Peräkylän Maigret kirjoitti:
Vai kolme iltaa tätä edes takaista veivaamista yli 60 sivulla. Rankkaa hommaa
Jos henki on vahva, niin kyllähän liha aina perässä seuraa...!
Tainnut tyrehtyä koko keskustelu sitten kevään ja pilkkomisintokin hiipunut.
Siinä on varmaan ennen kaikkea se, että lähes kaikki näkökulmat käytössä olevan tiedon valossa on jo käyty läpi, eikä uutta tietoa ole tullut kehiin. Uusien keskustelijoiden näkökulmasta ongelma on varmaan juuri se, että ennenkuin uskaltaa keskusteluun mukaan niin täytyy tehdä tosiaan tuollainen stahanovilainen urakka, jolla varmistaa, ettei jauha samoja juttuja uudestaan. Kiitettävästi Kanelitanko on näin tehnytkin.
Muutenkin on kaikin puolin suotavaa, että uusiakin tulee mukaan, sillä kyllähän aina voi löytyä joku uusi näkökulma, joka on aiemmassa keskustelussa jäänyt syrjään, joten tere tulemast vaan minunkin puolestani!
Norjalaiseen kohdistuneet epäilyt todettu aiheettomiksi jo aivan alussa. Kaiken järjen mukaan hänelle on löytynyt siis (useita) havaintoja hotellilla olosta tapahtuman aikaan ja koko yönä. Mikään hatara alibi ei ole tutkijoille riittänyt siihen että hänet olisi sivuutettu aivan alussa. Olihan norjalainen kuitenkin tapahtumien keskipisteessä ja poliisin näkökulmasta hyvin kiinnostava henkilö tutkinnan käynnistyttyä. Hän oli viimeinen todistettavasti kontaktissa ollut henkilö uhrin kanssa ennen rikosta. Ketjun seuraava henkilö on jo se tekijä jota on haettu kaikki nämä vuodet.
Näin minäkin asian näkisin.
Tekijä voi olla täysin tuntematon uhrille , mutta itse pitäisin mahdollisena myöskin vaihtoehtoa että tekijä ja uhri eivät olleet aivan tuntemattomia toisilleen .
Tämähän on ns. "Kylli-teoria" ja kyllä siihen suuntaan kieltämättä tiettyjä indiisioita on, varsinkin tuon suhteellisen äänettömän kellariin päätymisen näkökulmasta.
En usko että tapauksessa on mitään mystisiä piirteitä. Tekijä on vienut uhrin kukkaron ja sormukset sormista ? Olikohan uhrilla rannekelloa ? Miksi rannekelloa ei ole sitten viety, rahan-arvoista tavaraahan sekin on ollut.
Niin, kellosta en muista että missään olisi ollut mitään puhetta. Ehkei Susannella sitten ollut sellaista mukanaan.
Itse olen kyllä sitä mieltä että kaikki silminnäkijät on aika hyvin haravoitu. EVVK-ihmisiä oli tuohon vanhaan hyvään aikaan vähemmän... Ja kysymys on hyvin vakavasta rikoksesta jolloin jonkin oleellisen tiedon panttaaminen kyllä on omiaan aiheuttamaan tunnontuskia myös tavallisessa kansalaisessa ajan mittaan.
Tuokin pitää varmasti kyllä paikkansa, joskin poikkeusyksilöitä on aina ollut ja monta vanhaa rikostahan on selvittämättä jäänyt myös tekijöiden ja mahdollisten silminnäkijöiden kuoleman jälkeenkin.
Saattaahan tietysti olla että joku p****rallia harrastava mies joka on tarjonnut kyytiä öiselle Susannelle mutta saanut rukkaset, on ollut tulisilla hiilillä poliisin haravoidessa todistajia ja jättänyt ilmoittautumatta . Hänelläkin on se iso riski että joku kolmas osapuoli olisi nähnyt tuon kyydin tarjoamisen ja tässä tapauksessa kuulusteluissa olisi ollut taatusti hiostavampaa ja selityksiä kaivattu öiselle ajelulle ja ilmoittautumatta jättämiselle.
Melkein tekisi mieli sanoa niin päin, että jos joku kyydin on tarjonnut, muttei ole murhaaja, niin luulisi hänen oman itsesuojeluvaistonsakin kehottaneen ilmoittautumaan, sillä jos hänet jossain vaiheessa olisi tunnistettu ja löydetty, niin pakoilu olisi kyllä varsin raskauttavaa hänen kannaltaan.
Noista "muista" väkivallan jäljistähän on jo useampaan otteeseenkin ollut puhetta ja tiettyjä vihjeitä niiden suuntaan on esitetty, muttei riittävän vankkaa näyttöä ainakaan käytettävissä olevan tiedon nojalla.
Nythän muuten kuukauden päästä on taas tapauksen vuosipäivä. Jossain vaiheessahan oli puhetta, että jonkinlainen kenttäkierros tapauksen merkeissä voisi olla joskus paikallaan, mutta ainakin ko. viikonloppuna olen kiinni muissa harrastuksissa.