Jyväskylän laukkusurma v. 2011

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
LAWoman
Christopher Lorenzo
Viestit: 1604
Liittynyt: To Maalis 11, 2010 5:36 pm
Paikkakunta: Länsirannikko

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja LAWoman »

Kiukuttaa. Ärsyttää. Uhri omalla riippuvuudellaan ja tyhmyydellään aiheutti kuolemansa, mutta eipä kyllä oikeutettua keneltäkään ole aiheuttaa toiselle kuolemaa! Kyllähän tämä selvästi oli suunniteltu juttu enkä tosiaan voi käsittää miksi yhteistuumin päätettiin päättää juuri tämän nuoren naisen päivät. En näe niin isoa syytä tosiaan siinä, että ärsytti porukkaa ruoan varastelulla tms. Olisivat tosiaan sulkeneet vain porukan ulkopuolelle, eikö tuo olisi riittänyt?
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.
Mantua

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja Mantua »

Amfetamiinissä käytetään asetoonia (kynsilakanpoistoaineessa esim.), joten onhan uhri voitu myrkyttää esimerkiksi tekemällä hänelle "shotti" piriä. Shotissa piri sekoitetaan vesilasiin ja kaadetaan kurkusta alas. Mahdollisesti sekaan vaan roppakaupalla lisää liuottimia, kuten asetoonia, maku ei juuri muutu (,uhri ei osaa epäillä mitään). Jos tuollaiseen shottiin lisää esimerkiksi juuri asetoonia, tulee käyttäjälle vaan ensimmäisenä mieleen, että "kerrankin on vahvaa/toimivaa" ainetta.
Tämäkin on vain mahdollisuus, joka on voinut tapahtua. Olen nähnyt kun todella riippuvaiset, huumekitkuissaan (puutteessa) olevat henkilöt jatkavat hallussaan olevaa huumetta kynsilakanpoistoaineella. Kuitenkin tuo juomaan sekoitus, ja sitä kautta myrkyttäminen olisi todella harvinaista- mutta niinhän on tämä rikoskin aika eriskummallinen.

LAWoman
"Uhri omalla riippuvuudellaan ja tyhmyydellään aiheutti kuolemansa"
Alkoholismi ja narkomania ovat sairauksia, kukaan ei tietentahtoen halua olla kumpaakaan. On typerää sanoa noin, miten kirjoitit. Jokainen narkomaani jonka tunnen, vaihtaisi elämäntapansa parempaan, jos vaan voisi ja voimavarat riittäisi. Vaikka olisi kuinka täysissä ruumiin ja sielun voimissa, olisi mistätahansa riippuvuudesta vaikea irrottautua. Huumeet tuhoaa ihmisen ennenkaikkea henkisesti, joten irrottautuminen on sitäkin vaikeampaa. Se ei ole todellakaan niin helppoa, kuin tunnut kuvittelevan. On väärin yleistää, että "omalla tyhmyydellään".. Jokainen henkilö on jossain asiassa ns. tyhmä. sinä osoitat oman tietämättömyytesi ja typeryytesi sanomalla noin. Sain siis sinusta tyhmän henkilön vaikutelman. Uhri oli nainen, vaimo, vanhempiensa rakastama lapsi, jonkun sisar, varmasti ystäväkin ja ennenkaikkia pienen lapsen äiti. Hän ei ole omaan kuolemaansa tapauksesta annettujen tietojen valossa missään muotoa syyllinen- vaan murhan uhri. Mieti, miten asian ensikerralla ilmaiset, sillä tuo lause sai näkemään punaista. Aivan kuin sanoisit rivien välistä, ettei rikos ole niin vakava, kun Aija kärsi riippuvuudesta.
MillaM
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ti Tammi 05, 2010 5:31 pm

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja MillaM »

joey kirjoitti: Mistä se tieto on peräisin, että nainen olisi nimenomaan niellyt saamansa huumeet? Eikö ole todennäköisempää, että hän on saanut niitä suonensisäisesti? On huomattavasti hankalampaa pakottaa uhri nielemään yliannostukseen vaadittava määrä ainetta, kuin annostella se valmiiksi ruiskuun ja katsoa vierestä, kun uhri rännittää itse.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135 ... lk_hs_ko_1

Poliisitutkinnassa on selvinnyt, että 25-vuotias lahtelaisnainen kutsuttiin loppiaisaattona Jyväskylän Pupuhuhdassa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon. Siellä oli valmiiksi sekoitettuna yliannos huumausainetta, joka syötettiin hänelle.
I won't let you die alone.
sekopiä
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: Ma Helmi 09, 2009 9:02 pm

