Sivu 1/1

Äiti kuristi autistisen poikansa - ei murhatuomiota

Lähetetty: Su Touko 29, 2011 3:36 pm
Kirjoittaja Valoviikate
Oikeus on vapauttanut poikansa surmanneen walesilaisnaisen murhasyytteestä.

Yvonne Freaney kuristi 11-vuotiaan poikansa Glenin viime toukokuussa lentokenttähotellissa Walesin Cardiffissa.

Nainen tunnusti tekonsa, mutta kiisti syyllistyneensä murhaan. Hän vetosi ettei ollut surmahetkellä täysin syyntakeisessa tilassa ja piti tekoa tappona.

Freaney kertoi poliiseille surmatyön jälkeen tappaneensa poikansa, ettei kukaan voisi enää syrjiä ja osoitella tätä. Glen kärsi vakavasti autismista, ja äiti pelkäsi ettei kukaan huolehtisi pojasta, kun hän itse kuolisi. Glen ei kyennyt syömään, pukeutumaan tai peseytymään ilman apua, ja käytti vaippoja vielä 11-vuotiaana.

- Minun täytyi tehdä se, koska nyt kukaan ei voi enää osoitella häntä. Kadun vain sitä, etten pystynyt tappamaan myös itseäni, kertoi Freaney hänet pidättäneille poliiseille. Nainen oli haavoittanut itseään useita kertoja veitsellä, mutta vammat eivät olleet tappavia.

Pidätyshetkellä hän ei osoittanut katumusta, ja uskoi poikansa hyväksyneen tekonsa.

- Se oli hassua. Glen nauroi kun kuristin häntä. Siitä tiesin, että hän oli onnellinen.

Syyttäjän mielestä Freaney murhasi poikansa suunnitelmallisesti. Hän varasi hotellihuoneen, ja kuristi pojan hotellissa takkinsa vyöllä.

Valamiehistö: Teko ei ollut murha

Valamiehistö on kuitenkin vapauttanut naisen murhasyytteestä, ja katsoo hänen päätyneen karmeaan tekoonsa äärimmäisessä stressitilanteessa. Freaneylla on kolme muutakin lasta, ja hänen avioliittonsa rakoili pahasti surman alla. Hänen puolisonsa Mark Freaney oli pahoinpidellyt vaimoaan. Poliisit olivat käyneet selvittelemässä perheen riitoja, mutta nainen ei ollut nostanut syytettä puolisoaan vastaan.

- Olen vaimonhakkaaja ja ylpeä siitä. Hän ansaitsi sen, kuittasi Mark Freaney oikeudenkäynnissä.

Väkivallan ja muiden ongelmien takia Yvonne ja Glen olivat joutuneet pakenemaan kotoa jo noin kuukausi ennen pojan surmaa, ja asumaan tilapäismajoituksessa. Oikeuden mukaan Yvonne oli omistautunut pojalleen, ja valmis pitämään tästä huolta elämänsä loppuun asti. Kova paine sai naisen kuitenkin murtumaan kohtalokkaalla tavalla.

BBC:n mukaan Yvonne Freaneyn tuomio julistetaan 10. kesäkuuta.

IL
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201105 ... 9_ul.shtml

Tummennus on oma.
Ymmärrän, että autistisen lapsen kanssa on oikeasti rankkaa, mutta en nyt käsittänyt miksi murhasyyte hylättiin. Toisaalta tämän voisi ajatella olevan pojan kannalta parempi, mutta ehkä hänet olisi voitu siirtää ajasta ikuisuuteen jollain kivuttomammalla tavalla.

Re: Äiti kuristi autistisen poikansa - ei murhatuomiota

Lähetetty: Su Touko 29, 2011 5:59 pm
Kirjoittaja debbie
Toisaalta tämän voisi ajatella olevan pojan kannalta parempi, mutta ehkä hänet olisi voitu siirtää ajasta ikuisuuteen jollain kivuttomammalla tavalla.

Ei sitä nyt vaan ihmisiä siirrellä ajasta ikuisuuteen (murhata) sillä perusteella, että se toinen ihminen on autisti!
Autisteille on olemassa kuntoutusta, hoitoa, laitoksiakin, jonne vaikeimmat voidaan sijoittaa.
Natsi-Saksassa autistit ja kehitysvammaiset murhattiin, mutta se aika on sentään jo takana??

