Sirpa on joko
a) hyvä trolli tai
b) oikeesti vaan vee itun tyhmä.
Hiton hyvä ketju
Siitä onkin tulossa tosi pitkä viesti, sitä odotellessa.TiiaStiina kirjoitti:Kirjoittamassa pitkää viestiä. Vähän pidempää kuin tähänastiset.
Jäin miettiimään, että tulkitsinko väärin - oliko ruiskuissa todella neulat? - minullahan oli silmät kiinni osan aikaa, mutta ainakin ensimmäisen ja toisen ruiskullisen välissä ultrattiin, joten neula ei voinut olla paikallaan.Lumienkeli kirjoitti:Sirpa kirjoitti: Pikkuiselle tehtiin neljä reikää ruiskujen mukaan.Miksi? Hemmetti ruisku irti neulasta ja samasta reiästä useampi ruiskullinen ulos! Ei sillä, tuo virtsan punktoiminen suoraan rakosta on ihan normaali toimenpide hätätilanteessa, jos on kiire ja/tai katetrointi ei onnistu. Reiästä toiseen siirtyvän veren/virtsan määrä on silti minimaalinen, näkemäsi viimeinen verinen ruisku saattoi hyvin olla veristä virtsaa sekä pohjasakkaa. Virtsavaivaiset usein pissaavat "pelkkää verta" ja se ei ole kiva näky se.
Kun puhutaan politiikasta ja poliitikon - kuten esimerkiksi valtiovarainministerin - kytköksistä liike-elämään tai hänen jääviydestään toimia samaan aikaan Suomen valtion ministerinä, niin olisikohan aiheellista kysyä myös osallistumisista tällaisiin salaseurakokouksiin?Salaperäisen Bilderberg-ryhmän kokous alkoi - mukana kolme suomalaista
Kokous pidetään Britanniassa
Julkaistu: 6.6.2013 20:14
Maailman politiikan ja talouden johtajat yhteen kokoava Bilderberg-seminaari alkoi torstaina Watfordissa Britanniassa.
Kansainvälinen Bilderberg-seminaari järjestetään tällä kertaa Lontoon pohjoispuolella Watfordissa The Grove -hotellissa. Järjestäjät ovat poikkeuksellisesti julkaisseet seminaarin tapaamispaikan sekä asia- ja vieraslistan.
The Telegraph -lehden julkaisema asialista on ympäripyöreä: keskustelunaiheina ovat muun muassa USA:n ja Euroopan talousongelmat, globaali työttömyys, velat, Lähi-itä sekä nationalismi. Salamyhkäisenä pidetystä Bilderbergistä ei ole tavallisesti hiiskuttu mitään julkisuuteen.
Julkaistun listan mukaan nelipäiväiseen seminaariin osallistuu Suomesta Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen, Shellin hallituksen osa-aikainen puheenjohtaja Jorma Ollila sekä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen.
Turvajärjestelyt hotellin ympärillä ovat tiukat, ja alueen ilmatila on The Telegraph -lehden mukaan suljettu.
Seminaarin salamyhkäisyys raivostuttaa myös suomalaispolitiikkoja. STT:lle puhuneen Perussuomalaisten kansanedustajan Vesa-Matti Saarakkalan mielestä kansainväliseen Bilderberg-kokoukseen osallistuvien ministereiden pitäisi informoida eduskuntaa kokouksen annista. Saarakkala on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen.
Katso kaikki osallistujat täältä.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 53643.html
Turvaamistoimista ei ollut apua - Salminen kuoli. Sipilä jatkaa:Ex-poliisiylijohtajan käräyttäjä oli lähipiiristä
Julkaistu 9.4.2009 kirjoittajalta Jarkko Sipilä
Perjantai-ilta 29. helmikuuta 2008. Kello on 22. Illan Kymmenen uutisissa kerrotaan muun muassa Espoossa alkaneesta oikeudenkäynnistä, jossa taiwanilaissyntyistä naista syytetään kolmen lapsensa murhasta.
Sisäministeriön hallintojohtaja Janne Kerkelä saa puhelinsoiton, joka laittaa vireille silloiseen poliisiylijohtajaan Markku Salmiseen virka-auton käyttöön kohdistuvat rikosepäilyt.
....
Kolmas peruste liittyi Salmiseen kohdistuneeseen uhkaan. Vuonna 2003 Helsingin huumepoliisi sai selville, että tuolloin vankiloita johtaneen Salmisen henkeä uhattiin.
