Sivu 640/681

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 11:48 am
Kirjoittaja velipuolikuu
Nuorempi veli kertoo 16. kesäkuuta tapahtumista. Päivällä Jami-Petteri Klemola oli kuskina Kokkolassa, vanhemman veljen seurue tuli käymään. Mukana oli vanhemman veljen tyttöystävä ja tämän veli. Vuonna 1993 syntynyt veli päätti lähteä mukaan. Päivän aikana seurue vieraili eri paikoissa Vetelissä ja Kaustisella, käyden muun muassa uimassa. Myös kuski vaihtui päivän aikana ja Klemola lähti lähellä sijainneelle omalle asunnolleen.

Myöhemmin illalla Laurilantien asunnolla seurueessa keskusteltiin toukokuun tapahtumista, jotka olivat jääneet kalvamaan erityisesti vanhemman veljen ja tämän tyttöystävän mieleen. Tuolloin vanhempi veli oli ollut pidätettynä uhkailusta ja tämän tyttöystävä menetti ajokorttinsa. Vanhempi veli kertoi, että uskoi Klemolan soittaneen tuolloin poliisit paikalle.

Vanhempi veljistä soitti paikalle Jami-Petteri Klemolan keskustelemaan riidasta.

– Sanoin, että voin tarvittaessa pitää kiinni, kertoo nuorempi veli.

Sanaharkka eteni nopeasti riidaksi. Nuorempi veli tunnusti kuristaneensa Klemolaa asunnosta löytyneellä narunpätkällä.

– Meni hermot siinä vaiheessa. Menin Jamin luokse ja aloin kuristamaan. Sitä kesti sen verran, että Jami ei liikkunut enää. Siinä vaiheessa tuli selväksi, että henki meni, kertoo nuorempi veli.

Omassa puheenvuorossa vanhempi veli kertoi, että ei ole koskenut Klemolaan kuristamisen aikaan. Nyt kuultu puheenvuoro eroaa kuitenkin esitutkinnassa vanhemman veljen kertomuksesta. Esitutkintakuulustelussa vanhempi veli on kertonut kuristaneensa Klemolaa vielä nuoremman veljen jälkeen. Nyt oikeudessa vanhempi veljeksistä kiistää tapahtuneen

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 11:54 am
Kirjoittaja Treworer
viikinky kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 10:36 am Salikuvassa nuorempi takki päällä. Pipo päässä, kuten usein nähty ennenkin. Vanhempi, lippismies tällä kertaa lippa eteen, sinisessä hupparissa.
Toisinpäin toni on tuo turkoosipaitanen

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 11:57 am
Kirjoittaja velipuolikuu
Klo. 11.47
Seuraavaksi kuullaan muita todistajia. Tuomari haluaa, että todistajia kuullaan ennen lounastaukoa. Ensimmäiseksi kuullaan nuorta miestä, jonka nimi ei ole aikaisemmin oikeudenkäynnissä tullut esiin. Mies kertoo tavanneensa syytettyjä 16. kesäkuuta. Syytettyjen seurue kävi todistajan luona Vetelissä tupakalla. Klemola ei ollut tuolloin kuskina.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 12:13 pm
Kirjoittaja velipuolikuu
Klo. 12.04
Todistaja kertoo vanhemman veljen kertoneen hänelle, että Klemola oli tapettu. Myöhemmin aamuyöllä todistaja soitti asiasta hätäkeskukseen ja kertoi asian poliisille. Tämä tapahtui 27. kesäkuuta.

Seuraavaksi kuullaan 16. kesäkuuta paikalla olleita

----------------------------------------------------------

Henkirikosepäilyhän tuli poliisin tiedotteella julkisuuteen sitten kaksi päivää myöhemmin, eli 29.06.2020

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 12:24 pm
Kirjoittaja Toimintaterapia
velipuolikuu kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 12:13 pm

Todistaja kertoo vanhemman veljen kertoneen hänelle, että Klemola oli tapettu. Myöhemmin aamuyöllä todistaja soitti asiasta hätäkeskukseen ja kertoi asian poliisille. Tämä tapahtui 27. kesäkuuta.