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja sekopiä »

Mantua kirjoitti:Amfetamiinissä käytetään asetoonia (kynsilakanpoistoaineessa esim.), joten onhan uhri voitu myrkyttää esimerkiksi tekemällä hänelle "shotti" piriä. Shotissa piri sekoitetaan vesilasiin ja kaadetaan kurkusta alas. Mahdollisesti sekaan vaan roppakaupalla lisää liuottimia, kuten asetoonia, maku ei juuri muutu (,uhri ei osaa epäillä mitään). Jos tuollaiseen shottiin lisää esimerkiksi juuri asetoonia, tulee käyttäjälle vaan ensimmäisenä mieleen, että "kerrankin on vahvaa/toimivaa" ainetta.
Tämäkin on vain mahdollisuus, joka on voinut tapahtua. Olen nähnyt kun todella riippuvaiset, huumekitkuissaan (puutteessa) olevat henkilöt jatkavat hallussaan olevaa huumetta kynsilakanpoistoaineella. Kuitenkin tuo juomaan sekoitus, ja sitä kautta myrkyttäminen olisi todella harvinaista- mutta niinhän on tämä rikoskin aika eriskummallinen.

LAWoman
"Uhri omalla riippuvuudellaan ja tyhmyydellään aiheutti kuolemansa"
Alkoholismi ja narkomania ovat sairauksia, kukaan ei tietentahtoen halua olla kumpaakaan. On typerää sanoa noin, miten kirjoitit. Jokainen narkomaani jonka tunnen, vaihtaisi elämäntapansa parempaan, jos vaan voisi ja voimavarat riittäisi. Vaikka olisi kuinka täysissä ruumiin ja sielun voimissa, olisi mistätahansa riippuvuudesta vaikea irrottautua. Huumeet tuhoaa ihmisen ennenkaikkea henkisesti, joten irrottautuminen on sitäkin vaikeampaa. Se ei ole todellakaan niin helppoa, kuin tunnut kuvittelevan. On väärin yleistää, että "omalla tyhmyydellään".. Jokainen henkilö on jossain asiassa ns. tyhmä. sinä osoitat oman tietämättömyytesi ja typeryytesi sanomalla noin. Sain siis sinusta tyhmän henkilön vaikutelman. Uhri oli nainen, vaimo, vanhempiensa rakastama lapsi, jonkun sisar, varmasti ystäväkin ja ennenkaikkia pienen lapsen äiti. Hän ei ole omaan kuolemaansa tapauksesta annettujen tietojen valossa missään muotoa syyllinen- vaan murhan uhri. Mieti, miten asian ensikerralla ilmaiset, sillä tuo lause sai näkemään punaista. Aivan kuin sanoisit rivien välistä, ettei rikos ole niin vakava, kun Aija kärsi riippuvuudesta.
molemmat sairaudet alkavat tyhmyydestä.
LAWoman
Christopher Lorenzo
Viestit: 1604
Liittynyt: To Maalis 11, 2010 5:36 pm
Paikkakunta: Länsirannikko

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja LAWoman »

Mantua ja miksei toki muutkin; Lähinnä tyhmyydellä tarkoitin sitä luottavuutta, jota hän tunsi näitä ihmisiä kohtaan. Jos tuntee itsensä ja sen mitä riippuvuus aiheuttaa niin olisiko pitänyt ymmärtää olla ottamatta mahdollisesti valmiiksi sekoitettu satsi ja vaatia uutta? Sokeasti ihmisiin luottaminen on mielestäni tyhmyyttä.
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.
Mallbella
Nikke Knakkertton
Viestit: 161
Liittynyt: Ti Helmi 03, 2009 8:59 pm
Paikkakunta: Itä

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja Mallbella »

sekopiä kirjoitti:
molemmat sairaudet alkavat tyhmyydestä.
Kyllä, tämän allekirjoitan! Itse ainakin laitan entisen elämäni täysin tyhmyyden piikkiin.

