Sivu 7/10

Re: Linnassa olleet

Lähetetty: Pe Tammi 04, 2013 3:48 pm
Kirjoittaja Disturbed
Fuzzface kirjoitti:Ompas tullut pitkä rimpsu sen jälkeen kun en ole ennättänyt täällä poiketa. Mutta nyt tässä 2010 aloitettu projekti on tullut täyteen. Nimittäin kun tuolla aiemmin kertoilin toimivani vertaistukihenkilönä ja saaneena koulutustakin, olen nyt suorittanut hyvän pätkän humanistisia opintoja Jyväskylän yliopistossa. Pää aineena psykologia ja pedagogiikka. Tein muuten pro-seminaari työn vankilassa aloitetun koulutuksen ja sen jatkumisen siviilissä vapautumisen jälkeen, problematiikasta.

Olen keväästä työskennellyt kolmannen sektorin työpajaohjaajana sosiaalisessa yrityksessä. Otan vastaan myös erillaisista kuntoutumislaitoksista tulevia kavereita (päihteet) ja teen kotipaikkakunta kohtaisia jatkopolkuja heidän kanssaan ja valvon mm. Ilmoittautumisvelvollisuuden noudattamista. Teen siis sosiaalityötä.

Nyt voin siis 100% olla vaikuttamassa siihen, että joku jeppe ei päätyisi takaisin roitteen tielle. Lisäksi voin omasta puolestani todistaa, että vankilasta ja päihteistä voi vapautua, lopullisesti.
Hienoa kuulla noin hienosta onnistumisesta jälkeenpäin, onnittelut siitä!

Re: Linnassa olleet

Lähetetty: To Tammi 17, 2013 10:32 am
Kirjoittaja elitez
Paskat. Et oo lusinut päivääkään. Oot lukenut liikaa korkeajännitystä :lol:

Re: Linnassa olleet

Lähetetty: To Tammi 17, 2013 7:39 pm
Kirjoittaja Vybz Kartel
itse olen istunut lyhyen kakun (8kk) liskolla.

Re: Oletko ollut vankilassa?

Lähetetty: Pe Loka 25, 2013 1:05 am
Kirjoittaja Parize
Löytyi varsin vanha ketju, mutta vastataanpa nyt tähän. En ole varsinaisessa vankilassa ollut, mutta Pasilan putkassa (tai poliisivankilassa) olen ollut yhden yön. Ulkomailla vietin kaksi yötä paikallisessa vankilassa, mutta jääköön maa kertomatta.
Ensimmäisellä kerralla syyllinen ja selvisin korvauksilla. Toisella kerralla syytön ja sekös vasta vituttikin.

"Kuiskintaa Kongeilla"

Lähetetty: To Syys 18, 2014 9:53 pm
Kirjoittaja exkoskelainen
Jonne voidaan laittaa matkasellijutut, juorut joita kantautuu kiven sisään ja sieltä ulos..etc-etc.. :mrgreen:

Jaa. Olisit sitten vaan laittanut suoraan vapaaseen keskusteluun taman ketjun!
No, tanne sitten kaikki viimeisimmat rassaus- ja vassaushuhut.

t. Modet

Re: Lisätään tännekin Vankilapalsta, esim "Kuiskintaa Kongei

Lähetetty: To Syys 18, 2014 11:09 pm
Kirjoittaja Colicco
exkoskelainen kirjoitti:Jonne voidaan laittaa matkasellijutut, juorut joita kantautuu kiven sisään ja sieltä ulos..etc-etc.. :mrgreen:
Kuulin,että joku vapautuu huomenna

Re: Lisätään tännekin Vankilapalsta, esim "Kuiskintaa Kongei

Lähetetty: Pe Syys 19, 2014 8:41 pm
Kirjoittaja gettiz
^ ootko varma? Mä kuulin luotettavasta lähteestä että vasta maanantaina.