- Totesimme uhan tulevan sellaiselta taholta, jolla on realistinen mahdollisuus se toteuttaa ja tämän vuoksi uhkaa pidettiin todellisena, Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio kertoi kuulustelussa. -- Vankiloissa oli varsin kireä tunnelma pitkää tuomiotaan kärsivien henkilöiden ja henkilökunnan välillä.
Esitutkintapöytäkirjassa on monet uhkaan liittyvät kohdat mustattu. Uhka tuli järjestäytyneen rikollisuuden taholta.
Silloinen sisäministeri Kari Rajamäki totesi kuulustelussaan: -- Pidin uhkaa vakavimpana, jonka virkamies voi virkansa puolesta joutua kohtaamaan.
Sen sijaan poliisihallinnon turvallisuuspäällikkö Seppo Juvonen tai sisäministeriön poliisiosaston turvallisuuspäällikkö Tapani Hack eivät olleet uhasta kuulleet ennen autoasian julkisuuteen tuloa.
Salminen sanoi itse näin siirtymisestään risestä poliisiylijohtajaksi: -- Entisiä turvatoimia jatkettiin. En halunnut levittää tietoja asiasta. Ministerin kanssa muistan keskustelleeni.
- Kun tehtiin näin mittavat turvaamistoimet, virka-auton ja työmatkojen jättäminen toimenpiteiden ulkopuolelle olisi ollut virheellistä ja tehnyt tyhjiksi muut turvaamistoimet, Salminen sanoi. Turvajärjestelyjä oli tehty mm. Salmisen asunnossa.
...
http://blogit.mtv3.fi/elinkautinen/2009 ... ipiirista/
Rikosjuttu siis raukesi Salmisen kuoleman myötä. Olisiko syyte nostettu? Se on hyvin mahdollista.
Mutta olisiko Salminen tuomittu rikoksesta? Pöytäkirjan perusteella voi todeta, että muotomääräyksiä oli rikottu, mutta kiistaton turvallisuusuhka oli kuitenkin selkeä peruste virka-auton käytölle.
Ehkäpä tämän case Salmisen tärkein anti oli siinä, että se antaa julman kuvan poliisihallinnon johdon työilmapiiristä.
Saa nähdä miten ministeriön poliisiosaston toimintaan vaikuttaa vielä ns. pora 2 -uudistus, jonka seurauksena perustetaan uusi poliisihallitus. Potkuja ei ole kenellekään tiedossa, mutta nykyiset virkamiehet joutuvat hakemaan uusia poliisihallituksen virkoja. Peliä kuulemma pelataan jo.
Ehdotan maata jaettavaksi neljään osaan nyt uuden sotakuntauudistuksen myötä - suomenkieliset, ruotsinkieliset ja venäjänkieliset ja muun kieliset, ja sitten kansalaiset jaetaan ryhmään kuulumisen mukaan näihin omiin lohkoihinsa.HS: Venäjänkielinen Suomi ruotsinkielistä laajempi
MAASEUTU maanantai, 13:41
Jos Suomen kuntakartta väritetään sen mukaan, onko kunnassa enemmän ruotsin- vai venäjänkielisiä, kuntien enemmistössä "toinen kotimainen kieli" on venäjä, osoitti sunnuntain Helsingin Sanomat (HS).
Varsinkin maantieteellisesti niiden kuntien osuus, joissa suomen jälkeen seuraavaksi eniten puhutaan venäjää, on selvästi laajempi kuin niiden kuntien, joissa ruotsi on joko kunnan ykkös- tai kakkoskieli.
....
Koko maassa ruotsinkielisiä on viisi kertaa enemmän (291 000) kuin venäjää puhuvia (62 000).
HS:n mukaan Siirtolaisinstituutissa on kuitenkin laskettu, että nykytahdilla Suomessa asuisi 240 000 venäjänkielistä vuonna 2050.
HS:n uutinen löytyy 9.6. lehdestä sunnuntaisivuilta.
KAIJALEENA RUNSTEN
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maas ... pi-1.40982
Minkäs maalaisia siellä olikaan töissä?Suomalaispoliisi urkintakohusta: ”Onko Googlen Haminan keskus mukana?”
10.6.2013 20:02
KOTIMAA
|
USA:N URKINTASKANDAALI
Yhdysvaltojen turvallisuusviranomaisten laaja tiedonkeruu internetin käyttäjistä on oikeudellisesti ”melkoinen soppa”, toteaa turvallisuuspäällikkö Kari Santalahti Suomen Poliisihallituksesta.
