Sivu 1/4

Ylenia Lenhard, 5 -vuotta, kadonnut

Lähetetty: Ti Elo 07, 2007 1:24 pm
Kirjoittaja Loka
Nyt etsitään myös pikku-Yleniaa, 5
7.8.2007 11:30

Sveitsissä katosi viikko sitten 5-vuotias pikkutyttö, jonka pelätään nyt tekevän kuolemaa yksin ja teljettynä.

Ylenia Lenhardia on etsitty kuumeisesti katoamisen jälkeen. Tapausta on verrattu myös Portugalissa toukokuussa kadonneen brittiläisen Madeleine McCannin sieppaukseen. Toisin kuin Madeleinen tapauksessa, Ylenian mahdollisesta sieppaajasta on vahva epäilys. Hänen uskotaan olevan 67-vuotias Hans Urs von Aesch.

Miehen valkoinen Renault-pakettiauto oli nähty useita kertoja ennen Ylenian katoamista uimahallilla, jossa tyttö tapasi käydä pulikoimassa kotikaupungissaan Appenzellissa Koillis-Sveitsissä.

Päivä Ylenian katoamisen jälkeen von Aesch löydettiin kuolleena vain kolmenkymmenen kilometrin päästä Appenzellista, Oberbürenin metsätieltä. Hän oli ampunut itseään päähän.Poliisi uskoo Ylenian olevan kuitenkin hengissä, mutta aika hänen löytämisekseen on käymässä vähiin. Von Aeschin uskotaan toimineen yksin, ja jos viisivuotias on jossakin vangittuna, hänen elinmahdollisuutensa ovat heikot.

- Lastenlääkäreiden mukaan hän selviytyy vain kaksi tai kolme päivää. Luku voi kuitenkin vaihdella suuresti painon, kunnon ja olosuhteiden mukaan, St. Gallerin poliisi Hans Eggenberger kertoi 20minuten-nettiuutisille.

- Emme ole luopuneet toivosta, mutta on varauduttava pahimpaan, rikospoliisin päällikkö Bruno Fehr varoitti eilisessä lehdistötilaisuudessa.

Poliisi oli löytänyt metsästä Ylenian repun, pyöräilykypärän ja potkulaudan ja niistä sieppaajaksi epäillyn von Aeschin dna:ta. Erityisen järkyttäväksi löytö paljastui, kun poliisi kertoi repussa olleen Ylenian vaatteet huolellisesti viikattuina.

- Oletamme, ettei Ylenialla ole lainkaan vaatteita yllään, poliisi joutui toteamaan.

Kummalliseksi tapauksen tekee myös se, että ennen itsemurhaansa von Aesch ampui toista, 46-vuotiasta miestä rintaan. Tämä onnistui kuitenkin pakenemaan ja selvisi hengissä. 46-vuotias on kertonut poliisille halunneensa ottaa nokoset metsässä. Mahdollisen sieppaajan kanssa hän olisi keskustellut hetken sienistä ennen ampumisvälikohtausta.

Poliisi mukaan von Aesch oli luultavasti halunnut hiljentää mahdollisen todistajan.

Sveitsin poliisi etsii parhaillaan von Aeschin auton tavaroista vihjeitä siitä, olisiko hän ollut Etelä-Portugalissa englantilaisen Madeleinen katoamisen aikaan.

Sveitsiläissyntyinen von Aesch oli asunut Espanjassa vuodesta 1990, ja hänen tiedetään vierailleen useasti myös Algarven lähistöllä. Sveitsissä epäillään, että von Aeschilla olisi osuutta myös muiden kadonneiden lasten tapauksiin 1980-luvulta alkaen.


Surkujen surku.

Kuva

Lähetetty: Ti Elo 07, 2007 1:32 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
:evil: :evil: :evil:

Ainoa hyvä asia on se, että mahdollinen tekijä ampui itsensä. Tosin liian aikaisin tytön löytymisen kannalta.

Jo on helvetti näiden hullujen kanssa!

Lähetetty: Ti Elo 07, 2007 1:34 pm
Kirjoittaja Loka
Tässäkin melkein toivoisi että lapsonen on tapettu, jotta ei parhaillaan kärsisi kituliasta kuolemaa. :cry:

Lähetetty: Ti Elo 07, 2007 1:34 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Ai ai... :(

Mutta oliko noin pieni yksin uimassa? :shock:

Lähetetty: Ti Elo 07, 2007 2:54 pm
Kirjoittaja Tiina
Ihmepä on jos hengissä löytyy.
Ilman vaatteita ja kaikkea :shock:
Harmi että ukko pääsi noin vähällä :x

Itsekin ihmettelin kyllä tätä jotta 5-vuotias yksin uimassa :shock:

Re: Ylenia Lenhard, 5 -vuotta, kadonnut

Lähetetty: Ti Elo 07, 2007 3:47 pm
Kirjoittaja Tattoo
Loka kirjoitti:Nyt etsitään myös pikku-Yleniaa, 5
7.8.2007 11:30
Sveitsin poliisi etsii parhaillaan von Aeschin auton tavaroista vihjeitä siitä, olisiko hän ollut Etelä-Portugalissa englantilaisen Madeleinen katoamisen aikaan.

