Selvennykseksi tuohon aikanaan 2013 postaamaani "-uole" sanaa koskevaan spekulaatioon
(
http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... le#p655805).
Ei niinkään tuossa postauksessa vaan muuten oli lähtökohtana (esim. Turunmurren) esittämä
spekulaatio, että kuulemamme hätäpuhelutallenne olisi 2009 tutkintaa varten manipuloitu
versio - että koska Niemi 2006 - 07 ei sanaa kuullut, sitä ei alunperin ollut tallenteella, eli
se olisi "keinotekjoisesti" lisätty.
No, tyttö kun sanoo postauksessa mainitsemasani kohdassa "iskä älä kuole", kokeilin
huvikseni, miten tytön sanomaa voisi muokata niin, että "kuole" saataisiin siitä kohtaan
2:03. Onnistui aika hyvin - Auerin ja ytön äänet muistuttavat toisiaan aikalailla, kun
äänenkorkeutta lasketaan.
Mutta oli havaittavissa myös, että tytön lausuma "kuole" on kestoltaan pitempi, joten
se ei mataloitettunakaan olisi sinänsä sopinut Auerin väitetyksi ilmaisuksi. Lisäksi tytön
lausuma viimeinen tavu "-le" ei laske samalla tavalla kuin Auerin väitetyksi sanoma ajassa
2:03, se pysyy lähellä samaa korkeutta kuin ensimmäinenkin tavu.
Joten päättelin, että tämänkaltaisesta "leikkaa-manipuloi-liimaa" menettelystä ei ollut
kyse.
Ja myöhemmin Sisotalo toi julkisuuteen 2010 käräjien kuulustelun, missä Tuija Niemi
toteaa 2006 litteroinnissaan havainneensa kohdassa 2:03 kaksitavuisen "ilmaisun" uhrin valituksen päällä, mitä hän ei kuitenkaan tuolloin tunnistanut. Eli "()uole" ei ilmaantunut
tyhjästä.
Nyt ei ole niinkään ratkaisevaa sana "-uole" ja Auerin lausumana, vaan lähes samanaikaisesti
kuuluva henkäys luuriin, mitä väitetään Auerin henkäykseksi, vaikka tyttö on pyydettynä
luurissa ja seuraavana siihen puhuu. Siis tarkemmin sanoen henkäyksen "korkeus".
Hutera on Ampujan ja syyttäjän ja rakennelma, kaikilta osin.