Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Aallotar
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Su Syys 01, 2013 12:40 pm

Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja Aallotar »

Oma ajatukseni Ulvilan tapauksesta on seuraavanlainen. Asiaa enemmän seuranneet osoittanevat teoriani vääräksi. (Tiedän myös, että rakastajavaihtoehtoa on täällä ennenkin esitetty. Se on vaan jäänyt jostain syystä vähälle huomiolle).

Jukka Lahti tuli suunniteltua aiemmin kotiin surmailtana. Hän oli ehkä ilmoittanut tulevansa vasta seuraavana päivänä.

Anneli oli siis riskeerannut ja kutsunut kotiin rakastajansa. Kuka sitten olikaan, siihen en osaa sanoa mitään. Lapset nukkuivat. Heillä ei ollut tapana tulla vanhempien makuuhuoneeseen, ehkä siinä oli jopa lukko, joten Anneli ja rakastaja tuumivat että jos mies häipyy aikaisin aamulla, niin eivät jää kiinni lapsillekaan.

Jukka tuleekin yllättäen kotiin. Tappeluhan siitä syntyy. Ehkä Jukka on jopa aavistanut jotain sutinaa olevan ja siksi tullut aiemmin. Jukka ja mies tappelevat verisesti, Anneli heiluu siinä mukana, saa puukosta itsekin piston rintaan.

Jossain vaiheessa Anneli tajuaa että tässä käy Jukalle niin huonosti että pakko soittaa apua. Tappelu ei taukoa ollenkaan vaan miehet rusikoivat toisiaan, Jukka on alakynnessä kun on pienikokoinenkin. Lopulta rakastaja listii Jukan kokonaan hengiltä. Vanhin lapsi on herännyt ja ehtii nähdä huppariasuisen rakastajan poistuvan talosta.

Anneli joutuu keksimään hätäisen sepityksen, jossa on osa totta ja osa ei. Tarkoitus ei ole kellään ollut tappaa, vaan tilanne vain ajautuu siihen. Rakastaja auttaa nopeasti surmapaikan putsaamisessa rikosvälineistä yms. ehkä jo silloin kun Jukka on vielä hengissä mutta henkitoreissaan. Anneli suojelee tekijää, koska kokee syyllisyyttä petoksestaan, häpeää, on itsekin osallistunut nujakointiin, joutuu valehtelemaan lapselleenkin, on lojaali rakastajalleen, ei voi antaa tämän lähteä kalterien taakse loppuiäkseen.

Siis: Anneli ei ole itse surmannut Jukkaa, tai ainakin pääosan hitaasti tapahtuneesta surmaamisesta on tehnyt rakastajamies. Anneli on kyllä saattanut viimeistellä eli siinä mielessä on surmannut. Kyseessä on onnettomien sattumien summa, Jukkakin temperamenttinen ja hyökännyt hupparimiehen kimppuun pariskunnan nähdessään.

Tuomioni tällä ajatuskululla:

Hupparimies: TAPPO tai murha jos katsotaan erityisen raa'aksi

Anneli: AVUNANTO TAPPOON tai murhaan tai sitten tappo/murha yksissä tuumin hupparimiehen kanssa

Mielestäni tämä teoria on sillä tavalla uskottava, että tässä on motiivit ja uskottava tapahtumaketju. Mitä mieltä?
Hilde75
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: Su Huhti 28, 2013 7:34 pm

Re: Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja Hilde75 »

Eiköhän Anneli ois vetäny ton rakastajakortin esiin viimeistään siinä vaiheessa, kun rupeaa näyttämään ilmeiseltä, että "kirjainsalkku" on edessä...
silves
Remington Steele
Viestit: 209
Liittynyt: Ti Heinä 09, 2013 9:25 pm

Re: Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja silves »

Sorry Aallotar, impossibelito.

Tämä on kyllä täysin turha viestiketjun aloitus. Koitetaan pysyä edes vähän jalat maassa ja punnita asiaa esitettyjen, kyseenalaistettujen todisteiden varasssa. Oikeudenkäynti jatkuu ja nyt on syytä seurata sitä - pitäen mielessä, että LSHkeisissä Auer ja silloinen kumppaninsa saivat jo pitkät tuomiot.

