Vasemmisto yleensä ja Vasemmistoliitto
Lähetetty: Su Huhti 10, 2011 1:32 am
Seuraava kuvaus vasemmistosta ei ole minun vaan Ruukinmatruunan ja teksti kyllä ansaitsee paikkansa myös tähän ketjuun.
Saturday, March 26, 2011
Vasemmiston petos
Ruukinmatruuna on jo pitkän aikaa ihmetellyt sitä, miten vasemmisto on muuttunut häpeämättömän elitistiseksi organisaatioksi, miten se on hylännyt visionsa ja muuttunut jonkinlaiseksi yleisriidanhaasto-organisaatioksi - ja ennen kaikkea, miten se on hylännyt täysin perinteiset viiteryhmänsä - siis työväestön, teollisuus- ja palvelutyöntekijät, palkansaajat ja yhteiskunnallisesti tukalassa asemassa olevat marxilaisessa katsannossa edistysmieliset luokat ja miten se on kaikessa hiljaisuudessa määrittänyt viiteryhmänsä täysin uudelleen.
Ruukinmatruuna ei ihmettele enää. Kun hänelle selvisi repressiivisen toleranssin käsite sekä kulttuurimarxismi, Frankfurtin koulukunnan suunnanmuutos ja aikaansaannokset sekä tapa, jolla marxismin meemipleksi on mutatoitunut, kaikki on kristallinkirkasta: vasemmisto on tehnyt petoksen. Kuprun. Vedätyksen. Huiputuksen. Marxismi-leninismi on romahtanut ja luhistunut, mutta kulttuurimarxismi elää ja voi paksusti. Vasemmisto on kaikessa hiljaisuudessa määritellyt viiteryhmänsä uudelleen, ja hylännyt entiset kannattajansa. Vasemmisto on profiloitunut jatkuvasti enemmän ja enemmän länsimaista yhteiskuntaa ja kulttuuria vastustavaksi voimaksi sensijaan että se ajaisi omaa visiotaan ihmisten puolesta - siitä on tullut anti-ismiä. Vasemmiston uudeksi viiteryhmäksi on profiloitunut nyt se, mitä Karl Marx itse kutsui nimellä Lumpenproletariat, ryysyköyhälistö ja jota hän piti "taantumuksellisena" luokkana: toisaalta irtolaiset, seksuaalivähemmistöt, latsaronit ja prekariaatti; toisaalta etniset vähemmistöt, rotuvähemmistöt, vähemmistöuskonnot ja maahanmuuttajat; mutta tärkeimpänä viiteryhmänä yliopistojen liberaalieliitti. Vasemmistosta on tullut häpeilemättömän elitistinen voima, ja se käyttää juurikin kulttuurimarxismista tuttuja keinoja oman valta-asemansa pönkittämiseen. Ruukinmatruuna totesi jo, että niin seksuaalivähemmistöliikkeellä, feminismillä kuin rotuvähemmistöliikkeelläkin on marxilaiset juuret ja poliittinen korrektius on bolševismia frakki päällä. Ja se todellakin on sitä - nykyvasemmisto sylkee sen ryhmän päälle, joka ennen oli sen vankin tuki - miespuoliset palkansaajat.
Ja ruukinmatruuna ei ole asiasta yhtään huvittunut. Hänellä on nimittäin suvussaan vanhoja, nyt jo eläkkeellä olevia SKDL:n äänestäjiä, palkansaajia, AY-aktiiveja, järjestöjyriä, joita hän kunnioittaa syvästi.
Mitä vasemmiston petos merkitsee työntekijälle - työn raskaan raatajalle? Ruukinmatruuna on ollut jo pitkään havaitsevinaan, että työväestömme, varsinkin nelikymppiset ja sitä nuoremmat, on kokenut itsensä jo pitkään petetyksi. Työelämä on huonontunut jatkuvasti, työehdoissa on palattu takaisin tsaarinvallan aikaan, AY-liike on muuttunut täysin korruptoituneeksi oman etunsa ajajaksi - puheet "AY-mafiasta" eivät ole täysin katteettomia. Yhteiskunta on muuttunut koko ajan tylymmäksi, kolkommaksi ja brutaalimmaksi. Kenelläkään ei enää ole visioita, ja ainoat arvot ovat taloudellisia. Maailma ei kuitenkaan ole tullut valmiiksi, vaan kyse on jostain muusta - mistä?
Vasemmiston petos on kahtalainen. Ensinnäkin suomalainen työläinen, suomalainen palkansaaja - on jätetty täysin oman onnensa nojaan, markkinavoimien ja kapitalistin armoille. Toiseksi oikeisto ei osaa kohdata kulttuurimarxismia - se osaa kyllä kohdata marxismi-lenimismin, joka on melko lailla kuollut ja kuopattu - ja siksi kulttuurimarxismi on päässyt tähän saakka tekemään myyräntyötään melko esteettömästi. Mutta yhtä kaikki suomalainen työväestö on jäänyt poliittisesti kodittomaksi.
Koska vasemmisto on profiloitunut feministiliikkeeksi eli miesvihan liikkeeksi, suomalaisen työläismiehen täytyy olla joko hullu tai kärsiä todella pahasta kognitiivisesta dissonanssista mikäli hän äänestää vasemmistoa. Mutta myös tapa, jolla vasemmisto pyrkii kompromettoimaan työväenluokan ja erityisesti työläismiehet - kutsuen heitä "junteiksi", "apinoiksi", "sivistymättömiksi", "luusereiksi" ja ties millä nimillä, kertoo häpeämättömästä elitismistä.
Suomalainen työväenluokka voi pahoin, ja syystäkin. Suomessa ei ole enää työväenpuolueita. Oikeastaan ainoat puolueet, jotka ylipäänsä mitenkään välittävät perinteisestä työväenäänestäjästä - ammatissa toimivasta miehestä - ovat Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit. Kokoomus on profiloitunut ylempien toimihenkilöiden eliittipuolueeksi ja Keskusta junttipuolueeksi. Vasemmiston petos on silmiinpistävä.
Miksi tuo elitisoituminen? Miksi köyhälistön sankarit tulevat aina yläluokasta? Miksi vasemmisto ei ole tehnyt yhtään mitään viimeisen kahdenkymmenen vuoden työelämän rajulle huononemiselle? Miksi ruukinmatruuna sanoo Äänestä oikeistoa, saat orjayhteiskunnan muttei kuitenkaan yhtään tykkää vasemmistostakaan?
Syytä voi etsiä koko kulttuurimarxismista ja Frankfurtin koulukunnasta itsestään, mutta on yksi nimi ylitse muiden, ja hän on Theodor Adorno.
Adorno, kuten Marx, syntyi protestanttisuuteen kääntyneeseen juutalaisperheeseen 1903. Hänen kotinsa oli häpeämättömän varakas ja elitistinen sekä kulttuurikoti, ja hän oppi sekä pitämään modernistisesta musiikista että modernistisesta taiteesta. Hän halveksi kaikkea "demoottista" ja kansanomaista, pitäen sitä sivistymättömän rahvaan barbariana. Hän meni opiskelemaan Frankfurtiin filosofiaa, jossa hän kääntyi marxilaisuuteen ja tapasi toverinsa - Max Horkheimin, Erich Frommin, Herbert Marcusen ja Walter Benjaminin. He perustivat Frankfurtin koulukunnan - marxilais-freudilaisen filosofisen suuntauksen, joka irtisanoutui sekä marxismi-leninismistä että proletariaatin diktatuurista ja määritteli koko proletariaatin käsitteen uudelleen; proletariaatti ei enää ollutkaan yhteiskunnan taloudellinen alakerros, vaan sen mariginaalit - naiset, seksuaalivähemmistöt, rotuvähemmistöt, välimiesvähemmistöt ja puolueen kantavana voimana tuli olla filosofit pragmaatikkojen sijaan. Marcuse kehitti tuon repressiivisen toleranssin käsitteen ja juuri Frankfurtin koulukunnan ansiota on poliittisen korrektiuden käsite. Frankfurtin koulukuntaa onkin kiittäminen siitä, että kun marxismi joutui tinkimään talousteoreettisesta näkemyksestään massojen kurjistumisesta, niin se luovalla tavalla löysi uuden opin, joka oikeuttaa väkivallan käytön. Syntyi kulttuurimarxismi, jossa "vähäisemmät" kulttuurit ovat sorron kohteita ja oikeutettuja iankaikkisiin korvauksiin.
Siinä, missä vanhan marxismin innoittajana olivat Marx. Lenin ja Kautsky, Frankfurtin koulukunta määritti kulttuurimarxismin. Ja juuri Adornon häpeilemätön elitismi käänsi marxismin kelkan. Ei ole väärin sanoa, että Theodor Adorno oli koiraspuolinen Hella Wuolijoki - elitisti ja opportunisti pahimmasta päästä. Ja aivan erityisesti Adorno, joka oli Schönbergin ja Weberin henkilökohtainen ystävä, vihasi ja inhosi kansanmusiikkia ja populaarimusiikkia. Hän ei voinut sietää iskelmiä eikä jazzia, sillä ne toivat hänelle mieleen kansanomaisuuden - ja huomatessaan Sibeliuksen musiikissa viitteet suomalaiseen kansanmusiikkiin, hän julkaisi pamfletin Sibelius, maailman huonoin säveltäjä - Sibben huono maine germaanisessa kulttuuripiirissä johtuu juurikin Adornon vihasta kaikkeen kansanomaiseen. Ja aivan erityisesti Adorno inhosi ja vihasi rock-musiikkia - kolmesta syystä. Ensinnäkin se oli nuorison omaa spontaania populaarimusiikkia. Toiseksi se oli kaupallista ja kapitalistien tuottamaa. Kolmanneksi se oli perinteistä, tonaalista ja traditionaalista musiikkia. Kaikkea sitä, mitä vastaan Adorno elitistinä erityisesti profiloitui.
Lienee sanomattakin selvää, etteivät neuvostojohtajat ja Frankfurtin koulukunta olleet kovin hyvissä väleissä keskenään - Frankfurtin koulukunta heilasteli Freudin ja jopa Trotskinkin ajatusten kanssa. Mutta Neuvostoliiton romahtaessa romahti myös marxismi-leninismi. Se epäkuoli - siitä jäi jäljelle enää vain nimi ja epäkuollut, zombimainen ulkokuori. Ja niinpä kulttuurimarxismi solutti tuon vasemmiston sisältäpäin. 1980-luvun lopulta lähtien juuri kulttuurimarxismi onkin ollut vasemmiston leimallinen ideologia - tuhoisin seurauksin.
Suomalainen vasemmisto ei aja suomalaisen työläisen etua.
No kenen etua se sitten ajaa? Kun pitää muistaa, mikä kulttuurimarxismille on erityisen tuomittavaa - rasismi, seksismi, homofobia sekä rahvaanomaisuus - voidaan helposti päätellä että kenen se ei aja. Se ei aja valkoihoisten, miesten, heteroiden eikä suorittavaa työtä tekevien asiaa. Jätettäköön jokaisen lukijan mielikuvituksen varaan että kenen etuja se sitten ajaa.
Työväestö on jätetty yksin, oman onnensa nojaan, turvattomuuteen.
Kuka sitten ajaisi työväestön - suorittavaa työtä tekevän palkansaajan - asiaa? Ei kukaan. Ainoa, joka on kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ovat Perussuomalaiset - heidän agendansa on kuin suoraan 1970-luvulta, eikä suotta. Myös Kridet kosiskelevat heitä, mutta turhaan; marxismi on jo myrkyttänyt suomalaisen työläismiehen mielen. Mutta Vihreät! Sen elitistisempää ja suomalaista työmiestä halveksivampaa puoluetta saa hakea. Ehkä juuri Vihreissä kulttuurimarxismi vaikuttaa voimakkaimmin - epäsuorana; vain aniharva viherpoliitikko tunnustautuu marxilaiseksi, mutta heidän ajattelussaan on paljon frankfurtilaista memetiikkaa, eikä vähäisimpänä tuo repressiivinen toleranssi. 1990-luvulla Vihreät ajoivat voimakkaasti vielä sananvapautta; nyt he haluavat tukahduttaa sen.
