Sivu 66/108
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 12:25 pm
Kirjoittaja nuusku-nella
MissHolmes kirjoitti:Mulle tulee väkisin mieleen, että teko on suunniteltu etukäteen.
Jotenkin tuntuu uskomattomalta, että S-M olisi voitu hetkellisestä mielijohteesta piillottaa näin hyvin.
Ilmoitus katoamisestakin on ymmärtääkseni tullut työpaikalta. Tai minulle on jäänyt jotenkin kuva, että työpaikalle saapumattomuus liityy ilmoituksen tekoon. Onko tekijä kuvitellut, että S-M on Kiirastorstaina vapaalla ja katoaminen huomataan vasta Pääsiäisen jälkeen? Onko soitto työpaikalta Sannan perään johtanut siihen, että mies on joutunut myöhemmin sanomaan S-M:n lähteneen normaalisti töihin?
Onko S-M ollut tuolloin vielä hengissä?
Koska ilmoitus katoamisesta on tehty? Heti tuolloin torstaina vaiko vasta Pääsiäisen jälkeen?
Voisin kuvitella, että Pääsiäisen jälkeen, mutta samalla on käynyt ilmi, ettei S-M ole ollut torstaina ennen Pääsiäistä töissä.
Ja jos ilmoitus on tehty vasta Pääsiäisen jälkeen, on tekijällä ollut pitkät pyhät aikaa ajaa piilottamaan ruumis vaikka Nuorgamiin.
Koska poliisi on alusta asti epäillyt henkirikosta, voisi se johtua juurikin siitä, ettei avopuoliso tehnyt katoamisilmoitusta jo tuolloin 28. päivä.
Katoamisilmoituksen ajankohtaa ei ole kerrottu julkisuuteen, sen sijaan se on että sen tekivät omaiset. Eli työpaikka ei sinänsä siihen liity, siellä toki huomattu nopeasti että on "jossain" kun ei tullut töihin, omaiset olisivat osanneet kaipailla ehkä vasta illalla. Siitäkään ei mitään varmaa tietoa ole että töistä on soitettu perään, spekulaatiota vain.. Jälkikäteen on todettu että siellä huolestuttiin mutta ei ole kerrottu johtiko huolestuminen mihinkään toimiin.
Itse ajankohta taas saa minut ajattelemaan ettei ollut ainakaan loppuun asti mietitty juttu.. Jos olisi sen torstain vielä odottanut niin olisi ollut pitkät pyhät edessä eikä töissä olisi Sannaa kaivattu. Ei ole myöskään tullut julki että mies olisi mitenkään koittanut töihin selitettä poissaoloa, lähettämällä viestiä Sannan nimissä tms. Luulisi että suunnitelmassa olisi tätäkin mietitty.
Eikä poliisi ole sanonut että alusta asti on epäilty henkirikosta, se on ollut yksi vaihtoehto muiden joukossa eikä sitä pystytty sulkemaan pois. En edelleenkään usko että poliisi tuhlaisi kolme viikkoa "vain" kadonneen etsintään jos tiedossa olisi että tod.näk. henkirikos, tutkintanimikkeen muutos antaa niin paljon monipuolisemmat valtuudet selvitellä mahdollisten osallisten tekemisiä.
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 12:27 pm
Kirjoittaja elli72
Ei kai se puoliso nyt mikään ihan ikäloppu ole ollut, joka jo sekoittaa päiviä. Normi-ihminen kyllä tietää että kiirastorstai on ihan normaali työpäivä. Luulisi että pariskunta on edes sen verran kotona kommunikoinut, että mies on tiennyt Sannan olevan menossa töihin.
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 12:36 pm
Kirjoittaja Atlanta
Niin, mutta jos vaikka ensin on pitänyt olla vapaapäivä, mutta esimerkiksi työnantaja on joutunut muuttamaan suunnitelmia. Joku toinen oli sairaana tai muuta, ja työpaikalla tarvittiinkin. Se riittää jo herättämään mustasukkaisessa mielessä vaikka mitä.
Ja jos oli jo tehty suunnitelmia, että torstaina lähdetään mökille tai johonkin.
Ehtisihän sitä vielä töiden jälkeenkin, mutta silti.
Ehkä tuo illallla kuultu riita oli koskenutkin juuri tuota, ettei vapaapäivää tullutkaan.
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 12:53 pm
Kirjoittaja elli72
Sannahan teki toimistohommia. Tuskin teki sellaista työtä että jonkun muun poissaolon takia oli pakko mennä töihin. Minusta koko ajan on puhuttu siihen malliin että oli ihan normi työpäivä. Ja Sannahan oli puhunut viimeisen puhelun edellisenä iltana omaisten kanssa. Missä vaiheessa se työnantaja sitten olisi muka soittanut että nyt onkin pakko tulla töihin.
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 1:05 pm
Kirjoittaja TiiaStiina
Jos katoaminen olisi tapahtunut pääsiäisenä, epäilyt olisivat heti kohdistuneet mieheen, joten miehen kannalta olisi tietysti järkevämpää luoda vaikutelma että Sanna on kadonnut työmatkalla ja lisäksi vielä ajoittaa katoaminen siten, että epäilyt jostain vakavasta heräävät vasta kun on ehtinyt kulua mahdollisimman monta päivää.
