Yliannostusten työllisyysvaikutus Salossa
22.07.2016
Lounais-Suomi
Torstaiaamuna hätäkeskus sai Salosta useita puhelinsoittoja uhkaavasti käyttäytyvästä miehestä, joka riisui vaatteitaan ja juoksi sekavana pitkin Pahkavuoren katuja ja pihoja. Poliisille tehtävä tuli kiireellisenä.
Mies tavoitettiin, ja käytöksen syyksi selvisi - mikäpä muukaan - kuin pitkä lista erilaisia pääkoppaan vaikuttavaa suonensisäistä kemiaa. Hiestä märkä mies koki että häntä jahdataan. Mies toimitettiin terveydenhuollon piiriin aiheutettuaan huolta useille paikallisille, sekä puuhasteltavaa yhdelle poliisipartiolle, ensihoitoyksikölle sekä päivystyspoliklinikan henkilökunnalle. Kauhua ja häiriötä kummempaa ei onneksi työllisyysvaikutuksen lisäksi syntynyt.
Perjantaiaamuna Salon keskustassa perhe heräsi yläkerrastaan kuuluvaan, puolisen tuntia kestäneeseen ryskeeseen ja huutoon. Poliisin mennessä paikalle asunnon ulko-oven alta valui vettä. Asunnosta tavattin vesivahinko ja kaksi päihtynyttä ja sekavaa miestä. Yksi mies makasi sinisenä lattialla, vailla omaa hengitystä.
Ensimmäisenä paikalle saapunut poliisipartio aloitti elvytyksen, ja lisäapua paikalle saatiin toisesta poliisipartiosta, rikostutkijoista, kahdesta ambulanssista sekä lääkärihelikopterista. Tässäkin tapauksessa siis työllisyysvaikutus oli runsas, ja kaikki jäänevät henkiin.
Kyllähän me turvaamme, hoidamme, pelastamme, ja yritämme tehdä parhaamme että kaikki jäisivät henkiin ja naapureillakin olisi rauha. Ja että Sinulla ja yhteiskunnalla olisi turvallista.
Eroa ei tehdä siinä, oletko yritysjohtaja tai työtön, raitis tai päihdeongelmainen, suomalainen tai muuta kansalaisuutta oleva. Emme tee eroa siinä minkälainen lusikka suussasi on syntyessäsi ollut, saati siinä minkälaisilla eväillä tässä maailmassa ponnistelet.
Joskus sitä toistaalta vähän miettii, onko se mäntä pakko laittaa pohjaan saakka, vai voisiko sen jättää pistämättä kokonaan. Joskus miettii sitäkin miksi joku työntää suoneensa ainetta josta ei edes tiedä. Tässä matkan varrella kun täällä poliisissa ei olla todistettu yhdenkään laittoman päihteen yhtäkään positiivista vaikutusta, eivätkä nämäkään pari tehtävää oikeastaan iloa ympäristölleen tuottaneet.
Tietysti nämäkin tehtävät hoidettiin asiakkaan parhaaksi, eivätkä ne olleet turhia tehtäviä ollenkaan. Me poliisissa ja ensihoidossa kuitenkin yritämme tehdä töitä koko yhteiskunnan parhaaksi, ja jakaa tätä mainittua, yleensä useita tunteja kestävää työllisyysvaikutusta kaikille avuntarvitsijoille. Näidenkin tehtävien aikana kun moni muu ihminen odotti apua omaan hätäänsä.
Ja meitä on vain aika rajallinen määrä.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista ... ossa_49794