Liisa Välimaan kuolema v. 1992
Lähetetty: Su Maalis 11, 2012 9:48 pm
Tuodaan palstalle tällainen tapaus Raumalta. Kovin paljoa tietoa minulla ei tapahtuneesta ole, enkä löytänyt asiaa käsitteleviä uutisiakaan kuin pari. Tässä Satakunnan Kansan uutinen (torstai 20.8.1992):
Raumalaisnainen kuoli aivoruhjeeseen
Viime lauantaina poliisiputkan kautta sairaalaan viety raumalaisnainen kuoli Rauman aluesairaalassa keskiviikkona aamuyöllä. Menehtynyt oli 58-vuotias Liisa Välimaa. Keskiviikkona tehdyssä oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa kuolinsyyksi varmistui aivoruhje.
Rikospoliisi tutkii kuolemantapausta henkirikoksena. Välimaan kuolettavat vammat aiheutuivat ilmeisesti pahoinpitelystä. Tapauksen vuoksi oli yksi raumalainen mies pidätettynä, mutta hänet päästettiin vapaaksi tiistaina.
Poliisi nouti Välimaan lauantaina 15. elokuuta aamuyöllä putkaan.
Vahvasti juopunut nainen makasi Bergströmin lammen ja Kourujärven väestönsuojan välisessä maastossa. Putkassa häntä säilytettiin noin seitsemän tuntia, ennen kuin hänet vietiin hoitoon Rauman aluesairaalaan ja sieltä edelleen Satakunnan keskussairaalaan. Hänet siirrettiin takaisin Rauman aluesairaalaan tiistaina.
Sairaalassa Välimaa oli puhunut auton alle jäämisestä ja pahoinpitelystä. Poliisin tutkimuksissa ei ole käynyt selville, kuinka hän oli saanut vammansa.
Liisa Välimaan tiedetään poistuneen puolenyön aikoihin Monnankadulla sijaitsevasta Pub 66:sta, ja ilmeisesti hänen tarkoituksena oli mennä kotiinsa Karpalopolku 6:een. Yllään hänellä oli tuolloin kirjava ulkoilupusero ja tummat housut.
Rikospoliisi toivoo yleisöltä tietoja naisen liikkeistä lauantain vastaisena yönä. Tiedot voi ilmoittaa Rauman poliisilaitokselle, puh. 31921.
Tapaus ei saanut paljoakaan huomiota valtakunnan medioissa. Helsingin Sanomien arkistosta en löytänyt ainuttakaan aihetta käsittelevää uutista. Liisa Välimaan case jäi joka tapauksessa selvittämättä.
Satakunnan Kansa käsitteli Sunnuntai-liitteessään 25.6.2010 Rauman seudulla sattuneita surmamysteerejä. Välimaan tapaus mainitaan lyhyesti:
Saman vuoden elokuussa löydettiin Raumalta Kourujärven väestönsuojan ja Bergströmin lammen välisestä maastosta pahoin ruhjoutunut Liisa Välimaa. Vaikeaan aivovammaan sairaalassa menehtynyt 58-vuotias nainen ehti palata tajuihinsa, jolloin hän puhui sekä pahoinpitelystä että auton alle jäämisestä. Teosta epäiltiin vahvasti naisen silloista miesystävää.
Voisin veikata, että poliisi ei todennäköisesti enää tutki tapausta. Julkisuuteen tulleet tiedot viittaavat siihen, että kyseessä oli "vain" pahoinpitely, joka riistäytyi käsistä (=kuolemantuottamus), ja se on rikoksena jo vanhentunut. Vai oliko kyseessä astetta vakavampi tappo? Sekin on jo rikoksena vanhentunut, koska tapauksesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta.
Mitenköhän epäiltynä ollut miesystävä jatkoi elämäänsä?