MURHA.INFO

Vuonna 1960 jolloin ei ollut pulaa oikeussalien draamoista, yksi murha onnistui järkyttämään koko maata. Rikos oli yhtä kamala raakuudessaan kun monet muut rikokset. Uhrina oli tavallinen tyttö, ei mitään yläluokkaa. Hänen nimensä oli Catherine Genovese, 28-vuotias italiais-amerikkalaisten vanhempien tytär. Mutta miljoonat ihmiset jotka lukivat hänen tarinansa New Yorkin lehdistä, muistaisivat hänet aina "Kitty" Genovesena. Se mitä tapahtui hänelle, tapahtui koko yhteiskunnalle sinä hirveänä yönä keväällä 1984 kaikui koko maassa ja johti vakavaan itsetutkiskeluun jota tapahtuu vain kun hirveimpiä asioita sattuu. Lähes 40 vuotta myöhemmin, hänen nimestään on tullut synonyymi sille mikä edustaa pimeää ja kovaa todellisuutta suurkaupungeissa.


CATHERINE

Vuosina 1940-50 Genovesen perhe asui ja työskenteli Brooklynissa, New Yorkissa. Vuonna 1940 Catherinen isä, Vincent A. Genovese perusti oman yrityksen joka menestyi. Vincent ja hänen vaimonsa Rachel päättivät muuttaa New Canaan, Connecticutiin vuonna 1954. Päästös muutosta syntyi pian sen jälkeen kun Rachel oli todistanut ammuskelua kotinsa lähellä. Tuolloin heillä oli viisi lasta joista vanhin oli Catherine joka oli tuolloin 19-vuotias. Catherine päätti jäädä New Yorkiin kun muu perhe muutti toisaalle.

Catherine oli viehättävä, ulospäin suuntautunut nuori nainen joka piti musiikista ja rakasti tanssimista. Hän oli valmistunut Brooksynin lukiosta ja oli kiinnostunut myös historiasta ja politiikasta. 1963 hän muutti Queenssiin. Hän vuokrasi toisen kerroksen asunnon Austin Streetiltä, rauhalliselta alueelta. Hän jakoi asuntonsa ystävänsä Mary Ann Zielonkon kanssa. Myöhemmin Catherine sai työpaikan Ev's Eleventh Hour Clubilta. Baari sijaitsi noin viiden mailin päässä hänen asunnoltaan ja hän ajoikin punaisella Fiatillaan työpaikalleen melkein joka ilta. Hän työskenteli myöhään, joskus jopa varhaiseen aamuun. Usein häntä pelotti palata asunnolleen kun oli hämärää mutta tiesi myös että se oli jotain mikä oli vain pakko kestää.

Catherine vieraili usein vanhempiensa luona. Vanhemmat olivat huolissaan Queenssissä asuvasta tyttärestään mutta ymmärsivät että hän tahtoi elää omaa elämäänsä siellä. Catherine haaveili matkasta Italiaan ja ravintolasta jonka hän perustaisi isänsä kanssa Canaan.


ITKU YÖSSÄ

Puiden reunustamalla kadulla Queenssin Kew Gardens-osassa, Catherine aloitti elämänsä viimeisen kävelyn varhain aamulla 13.maaliskuuta, 1964, Hän oli juuri lähtenyt töistä, kello oli 3.15 kun hän pysäköi autonsa parkkipaikalle josta oli 20 metriä hänen asunnolleen. Lukitessaan ovia hän huomasi hahmon joka käveli nopeasti häntä kohti. Catherine pelästyi kun muukalainen lähestyi häntä. "Hän huomasi minut ja lähti juoksemaan." mies kertoi oikeudessa myöhemmin. "Juoksin hänen peräänsä veitsi kädessäni." Catherine kai luuli että ehtisi taloon jossa hänen asuntonsa sijaitsi koska se oli niin lähellä. Mutta mies oli nopeampi kuin hän kuvitteli. Catherine yritti muuttaa ilmeisesti suuntansa poliisipuhelinkopille (a police call box) mutta mies sai hänet kiinni parkkipaikan reunalla.