Seuraavaksi kuullaan 16. kesäkuuta paikalla olleita

----------------------------------------------------------

Henkirikosepäilyhän tuli poliisin tiedotteella julkisuuteen sitten kaksi päivää myöhemmin, eli 29.06.2020
Jos ymmärsin oikein niin tuo yllämainitsemasi todistaja oli kuullut vanhemmalta veljeltä myös että nuorempi oli kuristanut ja vanhempi auttanut pitämällä Klemolaa aloillaan.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 12:37 pm
Kirjoittaja velipuolikuu
Toimintaterapia kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 12:24 pm
Jos ymmärsin oikein niin tuo yllämainitsemasi todistaja oli kuullut vanhemmalta veljeltä myös että nuorempi oli kuristanut ja vanhempi auttanut pitämällä Klemolaa aloillaan.
Ei tullut esille yksityiskohtia tuosta vanhemman veljen avautumisesta tälle todistajalle, vaan ainoastaan se, että hän oli kertonut tälle todistajalle, että Jami on tapettu.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 12:41 pm
Kirjoittaja Toimintaterapia
velipuolikuu kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 12:37 pm
Toimintaterapia kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 12:24 pm
Jos ymmärsin oikein niin tuo yllämainitsemasi todistaja oli kuullut vanhemmalta veljeltä myös että nuorempi oli kuristanut ja vanhempi auttanut pitämällä Klemolaa aloillaan.
Ei tullut esille yksityiskohtia tuosta vanhemman veljen avautumisesta tälle todistajalle, vaan ainoastaan se, että hän oli kertonut tälle todistajalle, että Jami on tapettu.
KP24:ssä kuten sanot, MTV:n sivuilla oli tuo minun kirjoittama maininta.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 12:44 pm
Kirjoittaja tokkaukko
Että semmosta,onpa ihme että kaikenlaisen vasikoinnin,poliisille soittelujen ja seksihommien jälkeen menee henki.Ihan normaali lopputulos rikollisissa porukoissa.Ei siellä roistojen keskellä liikkuessa kannata puuttua toisten tekemiin pikkurötöksiin eikä varsinkaan toisten naisiin koskea.


"keskustelu 5.5.2020 siitä, että Klemola olisi syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön; teon motiivi"

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 12:51 pm
Kirjoittaja Neo7
Mtv liveseuranta:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sy ... #gs.nszzqo
Ensimmäisenä todistajana kuultiin vanhemman veljen tuttavaa, jolle vanhempi veli oli kertonut Klemolan kuolemasta.

Kymmenen päivää tapahtuneen jälkeen vanhempi veli oli kertonut todistajalle humalassa, että hän oli pitänyt Klemolasta kiinni kun hänen nuorempi veljensä oli kuristanut tätä. Jo aiemmin mies oli todistajan mukaan kertonut, että Klemola oli saanut surmansa jonkinlaisessa tilanteessa, jota ennen hänellä oli mennyt hermot.

Todistajan mukaan hän oli kertonut kuulemastaan viranomaisille jälkimmäisen kerran jälkeen.
Toisena kuultiin veljesten ja Klemolan kanssa tapahtumailtana surma-asunnolla ollutta miestä.

Hän kertoi, että veljesten ja Klemolan välillä oli ollut illan aikana riitaa ja tappelu. Mies ei kuitenkaan kertomansa mukaan ollut nähnyt enempää, sillä hänet ja muut paikalla olleet sivulliset oli komennettu pois asunnolta.

Todistajan kertomuksen mukaan riita oli liittynyt siihen, että Klemola olisi ollut "vasikka", eli puhunut joistain asioista poliisille. Ilmeisesti kyse oli ainakin siitä, että vanhemman veljen avopuolison uskottiin menettäneen ajokorttinsa Klemolan takia.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 12:56 pm
Kirjoittaja velipuolikuu
12.48

Tähän saakka on kuultu kahta 16. kesäkuuta paikalla ollutta. Toinen oli ollut päivän aikana kyydissä ja toinen porukan kuljettajana. Heidän kertomuksensa tapahtumista ovat yhteneväiset. Viimeinen todistaja on tulossa vuoroon.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 12:57 pm
Kirjoittaja Toimintaterapia
^Viimeinen todistaja lienee Janette Harju.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 1:03 pm
Kirjoittaja _tumppi
"Kello 12.51: Tässä välissä kuultiin todistajana miestä, joka oli niin ikään ollut tapahtumailtana asunnolla, jossa Klemola surmattiin.