On kuitenkin muistettava, että vain aniharva on kulttuurimarxisti tietoisesti. Memetiikkaan ei kuulu ajatus aktiivisesta, tekemällä tehdystä kulttuurisesta vaikuttamisesta tai tietoisesta evoluutiosta, vaan pikemminkin sattumanvaraisesta, summittaisesta ja omia uomiaan etenevästä evoluutiosta. Vallasta eivät taistele niinkään yksilöt ja ideologit vaan meemit ja meemipleksit. Riittää, että ihminen on omaksunut ajatteluunsa kulttuurimarxismille tunnusomaisia meemejä, hänen ei tarvitse aktiivisesti niitä ajaa - älä ikinä pidä ilkeytenä mitään sellaista, minkä voi selittää typeryydeksi. Tästä syystä myös monien muiden puolueiden, kuten Keskustan, RKP:n ja Kokoomuksen, edustajat voivat ajaa kulttuurimarxismin agendaa - täysin tietämättään ja tahtomattaan. Adorno ja Marcuse vain panivat pallon pyörimään ja se on pyörinyt sen jälkeen omalla painollaan - ilman, että kukaan on oikeastaan enää tiedostanutkaan asiaa.
Ruukinmatruuna mietti myös selostusta siihen, miksi työväestö ja työläiset yleensä ovat hyvin konservatiivisia, ja löysikin siihen selityksen. Mikään ei tee ihmisestä konservatiivia niin varmasti kuin omat lapset. Isät ja äidit ovat paljon todennäköisemmin konservatiiveja kuin sinkut tai dinkit. Työväestön keskuudessa mennään paljon aiemmin naimisiin kuin keskiluokassa tai eliitissä, ja myös lapset hankitaan nuorempina. Siksi samanikäisistä nuorista aikuisista työläiset ovat paljon todennäköisemmin konservatiiveja kuin opiskelijat tai toimihenkilöt. Heillä on paljon enemmän menetettävänään.
http://takkirauta.blogspot.com/2011/03/ ... petos.html
Kuinka kansakunta tuhotaan
Uskontokeskustelu on jälleen kerran herättänyt ansaittua polemiikkia, ja ruukinmatruuna siteerasi siinä Juri Bezmenovia ja KGB:n agendaa. Kuten meille kaikille pitäisi olla jo tässä vaiheessa selvää, Neuvostoliitto oli militaristinen, imperialistinen ja totalitaristinen diktatuuri, joka ei pyrkinyt sen vähempään kuin maailmanvalloitukseen. Joko reiluin keinoin tai kieroin.
Kommunismi on memeettisessä katsannossa islamin tavoin valloittajameemipleksi - sen on pakko laajentua ja levitä koko ajan, sillä muutoin se luhistuu sisäänpäin, sillä sen talouspohja ei kestä - ja Neuvostoliitto oli tästä oikea malliesimerkki. Lenin on otettu malliesimerkiksi siitä, mitä on olla neutral evil.
Neuvostoliitto pyrki alunalkaen leviämään aivan suoralla väkivallalla, ja Neuvostoliitto kävikin aluksi sotaa kaikkia naapurimaitaan vastaan, tavoitteenaan levittää vallankumous kaikkialle maailmaan ja alistaa koko maailma kommunistiseen diktatuuriin ja veriorgioihin. Se ikävä kyllä tyrehtyi Varsovan porteille, Baltian jokivarsiin ja Aunuksen korpiin. Toisessa maailmansodassa talvisodan katastrofi osoitti Stalinille, kuinka paha idea on hyökätä yksimielistä ja motivoitunutta kansaa vastaan - ja lopuksi Hitler ehätti ensin; maailmanvallankumous päättyi operaatio Barbarossaan, ja Neukkula puolestaan käväisi luhistumisen partaalla. Lopulta rintamalinjat totalitarismin ja vapaan maailman väliin vedettiin rautaesiripulla.
Haavojaan nuolemaan jääneet kommunistit sitten analyisoivat että missä meni vikaan - miksei Länttä saatukaan bolševisoitua? Vastaus oli yksinkertainen: kristillispohjainen kulttuuri ja kansalaisyhteiskunta oli niissä liian syvässä - Antonio Gramscin sanoin vapauden voimilla oli Lännessä kulttuurin hegemonia. Antonio Gramscin mukaan ennenkuin maailmanvallankumous onnistuisi, moderneissa yhteiskunnissa hegemonia, yhteiskunnallinen johtajuus, täytyi luoda ja voittaa kaikilla yhteiskunnan alueilla. Tämän hegemonian muodostamiseen tai valtaamiseen tarvitaan legitimiteetin hanltuunottoa, poliittista indoktrinaatiota sekä kykyä yhdistää eri poliittisten ryhmien keskenään ristiriitaiset intressit yhteisymmärrystä ja kompromissitarvetta painottaen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Selkokielellä sanottuna: lännen yhteiskunnat tuli mädättää sisältäpäin ennenkuin ne voitaisiin bolševisoida.
Niinpä KGB, tuo kommunismin keihäänkärki, ottikin uudeksi taktiikakseen subversion - yhteiskuntien mädättämisen sisältäpäin. Subversiossa on neljä vaihetta: demoralisointi, destabilointi, kriisi ja normalisointi.
Länteen 1983 loikannut KGB-agentti Juri Bezmenov kirjoitti seikkaperäisesti KGB:n taktiikasta ja siitä, kuinka kansakunta tuhotaan. Kansakunnan voima ei ole sen aseissa eikä sen vauraudessa; sen voima on sen henkisessä selkärangassa. Mitä atomisoituneemmaksi yhteiskunta saadaan, mitä hedonistisemmiksi ja individualistisemmiksi yksilöt saadaan, sitä helpompaa kansakunta on tuhota. Demoralisaatio on kaiken A ja O - ihmiset tulee saada pettymään arvoihinsa ja halveksimaan ja inhoamaan niitä.
Ruukinmatruuna teki itse täsmälleen saman johtopäätöksen jo ennen tutustumistaan Bezmenoviin memetiikan kautta; KGB:n tavoitteena oli luoda memeettinen tyhjiö.
Bezmenovin ajatuksia on luettavissa täällä, täällä ja täällä.
KGB:n strategiana oli siis nelivaiheinen vallankumous jossa demoralisaatiolla ja mädättämisellä oli aivan erityinen sija.
Ensimmäinen vaihe, demoralisaatio, kestää Bezmenovin mukaan noin 25-30 vuotta. Matias Rakosin, Unkarin kommunistipuolueen johtajan, mukaan ensimmäinen vaihe on soluttaa akateeminen maailma ja yliopistot kommunisteilla. Tässäkin olennaisessa osassa ovat toisaalta opettajankoulutuslaitokset ja toisaalta oikeustieteelliset tiedekunnat. Tämä siksi, että opettajat kouluttavat tulevaisuuden lapset joista tulee tulevaisuuden aikuisia, ja toisaalta oikeustieteellinen siksi, että näin otetaan haltuun oikeuslaitos. Myös tiedotusopin laitoksien sekä valtiotieteellisten tiedekuntien soluttaminen on erityisen tärkeä, sillä näin saadaan luotua tulevaisuudessa aikaan tiedonkulun monopoli. Tähän demoralisointiin kuuluu, paitsi kaiken länsimaisen ja kaikkien arvojen ja instituutioiden avoin halveksunta ja propaganda niitä vastaan, myös kyseenalaistaminen ja hedonismin sekä piittaamattomuuden levittäminen. Erityisen tärkeää on propaganda perheinstituutiota vastaan - perheet tulee rikkoa, yksinhuoltajuutta tulee kannustaa, ja lapsia totuttaa alkoholiin ja huumeisiin sekä kapinoimaan vanhempiaan vastaan. Kommunistien tuli soluttaa erilaiset yhdistykset ja liitot kuten lakimiesyhdistykset, opettajien ammattiliitot, tiedotusfirmat jne.
Bezmenovin teksti on kylmäävää luettavaa. Hänen mukaansa mccarthyismi ei ollut vainoharhaa, vaan nuo kommunistivainot olivat täysin aiheesta, ja Yhdysvaltain hallitus oli hyvin perillä siitä, missä KGB meni.
Bezmenovin mukaan hippikulttuuri oli myös KGB:n tiukasti monitoroimaa, ja joogi Maharishi Mareshj oli KGB:n sponsorilistalla. Tarkoituksena oli, että länsimaisen nuorison ajatukset kääntyisivät olennaisesta (yhteiskuntien välinen olemassaolon taistelu) epäoleelliseen (eskapismi, välinpitämättömyys, mielen tyhjentäminen). Samoin rauhanliikkeet ja feministiliike olivat kommunistien läpisoluttamia.
Mädättämistä seuraa destabilisointi. Tässä vaiheessa yhteiskuntaan luodaan vakava kriisi - sota, nälänhätä, talouskriisi, luonnonmullistus - ja ihmisten mieliin luodaan sekaannusta ja pelkoa. Mellakat, kapinat, liikehdinnät - kun yhteiskunta on atomisoitunut sisältäpäin ja jokainen ajattelee vain omaa peppuaan - saavat aikaan yhteiskunnan luhistumisen. Tämä vaihe kestää noin kahdesta kuuteen vuoteen. Kun hallitus menettää kansansa luottamuksen ja otteensa väkivaltakoneistosta, maa ajautuu kaaokseen.
Erityisen tärkeänä KGB piti uskonnonvastaista työtä. Uskontoa tuli joka vaiheessa pilkata, ivata, rinnastaa mielisairauteen ja esittää kompromettoivassa valossa. Nimimerkki Tiedemiehen kaltaiset aktiiviset ateistit olivat KGB:lle erityisen arvokkaita. Tämä siitä syystä, että KGB:n mukaan ainoastaan uskonto saattoi enää stabiloida yhteiskunnan tässä vaiheessa ja auttaa palaamaan normaalitilaan. Ei ole sattumaa, että Vapaa-ajattelijoiden liitto oli erityinen vanhojen änkyräkommunistien etäpesäke - se oli yksi tärkeimmistä.
Destabilointia seurasi kumous, joka merkitsi väkivaltaista vallankumousta teloitus- ja murha-aaltoineen. Tässä vaiheessa valtio tuhotaan ja sen koneistot ajetaan alas.
Kun kumous on toteutettu, alkaa normalisointi - näytösoikeudenkäynnit, massateloitukset, murhakampanjat, kollektivisoinnit, likvidoinnit, talouselämän bolševisointi. Maasta on nyt tullut uusi Neuvostoliitto. Välittömästi tämän jälkeen aloitetaan valhepropaganda uuden identiteetin jäädyttämiseksi.
Bezmenovin tehtävänä oli uusien nomenklatuuran jäsenten värväys. Bezmenoville painotettiin erityisesti hyödyllisten hölmöjen ja uuden neuvostoeliitin pitämistä toisistaan tiukasti erossa. Hyödylliset hölmöt -termi tulee alunperin Leniniltä, ja tarkoittaa naiiveja ja hyväuskoisia intellektuelleja, jotka todella uskovat kommunismiin ja siihen, että se loisi paremman yhteiskunnan. Heitä tuli sietää täsmälleen niin kauan kun heistä olisi hyötyä; sen jälkeen heidät tuli teloittaa tai muutoin likvidoida. Bezmenovia varoitettiin olemasta tekemisissä paikallisten kommunistien kanssa; heistä hyvin todennäköisesti tulisi toisinajattelijoita heidän nähtyään neuvostojärjestelmän todennäköisyyden, ja neuvostokommunistien katkeria vihollisia. Tästä syystä Neuvostoliiton kommunistinen puolue teloitutti kaikki paikalliskommunistit heidät kiinni saatuaan ja solutti kommunistipuolueet omilla miehillään. Sensijaan Bezmenovin tuli kiinnittää huomionsa sikarikkaisiin julkkiksiin, media- ja elokuvamoguleihin, liikemiehiin ja ammattipoliitikkoihin. He todennäköisesti olisivat ihmisiä, joilla ei olisi minkäänlaista moraalia, ja jotka pitäisivät neuvostojärjestelmästä sillä he pääsisivät itsekin sinne nokkimisjärjestyksen huipulle. Jos tällainen kohde ei suostuisi KGB:n mieheksi, hänet tuli järjestää siististi pois - tavallisesti mustamaalauskampanjalla tai character assassinationin kautta.
George Orwellin Vuonna 1984 ei ollut satiiri. Se oli realistinen, joskin hiukan karrikoitu ja yksinkertaistettu kuvaus Neuvostoliitosta, sillä sellaista se todella oli.
Mikä oli lopputulos? Neuvostoliitto kukistui - se luhistui sisäänpäin. Mutta kommunistit onnistuivat soluttamaan kaikkialla länsimaissa akateemisen maailman varsin hyvin. Ei ole väärin väittää, että koko suurten ikäluokkien ja 60-lukulaisten elämän suuri ideologia oli kommunismi - Kekkoslovakiassa kasvaneena ruukinmatruuna muistaa varsin hyvin miltä tuntui jäädä jälki-istuntoon siitä hyvästä että pikku ruukkilainen kyseenalaisti varsin viritteissävytteisen opettajan teesit Neukkulan ihanuudesta. Mutta tuon aivopesun jäljet ovat yhä olemassa - Demla, vihervasemmisto, TaY:n tiedotusopin tiedekunta, you name it. Koko älymystömme on kommunismin läpipesemää - sillä mitäpä muutakaan vihervasemmistolaisuus, poliittinen korrektius ja monikulttuurisuusideologia ovat kuin bolševismia frakki päällä?
