Sivu 1/4

Valelääkäri Juhani (ent. Ivan) Zarianov

Lähetetty: Ke Marras 09, 2011 5:23 pm
Kirjoittaja Luupää
.

Eli taas tällainen juttu eikä tuon kummempaa otsikkoakaan ole minulla tähän hätään esittää.

NancyDrew bongasi jo tämän uutisen ja liitti sen tuohon toisen valelääkäriketjun hännille mutta kai tälle on selvintä avata omansa ennen kuin nämä kaksi tapausta lomittuvat tuolla yhdessä ja samassa ketjussa niin ettei kukaan enää kykene seuraamaan kumpaakaan tapausta.

Eli siis:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/117663- ... kariepaily
Yllätyskäänne: Taas uusi valelääkäriepäily

Valvira kertoo, että se on saanut jälleen uuden ilmoituksen mahdollisesta valelääkäritapauksesta. Valviran mukaan tämäkin tapaus liittyy henkilöön, joka on valmistunut venäläisestä yliopistosta, kuten aiemmin tällä viikolla ilmi tullut valelääkäritapaus.

- Kyseinen henkilö on esittänyt Valviralle venäläisestä yliopistosta saadut todistukset lääkärintutkinnon suorittamisesta. Valvira on myöntänyt hänelle tilapäisen, puolen vuoden luvan toimia lääkärinä Suomessa, Valvira kertoo.

Valvira kertoo alkaneensa selvittää tapausta. Valvira on myös päättänyt, että se käy läpi kaikki venäläisistä yliopistoista viimeisten 20 vuoden aikana saadut todistukset, joiden perusteella Valvira on myöntänyt hakijoille oikeuden toimia lääkärinä Suomessa.

Valvirassa katsotaan, että valelääkäriepäilyissä on kyse jo ilmiöstä. Lue lisää Valviran kommentteja tästä.

Aiemmin tällä viikolla Ilta-Sanomien esiin tuoma valelääkäriepäily on siirretty poliisin tutkittavaksi.
Pannankohan seuraavaksi syyniin jenkkitodistukset. Sieltäkin kun niitä saa ihan vaan rahalla ostettua kunhan on sen verran kouluttautunut että osaa nettiä käyttää.

Re: Taas uusi valelääkäriepäily vol 2

Lähetetty: Ke Marras 09, 2011 5:31 pm
Kirjoittaja murjaani
Hyvä että käyvät systemaattisesti läpi. Kiinnostavaa nähdä paljonko löytyy huijareita.

Re: Jo toinen valelääkäriepäily

Lähetetty: Ke Marras 09, 2011 5:49 pm
Kirjoittaja Luupää
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/polii ... 68604.html
Poliisi tutkii valelääkärijutussa useita eri rikoksia
Julkaistu: 09.11.2011 15:14

Helsingin poliisi on aloittanut aamulla esitutkinnan epäillyn valelääkärin jutussa.

Rikosnimikkeiden kirjo on laaja. Poliisi selvittelee muun muassa epäiltyä törkeää petosta, väärennyksiä sekä mahdollisia henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia.

Rikosylitarkastaja Ilkka Koskimäki ei myönnä eikä kiistä sitä, onko epäilty valelääkäri otettu kiinni tai onko poliisi tehnyt kotietsintöjä
Jos tutkinta menee tuon toisen epäillyn feikkilekuritapauksen tyyliin niin kiinnihän tämäkin otetaan ellei ole otettu jo.

Re: Jo toinen valelääkäriepäily

Lähetetty: Ke Marras 09, 2011 8:49 pm
Kirjoittaja Damien
Luupää kirjoitti:Jos tutkinta menee tuon toisen epäillyn feikkilekuritapauksen tyyliin niin kiinnihän tämäkin otetaan ellei ole otettu jo.
Ja jos nyt tässäkin epäilty osoittautuu tyyliin feikiksi niin eipä ole järjestyksessään toinen tässä maassa. :wink:

Re: Jo toinen valelääkäriepäily

Lähetetty: To Marras 10, 2011 1:11 am
Kirjoittaja Luupää
.

^ Terävällä tuulella vai? No ei tasan ole "järjestyksessään toinen tässä maassa" tämä epäilty mutta on toinen näistä kahdesta nyt otsikoiduista. Eikä taaskaan järjestyksessään toinen.

Kas kun näistä kahdesta tuo toinen ketju on aloitettu ennen tätä joten tuo toinen onkin ensimmäinen. :idea:

Siitä monesko lumelääkäriepäily tämä lie tässä pikku maassamme noin niinkuin kautta aikojen ei minulla ole harmaankirjavaa aavistustakaan.

Re: Jo toinen valelääkäriepäily

Lähetetty: To Marras 10, 2011 1:40 am
Kirjoittaja murjaani
Kun tuossa on listattuna myös mahdollisina henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset niin onko mahdollista että menee ihan henkirikosketjuksi tämä?

