Sivullinen surmattiin makuuhuoneeseen 4.1-98
Lähetetty: La Heinä 13, 2013 2:32 pm
Tämä surma kertoo lukijalle siitä että jokinen meistä voi sivullisena joutua henkirikoksen uhriksi. Vuoden vaihde Kokkolassa oli synkkää ja loskaista, myös(tv,il.) mediassa mm.vartijan tappo, Mesilän väkivaltaisen raiskaajan etsinnät sekä lapseen kohdistuva haureus tapaus, jonka jälkimaininkeja puitiin vuosien jälkeen. Kaikki nämä peittivät järjetömän henkirikoksen Kokkolan Taularuukissa. Tapahtumien vyöry alkoi 4.1.1998.
Kokkolan Taularuukki on rauhallinen pientaloalue, joka rajoittuu Kokkolan- golf kenttään. Siellä eräässä paritalossa vietettiin lauantai-iltaa, Eino oli tullut naisystävän luokse, viettämään vuoden ensimmäistä viikonloppua, jossain vaiheessa paritalossa mentiin yöpuulle.
Samaan aikaan jossain päin kaupunkia, juopunut mies raivosi avovaimolleen, viha, viina ja raivo sai miehestä otteen, mies sanoi "sinua varten olen ostannut ysimillisen ja nyt sinä kuolet", vitsit olivat vähissä. Oli lähettävä pois, turvaan, yön selkään. Mies lähti etsimään naistaan, varmuudeksi hän otti pistoolin mukaansa...
Mies tuli Taularuukin paritaloon vaimonsa siskonsa luokse. Sisälle päästyään hän syöksyi suoraa makuuhuoneeseen nelinkontin Einon päälle tästä alkoi painiminen. Einon naisystävä oli soittamassa poliisia, silloin jyrähti . Nainen juoksi ulos talosta naapuriin, turvaan. Minuutit tuntuivat tunneilta. Poliisi sai hälytyksen klo 4.40. Ensimmäinen poiisipartio pidätti ampujan välittömästi. Partio totesi Einon kuolleeksi, rintaan ammuttuna.
Poliisin tiedote: KP 5.1 ja ÖT 8.1 ampumisen tunnustannut vankittu. Tekijä ja uhri ovat 63-vuotiaita eläkeläisiä, jotka tunsivat toisensa. Tekijä ja uhri eivät asunneet talossa. "Surma on tehty käsiasella kerta laukauksella. Poliisi keskittyy edelleen motiivin selvittämiseen." Komisaario Kalervo Rokala.
Oikeudenkäynti.
Oikeudelle tehtiin pyyntö: Sisarukset päivän ainoat todistajat uskaltautuivat käräjille vain, että syytetty on pois istunnon ulkopuolella. Tähän pyyntöön oikeus suostui. Sisko muistaa tapahtumasarjan välähdyksenomaisesti "en muista ehdinkö nostaa luuria kun jysähti" em. tapahtumasarjan ja samassa yhteydessä vakuutti, että Eino ja Mikko tunsivat toisensa, eikä heillä ollut keskinäisiä riitoja tai kaunoja. Mikon vaimo kertoi perheriidoista ja Mikon väkivaltaisuudesta. Pakoa edeltäneet tappouhkaukset eivät olleet ensimmäiset. Raivoamista oli jatkunnut surmayönä 3-4 tuntia ja sinua varten olen ostannut yhdeksänmillisen nyt sinä kuolet.
Omaisten asianajaja vaati tuomiota murhasta, suunnitelmallisuudesta ja julmuuden perusteella. Syytetty nimesi uhrinsa riitapukariksi, hän oli ampunut ollessaan ns. kuristusottessan puolustaen itseään, miehet kaatuivat sängylle ja siitä lattialle pedin ja seinän väliin. Motiivi puuttui, Mikon asianajaja yritti perustella hätävarjelun liioittelulla. Oikeudessa oli kahden lääkärin lausunto, Mikon kaulalla ei ollut mitään väkivallan merkkejä. Loppulauselmassa kihlakunnan syyttäjä Atso Turunen toivoi oikeuden ottavan tuomiota mitattaessa huomioon että uhri oli viaton sivullinen, piti 10 vuoden tuomiota oikeudenmukaisena.
Kokkolan käräjäoikeus luki Mikko Väinämö Vuolteelle 9 vuoden tuomion taposta.tuomion perusteena teosta puutui suunitelmalisuus ja tappamisen tarkoitus. Koventavaksi seikaksi luettiin että Vuolle meni suoraan makuhuoneeseen ja ampui uhrin joka oli sivullinen henkilö, joka ei itse antannut aihetta surmaan.
Lähdeaineisto: Keskipohjanmaalehti, Österbot tidning