Ikävä kyllä Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta memeettinen tyhjiö on. Tuo demoralisointi onnistui kaikkialla länsimaissa yli odotusten. Uskonto on luhistunut kaikkialla länsimaissa, ja tilalla on memeettinen tyhjiö, joka odottaa täyttymistään. Oikeuslaitos on täysin marxistien soluttama. Kansalaiset eivät luota vallanpitäjiinsä. Ja ruukinmatruuna on jo tässä vaiheessa valmis panemaan rahansa islamin puolesta. Länsimainen yhteiskunta on täysin puolustuskyvytön islamia vastaan ja täysin polvillaan islamin edessä - ja päättäjämme, nuo hyväuskoiset hölmöt ja pahantahtoiset p*skiaiset - tekevät oikeastaan kaikkensa länsimaiden islamisoinnille.
Mutta samalla he kaivavat omaa hautaansa. Ensimmäisenä teloitetaan aina hyväuskoiset hölmöt, ja joka ainoassa islamilaisessa maassa on kuolemanrangaistus käytössä. Länsi-Euroopan maat tulevat putoilemaan islamistien käsiin kuten nyt ikävä kyllä näyttäisi käyvän arabimaissa sotilasdiktatuurien kaatuessa. Tilanteesta tulee erityisen katkera, sillä yksikään teokratia ei milloinkaan ole kukistunut sisältäpäin. Teokratiat voivat kestää vuosituhansia - ne ovat äärimmäisen stabiileja. Jos teokratia tuhoutuu, se tuhoutuu siksi että jokin valtio kukistaa sen väkivalloin ulkoapäin.
http://takkirauta.blogspot.com/2011/02/ ... otaan.html
Repressiivinen toleranssi eli kuinka kansakunta tuhotaan, osa II
Ruukinmatruuna on joskus todennut, että poliittinen korrektius on bolševismia frakki päällä. Hän on kirjoittanut moneen otteeseen dialektisista ideologioista ja niiden marxilaisista juurista - miten nuo kyseiset ideologiat perustuvat vihalle ja konfliktille, eivätkä voi pysyä hetkeäkään pystyssä ilman vihaa ja konfliktia ja miten ne kaikki noudattavat Sex Pistolsilta tuttua kaavaa I don't know what I want but I know how to get it.
Ruukinmatruuna kirjoitti jokin aika sitten aiheesta Kuinka kansakunta tuhotaan ja subversiosta - taktiikasta, jota Neuvostoliitto käytti länsimaiden bolševisoimiseen. Siinä on neljä vaihetta: demoralisaatio - destabilisaatio - katastrofi - normalisointi. Tavoitteena on kansakunnan mädättäminen sisältäpäin - "kulttuurihegemonian kumoaminen" niin, että yhteiskunta atomisoituu aivan täysin ja se luhistuu sisäänpäin, jolloin se on helppoa kaapata. Memeettisessä katsannossa tässä tapahtuu siis tyhjän memeettisen lokeron luominen - memeettinen lokero tyhjennetään siellä olleista meemeistä ja meemiplekseistä, jolloin sinne voidaan introdusoida uudet meemit ja meemipleksit. Tämän esitti aikoinaan Antonio Gramsci ja sen kehitti edelleen eteenpäin KGB. Tietenkään silloin ei tiedetty memetiikasta yhtään mitään, ja marxistit ovat aina kiistäneet kulttuurievoluution.
Mutta ruukinmatruuna koki eilen ahaa-elämyksen. Hän tutustui käsitteeseen nimeltä repressiivinen toleranssi - eli suomeksi "tukahduttava suvaitsevaisuus". Repressiivinen toleranssi tarkoittaa pähkinänkuoreen tiivistettynä ajatusmallia, jonka mukaan marxilaisille ideaaleille vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei tule suvaita ja niitä esittävät ihmiset tulee kompromettoida - ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle vihamieliset ja tuhoisat ideat tulee nostaa päivänvaloon ja niistä tehdä hyväksyttäviä, ideaalisia ja suvaittavia. Keinona tässä tulee käyttää klassista liberalismia, sen ideaaleja - ja tavoitteena tulee olla liberalismin haltuunotto, ja erityisen tärkeää tässä on uskonnonvastainen työ, sillä uskonto on kansakunnan ja kulttuurin henkinen ja hengellinen selkäranka.
Tämä on täsmälleen sama strategia kuin kiinalainen strategia #21: korvaa terveet tukipilarit mädillä lankuilla. Subversiota mutta intellektuaalisella tasolla. Sotke vastustajasi rivit, sabotoi heidän toimintatapojaan, muuta pelisäännöt kesken peliä, sotke heidän arvomaailmansa ja saata heidät toimimaan heidän omia arvojaan vastaan. Tällä tavalla saat heidät sekaisin ja katkaiset ne siteet, jotka heidät sitoo yhteen tehokkaaksi taisteluvoimaksi. Kaikki on niin läpinäkyvää ja alastonta - hassua, ettei ruukinmatruuna ole tätä vielä tajunnut kuin vasta eilen!
Repressiivisen toleranssin isä on marxistifilosofi Herbert Marcuse [Siis "mark'kuuse, ei mar'kyys] . Saksalaissyntyinen Marcuse oli yhdessä Theodor Adornon kanssa kantavia voimia ns. frankfurtilaisessa koulukunnassa. Tämä koulukunta oli Frankfurtin yliopistossa toiminut marxilaispohjainen sosiologian ja yhteiskunta- sekä viestintätieteiden yhdistymä, ja siinä toimi monia länsimaisen marxismin pirullisimpia aivoja - Herbert Marcuse, Theodor Adorno, Erich Fromm, Max Horkheimer ja Jürgen Habermas. He lähestyivät marxismia ja sen epäonnistumista nimenomaan intellektuaaliselta, kulttuurilliselta tasolta: miksi marxismi feilasi länsimaissa surkeasti? He päätyivät lopputulokseen: länsimainen yhteiskunta ja sen arvot ovat juurtuneet länsimaihin liian syvään. Jotta marxilainen vallankumous voisi onnistua, tuo arvopohja piti ensin turmella ja tuhota.
Frankfurtin koulukunta ei edusta marxismi-leninismiä. Se edustaa marxismi-freudismia - kulttuurimarxismia. Frankfurtin koulukunta hylkäsi Leninin ajatukset kuppatautisen mielipuolen horinoina, ja sensijaan yhdistivät Freudin teoriat ja psykoanalyysin yhteiskuntatieteisiin. Meemi mutatoitui. Näin tehdessään he joutuivat määrittelemään "proletariaatin" käsitteen täysin uudelleen - teollisuustyöväestön asema ja elintaso oli noussut rajusti, joten siitä ei enää ollut sorretuksi luokaksi eikä proletariaatiksi. Niinpä uudeksi marxilaisuuden edistyksen ja tulevaisuuden luokaksi, "proletariaatiksi", tulikin ottaa aivan toiset, "sorretut", ryhmät - naiset, etniset vähemmistöt, seksuaalivähemmistöt, vähemmistöuskonnot, ja ylipäänsä kaikki sellaiset, jotka eivät olleet valkoihoisia kristittyjä heteromiehiä.
Kun puhutaan siitä, että feminismillä on kommunistiset juuret, sanotaan ääneen sellainen totuus, joka antaa aseet feminismin vastustajien käsiin. Mutta samalla tavalla myös seksuaalivähemmistöaktivismi on pohjimmiltaan marxilainen liike. Sen tavoitteena ei ole tasa-arvo yhtään sen enempä kuin feministeilläkään, vaan täydellinen ylivalta ja länsimaisen kulttuurin perustojen tuhoaminen ja mädättäminen - länsimaisen kulttuurin tuhoaminen valmistelemaan sitä marxilaista, kommunistista, vallankumousta varten.
Se, että frankfurtilainen koulukunta ja sen edustama kulttuurimarxismi ei ole marxismi-leninismiä, ei tarkoita sitä etteikö se olisi todellisuudessa aivan yhtä vallanhimoinen, totalitaristinen, suvaitsematon ja fanaattinen ideologia kuin marxismi-leninismikin. Se vain on pirullisempi ja katalampi - marxismi-leninismi turvautui avoimeen väkivaltaisuuteen ja kaikkeen machiavellismista tuttuihin keinoihin, kun taas kulttuurimarxismin päämäärät ovat samat mutta keinot paljon hienovaraisemmat. Ja keinovalikoimasta tärkein on juurikin tuo repressiivinen toleranssi eli tukahduttava suvaitsevaisuus - julistetaan suureen ääneen jonkin länsimaisen kulttuurin kannalta vahingollisen tai tuhoisan asian edistyksellisyyttä ja vaaditaan sille suvaitsevaisuutta, ja samaan aikaan kompromettoidaan sen kritiikki. Herbert Marcusen omakätinen selostus tästä strategiasta on luettavissa täältä.
Lukekaa tuo teksti, se on täyttä asiaa ja siinä vihollinen omakätisesti kertoo, mistä tosiasiallisesti on kyse. Siitä jokainen voi nyt täyttää oman torpedovaununsa täyteen takkirautaa ja jalostaa siitä verbaaliterästä sanansäilöjä varten.
Kulttuurimarxismin tärkein työväline on poliittinen korrektius. Se on osa tätä repressiivistä toleranssia (tukahduttavaa suvaitsevaisuutta), koska sillä pyritään mielen ja kielenkäytön hallintaan. Poliittinen korrektius on pohjimmiltaan kompromettointia, suvaitsemattomuutta, mustamaalaamista ja sensuuria - asioista ei saa puhua niiden omilla nimillä. Ja kun vapaa keskustelu on "kohteliaisuuden" nimessä kielletty, sitä pyritään ohjaamaan kulttuurimarxismin haluamilla tavoilla. Hämmennys, pelko, demoralisaatio - kas siinäpä vasemmiston keinot.
Mitä tähän repressiiviseen toleranssiin kuuluu? Se on tiivistettävissä kymmenkohtaiseen ohjelmaan:
1. Tehotoisto. Repressiivisen toleranssin kohteena olevasta asiasta (homous, feminismi, maahanmuuttajat) on puhuttava kovaa ja usein mediassa eli tehotoisto - perinteinen manipulaation keino siis. Toistetaan joka tuutista kunnes varmasti menee perille.
2. Instituutioiden soluttaminen. Konservatiivisten instituutioiden, varsinkin kirkkojen, katsannot on muutettava ja tuettava Raamatun sanan vastaista teologiaa tai yhteiskunnallisissa instituutiossa yhteiskunnan vastaista agendaa.
3. Kompromettointi. Instituutiot, varsinkin kirkot, tulee saattaa huonoon valoon ja niiden moraalinen arvovalta tulee murenetaa - saattamalla ne naurunalaisiksi, keksimällä skandaaleja, vetoamalla suvaitsemattomuuteen jne.
4. Tieteellinen sanahelinä. On vedottava tieteeseen ja julkiseen mielipiteeseen vaikka ilman perusteita, sillä tieteellä on helppoa vakuuttaa suuret massat.
5. Pedigree underdog. Kohteena olevan asian edustajien (homojen, naisten, maahanmuuttajien jne) on tietoisesti otettava uhrin asema vaikka ovat haastajia ja vaikka he olisivatkin etuoikeutetussa asemassa.
6. Help, help, I'm being repressed!. On vedottava kaikessa syrjintään ja suvaitsemattomuuteen. Ns. kunnon kansalaiset pitää esittää sortajina, riistäjinä ja bigotteina.
7. Valkomaalaus. Kohteena olevan asian edustajat on kuvattava positiivisesti. Mistään tämän asian edustajien kipupisteistä (sukupuolitaudit, psyykkiset ongelmat, väkivaltaisuus, väärinkäytökset, rikollisuus) ei saa puhua. Kaikki tutkimukset asiasta on kiellettävä tai nujerrettava.
8. Vastustajien mustamaalaus. Vastustajat on leimattava ja heistä on tehtävä huonoja ihmisiä - asiallisilla perusteilla ei väliä, kunhan pidetään meteliä.
9. Selkäänpuukotus: asian arvostelijat on saatettava huonoon valoon, ja henkilökohtaiset heikkoudet tulee nostaa framille.
10. Vastustajien leimaaminen sairaiksi. Fobiat ovat lääketieteellisiä termejä, ja niitä ei voi antaa kevyin perustein. Siksi sellaisia käsitteitä kuin homofobia, gynofobia, islamofobia jne tulee käyttää leimaavasti ja syrjivästi. Vastustaja ei enää ole tällöin vakavasti otettava.
