Sivu 1/1

Mies palkattiin lusimaan toisen puolesta

Lähetetty: Pe Syys 28, 2012 11:46 am
Kirjoittaja Outo Enkeli
Ruotsalaismies palkkasi ystävänsä istumaan vankilatuomion puolestaan


Keskiviikko 26.9.2012 klo 13.21 (päivitetty klo 13.37)

Sijaiskärsijä ehti istua vankilassa puoli vuotta ennen huijauksen paljastumista.
Kuva


Julkisuuteen ei ole vielä tullut tietoa siitä, kuinka paljon vankilassa istuneelle palveluksesta maksettiin.

Göteborgissa on paljastunut poliisin ja kriminaalihuollon kannalta erittäin kiusallinen tapaus.

Vastikään saadun tiedon mukaan muun muassa monesta murrosta vuoden ehdottomaan vankeuteen tuomittu mies palkkasi ystävänsä istumaan rangaistuksen puolestaan. Tuomittu itse pakeni Aasiaan.

Erityisen hälyttävän tapauksesta tekee se, ettei huijaus edes vaatinut kummempia käytännön järjestelyjä.

Vapaalla jalalla tuomiotaan odottanut 37-vuotias mies yksinkertaisesti väärensi ajokorttinsa vaihtamalla siihen ystävänsä kuvan. Väärennös meni täydestä. Kriminaalihuoltoon ilmoittautunut ystävä pääsi ongelmitta telkien taakse.

Petos paljastui vasta puolta vuotta myöhemmin, kun poliisikuulusteluissa valkeni, että häkkiin on suljettu täysin väärä mies.

Nyt syytön mies on päästetty vapaaksi ja tuomitusta on annettu kansainvälinen etsintäkuulutus.

Lähde: Expressen/Iltalehti



Muistelen joskus lukeneeni vastaavasta tapauksesta aiemminkin. Jossain Meksikossa tuollainen voi olla yleistäkin. Siellä koko vankilahomma ei ole niin tarkkaa puuhaa. Tosi helposti tuo on onnistunut nyt Ruotsissakin. Eli pointsit sinne Ruotsiin!

Re: Mies palkattiin lusimaan toisen puolesta

Lähetetty: Pe Syys 28, 2012 1:35 pm
Kirjoittaja Insane Poetry
Jep, Mexicossa ja yleisesti ottaen E-Amerikassa toi on ihan yleinen käytäntö. Jonkin verran tullu käytyä siellä päin ja kaikki onnistuu rahalla jos ongelmia tulee. Riossa paikallinen tuttava jäi kännissä ajamisesta kiinni (olin kyydissä) ja heitti poliisille 10 realia (silloin joku 3 egee) ja se siitä. Matka jatkui.

Uskomatonta kyllä et tollanen meni noinkin pitkään läpi Ruotsissakin.

Re: Mies palkattiin lusimaan toisen puolesta

Lähetetty: Pe Syys 28, 2012 4:14 pm
Kirjoittaja Kelju K. Kojootti
Armeija-aikana pohdittiin että olisikohan mahdollista palkata joku kaveri käymään intti puolestaan. Tai vastaavasti itse käydä jonkun muun puolesta asiallista korvausta vastaan.

Re: Mies palkattiin lusimaan toisen puolesta

Lähetetty: Pe Syys 28, 2012 9:06 pm
Kirjoittaja Puoskari Catajisto
Jaa-a. Kaikenlaista.

En tiedä onko Suomessa tämmöisiä tapauksia, mutta kerhoporukka varmaan yrittää aina saada jonkun maksamaan lusimisensa. Muistan tapauksen vuosien takaa jossa vasikka maksoi 100 000 markkaa/vuosi yhdelle pisnesmiehelle.

Halvalla meni.

Re: Mies palkattiin lusimaan toisen puolesta

Lähetetty: La Loka 06, 2012 1:26 pm
Kirjoittaja Mat-Lock
Kelju K. Kojootti kirjoitti:Armeija-aikana pohdittiin että olisikohan mahdollista palkata joku kaveri käymään intti puolestaan. Tai vastaavasti itse käydä jonkun muun puolesta asiallista korvausta vastaan.
Onnistuisi helposti. Sikäli kun armeijassa edes kysytään papruja sinne tullessa, niin tarkastajana on joku 19-v. alikessu, joka ei taatusti huomaa selkeääkään väärennöstä. Sen jälkeen ei henkilöllisyyttä kysytä.

Re: Mies palkattiin lusimaan toisen puolesta

Lähetetty: Su Loka 07, 2012 10:58 am
Kirjoittaja Outo Enkeli
Mat-Lock kirjoitti:
Kelju K. Kojootti kirjoitti:Armeija-aikana pohdittiin että olisikohan mahdollista palkata joku kaveri käymään intti puolestaan. Tai vastaavasti itse käydä jonkun muun puolesta asiallista korvausta vastaan.
Onnistuisi helposti. Sikäli kun armeijassa edes kysytään papruja sinne tullessa, niin tarkastajana on joku 19-v. alikessu, joka ei taatusti huomaa selkeääkään väärennöstä. Sen jälkeen ei henkilöllisyyttä kysytä.
Kyllä, näin se menee. Paljonkohan olisi käypä korvaus siitä, että joku muu kävisi intin toisen puolesta. Ei ihan halvalla lähtisi ja harvalla parikymppisellä on vielä sellaisia rahoja säästössään, että voisi maksaa toiselle intin käymisen puolestaan.