Sivu 66/108
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: Ke Heinä 02, 2025 6:28 pm
Kirjoittaja VittoriaVetra
Kuolemannaakka kirjoitti: Ke Heinä 02, 2025 4:16 pm
Kannattaisi lukea näytelistasta mitä näytteitä otettiin eikä lueskella jonkun muistikuvia asioista.
Kuusiranta oli henkilö, joka nimitti päätutkijat. Hän oli vastuussa ensimmäisen yön toiminnasta, toki sen toteuttivat Satakunnan alueellisen rikospaikkatutkimuskeskuksen tutkijat, kuten olivat suorittaneet kymmeniä aikaisempia tutkimuksia. Nämä tekniset tutkijat "tilataan" paikalle, eivätkä he osallistu muuhun tutkintaan kuin näytteiden ottoon ja olosuhteiden kirjaamiseen. He eivät ole "Joutsenlahti", eivät olleet tuolloin hänen kanssaan missään tekemisissä, ja poistuneet jo paikalta ennen kuin J sai edes murhasta tietää.
Tapaus olisi kuulunut Marja Kiiskelle, mutta tämä oli lomalla, ja siksi Kuusiranta antoi jutun Joutsenlahdelle.
Ensimmäisellä viikolla Salonsaari oli välillä tutkinnanjohtajana koska Joutsenlahti oli Turussa jotain projektia vetämässä. Tuossa vaiheessa odotellaan tutkinnassa otettujen näytteiden tuloksia, näytteitä lähetetään labraan ja kuullaan asianosaisia ja naapureita. Siinä vaiheessa ei ole enää kiire ja usein juttu selviää labran tulosten perusteella tai joku tunnustaa tai kertoo tietävänsä surmaajan.
Kuusiranta oli Joutsenlahden esimies, joten hänellä on tietenkin vastuu pysyä kärryillä siitä mitä tutkitaan ja miksi. Mitään kritiikkiä hän ei tuolloin esittänyt.
Salonsaari taas antoi lehdelle haastattelun jossa sanoi että on " tosi tarkasti selvitetty ettei aviovaimo ole syyllinen" mutta vielä ei tiedetty, olisiko hän voinut olla apuri. Tätä Auerilta kuulusteluissa kysyttiinkin, että tälläinen epäilys oli jollekin tullut.
[
Ulkomuistista kirjoitettu]
Ihan on faktoja toisin kuin nuo sinun ulkomuistista kirjoitettu

juurihan mainitsit itse että ei kannata kenenkään muistikuvia uskoa

Nyt et ollut ihan uskottava. Koitappa uudestaan.
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: Ke Heinä 02, 2025 7:05 pm
Kirjoittaja peltirumpu
VittoriaVetra kirjoitti: Ke Heinä 02, 2025 3:45 pm
Näin toimii maan mainio tutkinnan johtaja oikein esimerkillisesti ja oppikirjan mukaisesti:
"Ulvilan surman käräjillä viime syksynä todisti naispoliisi, joka kertoi Joutsenlahden uhkailleen Ulvilan surman tutkijoita. Kyseinen naispoliisi seurusteli Joutsenlahden kanssa uhkauksen esittämisen aikaan.
Naisen mukaan Joutsenlahti ei halunnut, että Aueria tutkitaan epäiltynä.
- Hän sanoi, että mikäli joku tästä tutkintatiimistä vielä aikoo sanoa, että Auer on syyllinen, niin se ihminen tullaan erottamaan ja hän tekee tästä ihmisestä tutkintapyynnön, nainen kertoi tuolloin oikeudessa."
"Poliisi kertoi oikeudessa, että Joutsenlahti linjasi Auerin epäilyjen ulkopuolelle. Hän kertoi, miten Joutsenlahti näytti tutkijoille sairaalassa kuvatun videon ja sen loputtua kysyi: "Vieläkö joku epäilee, että Anneli Auer on tekijä".
"Poliisin mukaan Aueriin ei kohdistettu lainkaan teknistä tutkintaa. Poliisi toimi toisena päätutkijana vuonna 2011 käynnistyneessä Ulvilan surman lisätutkinnassa."
Mielenkiintoinen seikka on myös se että poliisista ei kukaan tuolloin tiennyt kuka tutkinnan johtajana tuolloin toimi
"Poliisi ei pystynyt varmuudella sanomaan, oliko tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti vai Erik Salonsaari."
Miten ihmeessä ei muka tiennyt kuka oli kyseessä. Tottakai se pitää tietää. Aivan naurettavaa edes väittää tuollaista. Aivan varmasti he tiesivät ...mutta mikä pointti oli sanoa ettei tietäisi.