Hän oli kertomansa mukaan aiemmin päivällä kuullut, kun vanhempi veljeksistä oli pohtinut ääneen, pitäisikö eräälle henkilölle tehdä niin, että hän katoaa, eikä häntä koskaan löydetä.

Myöhemmin illalla tapahtuma-asunnolla mies oli kuullut riitelyä asunnon sisältä. Hän itse oli ollut takapihalla toisen miehen kanssa.

Todistaja kertoi kuulleensa, miten vanhempi veljistä oli huutanut, että "nyt vittuilit väärille ihmisille" tai että "ei olisi kannattanut vittuilla".

Kun mies oli lähtenyt asunnolta tämän jälkeen pois, hänen peräänsä oli tullut asunnossa sisällä ollut nainen, joka oli miehen mukaan kertonut hänelle nähneensä, miten veljeksistä vanhempi oli pitänyt Klemolaa kiinni nuoremman kuristaessa tätä."(MTV3)

Eli tottakai JH on tiennyt alun alkaen miten kävi. Eikä ole pukahtanutkaan. Pääseekö tuollaisesta tosiaan syytteittä?

Ja on kyllä ajatuksenjuoksu ihmeellistä näillä... Murhatuomio ollaan valmiit ottamaan, mutta syytökset rattijuopumuksesta ja veitsellä uhittelusta oli sitten liikaa.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 1:05 pm
Kirjoittaja Maximium
_tumppi kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 1:03 pm "Kello 12.51: Tässä välissä kuultiin todistajana miestä, joka oli niin ikään ollut tapahtumailtana asunnolla, jossa Klemola surmattiin.

Hän oli kertomansa mukaan aiemmin päivällä kuullut, kun vanhempi veljeksistä oli pohtinut ääneen, pitäisikö eräälle henkilölle tehdä niin, että hän katoaa, eikä häntä koskaan löydetä.

Myöhemmin illalla tapahtuma-asunnolla mies oli kuullut riitelyä asunnon sisältä. Hän itse oli ollut takapihalla toisen miehen kanssa.

Todistaja kertoi kuulleensa, miten vanhempi veljistä oli huutanut, että "nyt vittuilit väärille ihmisille" tai että "ei olisi kannattanut vittuilla".

Kun mies oli lähtenyt asunnolta tämän jälkeen pois, hänen peräänsä oli tullut asunnossa sisällä ollut nainen, joka oli miehen mukaan kertonut hänelle nähneensä, miten veljeksistä vanhempi oli pitänyt Klemolaa kiinni nuoremman kuristaessa tätä."(MTV3)

Eli tottakai JH on tiennyt alun alkaen miten kävi. Eikä ole pukahtanutkaan. Pääseekö tuollaisesta tosiaan syytteittä?

Ja on kyllä ajatuksenjuoksu ihmeellistä näillä... Murhatuomio ollaan valmiit ottamaan, mutta syytökset rattijuopumuksesta ja veitsellä uhittelusta oli sitten liikaa.
Todistaja hyvä kun kerto päivällä jo kuuleesa juttua tulossa olevasta.siinä hyvä viittaus että suunniteltu etukäteen.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 1:16 pm
Kirjoittaja _tumppi
Maximium kirjoitti: Pe Joulu 11, 2020 1:05 pm Todistaja hyvä kun kerto päivällä jo kuuleesa juttua tulossa olevasta.siinä hyvä viittaus että suunniteltu etukäteen.
Jopa Google-haut on joissain tapauksissa jo riittäneet suunnitelmallisuuden todentamiseen. Tässä niiden lisäksi nuo puheet todistajien kuullen sekä viestit luulisi riittävän murhatuomioon.

Re: Jami-Petteri Klemola, Kaustinen - Katosi 16.6.2020, ruumis löytyi 26.8. Murhatutkinta

Lähetetty: Pe Joulu 11, 2020 1:18 pm
Kirjoittaja velipuolikuu
Niimpä niin, eli todistetuksi on tullut, että paikalta luikkinut vellihousujen porukka oli ollut tietoinen, että asunnossa Ville piti Jamia kiinni, Tonin kuristaessa häntä ja siitä huolimatta suin päin livohkaan paikalta. Ei soitettu apua, ei menty auttamaan, ei mitään. Eikä tapauksesta myöskään kerrottu sitten jälkeenpäin, vaikka Jami tämän jälkeen katosi ja häntä etsittiin alkuun kadonneena henkilönä. Todella aivokuollutta porukkaa nämä!