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 1:27 pm
Kirjoittaja Sohvapoliisi
elli72 kirjoitti: Ja Sannahan oli puhunut viimeisen puhelun edellisenä iltana omaisten kanssa. Missä vaiheessa se työnantaja sitten olisi muka soittanut että nyt onkin pakko tulla töihin.
Nyt taas vähän näitä assosiaatioita kuriin - kerrotko missä on sanottu Sannan puhuneen puhelimessa edellisenä iltana omaistensa kanssa? Minä kun en ole lukenut muuta tietoa kuin että "on ollut yhteydessä sukulaisiinsa illalla 27.3."
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 1:46 pm
Kirjoittaja MissHolmes
^ Tarkoitin juuri tuota samaa; kuka on sanonut, että on puhunut itse tai edes itse tekstannut tuon viimeisen yhteydenoton?
Enkä tarkoittanut, että avokki on vanha; jos elelee ilman säännöllistä esim työn aiheuttamaa rytmiä, voi päivät joskus mennä sekaisin. Kotona olessa on aika sama onko tiistai vai perjantai. Itse olen tänään ja huomenna vapaalla ja vapun vapaan takia olen kokoajan maanantaissa. Ja niin oli tyttärenikin, joka juuri soitteli.

...ja minä olen avokkia nuorempi...
Eiköhän kyse ole ihan perinteisestä mustasukkaisuudesta. Kuten joku mainitsikin S-M oli töissä miesvaltaisella työpaikalla. Pariskunnalla oli yksi auto. Ehkä mies on toisinaan hakenut S-M:n töistä ja nähnyt tämän esim juttelevan, mahdollisesti jopa nauravan, jonkun työkaverinsa kanssa.
Mustasukkaisuus on pahimmillaan sairasta ja saa päänsisällä uskomattomat mittasuhteet silloinkin, kun se on taysin aiheetonta. Ehkä S-M:n työn jatkuminen irtisanomisista huolimatta on saanut avokin päässään kuvittelemaan vaikka ja mitä.
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 2:04 pm
Kirjoittaja Ghostface Killah
Ilta-Sanomissa (boldaukset omia):
Pohjois-Karjalan poliisi jatkaa edelleen aktiivisesti Sanna Pölösen ruumiin etsimistä.
Poliisi epäilee, että 38-vuotias nainen on joutunut henkirikoksen uhriksi. Tekijäksi epäillään avomiestä, joka on tällä hetkellä vangittuna.
- Ei ole vielä löytynyt, sanoi rikoskomisario Leevi Makkonen torstaina IS:lle.
- Koko ajan on etsintä käynnissä. Tarkistetaan erilaisia kohteita ja paikkoja. Maaston sulaminen helpottaa jonkin verran työtä.
Sanna Pölösen katoaminen havaittiin, kun hän ei saapunut työpaikalleen Kontiolahden varuskuntaan maaliskuun 28. päivä.
Poliisi tutki tapausta ensin katoamisena, mutta ei sulkenut pois henkirikoksen mahdollisuutta.
Uhrin avomies pidätettiin kolme viikkoa katoamisen jälkeen. Muutama päivä myöhemmin 50-vuotias mies vangittiin tutkinnanjohtajan vaatimuksesta taposta epäiltynä.
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 2:10 pm
Kirjoittaja Sohvapoliisi
MissHolmes kirjoitti:^ Tarkoitin juuri tuota samaa; kuka on sanonut, että on puhunut itse tai edes itse tekstannut tuon viimeisen yhteydenoton?
Yhteydessä voi kai nykyään(kin) olla myös ilman puhelinta tai nettisovelluksia. Vai onko jossain mainittu, että yhteys sukulaisiin on ollut nimenomaan puhelinyhteys?
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 2:17 pm
Kirjoittaja MissHolmes
Jeps!
Olet aivan oikeassa. muoks* tarkoitin sinä, en minä. Lukkihäiriö
Minusta vaan tuo uutisointi viittaa puhelimeen tai jopa nettiin.
Jos Sannan olisi joku sukulainen tuolloin tavannut, olisi kaiketi uutisoitu myös niin. ''Lähiomainen/ tuttava tapasi/näki Sannan viimeksi..'' tms.
Ja voihan olla, että tuo yhteydessä ollut on avokki itse. Kukaan ei ole meille asiaa valaissut.
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 2:17 pm
Kirjoittaja elli72
Joo pakko myöntää virheeni, ei missään ole sanottu varsinaisesti että on puhunut. Mutta jotenkin olen olettanut että ihan varmuudella sukulaiset ovat tienneet sen olleen Sanna. Muussa tapauksessa nimittäin on mahdollista että se henkirikos on tapahtunut vielä aikaisemmin.
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 2:19 pm
Kirjoittaja Ghostface Killah
Sohvapoliisi kirjoitti:Yhteydessä voi kai nykyään(kin) olla myös ilman puhelinta tai nettisovelluksia. Vai onko jossain mainittu, että yhteys sukulaisiin on ollut nimenomaan puhelinyhteys?