Kuva



Oiskohan syytä kuitenkin ensin tutkia viitteitä tytön olinpaikasta, pakko vetää kaikki tuohon mediasirkukseen ja madeleineen...kohta tuokin sieppaus unohtuu kun etsitäänkin mahdollista yhteyttä madeleineen =/

Lähetetty: Ti Elo 07, 2007 4:01 pm
Kirjoittaja Patricia C. Itämaa
Kyllähän se tyttö taitaa sieltä seudulta löytyä jostain turpeesta,voi hyvänen aika mikä ihmisiä vaivaa. Tuntuu,että mitä enemmän näistä asioista medioissa puhutaan,sitä hullummaksi ihmiset menevät. :shock:

Kyllä kai ukko ampui itsensä vain sen takia,kun ei saanut todistajaa hengiltä,sattui sienestäjä somasti kun oli tavaroita kätkemässä.Elikkäs tyttö on varmaan jossain myös hengeti jo,ihmettelen suuresti jos olisi hengissä.

Lähetetty: Ti Elo 07, 2007 6:09 pm
Kirjoittaja Kalessin
kyllä sitä vähän niin kuin toivoisi, että olisi jo mennyt, että kärsimys loppuisi...godspeed...

Lähetetty: Ti Elo 07, 2007 6:57 pm
Kirjoittaja Surku
...................

Lähetetty: Ke Elo 08, 2007 10:59 pm
Kirjoittaja silentservice
Oikein sydäntä puristaa, kun isänä aattelen tapausta. Voi prkl, jos tuollaisen tekijän saisi käsiinsä. Varoitukseksi muille pedoille sahaisin käden ja jalan irti Frank Millerin tyyliin ja jättäisin ketuille. Ei mitään armoa - eivät tuollaiset paskat ole ihmisiä.

Toivottavasti Ylenian kärsimykset ovat jo loppuneet.

Lähetetty: To Elo 09, 2007 1:24 pm
Kirjoittaja Urho
Pakko kirjoittaa jotakin... :cry:
Ihana tyttö näyttää olleen. Nämä ovat niin surullisia, niin surullisia tapauksia.

Tekijöitä kohtaan tuntee hirvittävää vihaa, muttei siitä mitään apua ole. Jotain Jammu-setää kohtaan on puitu nyrkkiä ja tappolupauksia toitotettu, mutta ei se saa tehtyä tekemättömäksi, eikä millään tavoin estä seuraavan pedon syntymistä. Taistelu tällaisia vastaan tapahtuu ruohonjuuritasolla mielenterveys- ja sosiaalityössä.

Ylenialle ja vanhemmilleen toivon tietysti parasta mahdollista päätöstä tarinaan.

Unholassa

Lähetetty: To Elo 16, 2007 10:34 pm
Kirjoittaja Jaguaari
Kovin on vähälle huomiolle jäänyt tämä tapaus. Onko mitään selvinnyt,vai onko vain mennyt minulta ohi?

Re: Unholassa

Lähetetty: Pe Elo 17, 2007 12:41 am
Kirjoittaja Katjushka
Jaguaari kirjoitti:Kovin on vähälle huomiolle jäänyt tämä tapaus. Onko mitään selvinnyt,vai onko vain mennyt minulta ohi?
Ei ole valitettavasti tainnut mitään löytyä :cry:

13. päivä poliisi lopetti etsinnät tuloksettomina sveitsiläisen sivuston mukaan
http://polizeinews.ch/page/22766/6

Lähetetty: Pe Elo 17, 2007 12:48 am
Kirjoittaja Loka
Laps raasu. :cry: Pitää vain toivoa, että ukko surmasi hänet eikä jättänyt kitumaan mihinkään kälyseen parakkiin keskelle ei mitään. Kuolluthan hän luultavasti on, se on varmaan aika selvä.

Lähetetty: Pe Elo 17, 2007 11:28 am
Kirjoittaja kahvitar
Luultavasti kuollut, yksinään ei voi selvitä näin pitkää aikaa ilman ruokaa ja juomaa. Jos sieppaaja olisi päästänyt Ylenian vapaaksi olisi hänet varmasti löydetty harhailemasta jostakin tai sitten löydetty ruumis. Sen verran laajat etsinnät olleet. Tietenkin on vielä se mahdollisuus, että tyttö on elossa jos sieppaajalla ollut esim. apuri tai jos tyttö jossain sellaisessa paikassa, jossa on ruokaa ja vettä.