematta ollut hankkimassa uutta vastaavaa. En epäile, etteikö psykiatri olisi sairauslomaa kirjoittanut T:lle ihan aiheesta. Oli vielä viimeisellä 23.11. käynnillä jatkanut sl 6 vk, vaikka T kertonut vointina olleen parempi, ollut rauhallisempi ja nukkuneensa paremmin.

Kanteluja / ilmoituksia AVI:iin ta ilmoituksia Valviraan ei ole mitä ilmeisimmin tehty, koska jos olisi, luulisi asian olleen julkisuudessa tähän mennessä.
Terveystalo oli ilmeisesti aikansa ihmeissään, mutta saanut sitten sairlomatodistuksia. Miten lie sl-todistukset olleet pitkältä 8 kk väliajalta 3-11/22, jonka T piti väliä vo-käynneissä. Varmaan 3/22 oli jatkettu, muttei ehkä 11/22 asti. Ehkä takakäteen ei sl voi tehdä, eli olisiko muutama kuukausi mennyt omalle kontolleen.
Talvi24
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1367
Liittynyt: To Helmi 01, 2024 5:03 pm

Re: Helsinki Ullanlinna - psykiatri syytteessä vaimonsa murhasta 12/2022

Viesti Kirjoittaja Talvi24 »

JasseHames kirjoitti: Su Maalis 03, 2024 1:03 am
Talvi24 kirjoitti: La Maalis 02, 2024 8:58 pm Lääkärin osalta POLIISI ON TUTKINUT asiakokonaisuutta törkeänä huumausainerikoksena sekä lääkerikoksena. Lääkärin lisäksi poliisi epäilee yhtä henkilöä törkeästä huumausainerikoksesta ja useita muita henkilöitä huumausainerikoksesta sekä lääkerikoksista.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/a6f5 ... 41462ee70f
Olinkohan sittenkin väärässä eräässä toisessa ketjussa, ja varakkailla todella on aivan oma varjoterveydenhuoltojärjestelmänsä, jotta (nöyryyttäviä?) potilaskertomuksia ja reseptejä ei tarvitse tallentaa Kantaan. Näiden syytteiden perusteella tämä lääkäri ilmeisesti on osa kyseistä järjestelmää.

Varmuuden vuoksi: Yllä oleva on sarkasmia. Kaikenlaiset kahelit pystyvät rajoitetuissa ympäristöissä käyttäytymään jopa pitkiä aikoja tavallisten ihmisten kaltaisesti. Harhaisuutta ja muuta sekopäisyyttä ei kuitenkaan pysty piilottelemaan loputtomiin. Tämän vuoksi myös mielentilatutkimus kestää melko pitkän ajanjakson, ja tutkittavaa tarkkaillaan sen aikana taukoamatta.
MT-tutkimuksen fokus on määrittää nimenomaan tilanne teon hetkellä - mitä silloin oli? Oliko T kuten itse väittää teon hetkellä psykoosissa. Maallikkona joutuu miettimään, miten se määritys on mahdollista, kun teon oli tehnyt jo 13 kk aiemmin. Käyttävät / joku tutkijoista käyttää jonkinlaista väsytystaktiikkaa tms." Mutta Lauerman mukaan ovat onnstuneet siinä hyvin. Saaneet rikolliset ohjattua oikeisiin osoitteisiin.

Tuosta harhaisuudesta ja sekopäisyydestä osaa ketjun psykiatrit sanoa, miten sen näytteleminen onnistuisi. Toisaalta T:lle olisi taitanut riittää, että olisi muistanut mainita poliiseille ollessaa psykoosissa jo - silloin teon hetkellä eikä sanoa ainostaan pidätyksen hetkellä "Luulen, että olen menossa psykoosiin." Auroran sairaalassa on varmasti jatkanut psykoosin näyttelemistä, mutta eihän psykoosin tarvitse jatkua kuukausi tolkulla, varsinkin, kun on voitu aloittaa lääkitys heti kohta aurooraan vietyä.

Tuohon sarkasmi kohtaan: ei ole varakkailla Suomessa mitään sellaista terveydenhuoltojärjestelmää, joka ohittaisi Kannan. Ketä lääkäriä tarkoitat (Tikkastako?), että olisi osa "epäilemääsi" järjestelmää.
Vastaa Viestiin