Re: Lisätään tännekin Vankilapalsta, esim "Kuiskintaa Kongei

Lähetetty: To Syys 25, 2014 10:47 pm
Kirjoittaja Kikki Hiiri
gettiz kirjoitti:^ ootko varma? Mä kuulin luotettavasta lähteestä että vasta maanantaina.
Eiku se on se toinen tyyppi. Se maanantain tyyppi joutuu sisään-ulos-sisään-ulos jos tiputtaa saippuan.

Re: "Kuiskintaa Kongeilla"

Lähetetty: To Syys 25, 2014 10:55 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Mä kongilla kuulin aikanaan et kaikille maanantai tyypeille käy niin, sisään ulos, sisään ulos, ne on niitä saippuan nostajia.
Kantsi katsoa minä päivänä menee sisään ja minä päivänä ulos.

Re: "Kuiskintaa Kongeilla"

Lähetetty: To Syys 25, 2014 11:02 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Joku ruuna oli pierassut eilen iltapäivällä kongilla, oli tullut varren ja hajun kanssa.

Re: "Kuiskintaa Kongeilla"

Lähetetty: Ke Loka 08, 2014 8:38 pm
Kirjoittaja Kikki Hiiri
kakkosurpo kirjoitti:Joku ruuna oli pierassut eilen iltapäivällä kongilla, oli tullut varren ja hajun kanssa.
Ottaen huomioon että miesten osasto niin määrittele tarkemmin noi. Buttplug ja liukkari/sperma-combo, hivakka/paska ja pieru vai mikä?

Mä taas kuulin et siel on yks ovi yötäpäivää auki, ilman mitään valvontaa. HArmi vaan et se huone on tyhjä.

Re: "Kuiskintaa Kongeilla"

Lähetetty: Ti Marras 11, 2014 5:13 pm
Kirjoittaja Dr Bergmeister
Näin uteliaana ulkopuolisena olisi kiinnostavaa tietää mitä tarkoitetaan näillä kongeilla ja liskoilla. Kertoisko joku?

Re: "Kuiskintaa Kongeilla"

Lähetetty: Ke Marras 12, 2014 10:34 pm
Kirjoittaja valopäällikkö
kakkosurpo kirjoitti:Mä kongilla kuulin aikanaan et kaikille maanantai tyypeille käy niin, sisään ulos, sisään ulos, ne on niitä saippuan nostajia.
Kantsi katsoa minä päivänä menee sisään ja minä päivänä ulos.
Tässä yksi esimerkki jossa myönnät loisineesi linnassa yhteiskunnan rahoilla.

Re: "Kuiskintaa Kongeilla"

Lähetetty: To Marras 13, 2014 1:34 pm
Kirjoittaja Atlanta
En ole ollut vankilassa, mutta sen verran tiedän, että kongi on vankilan käytävä ja lisko on eristysosasto. Lisko tulee sanasta sisilisko. Vankilaslangissa tarkoittaa pelkuria. Pidetään erossa muista lusijoista. Siis pelkääjien osasto.
Syytä pelätä jotakuta tai joitakuita.
Aikoinaan työni kautta on tämäkin asia selvinnyt. Venkuloita riitti.

Ja lisäksi vielä lötkäri on telkkari. Vankilaslangia sekin.

Re: "Kuiskintaa Kongeilla"

Lähetetty: Pe Marras 14, 2014 11:55 pm
Kirjoittaja Dr Bergmeister
Kiitos tiedosta, Atlanta. Tuon kongin olin siis oikein arvannut, ihan vain ruotsin substantiivista en gång päättelin sen juontuvan, se kun on suomeksi yhtä kuin käytävä. Liskon olen päätellyt eristysosastoksi ihan vain lukiessani juttuja jossa on käytetty kyseistä sanaa. En vain tiennyt mistä se on nimensä saanut, no nytpä tiedetään. Vankilaslangia en tunne, kun ei ole mitään yhteyksiä vankilamaailmaan.