Ovat kyllä varmasti tienneet kuka on kyseessä... sieltä on varmasti vaan tullut käsky että sanokaa vaikka näin nille...

Kun ollaan epätoivoisesti haluttu ettei paljasteta kuka tumpelo siellä on ollut ohjaksissa
Sitten taas yksi poliiseista kertoili että:
"Myös toinen oikeudessa kuultu poliisi oli samoilla linjoilla aiemmin kuullun poliisin kanssa. Hänen mukaansa tutkinnanjohtajana oli Juha Joutsenlahti."
Ja myöhemmin Anneli todettiin syyttömäksi peräti kahteen kertaan. Sanoisin, että Joutsenlahti oli asiassa harvainaisen oikeassa.
Mikähän muuten mahtaa olla sellainen tutkimatta jätetty seikka, joka olisi todistanut Annelin syylliseksi?
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: Ke Heinä 02, 2025 7:47 pm
Kirjoittaja Joosua
peltirumpu kirjoitti: Ke Heinä 02, 2025 7:05 pm

Kyllä. Joutsenlahti ja ensimmäinen tekninen tutkija M.M. osasivat työnsä ja löysivät totuuden nopeasti. Muu on ollut onnetonta sekoilua.
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: Ke Heinä 02, 2025 7:59 pm
Kirjoittaja peltirumpu
Joosua kirjoitti: Ke Heinä 02, 2025 7:47 pm
Kyllä. Joutsenlahti ja ensimmäinen tekninen tutkija M.M. osasivat työnsä ja löysivät totuuden nopeasti. Muu on ollut onnetonta sekoilua.
Juuri näin. Tästä olemme samaa mieltä. Ja niin oli oikeuslaitoskin. Ja vieläpä kahdesti.
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: Ke Heinä 02, 2025 10:28 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
Keiden arvelet kuuluvan siihen mustamaalausrinkiin, joka on ollut Ulvilan murhan ensimmäisen tutkinnanjohtajan kimpussa vuosikausien ajan? Miten hyvin poliisissa tai muualla toteutetaan EU:n whistleblower-direktiiviin mukaista ilmoittajansuojelulakia? Voidaanko whistleblowing-kanavaa käyttää hyväksi, jos huomaa esimerkiksi työkaveriaan kohdeltavan epäasianmukaisesti? Onko oikein hyökätä poliisiorganisaation sisällä sellaisten henkilöiden kimppuun, jotka tietävät, mitä Tähtisentiellä on aikoinaan tapahtunut, ja jotka pitävät kaksi kertaa oikeudenkin syyttömäksi toteamaa ihmistä edelleen syyttömänä? Miksi ei saisi ääneen sanoa, että Ulvilan murhan alkututkinta on osunut tapahtumakuvauksessaan oikeaan?
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: To Heinä 03, 2025 12:16 am
Kirjoittaja Ross Sullivan
VittoriaVetra kirjoitti: Ke Heinä 02, 2025 3:45 pm
Näin toimii maan mainio tutkinnan johtaja oikein esimerkillisesti ja oppikirjan mukaisesti:
"Ulvilan surman käräjillä viime syksynä todisti naispoliisi, joka kertoi Joutsenlahden uhkailleen Ulvilan surman tutkijoita. Kyseinen naispoliisi seurusteli Joutsenlahden kanssa uhkauksen esittämisen aikaan.
Naisen mukaan Joutsenlahti ei halunnut, että Aueria tutkitaan epäiltynä.
- Hän sanoi, että mikäli joku tästä tutkintatiimistä vielä aikoo sanoa, että Auer on syyllinen, niin se ihminen tullaan erottamaan ja hän tekee tästä ihmisestä tutkintapyynnön, nainen kertoi tuolloin oikeudessa."
"Poliisi kertoi oikeudessa, että Joutsenlahti linjasi Auerin epäilyjen ulkopuolelle. Hän kertoi, miten Joutsenlahti näytti tutkijoille sairaalassa kuvatun videon ja sen loputtua kysyi: "Vieläkö joku epäilee, että Anneli Auer on tekijä".
"Poliisin mukaan Aueriin ei kohdistettu lainkaan teknistä tutkintaa. Poliisi toimi toisena päätutkijana vuonna 2011 käynnistyneessä Ulvilan surman lisätutkinnassa."
Mielenkiintoinen seikka on myös se että poliisista ei kukaan tuolloin tiennyt kuka tutkinnan johtajana tuolloin toimi
"Poliisi ei pystynyt varmuudella sanomaan, oliko tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti vai Erik Salonsaari."
Miten ihmeessä ei muka tiennyt kuka oli kyseessä. Tottakai se pitää tietää. Aivan naurettavaa edes väittää tuollaista. Aivan varmasti he tiesivät ...mutta mikä pointti oli sanoa ettei tietäisi.