Santalahden mukaan on mahdollista, että Suomenkin lainsäädäntöä on rikottu. Se tosin riippuu siitä, onko Yhdysvaltojen turvallisuupalvelu NSA kerännyt Yhdysvaltojen lisäksi muualtakin.
– Merkittävä asia on, onko tiedot Yhdysvaltojen kautta kulkeneista tietovirroista kerätty sieltä (Yhdysvalloista), vai onko esimerkiksi Googlen Haminan palvelinkeskus ollut mukana jollakin tavalla, Santalahti sanoo Uudelle Suomelle.
Tieto siitä, että yhdysvaltalaisviranomaiset seuraavat kansalaisten puhelutietoja ja keräävät tietoa internetistä, on nostattanut maailmanlaajuisen skandaalin. Santalahden mukaan ammattilaisille uutinen tuskin on kovin suuri.
– Ei kai se kauhea yllätys kenellekään voinut olla, Santamäki sanoo.
Santalahti muistuttaa, että teknologia mahdollistaa nykyisin keinoja, joista esimerkiksi tavallisilla internetin tai älypuhelinten käyttäjillä ei ole mitään tietoa.
– Moni yritys elää pelkästään tiedonkeräämisellä, Facebook esimerkiksi, Santalahti sanoo.
Guardianin ja Washington Postin käsiinsä saamien tietojen perusteella Yhdysvaltojen turvallisuuspalvelu kerää tietoa Yhdysvaltoihin tulevasta ja sieltä lähtevästä puhelinliikenteestä sekä internetin käytöstä.
Washington Postin mukaan NSA:n Prism-vakoiluohjelmassa ovat mukana useat suuret, Suomessakin tunnetut yritykset kuten Google, Facebook, Microsoft ja Apple.
Yhdysvalloissa tapaus on herättänyt puheenvuoroja puolesta ja vastaan. Osan mielestä tietojen keruussa ei lähtökohtaisesti ole mitään pahaa, jos tietoja ei käytetä väärin.
– Tietojen kerääminen voi olla kansalaisille, kuluttajille ja viranomaisille myös hyödyksi, jos ihmiset tietävät ja ymmärtävät, mitä tietoja heistä kerätään ja mihin niitä käytetään, myös Santalahti sanoo.
Esimerkiksi NSA:n entinen neuvonantaja Stewart Baker puolusti vakoiluohjelmaa Foreign Policy -lehden kirjoituksessaan.
Hänen mukaansa terroristien jahtaamiseen luotu Prism-ohjelma on olemassa kansalaisten parhaaksi. Bakerin mukaan amerikkalaisten kannattaisi huolestua, jos hallituksella ei vastaavaa ohjelmaa olisi.
Santalahden mukaan Suomessa esimerkiksi kauppojen kanta-asiakasjärjestelmissä kerätään valtavasti tietoa ihmisten käyttäytymistä. Ihmiset ovat tähän myös valmiita bonusten hinnalla.
Järjestelmien tiedoista on ollut myös hyötyä, kun myynnissä on ollut haitallisia tuotteita. Kanta-asiakasjärjestelmien kautta on saatu yhteys ihmisiin, jotka ovat olleet vaarassa myrkyttää itsensä.
– En ole itsekään kovin iloinen ajatuksesta, että matkustaessani joku seuraa koko ajan, missä Santalahti liikkuu. Toisaalta en usko olevani niin mielenkiintoinen ihminen, että niin kävisi, Santalahti sanoo.
Electronic Frontier Finlandin varapuheenjohtaja Ville Oksanen kuitenkin sanoi Uudelle Suomelle aiemmin, että laajassa tiedonkeruussa on aina riskinsä. Suuri määrä kullanarvoista tietoa voi houkutella väärinkäytöksiin.
Santalahti uskoo, että Yhdysvaltojen viranomaisten tietojärjestelmien tarkka laajuus jää arvoitukseksi.
– Kun esitetään tällainen väite, viranomainen ei voi sanoa, että eihän meillä ole kuin neljäsosa tästä tiedosta, tai että meillä on muuten paljon enemmän. Viranomiaset joutuvat olemaan hiljaa, Santalahti sanoo.
Yksi kysymys on myös, se mitä hyötyä tietomassasta on viranomaisille. Foreign Policyssa Stewart baker kuvaa, miten helppo viranomaisten puhelinten kuuntelu on kiertää käyttämällä kertakäyttöisiä puhelimia ja prepaidliittymiä.
