[Day 2 - 2nd April 2024]
Hökkelissä jotenkuten nukutun yön jälkeen auringon noustua on vielä kertaalleen kokeiltu hätäpuhelua ja sitten lähdetty etsimään reittiä ylämäkeen takaisin polulle.
Mutta laidunta ristiin rastiin kiertämällä selkeää polkua ei ole enää löytynyt. Maisematkin näyttävät ylämäkeen huomattavasti erilaisilta kuin edellisenä päivänä, jolloin oli selkeä näkymä kauas horisonttiin, ja laaksoon on laskeutunut sumu. Aukean reunaakaan seuraamalla ei ole löydetty takaisin pääpolulle, koska aukeita on useampi ja niiden välissä on metsää.
Laidunalueita on kierretty ristiin rastiin ehkä iltapäivään asti jolloin on iskenyt turhautuminen ja nyt jo varmaan aika kova huolestuminen kotiin löytämisestä. Mutta: hökkelin lähettyviltä lähtee viattoman näköinen puro (tuohon aikaan vuodesta kuiva kivinen pohja) alas sademetsään. Puronuomaa seuraamalla varmasti pääsee pois vuorelta ja ennen pitkää tulee vastaan asutusta tai polku / tie ylittää sen. Sinne siis!
Toinen yö on vietetty ehkä puron yläjuoksulla mutta nyt taas viidakossa eikä aukealla. Puhelinten käynnistämisten kellonajoissa näkyy, että auringonvalo on saavuttanut yösijan huomattavasti myöhemmin kuin edellispäivän aukealla niityllä. Ja tänä yönä toinen puhelimista on jäänyt koko yöksi päälle ja tyhjentynyt. Ehkä puhelin on tuonut lohtua ja turvaa kun viidakko on huomattavasti pelottavampi paikka yöllä ja paniikki ja epätoivo on toden teolla iskenyt. Käytös poikkeaa täysin ensimmäisen yön harkitusta puhelimen akun säästämisestä.
[Day 3 - 3rd April 2024]
On hyvin mahdollista että kolmantena aamuna olisi ollut vielä mahdollista kääntyä ja löytää tie takaisin laidunten läpi. Mutta "Sunken cost fallacy" on ollut iskostuneena mieleen ja on ollut varmuus että reitti alas joenuomaa olisi lyhyempi. Onhan vuorelta laskeuduttu jo puoleen väliin. Ehkä on jopa riidelty mikä on viisainta. Jos Google mapsia on käytetty (tästä ei ole näyttöä Miradorin jälkeen), se näyttää vain tyhjää vihreää taustaa eikä sinänsä kerro mitään siitä mistä kulkee reitti takaisin kylään.
On siis tehty kohtalon sinetöivä päätös jatkaa yhä vaikeammaksi muuttuvaa joenuomaa alas. Ehkä nilkka on nyrjähtänyt ja eteneminen on ollut todella hidasta, mutta paluukaan ei ole enää tuntunut yhtään helpommalta nyrjähtäneellä nilkalla (mm.suurten kivimurikoiden yli kiipeämistä). Taiteilijan (Geminin) visualisointi siitä millaista maasto oli vielä alussa:
Poikkeuksellisen kuivalla kaudella oli sellainen vaikutus, että tytöt saattoivat päästä alueille, johon kukaan täysjärkinen ei menisi ilman kunnon kiipeilyvarusteita ja siten päätyivät avun ulottumattomiin, paikkaan jota etsijöille ei olisi tullut mieleenkään haravoida.
[Day 4/5]
Jossain 3. - 5. päivän välillä tytöt päätyivät lopulliseen ansaan. Joenuoma muuttuu yhä kivikkoisemmaksi ja jyrkemmäksi. Reunat ovat liukasta vulkaanista savea. He ovat mahdollisesti kiivenneet muutamien metrin pudotuksen alas rotkoon ja edessä onkin ollut kymmenien metrien korkuinen pudotus (osittain kuiva vesiputous) ja tästä kuopasta ei ole pystynyt kipuamaan pois tai ei ollut enää voimia.
Loukkokandidaatti erottuu jyrkkyyskartassa (ruskea väri tarkoittaa hyvin jyrkkää tai lähes pystysuoraa rinnettä)
Tähän loukkoon K&L sitten päätyivät ja ainoa mitä he voivat yrittää on jotenkin signaloida sijaintinsa esim. niillä heijastavilla Pringlespurkellla.
[7.-8. päivän välinen yö]
Ja tästä pääsemme niihin mystisiin yökuviin.
Nyt on tullut uutta tietoa että Sinaproc (etsintöihin osallistuva valtiollinen toimija) oli kyseisenä yönä jalkautunut alueelle ja he lähettivät äänisignaaleja ja hätäsoihtuja (flare) läpi koko sen kyseisen yön. K&L ovat kuulleet mekastuksen polulla, joka menee aivan läheltä ja nähneet huomioraketteja. Salaman käyttö on ollut yritys signaloida että me olemme täällä, mutta loukko sijaitsi polkuun nähden katveessa. On ollut varmaan hirveää kokea kuinka lähellä etsijät ja apu ovat olleet.
[Day 8 - 11]
8. Päivästä eteenpäin on niukasti dataa tyttöjen voinnista. Kännykkä oli vielä mennyt tunniksi päälle 11. päivänä mutta sillä ei tehty mitään. Joko kuolemaa tekevä, jompi kumpi tytöistä on sen vielä houreissaan käynnistänyt tai sitten se on päätynyt veteen ja osuma johonkin kiveen tai veden aiheuttama vika on käynnistänyt sen itsestään.
Ennemmin tai myöhemmin rankkasateet ovat alkaneet ja rotko jossa tytöt ovat olleet, on täytynyt vedellä (Flash flood). Jos jompi kumpi on ollut vielä hengissä, salamatulva on hoidellut loput ja ruumiit & reppu ovat päätyneet alavirtaan, mistä ne on pari kuukautta myöhemmin löydetty. Ne ovat aina tarrautuneet joen mutkissa kiviin ja oksiin ja seuraava flash flood on taas kuljettanut niitä eteenpäin, lopulta ihan realistisen pituisen matkan. Kauempaa yläjuoksulta olisi epätodennäköistä että kulkeutuisivat niin pitkää matkaa, siksi juuri tämä sijainti on todennäköinen.
Jos joku rohkea menisi tuohon kartalla osoitettuun paikkaan köysien kanssa, kuka tietää jos sieltä vielä löytyisi jotain merkkejä Krisistä ja Lisannesta, jopa jonkinlainen viesti jonka puuttumista on aina ihmetelty.