Ja se on totta kai rikollista että joku saa printterinkäyttötaidoilla lääkärinvakanssin, mutta kai sekin on jokin rikos ettei näitä tarkisteta kunnolla. Eli ainakin jos on henki jollain mennyt lääkärileikeissä niin luulisi vastuuta sälyttyvän myös ylemmille tasoille. Tietysti taas joku "mitä sitä' pursiseuran poikain kesken nipottamaan" -viritys siinä tarkastusprosessissa.

Re: Jo toinen valelääkäriepäily

Lähetetty: Ti Marras 15, 2011 9:32 am
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Aamulehti kirjoitti:http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194705 ... taja+.html

Päivitetty 15.11.2011 07:24, julkaistu 15.11.2011 07:23
Aamulehti tavoitti epäillyn valelääkärin: ”Olen sairaanhoitaja, lääkäri ja kääntäjä”

Juha Vainio, Jaana Kerola

Taysin kehitysvammahuollosta viime keskiviikkona hyllytetty Attendo Medonen vuokratyöntekijä sai viime keskiviikkona yllättävän yhteydenoton.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä (PSHP) soitettiin ja pyydettiin välittömästi johdon juttusille.

Venäjän ja Suomen kaksoiskansalainen oli vain puolta tuntia aiemmin lähtenyt työpaikaltaan ja ihmetteli, mistä kiireellinen pyyntö virka-ajan ulkopuolella voisi johtua.

– He kertoivat, että nimetön ilmoittaja on kyseenalaistanut lääkärintutkintoni todenperäisyyttä, siis ettei minulla olisi sellaista, itsekin nimettömänä pysyttelevä kolmikymppinen epäilty kertoo puhelimitse.

Kolme tutkintoa

Mies oli hämmentynyt mutta ymmärtäväinen, kun sekä Attendon että PSHP:n johto päättivät pitää hänet sivussa lääkärintyöstä, kunnes tutkinnon aitous on varmistettu. Juuri aiemmin otsikoihin noussut Esa Laihon valelääkärikohu painoi päätöksessä.

Miehen ansioluettelo on uskomattoman laaja. Hän kertoo opiskelleensa sekä sairaanhoitajaksi (Suomessa), lääkäriksi (Venäjällä), ja käännöstieteistä maisteriksi (Suomessa). Missä välissä kolmikymppinen on suorittanut tämän kaiken?

– Valmistuin jo 1990-luvulla ylioppilaaksi ja olen kolmentoista viime vuoden aikana opiskellut ristiin eri kouluissa ja saanut hyväksilukuja.

– Kävin kouluja samaan aikaan sekä Suomessa että Venäjällä. Pääosin kuitenkin Venäjällä, jossa opiskeluoikeus on tarkkaan rajattu. Sieltä on pakko valmistua ajallaan – toisin kuin Suomesta.

Mies kertoo opiskelleensa ahkerasti koko elämänsä ja eläneensä pienillä tuilla. Tiistaina hänen tililleen on tulossa ensimmäinen oikea palkka lääkärinä työskentelystä.

– Olen aina uskonut, että kova työ palkitaan. Vannon käsi sydämellä, että olen opiskellut Pietarissa ja valmistunut sieltä lääkäriksi.

Valvirasta vahvistettiin maanantaina, että epäilty on ollut virastoon yhteydessä ja kertonut, että pietarilainen yliopisto on lähettämässä aitoustodistuksen Suomeen.

Valvira ei ole saanut yliopiston vastuuhenkilöiltä vielä edes suullista vahvistusta epäillyn esittämän tutkinnon aitoudesta.

Ilta-Sanomat uutisoi tiistaina, etteivät miehen paperit olisi aidot.

Lehti kävi paikalla Pietarin pediatrisessa akatemiassa ja oppilaitoksen rehtorin mukaan Pirkanmaalla lääkärinä toimineen miehen paperit eivät olisi peräisin kyseisestä opinahjosta.

Kuka nimetön ilmoittaja saattaa olla? Miksi valelääkäriksi epäilty lähti Pietariin kuultuaan epäilyistä? Lue tiistain Aamulehdestä lisää aiheesta.
Ilta-Sanomat kirjoitti:http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/jo-ko ... 10028.html

Jo kolmas valelääkäri paljastui!

Julkaistu: 15.11.2011 08:16

Ilta-Sanomat sai Pietarista eilen varmistuksen sille, että Suomesta on löytynyt jo kolmas valelääkäri, jolla on todistettavasti Pietarista väärennetyt lääkärin paperit.

Kyse on Valvirankin jo aiemmin virallisesti epäilemästä ja selvitysten ajaksi hyllyttämästä miehestä.

Kolmikymppinen mies on venäläissyntyinen, mutta nykyisin hänellä on Suomen kansalaisuus.

Mies on väittänyt valmistuneensa lastentauteihin erikoistuneesta Pietarin pediatrisesta akatemiasta vuonna 2007.

