VoDKa kirjoitti:Näen toisinaan unta edesmenneestä mummostani (joka myös unessa on yleensä kuollut). Unet ovat ahdistavia ja täynnä selittämättömiä tapahtumia, poltergeist-henkisiä ilmiöitä, pelkoa ja kuitenkin todella äärimmäisen todellisen tuntuisia. En tiedä miksi näissä kuollut sukulainen/tuttava -unissa se todenmukaisuus on aina tosi vahvasti läsnä, mutta siellä se vain on ja kummittelee mielenperällä sitten useamman päivän putkeen.
Minusta olisi mukava uskoa siihen, että edesmenneet pystyvät unien kautta esiintymään - olen nähnyt joitakin unia myös muista sukulaisista ja jopa muutamasta lemmikistä, niissä se tunnelma on ollut sitten paljon tyynempi - mutta valitettavasti se kuitenkin taitaa olla vain aivojemme luoma illuusio siitä, että saamme läpi "viestejä" joita tahdomme saada. Jokin alitajuntainen uskomus kuitenkin kuolemanjälkeisestä elämästä - vaikka sen kuinka kieltäisi nyt - tai ainakin toive siitä ja halu uskoa, että eläessään meille tärkeillä ihmisillä on nyt kaikki hyvin.
...Tai sitten allekirjoittaneen mummo on skitsahtanut ihan täysin kuolemansa jälkeen ja riehuu ihan tosissaan nyt.

En yleensä piipahda täällä vapaan puolella, kun aika on rajoitettua, mutta nyt käväisin.
Tähän viestiin sanoisin ja kertoisin eräästä unestani, kun kaukainen tuttava - ei sukulainen, enkä ollut edes vuosiin tavannut tai ollut yhteydessä - tuli pian kuolemansa jälkeen uneeni ja pyysi, että ottaisin yhteyttä hänen mieheensä, kun ikkunalaudalle jäi suuri kasvi, joka ei kestä valoa - ja se pitäisi siirtää kesäksi varjoon. Mummo kuoli siis keväällä.
Huh hei mikä viesti! Mitäpä teen sen kanssa, pohdin? Uskoako uniin? Tai entä jos en usko, ja viesti onkin aito, petänkö silloin jonkun luottamuksen - mistä me tiedämme, että mikä on totuus ja mitä on tuo todellisuus?
Niinpä tuttuun tapaani en tuhahtanut unelle, vaan päätin tutkia asian - onko tuollainen "suuri kasvi" edes olemassa - sanamuoto oli juuri tämä, eikä mikään iso kukkanen esimerkiksi.
Jouduin tekemään melko kieron kuvion, että löysin ensin ihmisen, joka kävisi papan asunnolla (itse olen liian vieras, jotta olisin voinut ilman ihmettelyä käydä), ja seuraavaksi, henkilön joka voisi vaivihkaa kertoa, ettei ko. kukka kestä valoa, ja se pitäisi siirtää varjoon, kun kesä tulee, heh.
Tästä on monta vuotta, enkä enää muista kaikkia koukeroita, joita tuo operaatio edellytti.
Jälkeenpäin olen kuullut, että pappa on itsekin puhunut, että mummu tämän tästä istuu hänen sängynlaidallaan ja käy katsomassa häntä - joten ehkä suotta kainostelin untani, ja tein asiasta turhan vaikean, koska tämä mummun kummittelu vaikuttikin papalle olevan aivan luonnollinen asia, mutta mistäpä sen olisin tiennyt.
Joka tapauksessa hoidin homman, ja "suuri kasvi" - joka todella oli ikkunalla - siirrettiin varjoon.
Tämä juttu tuli vain mieleeni, kun Päivän politiikassa kirjoitin kasviasiaa, ja laitoin alla olevan, kasveihin liittyvän linkin.
Olikohan kyseisellä mummolla jotenkin erikoisen lämmin suhde tähän "suureen kasviin".
http://www.mtv3.fi/koti/puutarha/artikk ... avat-puhua
Näkemäni uni oli täysin selvän järkevä ilman mitään erikoisuuksia. VoDKa saa nyt pohtia, että oliko tapahtuma vain sattumaa, vai oliko sillä myös tarkoitus ja merkitys, ja se todistaisi kuoleman jälkeistä kommunikointia.
Hän kirjoittaa edellä näin:
Minusta olisi mukava uskoa siihen, että edesmenneet pystyvät unien kautta esiintymään...
Tästä aiheesta on muuten hyvä esimerkki Freudin oppilaan Jungin vastaavasta kokemuksesta liittyen naapurinsa kuolemaan ja kirjahyllyyn. Luin sen aikoinaan psykiatrian professorin Markku Siivolan sivustolta - koitan katsoa löydänkö, niin linkitän - siinä on ihan psykiatrian alan tutkijan oma kokemus vastaavasta...
Jaa, mutta kyseessä ei ollutkaan unessa nähty asia, vaan valveilla, kun hän lepäili päiväunilla, mutta ei ollut vielä nukahtanut.
OK, koitan etsiä sen - oli mielenkiintoinen.
(En senkään takia tykkää vierailla täällä, kun otsakkeeksi on laitettu Huu haa, vaikka nämä ovat ihan tieteellisiä asioita, ja tieteellisesti tutkittuja monet jutut, kuten esim. tuossa edellä tämä kasvien puhuminen. Inhottaa, kun maallikkopiireissä edelleenkin levitetään tätä keskiaikaista noitavainoHuuhaa -mentaliteettia, niin ettei asioista voi keskustella järkevästi ilman uskoja, luuloja ja kuvitelmia. Jo otsake itsessäänkin halveksii tieteellisiä tutkimuksia, ja silloin osion henki muodostuu sen mukaan.)
Laitan nämä linkit - ed. puhumani asia oli jommassa kummassa.
http://siivola.org/markku/omia/viittoja.html
http://siivola.org/markku/
Mielestäni huippu otsake:
Vain järki voi tulla johtopäätökseen että järki ei riitä