Onkohan nuo lehdet, jotka kirjoittavat syöttämisestä, ihan varmoja asiastaan. En millään keksi, mitä huumetta joku voisi syödä niin paljon, että kuolisi (tosin en tiedä kyllä mitään näistä lakoista ja gammoista ym). Varsinkin kun en jaksa uskoa, että on kyse pillereiden väkisin syöttämisestä. Jos itse päättäisin surmata jonkun käyttäjän (kamala ajatus), tekisin sen juurikin niin, että fiksaisin valmiin satsin ruiskuun. Liian vahvan sellaisen. Esimerkiksi, kuten jo aikaisemmin mainitsin, subuista saisi tappavan, jos sekottaisi mukaan bentsoja (näin minulle ainakin eräs subujen käyttäjä kertoi). Ja tämä cocktail siis nimenomaan suonensisäisesti annettuna. Itse olen nähnyt myöskin useita kertoja sen, että on valmiit satsit ruiskussa. Ei se henkilö, jolle ne on laitettu, ole koskaan kysellyt, että paljonkos tässä on, vaan aina ne on onnellinen hymy huulilaan vedot vetäneet... ihan ilman pakottamista.
ylälauteiden mies
Harjunpää
Viestit: 310
Liittynyt: Su Heinä 29, 2007 11:39 pm

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja ylälauteiden mies »

MillaM kirjoitti:
joey kirjoitti: Mistä se tieto on peräisin, että nainen olisi nimenomaan niellyt saamansa huumeet? Eikö ole todennäköisempää, että hän on saanut niitä suonensisäisesti? On huomattavasti hankalampaa pakottaa uhri nielemään yliannostukseen vaadittava määrä ainetta, kuin annostella se valmiiksi ruiskuun ja katsoa vierestä, kun uhri rännittää itse.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/1135 ... lk_hs_ko_1

Poliisitutkinnassa on selvinnyt, että 25-vuotias lahtelaisnainen kutsuttiin loppiaisaattona Jyväskylän Pupuhuhdassa sijaitsevaan kerrostaloasuntoon. Siellä oli valmiiksi sekoitettuna yliannos huumausainetta, joka syötettiin hänelle.
Eipä olisi ensimmäinen kerta lainkaan, kun uutistoimittajat ovat "uutisoinnissaan" hieman muokanneet poliisin asiasta julkistamaa tiedoitetta, kuitenkin vastoin parempaa tietoa.

Uutisointi asiassa on peräisin STT'ltä.

Jokaisella "normikansalaisella" kun kuitenkin jonkinlaisia antipatioita huumeita kohtaan yleensä on, niin se saa käyttämään joskus hieman korvaan kalskahtavia ilmaisuja.

No, ehkäpä toimittajatkin tietävät kuinka tajuntaansa laajentaa, raskaan uutistyön lomassa. 8)
- Itsemurhalentäjää ei ruusuin palkita -
LAWoman
Christopher Lorenzo
Viestit: 1604
Liittynyt: To Maalis 11, 2010 5:36 pm
Paikkakunta: Länsirannikko

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja LAWoman »

Mallbella:
sekopiä kirjoitti:
molemmat sairaudet alkavat tyhmyydestä.
Kyllä, tämän allekirjoitan! Itse ainakin laitan entisen elämäni täysin tyhmyyden piikkiin.
Itse olen nähnyt myöskin useita kertoja sen, että on valmiit satsit ruiskussa. Ei se henkilö, jolle ne on laitettu, ole koskaan kysellyt, että paljonkos tässä on, vaan aina ne on onnellinen hymy huulilaan vedot vetäneet... ihan ilman pakottamista.
Eiköhän tosiaan tämä tullut sitten todistettua eli tyhmyydestäkin voidaan tässä tapauksessa puhua. Kyllähän se nyt pistää kiukuttamaan, kun joku mokaa elämänsä näin, vaikka kaikki mahdollisuudet olisi voinut olla parempaakin.
There's a killer on the road
His brain is squirmin' like a toad
Take a long holiday
Let your children play
If ya give this man a ride
Sweet memory will die
Killer on the road, yeah.
melissa
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 5:48 pm
Paikkakunta: jyväskylä

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja melissa »

veikkaampa että tätä porukkaa on seurattu jonkun aikaa..tai sitten ovat olleet niin "viisaita" että laukussa ollut jonkun nimilappu..sekään ei yllättäs näitten kohdalla. :cry:
sekopiä
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: Ma Helmi 09, 2009 9:02 pm

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja sekopiä »

Mallbella kirjoitti:
sekopiä kirjoitti:
molemmat sairaudet alkavat tyhmyydestä.
Kyllä, tämän allekirjoitan! Itse ainakin laitan entisen elämäni täysin tyhmyyden piikkiin.