"Pystyin juoksemaan paljon kovempaa kuin hän. Hyppäsin hänen kimppuunsa ja puukotin häntä monta useasti." mies kertoi myöhemmin poliisille.

"Voi hyvä luoja! Hän puukotti minua! Auttakaa, auttakaa!" Catherina huusi ja joissain asunnoissa syttyi valot. Irene Frost kuuli avunhuudot selvästi. "Kuului toinen kirkaisu." hän mylhemmin todisti oikeudessa. "Sitten hän makasi maassa itkien." Seitsemännessä kerroksessa Robert Mozer avasi ikkunansa ja katsoi alas. "Jätä se tyttö rauhaan!" hän huusi hyökkääjälle joka lähti huudon kuultuaan kävelemään. Hiljaisuus laskeutui pimeään. Ainoa ääni kuului uhrista joka nyyhkytti ja yritti päästä jaloilleen. Valot asunnoissa sammuivat taas. Catherina, vuotaen verta pahasti useasta haavasta, nojasi betoniseinään. Hän raahautui lukitulle ovelle kamppaillen pyörtymistä vastaan. Viiden minuutin kuluttua hyökkääjä ja palasi ja puukotti häntä uudelleen.

"Minä kuolen! Minä kuolen!" hän huusi tyhjyyteen. Mutta useat ihmiset talossa kuulivat hänen huutonsa ja taas asuntoihin syttyi valoja ja ikkunoita avattiin. Asukkaat yrittivät asuntojensa turvasta nähdä mitä oikein tapahtui. Sitten hyökkääjä juoksi autolle ja näytti lähtevän pois. Kuudennen kerroksen asukkaat, Marjorie ja Samuel Koshkin kertoivat oikeudessa että näkivät hyökkääjän juoksevan pois ja tulevan kohta taas takaisin vilkuillen ympärilleen, etsien naista. Herra Koshkin halusi soittaa poliisille mutta rouva Koshkin kielsi häntä. "Olin varma että moni muu oli jo soittanut poliisille." rouva kertoi. Neiti Andre Picq, ranskalainen tyttö, kuuli huutoja myös. "Kuulin hänen huutavan apua, kolme kertaa." neiti kertoi. "Näin kun hän makasi maassa ja mies kumartuneena hänen ylleen puukotti häntä toistuvasti."

N. klo 3.25 Catherin, verta vuotavana raahautui talon takaovelle joka oli lukossa. Hän liukui seinää pitkin kunnes pääsi 2.kerrokseen vievälle ovelle ja lyyhistyi aulaan. Tällä välin mies oli palannut jälleen. "Menin takaisin koska tiesin etten ollut vielä tehnyt sitä mitä minun piti." hän kertoi poliislle myöhemmin. Hän käveli pitkin pihaa etsien naista kunnes huomasi verijäljet ja löysi niiden avulla puolustuskyvyttömän, verta vuotavan uhrinsa. Sitten hän leikkasi Catherinen alusvaatteet ja raiskasi tuskissa olevan nuoren naisen. Mies otti 49dollaria Catherinen lompakosta. "Miksi heittää rahaa pois?" hän sanoi. Kun Catherine voihki kivusta tuskin tajuten mitä hänelle oli tapahtunut, mies puukotti hänet kuoliaaksi.

Mies joka oli valinnut uhrinsa täysin sattumanvaraisesti juoksi autolleen ja pakeni. Koko tapahtuma kesti ainakin 32 minuuttia. Hän sanoi myöhemmin että: " Murha nyt vain tuli mieleeni enkä saanut sitä sysättyä syrjään." Paetessaan mies pysähtyi punaisiin valoihin ja huomasi että vieressä olevan auton kuljettaja nukkui. Murhaaja nousi autostaan, herätti kuskin ja käski tämän mennä kotiin. Sitten, täynnä itseään, tyytyväisenä, 49 dollaria rikkaampana ja täysin ilman häpeää hyppäsi omaan autoonsa ja ajoi pois.

Catherine oli hänen kolmas uhrinsa.


