Erinomainen kirjotus Sipiltä jälleen. Ei tähän varsinaisesti lisättävää, mutta annettas vaan lasten olla lapsia ja kehittyä rauhas.Sipi kirjoitti: To Helmi 12, 2026 5:14 pmItse toivoisin kasvurauhaa. Eli ei tuutata kaikkea erilaista seksuaalista suuntautumista, mutta ei myöskään mitään äärikonservatiivista tradwife/provider -propagandaa. Ideaali mielestäni olisi, että tosiaan alle 18-vuotiaat eivät saisi "vertaistukea" tai vaikutteita somesta eikä yhteiskunta tuputtaisi yhtään mitään tällä saralla. Tämä ei tietenkään tule koskaan toteutumaan, mutta ajatuksena: jos lapset ja nuoret saisivat aidosti kasvaa ns. tyhjiössä tämän asian suhteen, heidän terve kiinnostuksensa asiaan olisi puhtaasti sisäsyntyistä. Joillakin se alkaa aiemmin kuin toisilla. Mutta lähtisi aina lapsesta itsestään, ei ulkoisesta paineesta.Mansen Miäs kirjoitti: To Helmi 12, 2026 7:04 am Sama homma, ja tästä voi helposti ottaa ajateltavaa tulevaisuutta ajatellen. Miten viksua on nuorille epävarmassa iässä oleville tuutata joka käänteessä erilaisista seksuaalisista suuntautumisista ?
Kiinnostavaa olisi tietää, minkälaisiin uomiin nämä asiat ovat asettuneet täysin eristyksissä asuvissa heimoissa (esim. suljetut, ulkomaailmasta täysin tietämättömät heimot Amazonilla tai Sentinelin saarella). Miten siellä ilmaistaan seksuaalisuutta, miten suhtaudutan aseksuaaleihin, samasta sukupuolesta kiinnostuneihin... Tuskin ainakaan niin medikalisoidusti ja rajoittavasti kuin tässä "vapaassa" maailmassa, jossa nyt elämme. Nykyäänhän jokaisen pitää kyetä lokeroimaan itsensä, kertomaan mikä on ja miten haluaa itseään kohdeltavan ja myös kertomaan, jos ei halua tulla lokeroiduksi ja jälleen asettamaan ulkomaailmalle vaatimuksia siitä, miten pitää tulla kohdelluksi. Ja jos joku ei ole samaa mieltä, tehdään sama asia mutta aggressiivisesti.
Sitten mietin, kuinkahan monta vanhapiikatätiä Suomessakin on koko ikänsä kuunnellut vittuilua siitä, että ei ole kukaan mies Marttaa huolinut. Ja siitä, kun sukulaiset päivittelevät ja etsivät vikoja Martan luonteesta, lättäjaloista tai leveästä nenästä. Tosiaiassa Martta on valinnut yksinäisyyden ja kuunnellut näitä solvauksia ja ennakkokäsityksiä mieluummin kuin kertonut yksinkertaisesti olevansa lesbo. Hän on sitten hakenut sisältöä elämäänsä muista asioista. Eläimistä, matkailusta (ja kaukomailla ehkä salaromansseista). Nykyihmiset eivät tähän suostu. Koska he ja heidän oma napansa, ahdistuksensa ja tarpeensa on tärkeämpää kuin mikään muu.
Kanadan ampujan mielenterveysongelmia ei varmasti ole tämä muodikas vähemmistöstressi ainakaan helpottanut. Siksi onkin Mansen Miähen tavoin ihan aiheellista kysyä, kuka sitä vähemmistöstressiä aiheuttaa ja kenelle. Välillä tuntuu, että nämä gender flued/ trans/ pan/ lgbtq -whatever ihmiset eivät ole oikeasti mitään vähemmistöä. Vaikuttaa siltä, että kaikkinaiseen yleisahdistukseen yhtenä hoitokeinona identiteettiään etsivä nuori tänä päivänä ajattelee, että kokeilempa tätä. Olisinko onnellisempi toisessa sukupuolessa tai kokonaan ilman sukupuolta? Koska tämä vaihtoehto on tarjolla, ihan legit ja ainahan sitä voi sitten muuttaa mielensä. Todellisuus iskeekin siinä vaiheessa, kun mekkoonpuheutuminen ei poistakaan pahaa oloa. Mitä seuraavaksi? Auttaisiko joukkomurha? Jotta minä voisin paremmin? Jotta minä jään historiaan ja minun ongelmani tulevat nähdyiksi?
Ihan arkijärkinen vaihtoehto olisi unohtaa kaikki omaan napaan tuijottelu, kehittää resilienssiä ja tehdä joskus asioita, jotka eivät ole kivoja. Voisi mennä esim. töihin. Olla hyödyksi ja tuntea merkityksellisyyttä sitä kautta.
Ehkä hivenen haastava aihe mulle, ku ei oo tarvinnu seksuaalista suuntautumista ikinä miettiä. Naiset on paljo nätimpiäki.