Onkohan nuo lehdet, jotka kirjoittavat syöttämisestä, ihan varmoja asiastaan. En millään keksi, mitä huumetta joku voisi syödä niin paljon, että kuolisi (tosin en tiedä kyllä mitään näistä lakoista ja gammoista ym). Varsinkin kun en jaksa uskoa, että on kyse pillereiden väkisin syöttämisestä. Jos itse päättäisin surmata jonkun käyttäjän (kamala ajatus), tekisin sen juurikin niin, että fiksaisin valmiin satsin ruiskuun. Liian vahvan sellaisen. Esimerkiksi, kuten jo aikaisemmin mainitsin, subuista saisi tappavan, jos sekottaisi mukaan bentsoja (näin minulle ainakin eräs subujen käyttäjä kertoi). Ja tämä cocktail siis nimenomaan suonensisäisesti annettuna. Itse olen nähnyt myöskin useita kertoja sen, että on valmiit satsit ruiskussa. Ei se henkilö, jolle ne on laitettu, ole koskaan kysellyt, että paljonkos tässä on, vaan aina ne on onnellinen hymy huulilaan vedot vetäneet... ihan ilman pakottamista.
Lakka överit tulee tosi helposti. varsinkin jos on juonu viinaa.
Teleksi
Vic Mackey
Viestit: 1971
Liittynyt: Ma Elo 13, 2007 3:45 pm

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja Teleksi »

Ehkä se oli jonkun E-perheen lapsen lätkäkassi ja siinä oli nimi, niin poliisit vain matkasivat kassin omistajan tykö :-)

Toi kuulostaa kyllä siltä, että joku paikalla olijoista on ns. "laulanut" poliiseille. Muuten poliiseilla ei voisi olla niin tarkkaa kuvaa tapahtumista.Se ei ole isä tai äiti E. Mutta entäs jos se lankomies ei olekaan pahis? Jos Aija ja Lanko ovat menneet ihan hyvässä uskossa paikalle kun on kutsuttu ja sitten Aija on tapettu ja Lankomiehelle sanottu, että henki lähtee jos kerrot. Lankomies on sitten katsellut vierestä Aijan kuoleman - eikä ole viimekädessä pystynyt olemaan kertomatta poliiseille asiasta totuutta kun kyse ei tosiaankaan ole mistään karkkivarkaudesta? Ja kyse on kuitenkin veljen vaimosta.

Jos äiti E oli yhtä paljon paikalla kuin isä E ja jälkimmäinen vetoaa siihen, että hän vain jätti hädässä ollutta auttamatta, niin silloin ihan loogisesti heidät molemmat olisi pitänyt vapauttaa tai pitää vangittuna. Eikä taatusti ole perusteita murhasyytteelle. Merkittävää on minusta myös se että oletettu I.E ei missään vaiheessa esitä sitä "luonnollisinta" ja vanhempansa vastuusta vapauttavaa teoriaa, että uhri otti yliannostuksen oma-aloitteisesti ja muut eivät vain huomanneet hänen ahdinkoaan (vrt. parvekkeelle lukittu nainen).

Eli jokin asia kertoo että tämä oli tappo/murha, mutta mikä tämä voisi olla? Niin suuri annostus ettei A olisi edes itsemurhatarkoituksessa ottanut niin paljoa? Pahoinpitelyn jäljet, esim. peukalon jättämä ruhje leukaluiden välissä? Vai se että ´motiivi on kaikken osapuolten tiedossa ja poliisikin sen tietää?
MillaM
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ti Tammi 05, 2010 5:31 pm

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja MillaM »

ylälauteiden mies kirjoitti: Eipä olisi ensimmäinen kerta lainkaan, kun uutistoimittajat ovat "uutisoinnissaan" hieman muokanneet poliisin asiasta julkistamaa tiedoitetta, kuitenkin vastoin parempaa tietoa.

Uutisointi asiassa on peräisin STT'ltä.

Jokaisella "normikansalaisella" kun kuitenkin jonkinlaisia antipatioita huumeita kohtaan yleensä on, niin se saa käyttämään joskus hieman korvaan kalskahtavia ilmaisuja.

No, ehkäpä toimittajatkin tietävät kuinka tajuntaansa laajentaa, raskaan uutistyön lomassa. 8)

Joo voihan tuo olla toimittajan muokkaamakin, jotenkin vaan tuota sanaa syöttää ei tulis ainakaan itelleni mieleen työntää tekstiin jos sitä ei jostain ois kuullu/lukenu, kun musta ainakin kuulostaa aika oudolta että huumeita on syötetty.
I won't let you die alone.
Mantua

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja Mantua »

LAWoman, anteeksi :oops: käsitin itse kirjoittamasi tekstin väärin. Olen täysin samaa mieltä kanssasi tuosta mitä äsken kirjoitit. Huumeet ja niiden mukaanaan muuttuva maailmankuva kuitenkin vääristää ajatusmaailman niin, että pahin vihamies voi tuntua sillähetkellä taivaallisen ihanalta ihmisestä, kun huumeita on tiedossa.