38

N. klo 3.50 naapuri, Karl Ross joka asui samassa talossa, soitti poliisille. Mutta vasta soitettuaan kaverilleen ja kysyttyään mitä hänen kannattaisi tehdä. Kun poliisi sai tiedon he saapuivat kolmessa minuutissa paikalle ja löysivät Catherinen ruumiin käytävältä ensimmäisestä kerroksesta. Häntä oli puukotettu 17 kertaa. Hänen revityt alusvaatteensa lojuivat käytävällä ja hänen lompakkonsa oli avoinna hänen vierellään. Ajokortista selvisi kuka uhri oli. Tutkimus käynnistettiin kylmänä talvisen aamuna josta hyytävä tuuli teki entistä kylmemmän. He etsivät todistajia naapureista ja selvisi että ainaki 38 ihmistä oli kuullut jotain hyökkäyksen aikana jonka kohteeksi Kitty Genovese oli joutunut.

Kew Gardens oli rauhallinen asuinalue pienine kauppoineen, puistoineen ja taloineen, ei sellainen paikka jossa voisi kuvitella nuoren naisen tulevan murhatuksi ilman että kukaan tarjoaisi apuaan.

"Luulimme sitä rakastavaisten riidaksi!" sanoi eräs silminnäkijä. "Olimme peloissamme." sanoi toinen. "En halunnut mieheni sekaantuvan asiaan." sanoi kolmas. "Kävimme ikkunassa katsomassa mitä tapahtui muttemme nähneet kunnolla." oli paljon tekosyitä. Kaikista hämmentävin oli: "Olin väsynyt." Nuori nainen murhaattiin raa'asti eikä kukaan tehnyt mitään auttaakseen.

"Jos meidät olisi heti kutsuttu kun naisen kimppuun hyökättiin, hän saattaisi olla vielä elossa." tutkija sanoi.

Lisää kamaluuksia tapahtui ja Catherinen tapaus ei saanut juurikaan huomiota. NYCPD:ltäkän tapaus ei saanut huomiota kuin muutaman rivin verran.

"Karl Ross... soittanut apua kotitalolleen. Oli nähnyt naisen joka on tunnistettu Kitty Genoveseksi... F-W-28 makaa kasvot alaspäin löydettäsessä käytävällä... vietiin QGH (Queens General Hospital) useita pistohaavoja ja todettu DOA... viety ruumishuoneelle."


New Yorkissa oli satoja murhia vuonna 1964 ja Amerikassa 9360 murhaa sinä vuonna. Satunnainen tappaminen kujalla ei ollut iso juttu. 27.maaliskuuta New York Times julkaisi kuitenkin iso jutun tapahtuneesta "37 jotka näkivät murhan mutta eivät soittaneet" Martin Gansbergin kirjoittamana. Uutisesta tuli iso, Kew Gardens kuhisi lehdistöä ja Catherinen tarina alkoi muotoutua.


jatkuu...

Aivan käsittämätöntä! Murhaaja on ihan vapaasti saanut heilua moransa kanssa ja ketään ei vaivaudu soittamaan... ihme paskaa.

Niimpä, todella järkyttävää ettei kukaan viitsinyt yhtä soittoa soittaa...

TUTKINTA

Murhan jälkeisenä viikkona 30 etsivää kuulustelivat naapureita. He löysivät maitomiehen joka pystyi kuvailemaan epäillyn. Myös muut olivat nähneet miehen alueella ja pystyivät täydentämään kuvausta. Kuusi päivää myöhemmin mies löytyi hänen murtautuessaan jonkun taloon. He olivat napanneet miehen, Winston Moseleyn (29).

Moseleyllä ei ollut rikosrekisteriä. Hän oli naimisissa, omisti talon Queensissä ja hänellä oli kaksi lasta. Hänellä oli hyvä työpaikkakin. Moseley ei vaikuttanut mieheltä joka murhaisi. Mutta yllättäen Moseley tunnusti Genovesen murhan ja lisäksi kaksi muuta murhaa. Hän tunnusti tappaneensa myös Barbara Kralikin, 15, heinäkuun 20. Springfield Gardensissa, Queensissä, ja ampuneensa Annie Mae Johnsonin, 24, South Ozone Parkissa, Queensissä 29.helmikuuta. Molemmat olivat raakoja murhia joihin luultavasti liittyi seksuaalista pahoinpitelyä. Ongelmana oli että Kralikin murhasta oli jo syytettynä Alvin "Monster" Mitchell, 18, paikallisen jengin jäsen joka oli tunnustanut murhan. Mutta Moseley oli sitkeä, hän väitti tappaneensa kaikki kolme naista.

