Jemma Hejcissa edelleen "kahdesta ikkunansuojasta":
Kuva on siis osasuurennos esim. ylläolevassa viestissäni J:n kuvakoosteen keskellä olevasta
kvuasta, missä J on selventänyt piirtämällä toisen pönkkälaudan.
Itse esitin yllä, että kuvassa ei ole toista pönkkälautaa eikä näin ollen myöskään minkäänlaista
ikkunansuojaa - näkyvä lauta nojaa seinään, niinkuin toisessa kuvassani.
Kun katsotaan esitutkintaaineiston vastaavaa "alkuperäistä" kuvaa, nähdään, että kuvassa
tosiaan on toinenkin pönkkälauta, eli J. näyttäisi näiltä osin olevan oikeassa:
http://www.nbl.fi/~nbl3145/litter/JPEG461.jpg
J kirjoittaa itse kuvan yhteydessä: "Osasuurennos Mäkisen ovisuojasta: joko
turkoosinsävyisestä tai aiemmasta". Mikään ei perustele, että kuvassa olisi "aiempi ovisuoja"
- päinvastoin, kun kuvan värisuhteita korjaa, nähdään helposti, että pönkkälaudat
kannattelevat nimenomaan turkoosia ikkunansuojaa, minkä kehyksenä on sama ruskehtavasta rimasta väsätty kehys (mikä nähdään muissa kuvissa).
(Valitettavasti ftp-ohjemani toimimattomuus estää selventävän kuvan postaamisen.)
Kyseessä on ollut valmis, jiiriin sahattu kehys, mitä on ilmeisesti pienennetty ikkunaan
sopivaksi niin, että kahdessa kulmassa on "ryssänjiiri" (eli naulattu suorakulma - laadin aikanaan itse vastaavalla operaatiolla kehyksen rikkoutuneeseen kaiuttimensuojaan).
Eli etp-kuvassa on kyseessä se ainoa Mäkisen laatima ikkunansuoja - toisesta ei ole
minkäänlaista todistetta.
Ja sellaisen olemassaolo sotii vasten kaikkea tervettä järkeä, koska miksi tekninen tutkija
olisi tuhonnut vartavasten lesken syylliseksi todistavan verisen rätin - näinhän Jemma ja
Tara ilmeisesti olettavat?
Mäkinenhän ei kyseistä leskeä tuossa vaiheessa ilmeisesti ollut nähnyt (muuten kuin ehkä
kuvissa) eikä myöskään tämän versiota tapahtumista suoranaisesti kuullut kuin parin päivän päästä sairalahaastattelussa. Miksi hän olisi pitänyt lesken puolia - ja lisäksi riskeerannut maineensa? Jotekin joutunut lesken lumoihin kuitenkin? Tai sitten hävennyt "mokaansa",
kun tajusi löytäneensä keskeisen todisteen - tosin on vaikea ymmärtää miksi sitä pidettäisiin
mokana?