Sekopiä, taas puolestaan omistaa juuri sellaisen ajatusmaailman, mistä LAWomania äsken (syyttä) ruodin. Molemmat edellämainituista riippuvuuksista voi alkaa niin monesta syystä, että niitä on tässä turha luetella. Veisi sitäpaitsi keskustelua sivuraiteille. Joillakin kuitenkin kyse voi olla "tyhmyydestä", mutta miten tyhmyys edes määritellään? Onko se tietämättömyyttä? Elämänkokemuksen puutetta? Näin kun ajattelee, jokaisen luulisi itsestään löytävän edes hieman tietämättömyyttä ja kokemattomuutta- onko silloin muka automaattisesti tyhmä? Ja kuka koko sanan määrittele...Kattavampi vastaus Sekopiälle löytyy edellisesta kirjoituksestani hetki sitten.
P.S loit kirjoituksella typerän kuvan itsestäsi

Kirjoittaessani tätä oli tullut puoltavia vastauksia vastauksia nim. Sekopiälle. Oma narkomaanitaustanikin alkoi ns. typeryydestä, mutta missään elämänvaiheessa en tule itseäni typeräksi sanomaan, vaikken taustaani ilolla ajattele. Kyse oli kohdallani ajattelemattomuudesta, vastuuttomuudesta ja "hetkessä elämisestä". Tuon silloisen epävarmuuteni jälkiä korjaan vieläkin, mutten silti kutsu sitä typeryydeksi. Jokaisella meistä on toki omat käsityksensä sanasta "typerä/typeryys", joten eiköhän keskustelu tästä ollut jo tässä. Jatkakaamme itse tapauksen ruotimista- ei Aijan henkistä tilaa, sillä hän ei ole enään elävien kirjoissa sanomassa omaa kantaansa ja näkemystä asiaan. Kiitos.
Avatar
Teresa Banks
Sofia Karppi
Viestit: 403
Liittynyt: Ke Loka 29, 2008 7:08 pm

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja Teresa Banks »

Teleksi kirjoitti:Merkittävää on minusta myös se että oletettu I.E ei missään vaiheessa esitä sitä "luonnollisinta" ja vanhempansa vastuusta vapauttavaa teoriaa, että uhri otti yliannostuksen oma-aloitteisesti ja muut eivät vain huomanneet hänen ahdinkoaan (vrt. parvekkeelle lukittu nainen).
Niinpä. Tämä on merkittävää (merkillistä).

Toinen asia, mikä nousee mieleen tässä casessa toistuvasti, on uhrin sisaren postaus FB-seinällään. Se piti sisällään jotakin tällaista, että "tiedän, keitä olette, hirviöt" ja "toivottavasti lapsenne otetaan teiltä pois ettekä saa tavata häntä ennen kuin hän on 18" -- sanatarkkaan en muista, mutta saattaa kyseinen postaus olla tässäkin ketjussa aiemmin kirjoitettuna.

Mutta anyway kysymys kuuluu tuohon postaukseen liittyen: keihin sisko viittasi? Kenen lapsesta hän puhui? Muistaakseni lapsesta puhuttiin nimenomaan yksikössä, ei monikossa.
The king is gone but he's not forgotten
Is this the story of Johnny Rotten?
MillaM
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ti Tammi 05, 2010 5:31 pm

Re: Surmattu nainen löytyi laukusta Jyväskylässä

Viesti Kirjoittaja MillaM »

Teresa Banks kirjoitti: Toinen asia, mikä nousee mieleen tässä casessa toistuvasti, on uhrin sisaren postaus FB-seinällään. Se piti sisällään jotakin tällaista, että "tiedän, keitä olette, hirviöt" ja "toivottavasti lapsenne otetaan teiltä pois ettekä saa tavata häntä ennen kuin hän on 18" -- sanatarkkaan en muista, mutta saattaa kyseinen postaus olla tässäkin ketjussa aiemmin kirjoitettuna.

Mutta anyway kysymys kuuluu tuohon postaukseen liittyen: keihin sisko viittasi? Kenen lapsesta hän puhui? Muistaakseni lapsesta puhuttiin nimenomaan yksikössä, ei monikossa.
Tää on nyt täysin mun omaa spekulaatiota, mutta sillon kun ton aiemmin luin ni ekana tuli mieleen I.E. varmaan just siks kun sillä on pieni lapsi.
I won't let you die alone.
Lukittu