Alaikäinen raiskaaja onkin täysikäinen
Lähetetty: Ti Elo 23, 2011 2:18 pm
" Päivitetty 22.8.2011 15:35, julkaistu 11.8.2011 12:41.
Övertorneån raiskauksesta epäilty 15-vuotias aloitti nälkälakon
Ruotsin Övertorneåssa raiskauksesta epäilty 15-vuotias poika on aloittanut nälkälakon, kertoo Ruotsin Radio Norrbotten.
Poika pidätettiin viime viikolla raiskauksesta epäiltynä. Poliisin mukaan pojan epäillään houkutelleen samassa rakennuksessa asuvan 17-vuotiaan tytön omaan asuntoonsa.
Haaparannan käräjäoikeus julisti pojan viime perjantaina vangituksi. Norrbottens Kuriren -lehden mukaan oikeus perusteli nuoren henkilön poikkeuksellista vangitsemista sillä, että vapaalle jalalle päästyään poika voisi karata tai vaikeuttaa tapauksen tutkintaa.
Pojan asianajaja kertoi torstaina, että poika aloitti nälkälakon maanantaina vastalauseena vangitsemiselleen. Poika kiistää häneen kohdistuvat rikosepäilyt ja toivoo hovioikeuden peruvan vangitsemisen. Pojan asianajajan mukaan tutkinnan pitäisi olla jo niin pitkällä, ettei pojan vangitsemiselle ole enää perusteita.
Poliisi pidätti pojan todennäköisin syin seksuaalisesta väkivallasta epäiltynä. Todennäköisillä syillä tarkoitetaan sitä, että rikosepäilyn osoittautumista oikeaksi pidetään todennäköisempänä kuin epäilyn raukeamista. "
http://www.pohjolansanomat.fi/PS-Uutise ... lakon.html
" Päivitetty 22.8.2011 15:36, julkaistu 22.8.2011 14:23
Övertorneån raiskauksesta epäilty onkin aikuinen mies
Ruotsin Övertorneålla raiskauksesta syytetty 15-vuotias poika on paljastunut aikuiseksi 22-vuotiaaksi mieheksi. Ruotsalaisten tiedotusvälineiden mukaan mies sai perjantaina syytteen.
Norrbottens Kuriren kertoo, että miehellä ei ole henkilöllisyyspapereita ja hän on maahan tullessaan kertonut iäkseen 15 vuotta. Ruotsin maahanmuuttoviranomaisten selvityksen mukaan mies on kuitenkin 22-vuotias.
Mies otettiin kiinni ja vangittiin elokuun alussa raiskauksesta epäiltynä. Miehen epäillään houkutelleen asuntoonsa 17-vuotiaan tytön ja tehneen tälle seksuaalista väkivaltaa Övertorneålla.
Syyttäjä vaatii miehelle tuomiota raiskauksesta tytön kertomukseen ja kahteen todistajaan vedoten. Syyttäjä vaatii myös miehen karkottamista Ruotsista.
Miehen asianajajan mukaan mies kiistää syytteet ja hän on ollut syömälakossa vangitsemisestaan lähtien. "
http://www.pohjolansanomat.fi/PS-Uutise ... +mies.html
On se mahtavaa kun kaiken maailman hampit toivotetaan tervetulleeksi ja annetaan paperit ihan mille nimelle ja syntymäajoille tahansa ja vasta sitten kun jotain vastaavaa tapahtuu aletaan vasta selvittämään et onko tyyppi oikeasti kuka.