Ulkomaalaisten osuus laskenut
Merkillepantavaa on, että uuden lainsäädännön jälkeen ulkomaalaisten epäiltyjen rikosten osuus ilmoitetuista seksuaalirikoksista on laskenut. Vanhan lain aikaan se keikkui yli 20 prosentissa, mutta vuonna 2023 lukema putosi 17,8 prosenttiin ja viime vuonna 15,6 prosenttiin.
Ulkomaalaisten epäiltyjen seksuaalirikosten määrä ei kuitenkaan ole laskenut, vaan sekin on kasvanut jatkuvasti vuodesta 2017, jolloin rikoksia ilmoitettiin poliisille yhteensä 550. Viime vuonna luku oli 971.
Tämä selittyy osin ulkomaalaisten määrän kasvulla. Tilastokeskuksen tilastoista selviää, että Suomessa oli edellisvuonna liki 373 000 ulkomaan kansalaista, kun vuonna 2017 heitä oli alle 250 000.
Vuonna 2017 poliisille ilmoitettiin yhteensä 1 826 suomalaisen epäillyn rikosta. Viime vuonna luku oli 5 339, eli määrä on lähes kolminkertaistunut.
Muutos näkyy myös Tilastokeskuksen tilastoissa, johon on kirjattu selvitettyihin rikoksiin syylliseksi epäillyt kansalaisuuden mukaan. Vuonna 2023 suomalaisia epäiltiin 5,6 seksuaalirikoksesta 10 000 asukasta kohden, kun vuonna 2017 luku oli 3,2.
– Asiaa varmasti ohjaa lainsäädännön muutos, jonka myötä yhä lievempiä tekoja tulee poliisin tietoon. Tällaiset teot voivat tapahtua esimerkiksi parisuhteessa.
– Ulkomaalaisten trendeihin lainsäädännön muutokset eivät ole vaikuttaneet samoissa määrin.
Osa suomalaisten epäiltyjen rikosten kasvusta voi selittyä sillä, että kun stigma seksuaalirikosten on hälvennyt, poliisille ilmoitetaan myös vanhemmista teoista, Näsi pohtii.
Poliisin tilastoissa epäillyt teot kirjataankin ilmoitusvuoden, ei tapahtumavuoden mukaan.
Vuonna 2016 ulkomaalaisia epäiltiin 16,5 seksuaalirikoksesta 10 000 asukasta kohden, mutta vuonna 2019 luku nousi 27,2:een. Vuonna 2023 luku oli 21,2. Vuoden 2024 lukuja ei ole Tilastokeskukselta vielä saatavilla.

- Seksuaalirikosten määrä asukaslukuun suhteutettuna.jpg (175.55 KiB) Katsottu 4452 kertaa
Trendit pysyneet vakaina
Näsin mukaan ulkomaalaisten seksuaalirikoksiin liittyvät trendit ovat pysyneet viime vuosina suhteellisen vakaina: ulkomaalaiset epäillyt ovat tilastoissa yliedustettuina ja muutamat maat ovat pysyneet Suomen seksuaalirikostilastoissa korkealla vuodesta toiseen.
– Tiettyjen maiden kansalaiset ovat olleet enemmän edustettuina kuin toisten, Näsi sanoo.

- Seksuaalirikokset kansalaisuusittain.jpg (106.55 KiB) Katsottu 4452 kertaa
Jos tarkastellaan absoluuttisia seksuaalirikosmääriä, irakilaiset ja afganistanilaiset ovat pysytelleet tilaston kärkipäässä näihin vuosiin saakka. Vuosina 2023 ja 2024 syyrialaiset nousivat tilaston toiselle sijalle, afganistanilaisten ohi.
Näiden kolmen maan jälkeen poliisin tilastoissa tulevat virolaiset, somalialaiset ja viime vuosina myös kongolaiset ja ukrainalaiset.
Näsi kuitenkin muistuttaa, että yksittäisten maiden kohdalla vuosittaista vaihtelua voi olla reippaastikin – etenkin, jos epäiltyjen määrä suhteutetaan 10 000 asukasta kohden.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0344 ... 13e3279d2e
Viesti yhdistetty olemassa olevaan ketjuun samasta aiheesta. Huomioikaa myös kartta: https://www.murha.info/2020/06/10/turva ... irikokset/
-NILS-