Ovat kyllä varmasti tienneet kuka on kyseessä... sieltä on varmasti vaan tullut käsky että sanokaa vaikka näin nille...

Kun ollaan epätoivoisesti haluttu ettei paljasteta kuka tumpelo siellä on ollut ohjaksissa
Sitten taas yksi poliiseista kertoili että:
"Myös toinen oikeudessa kuultu poliisi oli samoilla linjoilla aiemmin kuullun poliisin kanssa. Hänen mukaansa tutkinnanjohtajana oli Juha Joutsenlahti."
"Hän sanoi, että mikäli joku tästä tutkintatiimistä vielä aikoo sanoa, että Auer on syyllinen, niin se ihminen tullaan erottamaan ja hän tekee tästä ihmisestä tutkintapyynnön, nainen kertoi tuolloin oikeudessa." Jos on totta, niin todellakin olisi ollut Whistleblowerille tarvetta.
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: To Heinä 03, 2025 12:53 am
Kirjoittaja peltirumpu
Ross Sullivan kirjoitti: To Heinä 03, 2025 12:16 am
"Hän sanoi, että mikäli joku tästä tutkintatiimistä vielä aikoo sanoa, että Auer on syyllinen, niin se ihminen tullaan erottamaan ja hän tekee tästä ihmisestä tutkintapyynnön, nainen kertoi tuolloin oikeudessa." Jos on totta, niin todellakin olisi ollut Whistleblowerille tarvetta.
Ihan vaan kaksi asiaa. Hän oli poliisi ja ex tyttöystävä