Tässä on muuten syy siihen, miksi miesliike ei milloinkaan tule saamaan ääntään kuuluville eikä heitä tulla ikinä pitämään muuna kuin yhdentekevinä ruikuttavina luusereina - vaikka heillä kyllä on aivan oikeita ja ikäviäkin asioita takanaan. He tietävät mitä he haluavat, mutta he eivät tiedä miten he saavuttavat sen, sillä he eivät ymmärrä tätä kymmenkohtaista ohjelmaa.
Kulttuurimarxismin metodeihin kuuluu, että perinteiset instituutiot on vallattava sisältä päin: koulu, kirkko, media jne. Ja kulttuurimarxistit ovatkin onnistuneet pelottavan hyvin - varsinkin median suhteen. Internetin esiinnousun on täytynyt olla perinteiselle medialle jotain hyvin kammottavaa ja kauhistuttavaa, sillä se on merkinnyt heidän tiedotusmonopolinsa murtumista - he eivät enää ikinä ole tuon jälkeen kyenneet täydellisesti hallitsemaan mieliä.
Eroa kirkosta -sivusto edustaa kulttuurimarxismia. Eroa Erkosta -sivusto (jota kautta voi peruuttaa Hesarin tilauksen) puolestaan sen vastavoimia.
Poliittinen korrektius todellakin on bolševismia frakki päällä. Sen takana ovat marxistit Herbert Marcuse ja Theodor Adorno, mutta same shit, different shovel - sen päämäärät ovat täysin samat kuin marxismi-leninisminkin eli totalitaristinen diktatuuri, kunnon kansalaisten hävittäminen - ja oligarkia.
Kulttuurimarxisistinen eliitti ja sen kaappaama media käy jatkuvasti sisällissotaa meitä ns. kunnon kansalaisia - siis kaikkia tavallisia, perinteisiä arvoja kannattavia ihmisiä - vastaan. Vaikka kulttuurimarxistit kauniisti puhuvat "moniarvoisuuden" ja "suvaitsevaisuuden" puolesta käyttäen klassisen liberalismin sanankäänteitä, heidän tavoitteenaan ei kuitenkaan ole moniarvoinen yhteiskunta eikä myöskään suvaitsevaisuus. Heidän tavoitteensa on täsmälleen sama kuin marxilaisilla yleensäkin - totalitarismi ja diktatuuri. Heidän päämääränsä on "proletariaatin diktatuuri" - siis ahdasmielinen kontrolliyhteiskunta, missä tullaan kriminalisoimaan eri mieltä oleminen, ja merkit tästä on jo nähtävissä. Poliittinen korrektius on uusneuvostoliittolaisuutta - vain yksi sana tai mielipide sallitaan ja muut on kriminalisoitu. Taktiikoihin kuuluu a) hajoita ja hallitse, ihmisten ajaminen riitelemään yhdentekevistä asioista verissäpäin, kun eliitti tekee kaikessa hiljaisuudessa radikaaleja uusia lakeja, jotka heikentävät kansalaisoikeuksia ja toisaalta b) perinteiden murtaminen, joka on ristiriidassa enemmistön arvomaailman kanssa mutta jota toteutetaan edustuksellisen demokratian kautta, ulkomailta tulevien direktiivien mukaan ja demonisoimalla kaikki enemmistöä edustavat ihmiset. Ehkä kaikkein parhaimmin tätä kuvaa ex-pääministeri Matti Vanhasen lausunto: ihmisille ei saa antaa sellaista mielikuvaa, että he voisivat äänestämällä muuttaa asioita. Tavoitteena ei suinkaan ole moniarvoisuus, vaan uusi ahdasmielinen ja totalitaristinen monokulttuuri, joka ei suvaitse mitään muuta kuin oman totuutensa. Johnny Rottenia siteeraten on pakko todeta: Tuntuuko teistä koskaan kuin teitä olisi vedetty nenästä?
Ja juuri tästä syystä protestipuolueita, kuten perussuomalaisia ja kristillisiä kammoksutaan, vihataan - ja pelätään: he ovat sanoneet ääneen, että keisarilla ei ole vaatteita. Myös insinöörien poliittinen aktivoituminen liittyy tähän; heitä on vaikeaa pettää ja he ovat huomanneet, että nyt ollaan menossa todella pahasti metsään.
Nykyvasemmisto on pettänyt perinteisen kannattajakuntansa - köyhälistön, koska vasemmisto on määritellyt "sorretun luokan" uudelleen. Tästä on kyse. Ei yhtään sen enemmästä eikä yhtään sen vähemmästä. Kyse on tietoisesta ja harkitusta petoksesta, ja perinteinen proletariaatti - siis palkansaajien köyhin ja heikkotuloisin osa - on jätetty täysin omilleen. Väite siitä, että perussuomalaiset ovat Suomen ainoa työväenpuolue ja työväen asioita ajava puolue saa nyt jälleen lisää ilmaa siipien alle, sillä näin todellakin on!
Nykyvasemmisto on häpeämättömän elitistinen liike - ja miksei olisi, sillä yliopistoistahan se kumpuaa. Yliopistot ovat muuttuneet yhteiskunnan syöpäkasvaimiksi. Ne 1960-luvulla opiskelleet ketkut, jotka tuolloin imivät päänsä täyteen kulttuurimarxismia, ovat nyt siellä professoreina ja vaikuttajina ja istuvat tiukassa kuin jalkasilsa. Ja tämä häpeämätön elitistisyys näkyy vasemmiston suhteessa työväestöön. Vasemmisto inhoaa ja halveksii sitä. Se on jätetty oman onnensa nojaan - ja tässä on perussuomalaisten kasvun maaperä. Vasemmisto tunnistaa sen kyllä, ja siksi se pyrkii leimaamaan persut "junteiksi" ja puhuu "impivaaralaisuudesta" ja "apinoista". Ehkä tässä näkyy vasemmiston petos alastomimmillaan.
Me kunnon kansalaiset tunnistamme marxismi-leninismin ja inhoamme ja kammoamme sitä ja vihaamme sitä kuin ruttoa. Mutta emme tunnista kulttuurimarxismin syöpää. Silti ja ehkä juuri siksi tämä syöpä on levinnyt kaikkialle akateemiseen maailmaan - lukuunottamatta ns. akateemisia amiksia.
Miksi tämä mädännäisyys on niin pelottavaa? Eikö koko juttu lopultakin ole yhdentekevää? Periaatteessa se olisi sitä, mutta ongelmana on se, että kulttuurimarxistit eivät itse tajua pelaavansa islamin pussiin. He eivät tunne memetiikkaa eivätkä kulttuurievoluutiota. He eivät tajua, että länsimaisen kulttuurin instituutiot eivät ole keinotekoisia konstruktioita vaan pitkällisen kulttuurievoluution tuloksia, ja jos ne tuhotaan, tuho on paljon täydellisempi ja kamalampi kuin mitä he itse pahimmissa painajaisissakaan kuvittelevat. Kulttuurievoluutio ei ole kivaa rakentamista ja yhdessä leikkimistä, vaan se on sotaa. Se on sotaa, jossa eri meemit ja meemipleksit käyvät jatkuvaa olemassaolon taistelua, aivan kuten biologisessa evoluutiossa geenit ja eliöt käyvät jatkuvaa olemassaolon taistelua. Ja memeettinen lokero voidaan tyhjentää, mutta sitä ei voida tuhota. Tyhjäksi jäänyttä memeettistä lokeroa ei kuitenkaan tule valtaamaan marxismi, vaan islam sillä islam on marxismia vahvempi meemipleksi.
Mätä on levinnyt todella syvälle länsimaisessa kulttuurissa. Ruukinmatruuna pahoin pelkää, että länsimaisen kulttuurin pelastamiseen tarvitaan nyt niinsanottua aitoa suvaitsemattomuutta. Siis sitä asennetta, jota löytyy esimerkiksi armeijan vanhoista vääpeleistä, ja joka voidaan tiivistää lauseisiin Älkää selittäkö! ja Ei kelpaa! Suvaitsemattomuus - jolla on klassisen liberalismin perintönä länsimaisessa kulttuurissa kirosanan maine (täysin aiheesta muuten) - ei ole välttämättä paha asia. Esimerkiksi kirurgille aito suvaitsemattomuus on todella hyvä asia, sillä jos hän suvaitsisi bakteereja, sieniä ja muita pöpöjä leikkaussalissa, tuloksena olisi katastrofi. Samasta syystä insinöörit ja luonnontieteilijät ovat perinteisesti edustaneet aitoa suvaitsemattomuutta älyttömyyden suuntaan, sillä luonnon- ja insinööritieteet perustuvat tosiasioille ja niihin pätee se truismi, että luonnontieteet ovat oikeassa ja vaihtoehtoiset selitysmallit väärässä. Aito suvaitsemattomuus ei tarkoita väkivaltaa. Aito suvaitsemattomuus ei myöskään kohdistu ihmisiin vaan ideologioihin. Se tarkoittaa sitä, että nojataan yksinomaan tosiasioihin - verifioitaviin tosiasioihin - ja pidetään kaikkea relativismia, konstruktivismia, postmodernismia ja "vaihtoehtoisia" selitysmalleja roskana. Aito suvaitsemattomuus on sitä, että puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä ja paljastetaan mädännäisyys, vihollinen, hänen juonensa ja hänen strategiansa. Aito suvaitsemattomuus auttaa myös korvaamaan mädät tukipilarit jälleen terveillä. Ruukinmatruuna itse ei haluaisi mennä aivan noin perustavanlaatuiseen toimintaan, sillä hän itse kunnioittaa klassista liberalismia syvästi - kuuluuhan se osana nykykonservativismin pakettiin.
Mikä on konservativismin ja meidän ns. kunnon kansalaisten toimintastrategia kulttuurimarxismia vastaan? Tässäpä lyhyt kuusikohtainen ohje.
1) Tunne vihollisesi. Tutustu vihollisesi filosofiaan, siihen mitä hänellä on mielessä, mikä on hänen päämääränsä ja mitkä ovat hänen toimintatapansa. Ne tuntemalla ja ymmärtämällä voi miettiä vastastrategian.
2) Kehitä vastastrategia ja iske Mieti, mitä vihollinen yrittää. Sun Tzun mukaan parasta sotaa on sota vihollisen suunnitelmia vastaan. Iske niihin.
3) Hyökkää, hyökkää, hyökkää - älä milloinkaan puolusta. Kun olet tunnistanut vihollisesi, iske kiinni terrierin tavoin äläkä anna hänelle rauhaa. Keskity asioihin. Älä mene henkilökohtaisuuksiin. Paljasta hänen juonensa kaikessa alastomuudessaan ja jos koet takaiskuja, sivuuta ne ja hyökkää uudelleen. Jos joku nimittää sinua rasistiksi, vastaa samalla mitalla ja nimitä häntä stalinistiksi. Sano ääneen, ettei keisarilla ole vaatteita. Käytä oksimoroneja kuten "natsiliberalisti". Samoin "feminatsi" on erinomainen sana.
4) Käytä kompromettoivia sanankäänteitä. Älä puhu marxilaisuudesta, puhu bolševismista tai stalinismista. Puhu "mädännäisyydestä" ja "löperöydestä" ja "kukkahatuista". Puhu mieluummin monietnisyyden kuin monikulttuurisuuden puolesta. Joka hallitsee kieltä, hallitsee myös mieltä, sanotaan - ja siksi on erittäin tärkeää riistää kielenkäyttö vihollisiltamme. "Stalinistinen ongelmajäte" on yksi parhaista termeistä, mihin ruukinmatruuna on törmännyt.
5) Ei sääliä viholliselle. Leimaa kaikki vastustajan filosofia hölynpölyksi ja skeidaksi, ja perustele se luonnontieteillä. Puhu luonnontieteen termein. Älä osoita mitään ymmärtämystä hänelle, vaan murskaa hänet ja hänen argumentaationsa, sillä niin kauan kun me emme tätä tee, on vaarana että hän nousee uudelleen.
6) Muista jälkihoito. Kun vihollinen on lyöty, muista jälkihoito - uusi tervehdyttäminen, perinteiden nostaminen kunniaan, tradition palauttaminen ja marxismin jäänteidenkin hävittäminen. Niin kauan kun tätä ei ole tehty, on vaarana että tauti uusii. Marxismi on todellakin se ilmestyskirjan peto, joka on saanut kuolinhaavan mutta parantunut. Se pitää murskata lopullisesti.