– Tilastolliseen analyysiinhan joissakin lehtijutuissa on viitattu. Tilastollisen analyysin tarkkuus on hyvin pitkälle laatijasta kiinni. Se on hyvä kysymys, mikä kerätyn tiedon merkitys viranomaisille ja rikosten selvittämisessä oikeastaan on, Santalahti sanoo.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/59854-s ... kus-mukana
Ne luokittelevat ja lajittelevat meitä saadakseen tulevat ryhmästrategiansa kohdalleen, joista puhun edellä. Joko kaikki terveystiedotkin on sähköisessä muodossa?Yhdysvaltojen turvallisuusviranomaisten laaja tiedonkeruu internetin käyttäjistä on oikeudellisesti ”melkoinen soppa”, toteaa turvallisuuspäällikkö Kari Santalahti Suomen Poliisihallituksesta.
Tämä tarina kiiri kulovalkean tavoin läpi maailman. Googlatkaa vaikka, jos ette usko.Katainen: EU ilman Britanniaa kuin "fish ilman chipsejä"
16.1.2013 19:25
http://www.ess.fi/?article=399862
Life Chip® mikrosiru. Elektroniseen tunnistamiseen. LifeChip on käytetyin seuraeläinten tunnistamismenetelmä Euroopassa.
Henkilökohtaisesti sitä mieltä, että mikään ei vuoda julkisuuteen vahingossa, vaan kaikella on tarkoituksensa - eikä finanssikriisillä enää pitkälle pötkitä - alkaa kansan (kansojen) usko jo loppua.Aalto-yliopiston tietoverkkotekniikan professori Jukka Manner (HS 9.6.) arvelee, että amerikkalaiset ovat jo päässeet myös älypuhelinten ja taulutietokoneiden käyttöjärjestelmien välittämiin tietoihin, koska käyttöjärjestelmien käyttämät palvelimet ovat Yhdysvaltojen maaperällä.
Tietoturva-asiantuntija Petteri Järvinen varoittaa Uuden Suomen blogikirjoituksessaan tavallisia kansalaisia: tietojen luovutus on kuin neitsyys, sen voi menettää vain kerran.
Järvisen mukaan on vain ajan ja poliittisen tarpeen mukainen kysymys, miten niitä käytetään.
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/ar ... ia/1339178
Ja minä kun ajattelin, että tämä hoituisi joko pelkällä Norjassa kehitetyllä lääkeannostelun pilkkuvirheellä tai GPS-laitteella, joista varsinkin jälkimmäisestä on ollut erittäin hyviä kokemuksia; käski mm. minun tekemään välittömästi U-käännöksen erään Euroopan suurimman kaupungin kehämoottiritiellä viime kesänä.VALOA KOHTI
25.4.2010
SIKAINFLUENSSAHUIJAUKSESTA asiaa..
Sikainfluenssarokotusten takana on illuminatin elitistit ja heidän massamurha-aikeet, sillä näillä rokotuksilla tavoitellaan useiden miljardien ihmisten likvidointi kerralla ja näin saadaan uusi maailmanjärjestys eteenpäin.
Koska lopullisessa maailman liittovaltiossa ei ole tilaa kuin 1/3:sta nykyisestä maailman kansoituksesta, joten 2/3 on pystyttävä mestaamaan ensin.
Illuminati yritti jo kokeilla amerikkalaisten siviilien massamurhaamista sikainfluenssarokotteilla vuonna 1976. Mutta silloin massarokotukset lopetettiin jo kolmen viikon jälkeen kun suurin osa niiden saajista kuoli tai halvaantui neurologisesti.
Ihon sisäiset mikrosiruthan kuuluvat illuminatin uuden maailmanjärjestyksen liittovaltion suunnitelmissa kaikille pakollisina, koska isovelin on pystyttävä valvomaan jokaista maailmanliittovaltion kansalaista.
Lisäksi että kyseinen mikrosiru toimii ihmisten seurantalaitteena niin niihin voidaan myös laittaa syöpää aiheuttavia kemikaaliviruksia.
Samoja syöpägeenejä ollaan jo laitettu näihin Veri-Chip yhtiön patenttikilpailussa voittaneisiin sikainfluenssarokotteisiin millä saadaan siviilit tapettua hiljalleen.
Ihon sisäiseen mikrosiruun on myös tarkoitus tulevaisuudessa siirtää kaikki luottokortit ja maksuvälineet. Eläkeläisetkin saavat eläkkeensä ihon sisäiseen mikrosiruun eli hulluudella ei tunnu olevan rajoja!
http://sani-valoakohti.blogspot.com.es/ ... kilde.html