Spekuloida tietysti saa, mutta kenen lenkit riittää alkaa pohtimaan nyt uusia teorioita tapahtuneesta.
Avatar
Toripolliisi
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1445
Liittynyt: To Touko 20, 2010 8:28 pm

Re: Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja Toripolliisi »

Aallotar kirjoitti: Jukka Lahti tuli suunniteltua aiemmin kotiin surmailtana. Hän oli ehkä ilmoittanut tulevansa vasta seuraavana päivänä.

Anneli oli siis riskeerannut ja kutsunut kotiin rakastajansa. Kuka sitten olikaan, siihen en osaa sanoa mitään. Lapset nukkuivat. Heillä ei ollut tapana tulla vanhempien makuuhuoneeseen, ehkä siinä oli jopa lukko, joten Anneli ja rakastaja tuumivat että jos mies häipyy aikaisin aamulla, niin eivät jää kiinni lapsillekaan.
Sorry, ei mene läpi. Takkahuoneeseen, joka oli vanhempien makuuhuone, ei ole lukittavaa ovea, vain oviaukko.

Nimimerkistä kuitenkin ilmenee, että jotain kontaktipintaa sulla löytyy mutta koetapa pinnistää vielä parempi versio, ehkä hyvä tulee. Ilman huppista..
..saapa nähä..
Avatar
Tara
Horatio Caine
Viestit: 6164
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja Tara »

Sori, uusi Aallotar, impossibelitissimo! (itsekeksimäni espanjankielinen superlatiivi :mrgreen: )

Joo, siis, huh... makkarissa ei ollut ovea ollenkaan, vain 120 cm aukko olohuoneeseen.
Jos jotakin Jukkaa tympinyttä on ollut meneillään, niin ehkä hän on tavannut Annelin tietokoneen ääreltä web-kameran edestä kesken kaalimatoesityksen. Siitä on voinut nousta vähän sanaharkkaa, kun lapsetkin olivat hyörineet äidin kanssa samassa huoneessa.

Auer ollut testaamassa uutta dildoa, kun oli avannut vastikään uuden keskusteluketjun Perhekerhoonsa. Jukka astui huoneeseen, ja... huiiii...siinä sitä oltiin.

Rouva strippaamassa livenä suoraan nettiin.
Kaalimatoharjoituksia, chattaili tantraseksin hienouksista samalla.

Parisuhde
Uusi palsta avattu - Ylläpito 30.11.2006 - 06:50 (2)

Webcamilla - Strippausta mesessä 30.11.2006 - 23:03 (2)
Onkos tääl tantran kurssin kävijöitä? - Pii 30.11.2006 - 21:54 (1)


http://web.archive.org/web/200701121758 ... isuhde.htm

Oletkin valinnut varsinaisen nimimerkin. Erästä toista, sinun nimimerkkiä vanhempaa Aallotar-nimimerkkiä on täällä (Ulvilan tapaus - keskusteluissa) muutama pitänyt Auerina. Perhekerhoa vanhemmalla sivustolla, Kotiäidit.netissä julkaistut nimimerkki Aallottaren paikoitellen melko ruokottomat pamfletti-kirjoitukset muistuttavat huolestuttavassa määrin Perhekerhon Auerin alatyyliä... Siihen (v 2004-2005) aikaan Perhekerhoa ei vielä ollut olemassa. Auer vasta suunnitteli sitä, ja perustettuaan sen lopetti kirjoittamisen ko sivustolla (Kotiäidit.net sivusto sammui aika pian Perhekerhon perustamisen jälkeen. Auer oli sivuston perusjajäsen ja osallistui aktiivisesti kotiäitien arvostuksen nostattamiseksi)
Viimeksi muokannut Tara, Su Syys 01, 2013 9:36 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
Aallotar
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Su Syys 01, 2013 12:40 pm

Re: Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja Aallotar »