Suomessa mies on työskennellyt ainakin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Nyt paljastunut venäläistaustainen mies on jo kolmas henkilö, jolla on todistettavasti Pietarista väärennetyt lääkärin paperit.

IS:n toimittaja ja kuvaaja joutuivat Pietarissa keskelle varsin erikoista tilannetta, kun Tampereella virastaan hyllytetty valelääkäriepäilty ilmaantui itse paikalle pediatriseen akatemiaan.

IS oli juuri haastatellut henkilökunnan ja saanut haltuunsa kirjalliset todisteet miehen diplomin valheellisuudesta, kun mies tupsahti rehtorin sihteerin vastaanottohuoneeseen.

Lue päivän painetusta lehdestä, miten kohtaamisessa kävi.

Re: Jo toinen valelääkäriepäily

Lähetetty: Ti Marras 15, 2011 9:51 am
Kirjoittaja Kaahari
Aamulehti kirjoitti:... Vannon käsi sydämellä, että olen opiskellut Pietarissa ja valmistunut sieltä lääkäriksi...
...mutta sopii kai kysyä, käsi kenen sydämellä?

Eipä silti, postimyyntitutkintoja lienee muilla aloilla vielä huomattavasti enemmän. Rahoitusalalla ehkä eniten. Siellä kun on erityisen hienoa omata "vastaava koulutus" jostain kaukaisesta koulusta. Kuinkahan niitä tarkastellaan?

Mitenköhän ympäristöpuolella?

Re: Jo toinen valelääkäriepäily

Lähetetty: Ti Marras 15, 2011 2:09 pm
Kirjoittaja Mopoterroristi
Valtavan ihanaa rikastuttamista, pevkele sanoisivat Tavja ja Mamuttaja-Jykä. Tässä on hyvä esimevkki Jykän mielestä onnistuneesta tuontityövoimasta.

Kohlhoosin koneasentajat halpatuontilääkäveinä, ihquu. Voisin veikata, että tälläisiä samanlaisia tapauksia löytyy myös esim. ex-Jugoslavian, Viron yms. kansalaisista jotka toimivat "lääkäveinä" Suomessa.

Re: Jo toinen valelääkäriepäily

Lähetetty: Ti Marras 15, 2011 2:55 pm
Kirjoittaja matlockb
Linkitinkin jo sattumalta löytämäni 10.11. päivätyn uutisen muut rikokset-osioon tämän vuoden ensimmäisestä valelääkäriepäilystä (jonka paperit oli Neuvostoliitosta 1991 hankitut). Nythän on paljastunut siis tälle vuodelle näiden 3:n sijaan 4 valetohtoria (tästä ensimmäisestä tälle vuodelle paljastuneesta oli aiemmin syksyllä juttua mm. Ilta-Sanomissa jossa puoskarin käräytti potilaan omainen). Suoraan sanoen, eihän tässä voi luottaa enää oikein kehenkään lääkäriin 100 prosentin varmuudella jos kyseessä ei ole itselle tuttu lääkäri jonka tietää varmasti tutkintonsa suorittaneen.

Re: Jo toinen valelääkäriepäily

Lähetetty: Ke Marras 16, 2011 6:01 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
IS julkaisi lääkärin nimen: Juhani (ent. Ivan) Zarianov.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/taman ... 39249.html

MTV3:n mukaan Zarianov on myöntänyt hankkineensa paperit ostamalla Venäjältä. Myös Valvira pn saanut kirjallisen vahvistuksen, että tutkintotodistus on väärennetty.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... le-tekonsa
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/ ... arin-nimea

Re: Jo toinen valelääkäriepäily

Lähetetty: Ke Marras 16, 2011 7:12 pm
Kirjoittaja Ihraponnari
Ihailtavaa (paljasttavaa) journalismia Iltasanomilta !!!! Toivodtavasti me lukkijat annetaan siitä palautetta !!!!!

Re: Jo toinen valelääkäriepäily

Lähetetty: Ke Marras 16, 2011 9:20 pm
Kirjoittaja pekkaeric
Ollaan nähtävästi sitten hyvissä käsissä :D

Re: Jo toinen valelääkäriepäily

Lähetetty: Ke Marras 16, 2011 9:24 pm
Kirjoittaja pekkaeric
Näitä juttuja seuratessani oon miettinyt, että miten noilla voi pitää pokka?

Re: Jo toinen valelääkäriepäily

Lähetetty: Ke Marras 16, 2011 11:55 pm
Kirjoittaja Arlene
pekkaeric kirjoitti:Näitä juttuja seuratessani oon miettinyt, että miten noilla voi pitää pokka?
Hannu Lauerman mukaan huijareista "tavallinen" elämä on sietämätöntä, pitää olla jännitystä. Ja luonteeltaan he ovat häikäilemättömiä. Jotkut sitten uskoo valheensa, mutta toiset tiedostaa ne.