Annie May Johnsonia hän sanoi ampuneensa monta kertaa. "Ammuin häntä mahaan. Latasin uudestaan ja ammuin taas mahaan." hän sanoi poliiseille. Mutta ruumiinavauspöytäkirjassa luki että häntä oli pistetty terävällä esineellä. Moseleyn tunnustuksen saatuaan etsivät päättivät kaivauttaa ruumiin ylös ja tehdä toisen kuolinsyyntutkinnan. Käyttämällä röntgeniä kuolisyytutkija löysi 6 luotia Johnsonin ruumiista. Neljä näistä luodeista otettiin talteen.

15-vuotiaan Barbaran kuolemasta Moseleyn kertomat yksityiskohdat olivat niin täydellisiä että etsivät uskoivat tämän olevan oikea syyllinen tähänkin murhaan.

Mutta ei siinä kaikki, Moseley kertoi muista yöllisistä hyökkäyksistään, vaelluksistaan kaduilla etsien sopivaa uhria. Hän kertoi raiskanneensa ja ryöstäneensä monia naisia. Moseley tunnusti myös useita murtoja. Etsiviä kiinnosti Moseleyn tapumus raiskauksiin koska monet naiset olivat kertoneet raiskauksenyrityksistä mutta Moseley harrasti ilmeisesti mielummin seksiä kuolleen kanssa. Tohtori Oscar Diamond kertoi että Moseley oli sanonut hänelle että hän ei saanut mitään iloa seksistä elävän naisen kanssa.


KITTY GENOVESE-SYNDROOMA

Huhtikuun puolivälissä Kittyn tarina oli kaikkien huulilla. Kansa suoritti aikaa vievää itseanalyysia ja mietiskeli tapahtumia. Miten sivistyneet ihmiset kääntävät vain selkänsä kun toinen on hengenhädässä? Kun murhan tapahtumien kulku tuli myös kansan tietoon tuli selväksi että jos kuka tahansa silminnäkijöistä olisi soittanut poliisille heti, Kitty olisi vielä elossa.
Ensimmäiset haavat eivät olleet kuolettavia.

Olivatko tapahtuman todistajat todellakin niin tunteettomia? ihmiset ihmettelivät. Huhtikuun alussa 1964 tohtori Ralp S. Banay syytti televisiota tapahtuneesta. Hän oli sitä mieltä että kaikenlaista väkivaltaa syytävänä laitteena TV oli aiheuttanut sen etteivät ihmiset uskaltaneet mennä väliin. Tai uskoneet silmiään.

Tämä selitys sopikin monen todistajan antamaan lausuntoon. Luultiin rakastavaisten riidaksi tai riehuviksi nuoriksi. Kukaan ei oikeasti tajunnut mitä tapahtui, tai halunneet tajuta.

Tohtori Karl Menninger, maailmankuulu psykiatri sanoi näin: "Julkinen välinpitämättömyys rikosta kohtaan on itsessään agressiivisuuden ilmentymä." Ihmiset kääntyvät pois koska asia ei "kuulu heille."

Mutta ovatko suurkaupunkien ihmiset sen kylmempiä, välinpitämättömämpiä tai apaattisempia kuin muuallakaan? Vai onko "Kitty Genovese syndrooma" koko yhteiskunnan ongelma?

Sitten oli sivustakatsoja-teoria. Tämä teoria väittää että mitä enemmän sivustakatsojia on, sitä epätodennäköisemmin kukaan puuttuu asioihin. Toista hypoteesia kutsutaan vastuun levittämiseksi. Eli kun on paljon ihmisiä, jokainen luulee jonkun toisen tekevän asioille jotain mutta lopputulos on se ettei kukaan tee mitään.