Tästä on kyse - Suomen kansan olemassaolosta ja tulevaisuudesta. Ei sen enemmästä eikä sen vähemmästä.
http://takkirauta.blogspot.com/2011/03/ ... uinka.html
Kaksi vasemmisto-ketjua yhdistetty
-NILS-
Saturday, March 26, 2011
Vasemmiston petos
Ruukinmatruuna on jo pitkän aikaa ihmetellyt sitä, miten vasemmisto on muuttunut häpeämättömän elitistiseksi organisaatioksi, miten se on hylännyt visionsa ja muuttunut jonkinlaiseksi yleisriidanhaasto-organisaatioksi - ja ennen kaikkea, miten se on hylännyt täysin perinteiset viiteryhmänsä - siis työväestön, teollisuus- ja palvelutyöntekijät, palkansaajat ja yhteiskunnallisesti tukalassa asemassa olevat marxilaisessa katsannossa edistysmieliset luokat ja miten se on kaikessa hiljaisuudessa määrittänyt viiteryhmänsä täysin uudelleen.
Ruukinmatruuna ei ihmettele enää. Kun hänelle selvisi repressiivisen toleranssin käsite sekä kulttuurimarxismi, Frankfurtin koulukunnan suunnanmuutos ja aikaansaannokset sekä tapa, jolla marxismin meemipleksi on mutatoitunut, kaikki on kristallinkirkasta: vasemmisto on tehnyt petoksen. Kuprun. Vedätyksen. Huiputuksen. Marxismi-leninismi on romahtanut ja luhistunut, mutta kulttuurimarxismi elää ja voi paksusti. Vasemmisto on kaikessa hiljaisuudessa määritellyt viiteryhmänsä uudelleen, ja hylännyt entiset kannattajansa. Vasemmisto on profiloitunut jatkuvasti enemmän ja enemmän länsimaista yhteiskuntaa ja kulttuuria vastustavaksi voimaksi sensijaan että se ajaisi omaa visiotaan ihmisten puolesta - siitä on tullut anti-ismiä. Vasemmiston uudeksi viiteryhmäksi on profiloitunut nyt se, mitä Karl Marx itse kutsui nimellä Lumpenproletariat, ryysyköyhälistö ja jota hän piti "taantumuksellisena" luokkana: toisaalta irtolaiset, seksuaalivähemmistöt, latsaronit ja prekariaatti; toisaalta etniset vähemmistöt, rotuvähemmistöt, vähemmistöuskonnot ja maahanmuuttajat; mutta tärkeimpänä viiteryhmänä yliopistojen liberaalieliitti. Vasemmistosta on tullut häpeilemättömän elitistinen voima, ja se käyttää juurikin kulttuurimarxismista tuttuja keinoja oman valta-asemansa pönkittämiseen. Ruukinmatruuna totesi jo, että niin seksuaalivähemmistöliikkeellä, feminismillä kuin rotuvähemmistöliikkeelläkin on marxilaiset juuret ja poliittinen korrektius on bolševismia frakki päällä. Ja se todellakin on sitä - nykyvasemmisto sylkee sen ryhmän päälle, joka ennen oli sen vankin tuki - miespuoliset palkansaajat.
Ja ruukinmatruuna ei ole asiasta yhtään huvittunut. Hänellä on nimittäin suvussaan vanhoja, nyt jo eläkkeellä olevia SKDL:n äänestäjiä, palkansaajia, AY-aktiiveja, järjestöjyriä, joita hän kunnioittaa syvästi.
Mitä vasemmiston petos merkitsee työntekijälle - työn raskaan raatajalle? Ruukinmatruuna on ollut jo pitkään havaitsevinaan, että työväestömme, varsinkin nelikymppiset ja sitä nuoremmat, on kokenut itsensä jo pitkään petetyksi. Työelämä on huonontunut jatkuvasti, työehdoissa on palattu takaisin tsaarinvallan aikaan, AY-liike on muuttunut täysin korruptoituneeksi oman etunsa ajajaksi - puheet "AY-mafiasta" eivät ole täysin katteettomia. Yhteiskunta on muuttunut koko ajan tylymmäksi, kolkommaksi ja brutaalimmaksi. Kenelläkään ei enää ole visioita, ja ainoat arvot ovat taloudellisia. Maailma ei kuitenkaan ole tullut valmiiksi, vaan kyse on jostain muusta - mistä?
Vasemmiston petos on kahtalainen. Ensinnäkin suomalainen työläinen, suomalainen palkansaaja - on jätetty täysin oman onnensa nojaan, markkinavoimien ja kapitalistin armoille. Toiseksi oikeisto ei osaa kohdata kulttuurimarxismia - se osaa kyllä kohdata marxismi-lenimismin, joka on melko lailla kuollut ja kuopattu - ja siksi kulttuurimarxismi on päässyt tähän saakka tekemään myyräntyötään melko esteettömästi. Mutta yhtä kaikki suomalainen työväestö on jäänyt poliittisesti kodittomaksi.
Koska vasemmisto on profiloitunut feministiliikkeeksi eli miesvihan liikkeeksi, suomalaisen työläismiehen täytyy olla joko hullu tai kärsiä todella pahasta kognitiivisesta dissonanssista mikäli hän äänestää vasemmistoa. Mutta myös tapa, jolla vasemmisto pyrkii kompromettoimaan työväenluokan ja erityisesti työläismiehet - kutsuen heitä "junteiksi", "apinoiksi", "sivistymättömiksi", "luusereiksi" ja ties millä nimillä, kertoo häpeämättömästä elitismistä.
Suomalainen työväenluokka voi pahoin, ja syystäkin. Suomessa ei ole enää työväenpuolueita. Oikeastaan ainoat puolueet, jotka ylipäänsä mitenkään välittävät perinteisestä työväenäänestäjästä - ammatissa toimivasta miehestä - ovat Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit. Kokoomus on profiloitunut ylempien toimihenkilöiden eliittipuolueeksi ja Keskusta junttipuolueeksi. Vasemmiston petos on silmiinpistävä.
Miksi tuo elitisoituminen? Miksi köyhälistön sankarit tulevat aina yläluokasta? Miksi vasemmisto ei ole tehnyt yhtään mitään viimeisen kahdenkymmenen vuoden työelämän rajulle huononemiselle? Miksi ruukinmatruuna sanoo Äänestä oikeistoa, saat orjayhteiskunnan muttei kuitenkaan yhtään tykkää vasemmistostakaan?
Syytä voi etsiä koko kulttuurimarxismista ja Frankfurtin koulukunnasta itsestään, mutta on yksi nimi ylitse muiden, ja hän on Theodor Adorno.
Adorno, kuten Marx, syntyi protestanttisuuteen kääntyneeseen juutalaisperheeseen 1903. Hänen kotinsa oli häpeämättömän varakas ja elitistinen sekä kulttuurikoti, ja hän oppi sekä pitämään modernistisesta musiikista että modernistisesta taiteesta. Hän halveksi kaikkea "demoottista" ja kansanomaista, pitäen sitä sivistymättömän rahvaan barbariana. Hän meni opiskelemaan Frankfurtiin filosofiaa, jossa hän kääntyi marxilaisuuteen ja tapasi toverinsa - Max Horkheimin, Erich Frommin, Herbert Marcusen ja Walter Benjaminin. He perustivat Frankfurtin koulukunnan - marxilais-freudilaisen filosofisen suuntauksen, joka irtisanoutui sekä marxismi-leninismistä että proletariaatin diktatuurista ja määritteli koko proletariaatin käsitteen uudelleen; proletariaatti ei enää ollutkaan yhteiskunnan taloudellinen alakerros, vaan sen mariginaalit - naiset, seksuaalivähemmistöt, rotuvähemmistöt, välimiesvähemmistöt ja puolueen kantavana voimana tuli olla filosofit pragmaatikkojen sijaan. Marcuse kehitti tuon repressiivisen toleranssin käsitteen ja juuri Frankfurtin koulukunnan ansiota on poliittisen korrektiuden käsite. Frankfurtin koulukuntaa onkin kiittäminen siitä, että kun marxismi joutui tinkimään talousteoreettisesta näkemyksestään massojen kurjistumisesta, niin se luovalla tavalla löysi uuden opin, joka oikeuttaa väkivallan käytön. Syntyi kulttuurimarxismi, jossa "vähäisemmät" kulttuurit ovat sorron kohteita ja oikeutettuja iankaikkisiin korvauksiin.
Siinä, missä vanhan marxismin innoittajana olivat Marx. Lenin ja Kautsky, Frankfurtin koulukunta määritti kulttuurimarxismin. Ja juuri Adornon häpeilemätön elitismi käänsi marxismin kelkan. Ei ole väärin sanoa, että Theodor Adorno oli koiraspuolinen Hella Wuolijoki - elitisti ja opportunisti pahimmasta päästä. Ja aivan erityisesti Adorno, joka oli Schönbergin ja Weberin henkilökohtainen ystävä, vihasi ja inhosi kansanmusiikkia ja populaarimusiikkia. Hän ei voinut sietää iskelmiä eikä jazzia, sillä ne toivat hänelle mieleen kansanomaisuuden - ja huomatessaan Sibeliuksen musiikissa viitteet suomalaiseen kansanmusiikkiin, hän julkaisi pamfletin Sibelius, maailman huonoin säveltäjä - Sibben huono maine germaanisessa kulttuuripiirissä johtuu juurikin Adornon vihasta kaikkeen kansanomaiseen. Ja aivan erityisesti Adorno inhosi ja vihasi rock-musiikkia - kolmesta syystä. Ensinnäkin se oli nuorison omaa spontaania populaarimusiikkia. Toiseksi se oli kaupallista ja kapitalistien tuottamaa. Kolmanneksi se oli perinteistä, tonaalista ja traditionaalista musiikkia. Kaikkea sitä, mitä vastaan Adorno elitistinä erityisesti profiloitui.
Lienee sanomattakin selvää, etteivät neuvostojohtajat ja Frankfurtin koulukunta olleet kovin hyvissä väleissä keskenään - Frankfurtin koulukunta heilasteli Freudin ja jopa Trotskinkin ajatusten kanssa. Mutta Neuvostoliiton romahtaessa romahti myös marxismi-leninismi. Se epäkuoli - siitä jäi jäljelle enää vain nimi ja epäkuollut, zombimainen ulkokuori. Ja niinpä kulttuurimarxismi solutti tuon vasemmiston sisältäpäin. 1980-luvun lopulta lähtien juuri kulttuurimarxismi onkin ollut vasemmiston leimallinen ideologia - tuhoisin seurauksin.
Suomalainen vasemmisto ei aja suomalaisen työläisen etua.
No kenen etua se sitten ajaa? Kun pitää muistaa, mikä kulttuurimarxismille on erityisen tuomittavaa - rasismi, seksismi, homofobia sekä rahvaanomaisuus - voidaan helposti päätellä että kenen se ei aja. Se ei aja valkoihoisten, miesten, heteroiden eikä suorittavaa työtä tekevien asiaa. Jätettäköön jokaisen lukijan mielikuvituksen varaan että kenen etuja se sitten ajaa.
Työväestö on jätetty yksin, oman onnensa nojaan, turvattomuuteen.
Kuka sitten ajaisi työväestön - suorittavaa työtä tekevän palkansaajan - asiaa? Ei kukaan. Ainoa, joka on kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, ovat Perussuomalaiset - heidän agendansa on kuin suoraan 1970-luvulta, eikä suotta. Myös Kridet kosiskelevat heitä, mutta turhaan; marxismi on jo myrkyttänyt suomalaisen työläismiehen mielen. Mutta Vihreät! Sen elitistisempää ja suomalaista työmiestä halveksivampaa puoluetta saa hakea. Ehkä juuri Vihreissä kulttuurimarxismi vaikuttaa voimakkaimmin - epäsuorana; vain aniharva viherpoliitikko tunnustautuu marxilaiseksi, mutta heidän ajattelussaan on paljon frankfurtilaista memetiikkaa, eikä vähäisimpänä tuo repressiivinen toleranssi. 1990-luvulla Vihreät ajoivat voimakkaasti vielä sananvapautta; nyt he haluavat tukahduttaa sen.
On kuitenkin muistettava, että vain aniharva on kulttuurimarxisti tietoisesti. Memetiikkaan ei kuulu ajatus aktiivisesta, tekemällä tehdystä kulttuurisesta vaikuttamisesta tai tietoisesta evoluutiosta, vaan pikemminkin sattumanvaraisesta, summittaisesta ja omia uomiaan etenevästä evoluutiosta. Vallasta eivät taistele niinkään yksilöt ja ideologit vaan meemit ja meemipleksit. Riittää, että ihminen on omaksunut ajatteluunsa kulttuurimarxismille tunnusomaisia meemejä, hänen ei tarvitse aktiivisesti niitä ajaa - älä ikinä pidä ilkeytenä mitään sellaista, minkä voi selittää typeryydeksi. Tästä syystä myös monien muiden puolueiden, kuten Keskustan, RKP:n ja Kokoomuksen, edustajat voivat ajaa kulttuurimarxismin agendaa - täysin tietämättään ja tahtomattaan. Adorno ja Marcuse vain panivat pallon pyörimään ja se on pyörinyt sen jälkeen omalla painollaan - ilman, että kukaan on oikeastaan enää tiedostanutkaan asiaa.