Re: Äiti kuristi autistisen poikansa - ei murhatuomiota

Lähetetty: Su Touko 29, 2011 6:33 pm
Kirjoittaja tattooed fucker
Valamiehistö: Teko ei ollut murha

Valamiehistö on kuitenkin vapauttanut naisen murhasyytteestä, ja katsoo hänen päätyneen karmeaan tekoonsa äärimmäisessä stressitilanteessa. :roll:

Re: Äiti kuristi autistisen poikansa - ei murhatuomiota

Lähetetty: Su Touko 29, 2011 9:09 pm
Kirjoittaja NancyDrew
Kuva
Yvonne Freaney

Kuva
Glen Frearney

Jos täällä saa arvostella ihmisten ulkonäköä, niin Yvonne Freaney näyttää vanhemmalta kuin 49-vuotiaalta. Ei ole tainnut olla helppoa.

Re: Äiti kuristi autistisen poikansa - ei murhatuomiota

Lähetetty: Su Touko 29, 2011 10:53 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Inhimillisestä näkökulmasta jotenkin ymmärrettävää tekijän kannalta, mutta uhrin kannalta täysin käsittämätön teko. Stressi ja paine ollut varmasti kova koko perheen takia. Olisiko ollut ihan ylivoimainen tehtävä antaa vaikka laitoshoitoon siinä vaiheessa kun alkoi olemaan oireita siitä ettei voimavarat riitä.

Re: Äiti kuristi autistisen poikansa - ei murhatuomiota

Lähetetty: Ma Touko 30, 2011 4:43 am
Kirjoittaja NancyDrew
kakkosurpo kirjoitti:Olisiko ollut ihan ylivoimainen tehtävä antaa vaikka laitoshoitoon siinä vaiheessa kun alkoi olemaan oireita siitä ettei voimavarat riitä.
Mitenköhän sellainen on järjestetty Britanniassa? Olisiko heillä ollut siihen varaa?

Re: Äiti kuristi autistisen poikansa - ei murhatuomiota

Lähetetty: Ma Touko 30, 2011 10:02 am
Kirjoittaja taavetti
Tuohon ikäistään vanhempaan ulkonäköön puolustuskin viittasi "She doesn't look like a lady who is putting herself first or looking after herself."

Puolustuksen mukaan perheen kolme muillakin lapsilla (22,20ja 15v.)oli ollut ad/hd:ta, dyspraxiaa ja Aspergeria. Heillä menee kuitenkin ihan hyvin. Surmattu poika oli vaikeasti autistinen ja nukkui nelisen tuntia yössä. Äiti oli nukkunut hänen kanssaan alakerrassa, jottei muu perhe olisi häiriintynyt. Yvonne oli hoitanut jossain vaiheessa myös alzheimerista kärsivää äitiään tämän viimeiset vuodet. Lisäksi on tietenkin ongelmallinen perhe-elämä ex-aviomiehen kanssa, poliisi oli vieraillut heidän osoitteessaan väkivallan vuoksi.
http://www.bbc.co.uk/news/uk-wales-13352621

Tulee kuva naisesta, joka ehkä luuli pärjäävänsä tai luuli joutuvansa pärjäämään kaiken kanssa yksinään.
Apua oli ilmeisesti haettu: Äidin mielestä hän oli tappanut poikansa, koska katsoi olevansa ainoa, joka pojasta huolta piti, koska sossukin oli pojan pettänyt.

The mother-of-four said she killed him because no one else would look after him and he had been let down by social services.

http://itvwalesblog.com/2011/05/26/yvon ... slaughter/

Re: Äiti kuristi autistisen poikansa - ei murhatuomiota

Lähetetty: Ma Touko 30, 2011 4:25 pm
Kirjoittaja debbie
Äitiparka on selvästi yliväsynyt kaikesta huolehtimisesta. Ihan hyvä, että tuo on otettu huomioon. Kunpa heitä olisi autettu. On melkoinen tuo perheen lasten diagnoosimäärä. :shock:
Äiti selvästi oli toisista huolehtija, mutta palanut niin loppuun, että harkintakyky meni. Surullista. :(

Re: Äiti kuristi autistisen poikansa - ei murhatuomiota

Lähetetty: Ma Touko 30, 2011 4:57 pm
Kirjoittaja Cujo
Pahuuttani on pakko kysyä, että jos joku loppuunpalanut isä olisi tehnyt samanlaisen teon, niin löytyisikö ymmärtäjiä?

