Äiti järkyttyi poikansa kotiovella Kajaanissa – ”Vapisin”
”Toinen poliisi sanoi, etten saa enää katsoa sinne”, äiti kertasi kammottavia tapahtumia kuulusteluissa.
Totuus 31-vuotiaan miehen kohtalosta paljastui äidille kauhealla tavalla. Kolme miestä kävi perimässä uhrilta muutaman sadan euron velkoja.
Kuuntele juttu
Juulia Hakulinen
9:30
Äiti aavisti pahaa, kun 31-vuotias poika ei vastannut puhelimeen moneen päivään.
Hän oli vastikään ottanut etäisyyttä levotonta elämää viettäneeseen poikaansa. Viimeisin puhelu 14. elokuuta oli päättynyt sanoihin ”vittuako soitat, olen nukkumassa”. Nuori mies oli päihtyneen oloinen.
Parin päivän päästä äiti päätti silti ottaa uudelleen yhteyttä poikaansa. Puhelin hälytti, mutta kukaan ei vastannut.
Äiti yritti uudelleen kaksi, kolme kertaa. Ei vastausta.
Myös isä yritti tavoitella poikaa – tuloksetta. Isä oli myös huomannut, ettei poika ollut katsonut hänen Viaplay-tunnuksillaan jalkapalloa, kuten oli tapana. Se ihmetytti.
Kajaanissa asunut poika oli ennenkin saattanut olla tavoittamattomissa päivien ajan, mutta nyt jokin oli toisin.
Miesten käyttämä Volvo oli pysäköity miehen kodin lähistölle muutama minuutti ennen iltaseitsemää. Kuvassa murhamies palaamassa autolle veriteon jälkeen. Kuva: Poliisin esitutkintamateriaali
Oli maanantai 18. elokuuta, kun kuusikymppinen äiti otti poikansa vara-avaimen ja lähti huolissaan kohti rivitaloasuntoa Kajaanin Huuhkajanvaarassa.
Asuntoa lähestyessään äiti alkoi ihmetellä ”möykkyä” pojan asunnon ulko-ovella. Oliko joku tuonut ovelle jotain?
Lähestyessään ovea äidin sydän alkoi tykyttää ja hän säikähti. Ulko-oven välissä oli vessapaperipaketin muovit ja paljon verta.
Äiti kertoi poliisille, ettei uskaltanut kurkistaa asuntoon.
– Minä järkytyin ja vapisin, soitin ovikelloa, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Menin autooni, josta soitin hälytyskeskukseen. Kysyin, voiko poliisit tulla avaamaan sen oven, koska olin peloissani siitä ja en ollut saanut yhteyttä poikaani, äiti kertoi Kajaanin poliisilaitoksella kuulusteluissa 21. elokuuta viime vuonna.
Äidin pahin painajainen odotti oven takana.
– Oli juuri se, mitä olen pelännyt, että poika oli siinä ja hän retkotti siinä. Se toinen poliisi sanoi, etten saa enää katsoa sinne, että ”äidin pitää mennä pois”, äiti sanoi poliisille.
Lue lisää: Mies, 31, syyllistyi erityisen raakaan veritekoon – oikeudelta suorat sanat
Kolme miestä tallentui valvontakameroihin ajelemassa Volvolla Kajaanissa ja Suomussalmella murhan tekopäivänä. Kuva: Poliisin esitutkintamateriaali
31-vuotiasta miestä oli isketty veitsellä 18 kertaa. Hän oli kuollut asunnon tuulikaappiin.
Poliisi alkoi tutkia rikosta tappona, mutta nimike muuttui tutkinnan edetessä murhaksi, sillä tekotapa oli ollut niin raaka.
Äiti ei osannut tarkasti kertoa poliisille, kenen kanssa hänen poikansa liikkui. Mies käytti läheisten mukaan huumeita, eivätkä vanhemmat halunneet olla osa päihdemaailmaa.
15. elokuuta uhrin luona oli käynyt kolme miestä.
Kyseisenä perjantaina kello 18.57 farmarimallinen Volvo tallentui valvontakameraan asunnon läheisellä kääntöpaikalla. Miehet nousivat autosta ja palasivat jonkin ajan päästä takaisin.
Aluksi kaikki miehet kiistivät syyllistyneensä rikoksiin. Lopulta lokakuussa 2025 murhaaja tunnusti.
Kyse oli ollut muutaman sadan euron velasta, jonka murhaaja halusi periä uhriltaan.
31-vuotiaan uhrin kanssa samanikäinen mies puukotti uhria 18 kertaa. Mies kuoli omaan tuulikaappiinsa. Kuva: Poliisin esitutkintamateriaali
Kun mies ei suostunut maksamaan, samanikäinen velanperijä kävi mieheen käsiksi. Miehet löivät toisiaan nyrkein, minkä jälkeen murhaaja otti taskustaan puukon. Hän iski sillä uhria, kunnes huomasi, että ”kävi pahasti”.
Paikalla ollut 33-vuotias mies otti puukon surmaajan käsistä ja veriteko keskeytyi.
Uhri vaikeroi kivuissaan ja piteli kylkeään. Murhaaja huomasi, että hänen kätensä oli veren peitossa. Sitten miehet lähtivät.
31-vuotias murhaaja kertoi poliisille luulleensa, että uhri soittaisi itse itselleen apua. Niin ei käynyt, vaan mies kuoli tuulikaappiinsa. Pitkän kiistämisen jälkeen murhaaja kertoi, että hän oli ainoa syyllinen miehen kuolemaan.
Mies myönsi korkeintaan tapon ja sanoi, että hänellä ”napsahti päässä”. Mies kertoi käyttäneensä päihteitä jo pidemmän aikaa.
– Ainut, joka tässä hommassa on tehnyt rikollista, on minä, eikä ketään muuta voi syyttää, mies kertoi lopulta poliisille.
– Tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Teemu Heikkinen peitteli kasvojaan vangitsemisoikeudenkäynnissä syyskuun alussa. Kuva: Miska Puumala
Kainuun käräjäoikeus tuomitsi Teemu Samuli Heikkisen, 31, elinkautiseen vankeuteen murhasta.
Oikeuden mukaan veriteko oli erityisen raaka ja julma. Sen lisäksi teko oli kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Henkirikokseen kytkeytyvät myös puukotuksen keskeyttänyt 33-vuotias mies sekä 22-vuotias mies, jotka syyllistyivät pelastustoimen laiminlyöntiin.
He syyllistyivät rikokseen, koska tapahtumapaikalla olleet miehet tulivat tietoiseksi uhrin vammoista, mutta eivät antaneet tälle apua. Oikeus tuomitsi heidät 60 päivän ehdolliseen vankeuteen.
Tuomio ei ole lainvoimainen. Kaikki kolme tuomittua miestä ovat ilmoittaneet tyytymättömyyttä tuomioon.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011754428.html