Ruukinmatruuna mietti myös selostusta siihen, miksi työväestö ja työläiset yleensä ovat hyvin konservatiivisia, ja löysikin siihen selityksen. Mikään ei tee ihmisestä konservatiivia niin varmasti kuin omat lapset. Isät ja äidit ovat paljon todennäköisemmin konservatiiveja kuin sinkut tai dinkit. Työväestön keskuudessa mennään paljon aiemmin naimisiin kuin keskiluokassa tai eliitissä, ja myös lapset hankitaan nuorempina. Siksi samanikäisistä nuorista aikuisista työläiset ovat paljon todennäköisemmin konservatiiveja kuin opiskelijat tai toimihenkilöt. Heillä on paljon enemmän menetettävänään.
http://takkirauta.blogspot.com/2011/03/ ... petos.html
Kuinka kansakunta tuhotaan
Uskontokeskustelu on jälleen kerran herättänyt ansaittua polemiikkia, ja ruukinmatruuna siteerasi siinä Juri Bezmenovia ja KGB:n agendaa. Kuten meille kaikille pitäisi olla jo tässä vaiheessa selvää, Neuvostoliitto oli militaristinen, imperialistinen ja totalitaristinen diktatuuri, joka ei pyrkinyt sen vähempään kuin maailmanvalloitukseen. Joko reiluin keinoin tai kieroin.
Kommunismi on memeettisessä katsannossa islamin tavoin valloittajameemipleksi - sen on pakko laajentua ja levitä koko ajan, sillä muutoin se luhistuu sisäänpäin, sillä sen talouspohja ei kestä - ja Neuvostoliitto oli tästä oikea malliesimerkki. Lenin on otettu malliesimerkiksi siitä, mitä on olla neutral evil.
Neuvostoliitto pyrki alunalkaen leviämään aivan suoralla väkivallalla, ja Neuvostoliitto kävikin aluksi sotaa kaikkia naapurimaitaan vastaan, tavoitteenaan levittää vallankumous kaikkialle maailmaan ja alistaa koko maailma kommunistiseen diktatuuriin ja veriorgioihin. Se ikävä kyllä tyrehtyi Varsovan porteille, Baltian jokivarsiin ja Aunuksen korpiin. Toisessa maailmansodassa talvisodan katastrofi osoitti Stalinille, kuinka paha idea on hyökätä yksimielistä ja motivoitunutta kansaa vastaan - ja lopuksi Hitler ehätti ensin; maailmanvallankumous päättyi operaatio Barbarossaan, ja Neukkula puolestaan käväisi luhistumisen partaalla. Lopulta rintamalinjat totalitarismin ja vapaan maailman väliin vedettiin rautaesiripulla.
Haavojaan nuolemaan jääneet kommunistit sitten analyisoivat että missä meni vikaan - miksei Länttä saatukaan bolševisoitua? Vastaus oli yksinkertainen: kristillispohjainen kulttuuri ja kansalaisyhteiskunta oli niissä liian syvässä - Antonio Gramscin sanoin vapauden voimilla oli Lännessä kulttuurin hegemonia. Antonio Gramscin mukaan ennenkuin maailmanvallankumous onnistuisi, moderneissa yhteiskunnissa hegemonia, yhteiskunnallinen johtajuus, täytyi luoda ja voittaa kaikilla yhteiskunnan alueilla. Tämän hegemonian muodostamiseen tai valtaamiseen tarvitaan legitimiteetin hanltuunottoa, poliittista indoktrinaatiota sekä kykyä yhdistää eri poliittisten ryhmien keskenään ristiriitaiset intressit yhteisymmärrystä ja kompromissitarvetta painottaen uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Selkokielellä sanottuna: lännen yhteiskunnat tuli mädättää sisältäpäin ennenkuin ne voitaisiin bolševisoida.
Niinpä KGB, tuo kommunismin keihäänkärki, ottikin uudeksi taktiikakseen subversion - yhteiskuntien mädättämisen sisältäpäin. Subversiossa on neljä vaihetta: demoralisointi, destabilointi, kriisi ja normalisointi.
Länteen 1983 loikannut KGB-agentti Juri Bezmenov kirjoitti seikkaperäisesti KGB:n taktiikasta ja siitä, kuinka kansakunta tuhotaan. Kansakunnan voima ei ole sen aseissa eikä sen vauraudessa; sen voima on sen henkisessä selkärangassa. Mitä atomisoituneemmaksi yhteiskunta saadaan, mitä hedonistisemmiksi ja individualistisemmiksi yksilöt saadaan, sitä helpompaa kansakunta on tuhota. Demoralisaatio on kaiken A ja O - ihmiset tulee saada pettymään arvoihinsa ja halveksimaan ja inhoamaan niitä.
Ruukinmatruuna teki itse täsmälleen saman johtopäätöksen jo ennen tutustumistaan Bezmenoviin memetiikan kautta; KGB:n tavoitteena oli luoda memeettinen tyhjiö.
Bezmenovin ajatuksia on luettavissa täällä, täällä ja täällä.
KGB:n strategiana oli siis nelivaiheinen vallankumous jossa demoralisaatiolla ja mädättämisellä oli aivan erityinen sija.
Ensimmäinen vaihe, demoralisaatio, kestää Bezmenovin mukaan noin 25-30 vuotta. Matias Rakosin, Unkarin kommunistipuolueen johtajan, mukaan ensimmäinen vaihe on soluttaa akateeminen maailma ja yliopistot kommunisteilla. Tässäkin olennaisessa osassa ovat toisaalta opettajankoulutuslaitokset ja toisaalta oikeustieteelliset tiedekunnat. Tämä siksi, että opettajat kouluttavat tulevaisuuden lapset joista tulee tulevaisuuden aikuisia, ja toisaalta oikeustieteellinen siksi, että näin otetaan haltuun oikeuslaitos. Myös tiedotusopin laitoksien sekä valtiotieteellisten tiedekuntien soluttaminen on erityisen tärkeä, sillä näin saadaan luotua tulevaisuudessa aikaan tiedonkulun monopoli. Tähän demoralisointiin kuuluu, paitsi kaiken länsimaisen ja kaikkien arvojen ja instituutioiden avoin halveksunta ja propaganda niitä vastaan, myös kyseenalaistaminen ja hedonismin sekä piittaamattomuuden levittäminen. Erityisen tärkeää on propaganda perheinstituutiota vastaan - perheet tulee rikkoa, yksinhuoltajuutta tulee kannustaa, ja lapsia totuttaa alkoholiin ja huumeisiin sekä kapinoimaan vanhempiaan vastaan. Kommunistien tuli soluttaa erilaiset yhdistykset ja liitot kuten lakimiesyhdistykset, opettajien ammattiliitot, tiedotusfirmat jne.
Bezmenovin teksti on kylmäävää luettavaa. Hänen mukaansa mccarthyismi ei ollut vainoharhaa, vaan nuo kommunistivainot olivat täysin aiheesta, ja Yhdysvaltain hallitus oli hyvin perillä siitä, missä KGB meni.
Bezmenovin mukaan hippikulttuuri oli myös KGB:n tiukasti monitoroimaa, ja joogi Maharishi Mareshj oli KGB:n sponsorilistalla. Tarkoituksena oli, että länsimaisen nuorison ajatukset kääntyisivät olennaisesta (yhteiskuntien välinen olemassaolon taistelu) epäoleelliseen (eskapismi, välinpitämättömyys, mielen tyhjentäminen). Samoin rauhanliikkeet ja feministiliike olivat kommunistien läpisoluttamia.
Mädättämistä seuraa destabilisointi. Tässä vaiheessa yhteiskuntaan luodaan vakava kriisi - sota, nälänhätä, talouskriisi, luonnonmullistus - ja ihmisten mieliin luodaan sekaannusta ja pelkoa. Mellakat, kapinat, liikehdinnät - kun yhteiskunta on atomisoitunut sisältäpäin ja jokainen ajattelee vain omaa peppuaan - saavat aikaan yhteiskunnan luhistumisen. Tämä vaihe kestää noin kahdesta kuuteen vuoteen. Kun hallitus menettää kansansa luottamuksen ja otteensa väkivaltakoneistosta, maa ajautuu kaaokseen.
Erityisen tärkeänä KGB piti uskonnonvastaista työtä. Uskontoa tuli joka vaiheessa pilkata, ivata, rinnastaa mielisairauteen ja esittää kompromettoivassa valossa. Nimimerkki Tiedemiehen kaltaiset aktiiviset ateistit olivat KGB:lle erityisen arvokkaita. Tämä siitä syystä, että KGB:n mukaan ainoastaan uskonto saattoi enää stabiloida yhteiskunnan tässä vaiheessa ja auttaa palaamaan normaalitilaan. Ei ole sattumaa, että Vapaa-ajattelijoiden liitto oli erityinen vanhojen änkyräkommunistien etäpesäke - se oli yksi tärkeimmistä.
Destabilointia seurasi kumous, joka merkitsi väkivaltaista vallankumousta teloitus- ja murha-aaltoineen. Tässä vaiheessa valtio tuhotaan ja sen koneistot ajetaan alas.
Kun kumous on toteutettu, alkaa normalisointi - näytösoikeudenkäynnit, massateloitukset, murhakampanjat, kollektivisoinnit, likvidoinnit, talouselämän bolševisointi. Maasta on nyt tullut uusi Neuvostoliitto. Välittömästi tämän jälkeen aloitetaan valhepropaganda uuden identiteetin jäädyttämiseksi.
Bezmenovin tehtävänä oli uusien nomenklatuuran jäsenten värväys. Bezmenoville painotettiin erityisesti hyödyllisten hölmöjen ja uuden neuvostoeliitin pitämistä toisistaan tiukasti erossa. Hyödylliset hölmöt -termi tulee alunperin Leniniltä, ja tarkoittaa naiiveja ja hyväuskoisia intellektuelleja, jotka todella uskovat kommunismiin ja siihen, että se loisi paremman yhteiskunnan. Heitä tuli sietää täsmälleen niin kauan kun heistä olisi hyötyä; sen jälkeen heidät tuli teloittaa tai muutoin likvidoida. Bezmenovia varoitettiin olemasta tekemisissä paikallisten kommunistien kanssa; heistä hyvin todennäköisesti tulisi toisinajattelijoita heidän nähtyään neuvostojärjestelmän todennäköisyyden, ja neuvostokommunistien katkeria vihollisia. Tästä syystä Neuvostoliiton kommunistinen puolue teloitutti kaikki paikalliskommunistit heidät kiinni saatuaan ja solutti kommunistipuolueet omilla miehillään. Sensijaan Bezmenovin tuli kiinnittää huomionsa sikarikkaisiin julkkiksiin, media- ja elokuvamoguleihin, liikemiehiin ja ammattipoliitikkoihin. He todennäköisesti olisivat ihmisiä, joilla ei olisi minkäänlaista moraalia, ja jotka pitäisivät neuvostojärjestelmästä sillä he pääsisivät itsekin sinne nokkimisjärjestyksen huipulle. Jos tällainen kohde ei suostuisi KGB:n mieheksi, hänet tuli järjestää siististi pois - tavallisesti mustamaalauskampanjalla tai character assassinationin kautta.
George Orwellin Vuonna 1984 ei ollut satiiri. Se oli realistinen, joskin hiukan karrikoitu ja yksinkertaistettu kuvaus Neuvostoliitosta, sillä sellaista se todella oli.
Mikä oli lopputulos? Neuvostoliitto kukistui - se luhistui sisäänpäin. Mutta kommunistit onnistuivat soluttamaan kaikkialla länsimaissa akateemisen maailman varsin hyvin. Ei ole väärin väittää, että koko suurten ikäluokkien ja 60-lukulaisten elämän suuri ideologia oli kommunismi - Kekkoslovakiassa kasvaneena ruukinmatruuna muistaa varsin hyvin miltä tuntui jäädä jälki-istuntoon siitä hyvästä että pikku ruukkilainen kyseenalaisti varsin viritteissävytteisen opettajan teesit Neukkulan ihanuudesta. Mutta tuon aivopesun jäljet ovat yhä olemassa - Demla, vihervasemmisto, TaY:n tiedotusopin tiedekunta, you name it. Koko älymystömme on kommunismin läpipesemää - sillä mitäpä muutakaan vihervasemmistolaisuus, poliittinen korrektius ja monikulttuurisuusideologia ovat kuin bolševismia frakki päällä?
