Lahden Kärpäsen koulussa eivät ongelmat ratkenne tuon opettajan irtisanomisella.... Olennaista on joka instituutiossa ylimmän päällystön toiminta ja heidän antamansa linjaukset. (Taustalla opetushallinnolta saadut yleiset linjaukset, joiden puitteissa mennään mutta edelleen kiinni yksittäisistä kouluista miten linjaukset sovelletaan ja handlataan.)
Olisi siis tärkeää että etenkin huonomaiseisilla kouluilla (yleinen viittaus) olisi jämpti johtaja, rautainen rehtori ja kuten huomataan allaolevasta artikkelista, niin sellaista ei välttämättä taida Lahen koulusta löytyä. Linjausten pitäisi olla mielestäni selvät, kännykät kerätään oppitunneiksi laatikkoon/pois ja välitunneille saavat takaisin. Videon tehneet ja levittäneet oppilaat johonkin rangaistukseen. Järjestyssäännöt selviksi oppilaille, ensin selviksi ja sitten saavat niitä tutkia ja vaikka slangiksi muuttaa, ei niin että itse sanelevat säännöt.
Tarvisi saada järjestys kuntoon tuollaisiin kouluihin, ei ole kiinni vain opettajista
vaan puitteiden pitäisi olla sellaiset että opettaminen onnistuu eikä opettajan tarvisi olla ns. "superopettaja", koska superopettajia löytyy vähemmin ja se on liikaa vaadittua kaikilta opettajilta mennä vaivannäössä ja välittämisessä yli vaadittujen rajojen (vaikka onkin tavallaan ihailtavaa). Jotta järjestys saadaan kouluihin, tarvitsee olla tarpeeksi keinoja ja valtuuksia jolla järjestystä ylläpidetään. Lievempien puhuttamis-, aresti-, jne keinojen lisäksi tarvitaan ketjussa aiemmin mainittuja järeämpia keinoja kehiin:
* Erityisluokat/tarkkailukuokat häiriköille. Näin normaalimmat oppilaat eivät kärsi perseilystä ja toisaalta häiriköt saavat erityisempää tukea tms puutuntaa asioihinsa.
* Ongelmallisten (ei pääasiallinen keino, vaan häiriöitä ilmenneisiin luokkiin) luokkien käyttöön oppituntien videointi. Vanhempiin päin yhteydessä oltaessa asiat voidaan näyttää kiistatta, ei tule myöskään tilanneyhteyksistä irroittettuja juttuja.
* Häiriköivän/kiusaavan oppilaan määräaikainen erottamiskeino.
* Häiriköivän/kiusaavan oppilaan siirtäminen toiseen kouluun.
Kun oppilaat tietävät, että häiriköinnillä on oikeasti seuraamuksia, se voi jo vähentää perseilyä.
Johdonmukaisuus. Jos esimerkiksi takavarikoidaan kännykkää sitä vastoin sääntöjä tunnilla käyttävältä oppilaalta eikä tämä suostu antamaan esinettä vapaaehtoisesti, annetaan jatkoseuraamus niskoittelusta - rehtorin puhutteluun ja vanhempiin yhteys taikka lisäläksyjä ja arestia, kunnes kännykkä jää lootaan jonne kännykät kerätään ennen tunnin alkamista.
Postasin aiemmin amerikkalaisten superopettajien ajattelumaailmasta pätkiä, tässä olisi suomalaisesta superopettajasta pientä pätkää. Kyseessä ilmeisesti pääakaupunkiseudun yläasteen puukäsityön opettaja, johon jonnet kautta maan ovat hurmioituneet ja myöntävät tämän otteen olevan servaavan jämptiä.
https://www.youtube.com/watch?v=HAVIj7Tgozs 
Tyyli jossa yhdistyy jämptiys ja hauskuus, samaa oli myös aiemmin mainituilla Jaime Esclantella ja LouAnne Johnsonilla. Mutta kaikki opettajat eivät ole hurmureita eikä heidän tarvitse olla. Opettamisen puitteet jos ovat kunnossa, on epäsuositumpienkin opettajien mahdollista opettaa. Kenenkään ei tule joutua jatkuvan kiusaamisen kohteeksi.
Kärpäsen koulu täsmentää järjestyssääntöjään, oppilaat saavat laatia niistä oman versionsa
2.11.2016 Päivitetty: 2.11.2016
Lahden Kärpäsen koulu täsmentää järjestyssääntöjään. Koulussa sattui lokakuussa oppitunnilla tilanne, jossa opettaja ja oppilaat ajautuivat sanaharkkaan ja oppilaat tallensivat tilanteen kännykkäkameroilla ja latasivat videot nettiin.
Kärpäsen koulun rehtori Ari Pippuri kertoi ennen syyslomaviikkoa, että koulun järjestyssääntöjä täsmennetään syysloman jälkeen.
- Koulun turvallisuus ja työrauha -tiimi sekä oppilaiden osallisuus ja hyvinvointi -tiimi kokoontuvat torstaina ja aloittavat järjestyssääntöjen päivittämisen. Tiimeissä on opettajia, mutta myös oppilaiden ja vanhempien näkemyksiä kuunnellaan.
Pippuri tähdentää, että sääntöjen päivittäminen ei ole pelkästään Kärpäsen koulun ohjelmassa, vaan Opetushallitus antoi jo maaliskuussa kouluille yleiset ohjeet, että niiden on laadittava järjestyssäännöt.
- Toki meillä on koulussa olleet järjestyssäännöt aikaisemminkin, mutta nyt niitä viilataan. Yksi osa sääntöjä on kännykkäkäyttäytyminen.
Kun opettaja antaa luvan
Kännykkää saa Pippurin mukaan käyttää oppitunnilla silloin, kun sitä käytetään opetuksessa tai kun opettaja antaa luvan sen käyttöön.
- Välitunneilla puolestaan suositellaan, että oppilaat juttelisivat tai leikkisivät keskenään pihaleikkejä kännykän käytön sijaan. Välitunneilla koulu ei voi kieltää kännykän käyttöä, mutta jos se on häiriöksi tai kännykkää käytetään kiusaamiseen, silloin asiaan puututaan, Pippuri selventää.
Jos koulu jotain kieltää, Pippurin mukaan silloin pitää kiellolle löytyä perusteet.
- Koulu ei voi kieltää sellaista, mitä laki ei kiellä. Pelkillä kielloilla ei muutoinkaan päästä eteenpäin, vaan suositukset ovat ne, joiden avulla pyritään oppilaille tarjoamaan rauhallinen ja asianmukainen oppimisympäristö.
Kun tiimit saavat järjestyssäännöt päivitettyä, oppilaat saavat laatia ne myös omalla kielellään.
- Oppilaat ovat tehneet näin aikaisemminkin ja niistä tuli aika hauskat.
Krista Koivisto
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2316054?ref=lssta