Iltalehden kätköistä löytyi:
Teletietojen mukaan naisen puhelimella ei ole soitettu katoamisen jälkeen, vaan edellinen puhelu on soitettu tai vastaanotettu katoamista edeltäneenä iltana.
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 2:30 pm
Kirjoittaja Sohvapoliisi
Ghostface Killah kirjoitti:Sohvapoliisi kirjoitti:Yhteydessä voi kai nykyään(kin) olla myös ilman puhelinta tai nettisovelluksia. Vai onko jossain mainittu, että yhteys sukulaisiin on ollut nimenomaan puhelinyhteys?
Iltalehden kätköistä löytyi:
Teletietojen mukaan naisen puhelimella ei ole soitettu katoamisen jälkeen, vaan edellinen puhelu on soitettu tai vastaanotettu katoamista edeltäneenä iltana.
Tiedän, että hiustenhalkomiseksi menee edelleen, mutta eihän tuossakaan kommentoida sukulaisyhteyden laatua, vaan todetaan milloin hänen puhelimellaan on joko soitettu tai siihen yritetty soittaa.
Pointtini on lähinnä siinä, että tässäkin ketjussa on jo ties kuinka monta asiaa pidetty faktana jatkojalostuksen perustaksi pelkän assosiaation perusteella. Jos tekstissä lukee "yhteys sukulaisiin" niin se ei välttämättä kaikissa tapauksissa tarkoita puhelinsoittoa, vaikka viimeisin oma yhteys sukulaisiinsa olisikin niin.
Esimerkiksi oma viimeisin yhteyteni sukulaisiini (ellei vaimoa ja lapsia lasketa, jotka kaiketi määriteltäsiin lähiomaisiksi) on kaikesta älypuhelin- ja nettiaktiivisuudestani huolimatta ollut ihan kasvotusten, vaikka olemme yhteydessä myös monin muin tavoin lähes päivittäin. Viimeisin on kuitenkin kasvotusten ihan vain siksi, että satumme asumaan joidenkin sukulaisistani kanssa niin lähekkäin että puhelin- ja nettiyhteyksien lisäksi myös kasvotusten tapaaminen on ihan arkipäiväsitä.
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 2:40 pm
Kirjoittaja kirjuri*
Iltasanomissa oli 11.4 kirjoitettu että: hän oli yhteydessä sukulaistensa kanssa vielä keskiviikkona 27.päivä kello kahdeksan aikaan illalla, rikosylikonstaapeli Rauli Järvinen kertoo. Pölösen omaiset(monikossa) tekivät katoamisilmoituksen. Hänen piti mennä töihin 28 pv klo 8. Havaintoja Pölösestä ei ole 27.3 jälkeen. Oliko Sanna yhteydessä kännynsä kautta esim tekstarein tai facebookissa ja oliko hän itse viestien lähettäjä? Siis emme tiedä tarkkaa klo aikaa milloin hänet nähtiin viimeksi ja kuka näki tai kuuliko äänensä omaiset puhelimessa klo 8 27 pv?
Re: Kadonnut Sanna-Maria Pölönen, Joensuu 28.3.2013
Lähetetty: To Touko 02, 2013 3:43 pm
Kirjoittaja jarmo.janis
TiiaStiina kirjoitti:Jos katoaminen olisi tapahtunut pääsiäisenä, epäilyt olisivat heti kohdistuneet mieheen, joten miehen kannalta olisi tietysti järkevämpää luoda vaikutelma että Sanna on kadonnut työmatkalla ja lisäksi vielä ajoittaa katoaminen siten, että epäilyt jostain vakavasta heräävät vasta kun on ehtinyt kulua mahdollisimman monta päivää.
Ja kun tähän lisätään se, että Sanna - Mariaa ei olla vieläkään löydetty, on pakko olettaa että myös hänen hävittämisensä ennalta suunnitteluun on käytetty melkoisesti aikaa ja vaivaa. Onkohan selvitetty että mitä, väärinkäytettynä hyvin ihmisen hävittämiseen sopivaa, syylliseksi epäilty on ostanut/lainannut/vuokrannut viimeaikoina.
Aika kyyninen oli myös syylliseksi epäillyn kommentti tyylin "akka on kateissa". Aika vähän tuntui välittävän puolisostaan. Mutta on noita ollut muitakin, joiden suhtautumistapa on ollut sama vielä silloinkin kun puolisoa ei olla löydetty ja/tai pidätystä ei ola tehty. "Pollari kirjasta 2000" muistan esim "Nahkurin Heimon" (nimi muutettu) venkoilleen tuohon tyyliin lasten kysyessä että missäs äiti on.
Mä alan pikku hiljaa epäileen että tän ketjun aiheena olevan tapauksen sylliseksi epäilty ei tunnusta mitään tai tunnustaa "pinseteillä kiskotusti" vain ne seikat, joista on pitävä näyttö. Kertomukset tulee elämään sitä myöten kun näyttöä tulee, ja taitaapa jo seuraavana keväänä lumet sulaa, ennen kun paketti syyttäjälle vietäväksi on valmis.