Pohjimmiltaan kaikki 38 todistajaa tunsivat ettei ole heidän velvollisuutensa auttaa. Jokainen kuvitteli että joku toinen todistaja tekisi jotain. Sosiaalipsykologian tutkimuksen mukaan Kittyllä olisi ollut paremmat mahdollisuudet saada apua jos silminnäkijöitä olisi ollut vain yksi.


MIKSI?

Miksi niin moni seisoi tekemättä mitään kun viaton ihminen kuoli heidän silmiensä edessä? Harvoin oli nähty järkyttävämpää uutista New York Timesissa. Miksi 38 kunnioitettavaa, lainkuuliaista, keskiluokkaista ihmistä katsoivat vain vieressä kun nuori nainen raa'asti murhattiin? Luutnantti Bernard Jacobs NYCPD:stä ihmetteli miksi he pelkäsivät soittaa poliisille? He olivat kotonaan, turvassa, miksi kukaan ei soittanut? He saivat palautetta, negatiivista sellaista. Poliisiin ei kannattanut ottaa yhteyttä koska toiminta oli kamalaa. Kittyn tapaus osoitti sen kuinka pahasti asiat ovat pielessä. (tästä en ala kaikkea suomentamaankaan, voi lukea tuolta: http://www.trutv.com/library/crime/seri ... ese/7.html )


TARKOITUS OLI TAPPAA HÄNET

Winston Moseleyn oikeudenkäynti alkoi 8.kesäkuuta 1964. Vaikka hän aluksi väitti olevansa sittenkin syytön, vetosi hän viime hetkillä mielisairauteen. Koska Moseley oli jo tunnustanut yksityiskohtaiseti murhat, ei puolustuksella ollut juurikaan tekemistä. Mosleyn julistettiin olevan järjissään valtion psykiatrin toimesta.

Neljä Kew Gardensin asukasta todistivat oikeudessa. Yksi heistä, neiti Picq sanoi että hän näki Kittyn makaavan kadulla. "Tyttöparka hoiperteli kadulla, kuulin avunhuutoja mutten voinut nähdä häntä." hän sanoi kyynelsilmin. Toinen asukas, Robert Mozer kertoi huutaneensa ikkunasta hyökkääjälle joka sitten lähtikin paikalta. "Huusin hänelle; mitä sinä teet? Mene pois sieltä! ja mies juoksi pakoon todella nopeasti, pelästyneenä." hän kertoi oikeudessa.

Mutta se oli Moseley joka toi oikeussaliin draamaa ja inhoa. Hän todisti aamulla 11.kesäkuuta asianajajansa kutsumana. Hän oli siinä toivossa että valamiehistö ja tuomari näkisi että Moseley on hullu. Pukeutuneena siististi ja puhuen selvällä äänellä Moseley kertoi kuinka oli tappanut 15-vuotiaan Barbaran 20.heinäkuuta 1963. Hän kertoi myös ampuneensa Anne Mayn 20.helmikuuta. "Tarkoitukseni oli tappaa hänet. En uskonut että hän kuoli joten ammuin uudestaan." Kun hän käänsi naisen ympäri hän tajusi tämän olevan kuollut. "Sitten päätin raiskata hänet." Sitten hän vei ruumiin kotiinsa jossa sytytti sen palamaan. Barbaran murhasta Moseley sanoi että halusi raiskata teinitytön mutta pelkäsi että joku yllättää. "Katselin häntä muutaman sekunnin. Sitten työnsin veitseni häneen. Hän kiemurteli allani ja laitoin käteni hänen suulleen ja puukotin lisää." hän sanoi oikeussalille.

Kun oli aika kuvailla Kittyn murhaa niin Moseley sanoi että hän lähti kotoaan maaliskuun 13. aikomuksenaan tappaa joku. "Menin ulos sinä iltana aikomuksenani tappaa nainen." hän kertoi oikeudessa. "Kun saan sellaisen ajatuksen, en voi olla ajattelematta sitä. Otin metsästysveitseni mukaan." hän lisäsi. Hän sanoi seuranneensa Kittyä parkkipaikalla ja puukottaneensa häntä siinä ensimmäisen kerran. "Löin häntä veitsellä selkään kahdesti. Hän kaatui." Sitten Moseley näki valojen syttyvän jossain asunnossa ja päätti siirtää autoaan. Hän kuuli joidenkin asukkaiden huutavan jotain mutta käski näiden mennä takaisin nukkumaan. "Ja niinhän he tekivätkin."