Okei, tuohon että takkahuoneessa ei ollut ovea vaikka vanhempien sänky oli siellä. Tällainen tilaratkaisu on perheessä jouduttu tekemään. Niinpä myös jokin sääntö lienee ollut siitä saako takkahuoneeseen päin tulla keskellä yötä kun vanhemmat ovat nukkumassa. Ehkä ainakin vanhempia lapsia oli ohjeistettu aina että jos on keskellä yötä asiaa, pitää kilistää jotain kelloa merkiksi, sytyttää valo ja kutsua ensin vanhempia nimeltä. Näin ollen Anneli olisi voinut melko huoletta (toki riski oli olemassa, mutta...) tuoda vieraan miehen myöhään illalla kotiin, kunhan pysyvät takkahuoneen puolella.

Näkisin itse, että oikeus menee oman kaavansa mukaan, tällaisilla foorumeilla saadaan käydä läpi muunkinlaisia ajatuskulkuja. Ulkopuoliset näkökulmat voivat aina herätellä ajattelemaan uudestaan. Olen itse täysin ulkopuolinen, en muista koskaan kirjoittaneeni tälle foorumille, hiukan olen seurannut Auerin tapausta toki.

ENpä tiennytkään tuosta Aallotar-nimimerkin historiasta! :twisted: Huh. Kävipäs sattumus.
Avatar
Tara
Horatio Caine
Viestit: 6164
Liittynyt: La Huhti 03, 2010 11:16 pm

Re: Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja Tara »

Äläs huolestu, Aallotar, ei sinua varmaan kukaan luule 'keneksikään toiseksi', siis ei nyt ainakaan Anneli Aueriksi!! :mrgreen: Ei mitään väliä, ihan kelpo nimimerkki.

Tietokoneen käyttäminen ei taida olla mahdollista Auerille. Joten ei kai tuo nimimerkkisi ketään tai mitään haittaa. Ei minua ainakaan.
tara, tää oo sulle viimeinen varoitus. Jollet lopeta jo, haemme sinut ja tulet kärsimään todella paljon .
Miten oravatädille saisi rasteroinnilla haavaumia ja mustelmia naamaan?
Kepittelyiloa tässä tulevaisuudessa odottelen...
texfor
Lauri Hanhivaara
Viestit: 145
Liittynyt: Ti Joulu 16, 2008 10:52 pm

Re: Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja texfor »

Talosta ei löytynyt ulkopuolisen ihmisen dna:ta. Luulisi nyt lakanoista jotakin löytyneen jos siellä olisi ollut joku ukko kieriskelemässä kun isäntä kotiin saapuu. :wink:
Silikonitissit on vähän sama asia kuin laittaisi jalopuuratin ladaan. Kivahan sitä on hivellä mutta ei se kyyti siitä parane.
Elizzza
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2012 12:05 am
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja Elizzza »

Tervehdys Sinulle, Aallotar! Pitkällä siimalla mennään, täkyjä paljon.
Pimeys heittää vaippansa, saatana laskee nuottansa.
Labyrintista pois oikoteitä vai lisää haaroja labyrinttiin? Onko nyt juuri tämän kaiken aika?
Helsingissä hakataan, tänne lastut lentelevät, mikä se on? Vastaus: Helsingin Sanomat, ikivanha arvoitus. Entä kun hakataan Tampereella, Turussa, Porissa, yms? Lastut lentävät netitse saadakseen lisää kimmoketta minfosta, päätyäkseen leivättömään pöytään peittämään kaikkea sinne jo katettua ja törmäänät HS-lastuihinkin.
Onko nyt Kreivin aika avata valheen varastot, avata tulvaportit peittämään totuuden oraat alavilla mailla?