Ikävä kyllä Neuvostoliittoa ei enää ole, mutta memeettinen tyhjiö on. Tuo demoralisointi onnistui kaikkialla länsimaissa yli odotusten. Uskonto on luhistunut kaikkialla länsimaissa, ja tilalla on memeettinen tyhjiö, joka odottaa täyttymistään. Oikeuslaitos on täysin marxistien soluttama. Kansalaiset eivät luota vallanpitäjiinsä. Ja ruukinmatruuna on jo tässä vaiheessa valmis panemaan rahansa islamin puolesta. Länsimainen yhteiskunta on täysin puolustuskyvytön islamia vastaan ja täysin polvillaan islamin edessä - ja päättäjämme, nuo hyväuskoiset hölmöt ja pahantahtoiset p*skiaiset - tekevät oikeastaan kaikkensa länsimaiden islamisoinnille.
Mutta samalla he kaivavat omaa hautaansa. Ensimmäisenä teloitetaan aina hyväuskoiset hölmöt, ja joka ainoassa islamilaisessa maassa on kuolemanrangaistus käytössä. Länsi-Euroopan maat tulevat putoilemaan islamistien käsiin kuten nyt ikävä kyllä näyttäisi käyvän arabimaissa sotilasdiktatuurien kaatuessa. Tilanteesta tulee erityisen katkera, sillä yksikään teokratia ei milloinkaan ole kukistunut sisältäpäin. Teokratiat voivat kestää vuosituhansia - ne ovat äärimmäisen stabiileja. Jos teokratia tuhoutuu, se tuhoutuu siksi että jokin valtio kukistaa sen väkivalloin ulkoapäin.
http://takkirauta.blogspot.com/2011/02/ ... otaan.html
Repressiivinen toleranssi eli kuinka kansakunta tuhotaan, osa II
Ruukinmatruuna on joskus todennut, että poliittinen korrektius on bolševismia frakki päällä. Hän on kirjoittanut moneen otteeseen dialektisista ideologioista ja niiden marxilaisista juurista - miten nuo kyseiset ideologiat perustuvat vihalle ja konfliktille, eivätkä voi pysyä hetkeäkään pystyssä ilman vihaa ja konfliktia ja miten ne kaikki noudattavat Sex Pistolsilta tuttua kaavaa I don't know what I want but I know how to get it.
Ruukinmatruuna kirjoitti jokin aika sitten aiheesta Kuinka kansakunta tuhotaan ja subversiosta - taktiikasta, jota Neuvostoliitto käytti länsimaiden bolševisoimiseen. Siinä on neljä vaihetta: demoralisaatio - destabilisaatio - katastrofi - normalisointi. Tavoitteena on kansakunnan mädättäminen sisältäpäin - "kulttuurihegemonian kumoaminen" niin, että yhteiskunta atomisoituu aivan täysin ja se luhistuu sisäänpäin, jolloin se on helppoa kaapata. Memeettisessä katsannossa tässä tapahtuu siis tyhjän memeettisen lokeron luominen - memeettinen lokero tyhjennetään siellä olleista meemeistä ja meemiplekseistä, jolloin sinne voidaan introdusoida uudet meemit ja meemipleksit. Tämän esitti aikoinaan Antonio Gramsci ja sen kehitti edelleen eteenpäin KGB. Tietenkään silloin ei tiedetty memetiikasta yhtään mitään, ja marxistit ovat aina kiistäneet kulttuurievoluution.
Mutta ruukinmatruuna koki eilen ahaa-elämyksen. Hän tutustui käsitteeseen nimeltä repressiivinen toleranssi - eli suomeksi "tukahduttava suvaitsevaisuus". Repressiivinen toleranssi tarkoittaa pähkinänkuoreen tiivistettynä ajatusmallia, jonka mukaan marxilaisille ideaaleille vastakkaisia ideoita ja käsityksiä ei tule suvaita ja niitä esittävät ihmiset tulee kompromettoida - ja toisaalta länsimaiselle kulttuurille ja yhteiskunnalle vihamieliset ja tuhoisat ideat tulee nostaa päivänvaloon ja niistä tehdä hyväksyttäviä, ideaalisia ja suvaittavia. Keinona tässä tulee käyttää klassista liberalismia, sen ideaaleja - ja tavoitteena tulee olla liberalismin haltuunotto, ja erityisen tärkeää tässä on uskonnonvastainen työ, sillä uskonto on kansakunnan ja kulttuurin henkinen ja hengellinen selkäranka.
Tämä on täsmälleen sama strategia kuin kiinalainen strategia #21: korvaa terveet tukipilarit mädillä lankuilla. Subversiota mutta intellektuaalisella tasolla. Sotke vastustajasi rivit, sabotoi heidän toimintatapojaan, muuta pelisäännöt kesken peliä, sotke heidän arvomaailmansa ja saata heidät toimimaan heidän omia arvojaan vastaan. Tällä tavalla saat heidät sekaisin ja katkaiset ne siteet, jotka heidät sitoo yhteen tehokkaaksi taisteluvoimaksi. Kaikki on niin läpinäkyvää ja alastonta - hassua, ettei ruukinmatruuna ole tätä vielä tajunnut kuin vasta eilen!
Repressiivisen toleranssin isä on marxistifilosofi Herbert Marcuse [Siis "mark'kuuse, ei mar'kyys] . Saksalaissyntyinen Marcuse oli yhdessä Theodor Adornon kanssa kantavia voimia ns. frankfurtilaisessa koulukunnassa. Tämä koulukunta oli Frankfurtin yliopistossa toiminut marxilaispohjainen sosiologian ja yhteiskunta- sekä viestintätieteiden yhdistymä, ja siinä toimi monia länsimaisen marxismin pirullisimpia aivoja - Herbert Marcuse, Theodor Adorno, Erich Fromm, Max Horkheimer ja Jürgen Habermas. He lähestyivät marxismia ja sen epäonnistumista nimenomaan intellektuaaliselta, kulttuurilliselta tasolta: miksi marxismi feilasi länsimaissa surkeasti? He päätyivät lopputulokseen: länsimainen yhteiskunta ja sen arvot ovat juurtuneet länsimaihin liian syvään. Jotta marxilainen vallankumous voisi onnistua, tuo arvopohja piti ensin turmella ja tuhota.
Frankfurtin koulukunta ei edusta marxismi-leninismiä. Se edustaa marxismi-freudismia - kulttuurimarxismia. Frankfurtin koulukunta hylkäsi Leninin ajatukset kuppatautisen mielipuolen horinoina, ja sensijaan yhdistivät Freudin teoriat ja psykoanalyysin yhteiskuntatieteisiin. Meemi mutatoitui. Näin tehdessään he joutuivat määrittelemään "proletariaatin" käsitteen täysin uudelleen - teollisuustyöväestön asema ja elintaso oli noussut rajusti, joten siitä ei enää ollut sorretuksi luokaksi eikä proletariaatiksi. Niinpä uudeksi marxilaisuuden edistyksen ja tulevaisuuden luokaksi, "proletariaatiksi", tulikin ottaa aivan toiset, "sorretut", ryhmät - naiset, etniset vähemmistöt, seksuaalivähemmistöt, vähemmistöuskonnot, ja ylipäänsä kaikki sellaiset, jotka eivät olleet valkoihoisia kristittyjä heteromiehiä.
Kun puhutaan siitä, että feminismillä on kommunistiset juuret, sanotaan ääneen sellainen totuus, joka antaa aseet feminismin vastustajien käsiin. Mutta samalla tavalla myös seksuaalivähemmistöaktivismi on pohjimmiltaan marxilainen liike. Sen tavoitteena ei ole tasa-arvo yhtään sen enempä kuin feministeilläkään, vaan täydellinen ylivalta ja länsimaisen kulttuurin perustojen tuhoaminen ja mädättäminen - länsimaisen kulttuurin tuhoaminen valmistelemaan sitä marxilaista, kommunistista, vallankumousta varten.
Se, että frankfurtilainen koulukunta ja sen edustama kulttuurimarxismi ei ole marxismi-leninismiä, ei tarkoita sitä etteikö se olisi todellisuudessa aivan yhtä vallanhimoinen, totalitaristinen, suvaitsematon ja fanaattinen ideologia kuin marxismi-leninismikin. Se vain on pirullisempi ja katalampi - marxismi-leninismi turvautui avoimeen väkivaltaisuuteen ja kaikkeen machiavellismista tuttuihin keinoihin, kun taas kulttuurimarxismin päämäärät ovat samat mutta keinot paljon hienovaraisemmat. Ja keinovalikoimasta tärkein on juurikin tuo repressiivinen toleranssi eli tukahduttava suvaitsevaisuus - julistetaan suureen ääneen jonkin länsimaisen kulttuurin kannalta vahingollisen tai tuhoisan asian edistyksellisyyttä ja vaaditaan sille suvaitsevaisuutta, ja samaan aikaan kompromettoidaan sen kritiikki. Herbert Marcusen omakätinen selostus tästä strategiasta on luettavissa täältä.
Lukekaa tuo teksti, se on täyttä asiaa ja siinä vihollinen omakätisesti kertoo, mistä tosiasiallisesti on kyse. Siitä jokainen voi nyt täyttää oman torpedovaununsa täyteen takkirautaa ja jalostaa siitä verbaaliterästä sanansäilöjä varten.
Kulttuurimarxismin tärkein työväline on poliittinen korrektius. Se on osa tätä repressiivistä toleranssia (tukahduttavaa suvaitsevaisuutta), koska sillä pyritään mielen ja kielenkäytön hallintaan. Poliittinen korrektius on pohjimmiltaan kompromettointia, suvaitsemattomuutta, mustamaalaamista ja sensuuria - asioista ei saa puhua niiden omilla nimillä. Ja kun vapaa keskustelu on "kohteliaisuuden" nimessä kielletty, sitä pyritään ohjaamaan kulttuurimarxismin haluamilla tavoilla. Hämmennys, pelko, demoralisaatio - kas siinäpä vasemmiston keinot.
Mitä tähän repressiiviseen toleranssiin kuuluu? Se on tiivistettävissä kymmenkohtaiseen ohjelmaan:
1. Tehotoisto. Repressiivisen toleranssin kohteena olevasta asiasta (homous, feminismi, maahanmuuttajat) on puhuttava kovaa ja usein mediassa eli tehotoisto - perinteinen manipulaation keino siis. Toistetaan joka tuutista kunnes varmasti menee perille.
2. Instituutioiden soluttaminen. Konservatiivisten instituutioiden, varsinkin kirkkojen, katsannot on muutettava ja tuettava Raamatun sanan vastaista teologiaa tai yhteiskunnallisissa instituutiossa yhteiskunnan vastaista agendaa.
3. Kompromettointi. Instituutiot, varsinkin kirkot, tulee saattaa huonoon valoon ja niiden moraalinen arvovalta tulee murenetaa - saattamalla ne naurunalaisiksi, keksimällä skandaaleja, vetoamalla suvaitsemattomuuteen jne.
4. Tieteellinen sanahelinä. On vedottava tieteeseen ja julkiseen mielipiteeseen vaikka ilman perusteita, sillä tieteellä on helppoa vakuuttaa suuret massat.
5. Pedigree underdog. Kohteena olevan asian edustajien (homojen, naisten, maahanmuuttajien jne) on tietoisesti otettava uhrin asema vaikka ovat haastajia ja vaikka he olisivatkin etuoikeutetussa asemassa.
6. Help, help, I'm being repressed!. On vedottava kaikessa syrjintään ja suvaitsemattomuuteen. Ns. kunnon kansalaiset pitää esittää sortajina, riistäjinä ja bigotteina.
7. Valkomaalaus. Kohteena olevan asian edustajat on kuvattava positiivisesti. Mistään tämän asian edustajien kipupisteistä (sukupuolitaudit, psyykkiset ongelmat, väkivaltaisuus, väärinkäytökset, rikollisuus) ei saa puhua. Kaikki tutkimukset asiasta on kiellettävä tai nujerrettava.
8. Vastustajien mustamaalaus. Vastustajat on leimattava ja heistä on tehtävä huonoja ihmisiä - asiallisilla perusteilla ei väliä, kunhan pidetään meteliä.
9. Selkäänpuukotus: asian arvostelijat on saatettava huonoon valoon, ja henkilökohtaiset heikkoudet tulee nostaa framille.
10. Vastustajien leimaaminen sairaiksi. Fobiat ovat lääketieteellisiä termejä, ja niitä ei voi antaa kevyin perustein. Siksi sellaisia käsitteitä kuin homofobia, gynofobia, islamofobia jne tulee käyttää leimaavasti ja syrjivästi. Vastustaja ei enää ole tällöin vakavasti otettava.