TUOMIO

11.kesäkuuta puolustus ja syyttäjä pitivät loppupuheenvuoronsa valamiehistön edessä. Syyttäjä yritti vedota mielenvikaisuuteen. Hän yritti saada valamiehistön tajuamaan että Moseley kärsi eräänlaisesta Dr.Jekyl/Mr.Hyde-syndroomasta. Hänellä oli kuitenkin perhe, koti ja työ. Öisin hän muuttui hirviöksi joka ei vonut itselleen mitään. Moseley oli skitsofreeninen ja hullu, hän väitti.

Mutta syyttäjä huusi salissa: "Hän on peto joka vaelteli Queenssin kaduilla öisin""

Valamiehistö oli valmis alle seitsemän tunnin päästä. Moseley todettiin syylliseksi ensimäisen asteen murhaan. Moseley ei näyttänyt minkäänlaisia tunteita.

Kukaan Genovesen perheestä ei ollut oikeudenkäynnissä, he halusivat suojella perhettään julkisuudelta.

Maanantaina 15.kesäkuuta 1964 Moseley tuotiin takaisin Queensin korkeimpaan oikeuteen kuulemaan tuomionsa. Oikeussali oli täynnä ihmisiä. Syyttäjällä oli lupa tuoda esille kaikki paha mitä Moseley oli tehnyt. Neljä naista todistivat Moseleyn hyökänneen heidän kimppuunsa. Naisten todistus vetosi vahvasti valamiehistön tunteisiin.

Valamiehistö oli kuolemanrangaistuksen kannalla.

"En usko kuolemanrangaistukseen, mutta kun katson tätä hirviötä, voisin vetää katkaisijasta itse." jyrisi tuomari.

The end.


Moseleysta voi lukea hiukan lisää tosta linkistä --> http://www.trutv.com/library/crime/seri ... se/10.html

Jälleen lähteenä kaikkien rakastama Crime Library.

Mikäs se tuomio sit oli?

Katoppas joo, mie ihan tuon perusteella ajattelin että se oli se kuolemantuomio mutta tutkin asia lisää. Eli elinkautisen sai. Pyrki ehdonalaiseen ekan kerran vuonna 1984 ja oli ehdonalaiskuulusteluissa myös 13.maaliskuuta 2008, marraskuussa 2011 ja seuraava kuuleminen olis marraskuussa 2013.

vempele kirjoitti:Aivan käsittämätöntä! Murhaaja on ihan vapaasti saanut heilua moransa kanssa ja ketään ei vaivaudu soittamaan... ihme paskaa.

Tämä tapaus loi psykologisen käsitteen Genovese-syndrooma. Aiheesta kiinnostuneille lisätietoa tässä ketjussa: http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?p=426308#p426308

Täällä kritiikkiä tuosta tarinasta: tapauksessa oli enemmän surkeiden sattumusten summaa kuin välinpitämättömiä silminnäkijöitä. Karmea murha toki yhtä kaikki.

Jos Catherine olisi ollut sukua sille kuuluisalle Genovesien suvulle niin tuskin olisi murhaaja vetoomassa vapautumisesnsa puolesta.

Kiinnostava tarina oli. On ollut todella mukavia naapureita kun ei ole poliisia soittanut.
Niin se on tämäkin heppu ollut jo 49 vuotta häkissä. Ehdonala evättiin myös marraskuussa, seuraava kuuleminen 2015.



Winston Moseley 78-vuotiaana

Olen saanut sen käsityksen, että tämä tarina välinpitämättömistä naapureista olisi pelkkä "myytti". Suurin osa naapureista oli kai nukkumassa ja silloin oli pimeää eivätkä naapurit oikein nähneet mitä ulkona tapahtui. Jotkut olivat kuitenkin soittaneet poliisille.
Enpä tiedä, kun en ollut paikalla.