En pidä Aallottaren teoriaa mahdollisena, konkretia puuttuu. Miksi Aallotar kaivaa tämän kuin ässän hihasta, peli on pelattu ja juna meni jo, vai odotetaanko jossain junaa tyyliin "Kuin läksi meidän joukkomme Turun Kakolasta he astelivat rautatietä kotia päin."
Vaikka:
"Heidän joukossansa oli poikia Heinolasta,
jotka laulelivat; iloisia poikia ollaan vaan,
ettei meitä suru sais, vaikka olimmekin
muukalaisia Siperiassa."
http://arkisto.nopolanews.fi/fin/etusiv ... =12&id2=72

Historia toistaa itseään, mikrokoossa ja makrokoossa. Aallottaren kuvaamaa tapahtumaa varmasti tapahtuu jossain muodossa kaikkialla päin maailmaa, en usko sen tapahtuneen Ulvilassa.

Otin Siperian ja Kakolan siksi, että tietyn osan suomalaisia mielestä AA on vapautunut syyllisyydestä, mutta jos linna eli kuvaannollisesti Siperia odottaa, tämä piristää mieltä kuten heinolalaisilla. Näin yhtymäkohtia löytyy.
Avatar
CSI
Perry Mason
Viestit: 3938
Liittynyt: To Tammi 10, 2013 11:04 am

Re: Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja CSI »

Jäämme jännityksellä odottelemaan seuraavaa spekua. Tässä sille runko:

Vihreä humanoidi tikkasi kynsillään Jukka Lahden kualiaaksi ja lopuksi murskasi hänen aivonsa peeniksellään. Anneli oli hetkeä aikaisemmin tuon avaruusukkelin kaa 3. Asteen yhdynnässä. Jukkaa harmitti ku alienilla oli isompi ku sillä.

Häke nauhalta ei siksi kuulu ulkopuolisen puhetta koska eihän avaruusmiehet osaa puhua meidän kieltä.

Lasimurskallakin tuo liikkuu iänettömästi, koska avaruusukkelit on täynnä arvokasta heeliumia ( He).

Annelin oli pakko lavastaa suipohko veitti ja muut jäljet tapahtumateatterille, koska eihän edes Jens Kuikka usko joulupukkiin tai avaruusukkelehin. Sen sijaan Huppiksiin usko moni oikein mielellään. Minäkin näen niitä päivittäin tuolla kaapunnilla paljon.

Ikävää että Juikkiksen vasen mono oli hukassa niin tuli vaan oikkeenpuoleissii jälkilöit. Aina ei voi mennä suoritus napanderiin.

Sen pittuunen se. Täydellisin selitys ikinä Ulvilan murhalle...eiku tappo se oli, oli tässä.
Pieni Liekki annelistisen rikostutkinnan perusteellisista menetelmistä:
"Minä en ole nähnyt tuomiota, mutta aiheeseen perinpohjaisesti perehtymällä..."
Aallotar
Jack Taylor
Viestit: 16
Liittynyt: Su Syys 01, 2013 12:40 pm

Re: Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja Aallotar »

Kylläpä teillä on mielikuvitus lentänyt viime yönä...

Olen edelleen sitä mieltä että minun kuvaamani tapahtumaketju on täysin mahdollinen - kunnes toisin todistetaan siis.

Suurin miinus siinä omasta mielestäni on se että luulisi rakastajasta jääneen jonkinlaisia jälkiä joihin rikospaikkatutkinnassa olisi törmätty. Karvoja, jotain.

Ehkä eivät olleet hommailleet sinä iltana mitään vaan heppu oli vasta tullut paikalle ja Annelin kanssa juttelivat olohuoneessa. Ehkä olivat terassilla tai ulko-oven edessä kuiskuttelemassa ja halailemassa. Tästä syystä sisälle ei ole tullut jälkiä ulkopuolisesta. Huppis-rakastajalla ulkovaatteet ja kengät koko ajan päällä koska on vasta tullut tai ei edes ehtinyt sisälle asti.

Jukka ilmaantuukin yllättäen kotipihalle. Tappelun ensimmäinen osa on ohi nopeasti, Jukka tuupertuu. Hanskat käteen, kantavat kuolleeksi luulemansa Jukan sisälle takkahuoneeseen. Ruskeat kuidut rakastajan ulkotakista. Nopeaa lavastusta ja jälkien piilotusta paniikissa, selityksen keksimistä.