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: To Heinä 03, 2025 1:11 am
Kirjoittaja Säfööri
Ja lopputulema oli Joutsenlahden virkarikossyytteessä oli tämä:
https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2015042819593706
Porin käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut Ulvilan murhaa tutkineen Joutsenlahden sakkorangaistukseen virka-aseman väärinkäyttämisestä.
Käräjäoikeuden tuomio liittyi Ulvilan surman tutkinnassa tehtyihin virheisiin.
Poliisi lähetti 4.7.2007 Joutsenlahden määräyksestä porilaisnäyttelijän kuvia surmatun Jukka S. Lahden puolisolle Anneli Auerille.
10.7.2007 Joutsenlahti järjesti valokuvatunnistuksen, jossa yksi epäillyistä oli porilaisnäyttelijä.
Pari päivää tästä Joutsenlahti järjesti vielä ryhmätunnistuksen, jossa yksi rivissä olleista epäillyistä oli aiemmissa kuvissa esiintynyt näyttelijä.
Ennen valokuvatunnistusta Joutsenlahti oli kertonut Auerille, että mies oli pidätetty.
Auer tunnisti miehen. Porilaisnäyttelijä todettiin myöhemmin syyttömäksi surmaan.
Tietämättömyyttä
Joutsenlahti perusteli tuomion alentamista sillä, että käräjäoikeus on arvioinut näytön väärin ja asian myös oikeudellisesti väärin.
Joutsenlahden mukaan hän ei tahallaan rikkonut mitään sääntöä tai ohjetta.
- Tunnistusten järjestämisen hetkellä Joutsenlahti ei ole ollut tietoinen tunnistusmenettelyä koskevan sääntelyn ja ohjeistuksen yksityiskohtaisesta sisällöstä, eikä häneltä ole edes voitu edellyttää sen osaamista, koska ryhmätunnistuksia järjestetään harvoin, Joutsenlahti perustelee hovioikeuden tuomiossa.
Hovioikeuden mukaan hänen sinänsä virheellistä toimintaa ei voi pitää tahallisena. Näin ollen Ulvilan surman entisen tutkinnanjohtajan saama sakkorangaistus hylätään. Myös Joutsenlahden 7 365 euron käräjäoikeus- ja 6 200 euron hovioikeuskulut hylätään.
Valtio on aiemmin korvannut porilaisnäyttelijälle 3 500 euron kärsimyskorvaukset. Hän vaati lisäksi 10 000 euron kärsimyskorvauksia. Koska Joutselahden saama käräjäoikeustuomio hylätään, hylätään myös näyttelijän korvausvaatimus.
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: To Heinä 03, 2025 2:31 am
Kirjoittaja Ross Sullivan
peltirumpu kirjoitti: To Heinä 03, 2025 12:53 am
Ross Sullivan kirjoitti: To Heinä 03, 2025 12:16 am
"Hän sanoi, että mikäli joku tästä tutkintatiimistä vielä aikoo sanoa, että Auer on syyllinen, niin se ihminen tullaan erottamaan ja hän tekee tästä ihmisestä tutkintapyynnön, nainen kertoi tuolloin oikeudessa." Jos on totta, niin todellakin olisi ollut Whistleblowerille tarvetta.
Ihan vaan kaksi asiaa. Hän oli poliisi ja ex tyttöystävä
Varmaan yksi asia on ihan vaan lukea viesti, jota kommentoi.
"
Jos on totta, niin todellakin olisi ollut Whistleblowerille tarvetta."
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: To Heinä 03, 2025 7:06 am
Kirjoittaja Pieni liekki
Ross Sullivan kirjoitti: To Heinä 03, 2025 2:31 am
...
Varmaan yksi asia on ihan vaan lukea viesti, jota kommentoi.
"
Jos on totta, niin todellakin olisi ollut Whistleblowerille tarvetta."
Suosittelen lämpimästi mahdollisuuksien mukaan kuuntelemaan alkuperäislähteistä, mitä tietyt poliisit ovat asioista oikeudessa kertoneet ja peilaamaan näitä tietoja muihin saatavilla oleviin tietoihin. Ensimmäisen tutkinnanjohtajan aikaan Ulvilan murhatapausta tutkittiin laajalla tutkintatiimillä ainakin Tamperetta, Seinäjokea ja Kokkolaa myöten. Minä ihmettelen, miksi olisi koko talo pitänyt tutkia murhapaikalla, jos ei oltaisi epäilty myös paikalla olleiden henkilöiden osuutta tapahtumakulkuun. On suuri valhe väittää, ettei Anneli Auerin tekemisiä liittyen Ulvilan murhaan olisi tutkittu aikavälillä 1.12.2006-1.8.2008 laisinkaan. Tästä on faktaa olemassa, että monia asioita häneen liittyen on tutkittu, mutta kaikki todisteet viittasivat vielä tuolloin ulkopuoliseen tekijään. Mitä tapahtui 1.8.2008 jälkeen onkin sitten sellaista, etteivät kaikki toimet taida tänäkään päivänä kestää päivänvaloa eikä niistä haluta suurelle yleisölle kertoa kuin mahdollisesti pakon edessä? Suomesta ei vissiin löydy riippumatonta tahoa, joka tekisi asianmukaisen selvityksen Ulvilan murhaan kohdistetun poliisitutkinnan laadusta eri ajanjaksoina lähtien liikkeelle itse murhatapahtumasta.
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: To Heinä 03, 2025 9:44 am
Kirjoittaja Reality
Faktojen perusteella tutkimusta on tehty. Hovin päätökse n perusteella erityisesti Henmin tutkimus on varmasti yksi vahvimmista yksittäisistä todistuksista. Siksi olisi mahtia kuulla se, jos esim. sinulla on se niin pistäpä privana mulle. Kuuntelin TN:n todistuksen, mutta se jätti vähintäänkin epäilyttävän kuvan, miten äänitytkimus oli hoidettu.

Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: Pe Heinä 04, 2025 9:33 pm
Kirjoittaja MrEhtivä
Muistaako kukaan teistä oliko Jukan ja Annelin kotoa etsitty ollenkaan veitsien teroituspuikkoa?
En itse ainakaan muista sellaisesta mitään mainintaa missään.
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: Pe Heinä 04, 2025 9:47 pm
Kirjoittaja Pieni liekki
MrEhtivä kirjoitti: Pe Heinä 04, 2025 9:33 pm
Muistaako kukaan teistä oliko Jukan ja Annelin kotoa etsitty ollenkaan veitsien teroituspuikkoa?
En itse ainakaan muista sellaisesta mitään mainintaa missään.
Arvaa, mistä löytyy seuraava vastaus:
221. Kun Anneli Auerin taloudesta ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty
sellaista puikkoteroitinta, jota olisi voinut käyttää takkahuoneen lattialta
löytyneen fileerausveitsen teroittamiseen ja kun asiassa ei ole esitetty
muutakaan näyttöä, joka liittäisi veitsen Anneli Aueriin, ei sanotun veitsen
voida päätellä olleen peräisin hänen taloudestaan.
...
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: La Heinä 05, 2025 10:39 am
Kirjoittaja MrEhtivä
Pieni liekki kirjoitti: Pe Heinä 04, 2025 9:47 pm
MrEhtivä kirjoitti: Pe Heinä 04, 2025 9:33 pm
Muistaako kukaan teistä oliko Jukan ja Annelin kotoa etsitty ollenkaan veitsien teroituspuikkoa?
En itse ainakaan muista sellaisesta mitään mainintaa missään.
Arvaa, mistä löytyy seuraava vastaus:
221. Kun Anneli Auerin taloudesta ei ole etsinnöistä huolimatta löydetty
sellaista puikkoteroitinta, jota olisi voinut käyttää takkahuoneen lattialta
löytyneen fileerausveitsen teroittamiseen ja kun asiassa ei ole esitetty
muutakaan näyttöä, joka liittäisi veitsen Anneli Aueriin, ei sanotun veitsen
voida päätellä olleen peräisin hänen taloudestaan.
...
Oliko tuo maininta jossakin tutkintapaperissa? Lukenut ne läpi ja osan jo 2-kertaa, en ole huomannut- tai muista lukeneeni.
Kiitos, vastauksestasi
Re: Ulvila - Kysymyksiä ja vastauksia
Lähetetty: La Heinä 05, 2025 11:59 am
Kirjoittaja Pieni liekki
MrEhtivä kirjoitti: La Heinä 05, 2025 10:39 am
...
Oliko tuo maininta jossakin tutkintapaperissa? Lukenut ne läpi ja osan jo 2-kertaa, en ole huomannut- tai muista lukeneeni.
Kiitos, vastauksestasi
Saattaa maininta löytyä myös tutkintapapereista, mutta tuo lainaamani kohta löytyy Vaasan hovioikeuden vuonna 2015 Ulvilan murha-asiassa antamasta lainvoimaisesta päätöksestä. Kyseisessä päätöksessä on todella paljon asiaa, joten toivottavasti luet sen läpi, jos et ole vielä ehtinyt lukea. Kai tuo päätös olisi itsenikin syytä kerrata, mutta valitettavasti aika on rajallista ja olen vähän yrittänyt keskittyä muihin mielenkiinnon aiheisiin välillä.