Tässä on muuten syy siihen, miksi miesliike ei milloinkaan tule saamaan ääntään kuuluville eikä heitä tulla ikinä pitämään muuna kuin yhdentekevinä ruikuttavina luusereina - vaikka heillä kyllä on aivan oikeita ja ikäviäkin asioita takanaan. He tietävät mitä he haluavat, mutta he eivät tiedä miten he saavuttavat sen, sillä he eivät ymmärrä tätä kymmenkohtaista ohjelmaa.
Kulttuurimarxismin metodeihin kuuluu, että perinteiset instituutiot on vallattava sisältä päin: koulu, kirkko, media jne. Ja kulttuurimarxistit ovatkin onnistuneet pelottavan hyvin - varsinkin median suhteen. Internetin esiinnousun on täytynyt olla perinteiselle medialle jotain hyvin kammottavaa ja kauhistuttavaa, sillä se on merkinnyt heidän tiedotusmonopolinsa murtumista - he eivät enää ikinä ole tuon jälkeen kyenneet täydellisesti hallitsemaan mieliä.
Eroa kirkosta -sivusto edustaa kulttuurimarxismia. Eroa Erkosta -sivusto (jota kautta voi peruuttaa Hesarin tilauksen) puolestaan sen vastavoimia.
Poliittinen korrektius todellakin on bolševismia frakki päällä. Sen takana ovat marxistit Herbert Marcuse ja Theodor Adorno, mutta same shit, different shovel - sen päämäärät ovat täysin samat kuin marxismi-leninisminkin eli totalitaristinen diktatuuri, kunnon kansalaisten hävittäminen - ja oligarkia.
Kulttuurimarxisistinen eliitti ja sen kaappaama media käy jatkuvasti sisällissotaa meitä ns. kunnon kansalaisia - siis kaikkia tavallisia, perinteisiä arvoja kannattavia ihmisiä - vastaan. Vaikka kulttuurimarxistit kauniisti puhuvat "moniarvoisuuden" ja "suvaitsevaisuuden" puolesta käyttäen klassisen liberalismin sanankäänteitä, heidän tavoitteenaan ei kuitenkaan ole moniarvoinen yhteiskunta eikä myöskään suvaitsevaisuus. Heidän tavoitteensa on täsmälleen sama kuin marxilaisilla yleensäkin - totalitarismi ja diktatuuri. Heidän päämääränsä on "proletariaatin diktatuuri" - siis ahdasmielinen kontrolliyhteiskunta, missä tullaan kriminalisoimaan eri mieltä oleminen, ja merkit tästä on jo nähtävissä. Poliittinen korrektius on uusneuvostoliittolaisuutta - vain yksi sana tai mielipide sallitaan ja muut on kriminalisoitu. Taktiikoihin kuuluu a) hajoita ja hallitse, ihmisten ajaminen riitelemään yhdentekevistä asioista verissäpäin, kun eliitti tekee kaikessa hiljaisuudessa radikaaleja uusia lakeja, jotka heikentävät kansalaisoikeuksia ja toisaalta b) perinteiden murtaminen, joka on ristiriidassa enemmistön arvomaailman kanssa mutta jota toteutetaan edustuksellisen demokratian kautta, ulkomailta tulevien direktiivien mukaan ja demonisoimalla kaikki enemmistöä edustavat ihmiset. Ehkä kaikkein parhaimmin tätä kuvaa ex-pääministeri Matti Vanhasen lausunto: ihmisille ei saa antaa sellaista mielikuvaa, että he voisivat äänestämällä muuttaa asioita. Tavoitteena ei suinkaan ole moniarvoisuus, vaan uusi ahdasmielinen ja totalitaristinen monokulttuuri, joka ei suvaitse mitään muuta kuin oman totuutensa. Johnny Rottenia siteeraten on pakko todeta: Tuntuuko teistä koskaan kuin teitä olisi vedetty nenästä?
Ja juuri tästä syystä protestipuolueita, kuten perussuomalaisia ja kristillisiä kammoksutaan, vihataan - ja pelätään: he ovat sanoneet ääneen, että keisarilla ei ole vaatteita. Myös insinöörien poliittinen aktivoituminen liittyy tähän; heitä on vaikeaa pettää ja he ovat huomanneet, että nyt ollaan menossa todella pahasti metsään.
Nykyvasemmisto on pettänyt perinteisen kannattajakuntansa - köyhälistön, koska vasemmisto on määritellyt "sorretun luokan" uudelleen. Tästä on kyse. Ei yhtään sen enemmästä eikä yhtään sen vähemmästä. Kyse on tietoisesta ja harkitusta petoksesta, ja perinteinen proletariaatti - siis palkansaajien köyhin ja heikkotuloisin osa - on jätetty täysin omilleen. Väite siitä, että perussuomalaiset ovat Suomen ainoa työväenpuolue ja työväen asioita ajava puolue saa nyt jälleen lisää ilmaa siipien alle, sillä näin todellakin on!
Nykyvasemmisto on häpeämättömän elitistinen liike - ja miksei olisi, sillä yliopistoistahan se kumpuaa. Yliopistot ovat muuttuneet yhteiskunnan syöpäkasvaimiksi. Ne 1960-luvulla opiskelleet ketkut, jotka tuolloin imivät päänsä täyteen kulttuurimarxismia, ovat nyt siellä professoreina ja vaikuttajina ja istuvat tiukassa kuin jalkasilsa. Ja tämä häpeämätön elitistisyys näkyy vasemmiston suhteessa työväestöön. Vasemmisto inhoaa ja halveksii sitä. Se on jätetty oman onnensa nojaan - ja tässä on perussuomalaisten kasvun maaperä. Vasemmisto tunnistaa sen kyllä, ja siksi se pyrkii leimaamaan persut "junteiksi" ja puhuu "impivaaralaisuudesta" ja "apinoista". Ehkä tässä näkyy vasemmiston petos alastomimmillaan.
Me kunnon kansalaiset tunnistamme marxismi-leninismin ja inhoamme ja kammoamme sitä ja vihaamme sitä kuin ruttoa. Mutta emme tunnista kulttuurimarxismin syöpää. Silti ja ehkä juuri siksi tämä syöpä on levinnyt kaikkialle akateemiseen maailmaan - lukuunottamatta ns. akateemisia amiksia.
Miksi tämä mädännäisyys on niin pelottavaa? Eikö koko juttu lopultakin ole yhdentekevää? Periaatteessa se olisi sitä, mutta ongelmana on se, että kulttuurimarxistit eivät itse tajua pelaavansa islamin pussiin. He eivät tunne memetiikkaa eivätkä kulttuurievoluutiota. He eivät tajua, että länsimaisen kulttuurin instituutiot eivät ole keinotekoisia konstruktioita vaan pitkällisen kulttuurievoluution tuloksia, ja jos ne tuhotaan, tuho on paljon täydellisempi ja kamalampi kuin mitä he itse pahimmissa painajaisissakaan kuvittelevat. Kulttuurievoluutio ei ole kivaa rakentamista ja yhdessä leikkimistä, vaan se on sotaa. Se on sotaa, jossa eri meemit ja meemipleksit käyvät jatkuvaa olemassaolon taistelua, aivan kuten biologisessa evoluutiossa geenit ja eliöt käyvät jatkuvaa olemassaolon taistelua. Ja memeettinen lokero voidaan tyhjentää, mutta sitä ei voida tuhota. Tyhjäksi jäänyttä memeettistä lokeroa ei kuitenkaan tule valtaamaan marxismi, vaan islam sillä islam on marxismia vahvempi meemipleksi.
Mätä on levinnyt todella syvälle länsimaisessa kulttuurissa. Ruukinmatruuna pahoin pelkää, että länsimaisen kulttuurin pelastamiseen tarvitaan nyt niinsanottua aitoa suvaitsemattomuutta. Siis sitä asennetta, jota löytyy esimerkiksi armeijan vanhoista vääpeleistä, ja joka voidaan tiivistää lauseisiin Älkää selittäkö! ja Ei kelpaa! Suvaitsemattomuus - jolla on klassisen liberalismin perintönä länsimaisessa kulttuurissa kirosanan maine (täysin aiheesta muuten) - ei ole välttämättä paha asia. Esimerkiksi kirurgille aito suvaitsemattomuus on todella hyvä asia, sillä jos hän suvaitsisi bakteereja, sieniä ja muita pöpöjä leikkaussalissa, tuloksena olisi katastrofi. Samasta syystä insinöörit ja luonnontieteilijät ovat perinteisesti edustaneet aitoa suvaitsemattomuutta älyttömyyden suuntaan, sillä luonnon- ja insinööritieteet perustuvat tosiasioille ja niihin pätee se truismi, että luonnontieteet ovat oikeassa ja vaihtoehtoiset selitysmallit väärässä. Aito suvaitsemattomuus ei tarkoita väkivaltaa. Aito suvaitsemattomuus ei myöskään kohdistu ihmisiin vaan ideologioihin. Se tarkoittaa sitä, että nojataan yksinomaan tosiasioihin - verifioitaviin tosiasioihin - ja pidetään kaikkea relativismia, konstruktivismia, postmodernismia ja "vaihtoehtoisia" selitysmalleja roskana. Aito suvaitsemattomuus on sitä, että puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä ja paljastetaan mädännäisyys, vihollinen, hänen juonensa ja hänen strategiansa. Aito suvaitsemattomuus auttaa myös korvaamaan mädät tukipilarit jälleen terveillä. Ruukinmatruuna itse ei haluaisi mennä aivan noin perustavanlaatuiseen toimintaan, sillä hän itse kunnioittaa klassista liberalismia syvästi - kuuluuhan se osana nykykonservativismin pakettiin.
Mikä on konservativismin ja meidän ns. kunnon kansalaisten toimintastrategia kulttuurimarxismia vastaan? Tässäpä lyhyt kuusikohtainen ohje.
1) Tunne vihollisesi. Tutustu vihollisesi filosofiaan, siihen mitä hänellä on mielessä, mikä on hänen päämääränsä ja mitkä ovat hänen toimintatapansa. Ne tuntemalla ja ymmärtämällä voi miettiä vastastrategian.
2) Kehitä vastastrategia ja iske Mieti, mitä vihollinen yrittää. Sun Tzun mukaan parasta sotaa on sota vihollisen suunnitelmia vastaan. Iske niihin.
3) Hyökkää, hyökkää, hyökkää - älä milloinkaan puolusta. Kun olet tunnistanut vihollisesi, iske kiinni terrierin tavoin äläkä anna hänelle rauhaa. Keskity asioihin. Älä mene henkilökohtaisuuksiin. Paljasta hänen juonensa kaikessa alastomuudessaan ja jos koet takaiskuja, sivuuta ne ja hyökkää uudelleen. Jos joku nimittää sinua rasistiksi, vastaa samalla mitalla ja nimitä häntä stalinistiksi. Sano ääneen, ettei keisarilla ole vaatteita. Käytä oksimoroneja kuten "natsiliberalisti". Samoin "feminatsi" on erinomainen sana.
4) Käytä kompromettoivia sanankäänteitä. Älä puhu marxilaisuudesta, puhu bolševismista tai stalinismista. Puhu "mädännäisyydestä" ja "löperöydestä" ja "kukkahatuista". Puhu mieluummin monietnisyyden kuin monikulttuurisuuden puolesta. Joka hallitsee kieltä, hallitsee myös mieltä, sanotaan - ja siksi on erittäin tärkeää riistää kielenkäyttö vihollisiltamme. "Stalinistinen ongelmajäte" on yksi parhaista termeistä, mihin ruukinmatruuna on törmännyt.
5) Ei sääliä viholliselle. Leimaa kaikki vastustajan filosofia hölynpölyksi ja skeidaksi, ja perustele se luonnontieteillä. Puhu luonnontieteen termein. Älä osoita mitään ymmärtämystä hänelle, vaan murskaa hänet ja hänen argumentaationsa, sillä niin kauan kun me emme tätä tee, on vaarana että hän nousee uudelleen.
6) Muista jälkihoito. Kun vihollinen on lyöty, muista jälkihoito - uusi tervehdyttäminen, perinteiden nostaminen kunniaan, tradition palauttaminen ja marxismin jäänteidenkin hävittäminen. Niin kauan kun tätä ei ole tehty, on vaarana että tauti uusii. Marxismi on todellakin se ilmestyskirjan peto, joka on saanut kuolinhaavan mutta parantunut. Se pitää murskata lopullisesti.
Tästä on kyse - Suomen kansan olemassaolosta ja tulevaisuudesta. Ei sen enemmästä eikä sen vähemmästä.
http://takkirauta.blogspot.com/2011/03/ ... uinka.html
Kaksi vasemmisto-ketjua yhdistetty
-NILS-