Re: Äiti kuristi autistisen poikansa - ei murhatuomiota

Lähetetty: Ma Touko 30, 2011 5:10 pm
Kirjoittaja Jaakos
Sama tuli mieleen, mutta koska en todellakaan tiedä yksityiskohtia ja perheen historiaa tarkalleen uskon valamiehistön päätöksen perustuvan tarkempaan tietoon ja ollen näin oikeudenmukaisempi mitä itse pystyn heittämään tältä seisomalta. Median näkökulma uutiseen on tietysti toinen juttu, joka harvoin on se objektiivisin (tänä päivänä). Kenen julkikuvaa kiillotetaan ja kenestä tehdään pakollinen pahis. Kaiken kaikkiaan paska juttu uhrin kuin läheisten että tuomiosta vastanneiden osalta.

Re: Äiti kuristi autistisen poikansa - ei murhatuomiota

Lähetetty: Ma Touko 30, 2011 6:46 pm
Kirjoittaja NancyDrew
Cujo kirjoitti:Pahuuttani on pakko kysyä, että jos joku loppuunpalanut isä olisi tehnyt samanlaisen teon, niin löytyisikö ymmärtäjiä?
Voidaan myös kysyä, että löytyisikö ymmärtäjiä, jos kyseessä olisi ollut normaali lapsi? Olisiko siitä tullut murhatuomio? Onko lievempi tuomio osoitus siitä, että vammainen lapsi on "hyväksyttävämpää" tappaa, jos sitä ei jaksa hoitaa?

Re: Äiti kuristi autistisen poikansa - ei murhatuomiota

Lähetetty: Ti Touko 31, 2011 5:08 pm
Kirjoittaja Cujo
NancyDrew kirjoitti:
Cujo kirjoitti:Pahuuttani on pakko kysyä, että jos joku loppuunpalanut isä olisi tehnyt samanlaisen teon, niin löytyisikö ymmärtäjiä?
Voidaan myös kysyä, että löytyisikö ymmärtäjiä, jos kyseessä olisi ollut normaali lapsi? Olisiko siitä tullut murhatuomio? Onko lievempi tuomio osoitus siitä, että vammainen lapsi on "hyväksyttävämpää" tappaa, jos sitä ei jaksa hoitaa?
Hyvä huomio. Tympeä ajatus, että vammaisen tappo on hyväksytympää, kuin ns. normaalin lapsen...

Re: Äiti kuristi autistisen poikansa - ei murhatuomiota

Lähetetty: Ti Touko 31, 2011 9:52 pm
Kirjoittaja BloodSucker
Ylpeä vaimonhakkaaja?? Miten siitä joku voi olla ylpeä.. Ja toinen mikä mietityttää niin ketä nyt naurattaisi siinä tilanteessa kun kuristuu toisen toimesta?? Ei huhhuh mikä family..

Re: Äiti kuristi autistisen poikansa - ei murhatuomiota

Lähetetty: La Heinä 02, 2011 8:27 am
Kirjoittaja NancyDrew
Kehitysvammaisen poikansa vyöllä kuristanut äiti vapaaksi

Yvonne Freaney kuristi 11-vuotiaan Glen-poikansa vuosi sitten toukokuussa.

Sky News kertoi perjantaina, että brittinainen vapautettiin murhasyytteestä.

Sen sijaan hänet asetettiin kolmeksi vuodeksi oikeuden tarkkailuun.

Tuomari katsoi naisen tuottamusvastuun matalaksi, ja totesi tämän tehneen tekonsa epätoivon vallassa.

Freaney on tunnustanut surmanneensa poikansa. Poika oli vaikeasti vammainen.

Lähde: Ilta-Sanomat