Anneli menee hätäpuhelua soittamaan, sillä aikaa Jukka virkoaakin ja rakastaja viimeistelee kunnon veitseniskuilla, saadaan tuoretta vertakin kuvaan mukaan.

Edelleen kaipaan sitä että osoitatte loogisia mahdottomuuksia, jotka kumoavat rakastajateorian. Anneli saattaa paljastaa totuuden vasta sitten kun ihan lopullinen langettava tuomio on tullut. Sitä ennen hänellä on vielä pieni mahdollisuus vapautua ja saada jopa korvauksia. Siihen asti hän jatkaa valitsemallaan tiellä, kun se alun perin tuli hätäpäissään valittua.

Omat sympatiani ovat jollain lailla Annelin puolella. Oman teoriani valossa tapahtumat olisivat vain ajautuneet tuohon traagiseen lopputulokseen ja sitä on hätäpäissään yritetty peitellä.
viltsu81
Nikke Knakkertton
Viestit: 191
Liittynyt: Ke Syys 07, 2011 12:54 pm

Re: Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja viltsu81 »

Aallotar kirjoitti:Olen edelleen sitä mieltä että minun kuvaamani tapahtumaketju on täysin mahdollinen - kunnes toisin todistetaan siis.

Edelleen kaipaan sitä että osoitatte loogisia mahdottomuuksia, jotka kumoavat rakastajateorian.
Koitetaan esittää joitain asiallisia vastaväitteitä:

-Jos JL olisi jossain vaiheessa tuupertunut maahan, eikö ruumiiseen olisi jäänyt jotain jälkiä tästä? Maa oli kuitenkin ilmeisesti kostea tapahtuma-aikaan.
-AA tiesi että JL tulee illalla kotiin. Miksi hän olisi ottanut riskin ja kutsunut toisen henkilön illaksi asuntoonsa?
-Eikä kolmannesta henkilöstä olisi jäänyt jotain todisteita esimerkiksi kuitujen, DNA:n tai hajujälkien osalta? Esittämässäsi teoriassa kyseessä on kuitenkin ennalta suunnittelematon surma joten jälkien peittelyynkään ei olisi ennalta osattu varautua, ja kummassakin teoriassasi hän käy asunnossa sisällä.
-Eikö AA olisi jo tässä vaiheessa paljastanut kolmannen henkilön osallisuuden surmaan lieventääkseen omaa tuomiotaan?
Kulttuurirealisti
Teleksi
Vic Mackey
Viestit: 1971
Liittynyt: Ma Elo 13, 2007 3:45 pm

Re: Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja Teleksi »

En näe mitään järkeä siinä, että Anneli ei tuossa tilanteessa pyrkisi vierittämään syytä tai ainakin osaa siitä rikoskumppaninsa niskaan.
Instigator
Frank Drebin
Viestit: 392
Liittynyt: To Syys 22, 2011 9:52 am

Re: Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja Instigator »

^ Vierittäessä syytä rikoskumppanin niskaan tulee tunnustaneeksi oman osuutensa murhaan. Miksi ihmeessä Auer olisi tuossa skenaariossa niin tehnyt, kun varta vasten paljon vaivaa nähtiin lavastusten eteen? Ensimmäisen käräjäoikeuden äänestystuomiokin jätti hyvät eväät hovioikeudenkäyntiin ja vielä idioottimaisempaa olisi tunnustaa HO:n yksimielisen vapauttavan päätöksen jälkeen. Aika tuollaiselle tunnustukselle olisi IMO aikaisintaan KKO:n mahdollisesti hylkäämän valituslupahakemuksen jälkeen - jos koskaan. Mitäänhän Anneli ei tuollaisesta tunnustuksesta hyötyisi.
Elizzza
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2012 12:05 am
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Entä jos Jukka yllätti Annelin ja rakastajan

Viesti Kirjoittaja Elizzza »

Nyt on lehdissä ollut, että JL aikoi erota. Ei eroaikeissa oleva ole mustasukkainen. Psykologina hän olisi ehkä halunnut haastatella kaikkia uusia isäpuolikandidaatteja.
Vastaa Viestiin