Sivu 1/2

Kuopio: Poliisi vonkasi seksiä epäillyltä

Lähetetty: To Syys 20, 2007 9:57 am
Kirjoittaja Miina
Iltasanomat kertoo:
Poliisi vonkasi seksiä epäillyltä
20.9.2007 09:14

Kuopiolainen poliisimies ehdotti seksiä naiselle, joka oli kärähtänyt rattijuopumuksesta. Kuopion käräjäoikeus tuomitsi miehen keskiviikkona sakkoihin virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Tapauksesta kertoi Savon Sanomat tänään. Naisen mukaan ehdottelu alkoi, kun häntä vietiin puhallusratsian jälkeen poliisiautossa laitokselle heinäkuussa.

37-vuotias poliisi muun muassa ehdotti kuutamouintia ja teki suoria seksiehdotuksia.

Seuraavana päivänä mies soitti naiselle, jonka miesystävä kuuli puhelun kaiuttimen kautta. Mies kertoi oikeudessa, että poliisi vonkasi seksiä. Poliisi myös kävi naisen asunnolla.

Vanhempi konstaapeli kiisti syytteen, mutta myönsi puhuneensa epäasiallisia puhelimessa.

Mies tuomittiin maksamaan 30 päiväsakkoa eli 600 euroa. Naisen vaatimus 4 000 euron kärsimyskorvauksesta hylättiin.

Poliisimies on ollut virasta pidätettynä tapauksen paljastuttua.

Sama poliisi on ollut oikeudessa ennenkin vastaajana. Vajaat kymmenen vuota sitten häntä syytettiin seksin harjoittamisesta 15-vuotiaan tytön kanssa putkatiloissa. Syyte hylättiin sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1438153

:shock: :roll:

Lähetetty: To Syys 20, 2007 10:04 am
Kirjoittaja vasikka
Hahah, L teki taas itsestään naurunalaisen.

Lähetetty: To Syys 20, 2007 10:07 am
Kirjoittaja Tiina
Hui hittu. Seksihullu polliisi.
Varmaan vaikea ollut pysyä housuissaan, kun mimmejä koisannut putkassa.
Tuskipa tuo ensimmäinen syytekään ihan aiheeton siis oli. :shock:
Kaikkea sitä näkee, kun vanhaksi elää.

Lähetetty: To Syys 20, 2007 10:10 am
Kirjoittaja Miina
vasikka kirjoitti:Hahah, L teki taas itsestään naurunalaisen.
Tunnetko tapauksen?

Lähetetty: To Syys 20, 2007 10:21 am
Kirjoittaja vasikka
Sen 10-vuotta sitten sattuneen tapauksen tiedän pääpiirteissään.

Lähetetty: To Syys 20, 2007 10:58 am
Kirjoittaja Bombay
vasikka kirjoitti:Sen 10-vuotta sitten sattuneen tapauksen tiedän pääpiirteissään.
Oliko tämän tapauksen tyttö Siilinjärveltä, vai sotkenkohan johonkin toiseen tapaukseen?

Lähetetty: To Syys 20, 2007 11:10 am
Kirjoittaja vasikka
Samasta tapauksesta puhutaan.
Bombay kirjoitti: Oliko tämän tapauksen tyttö Siilinjärveltä, vai sotkenkohan johonkin toiseen tapaukseen?

Lähetetty: To Syys 20, 2007 12:04 pm
Kirjoittaja Mother_North
Kertokaa nyt ihmeessä

Lähetetty: To Syys 20, 2007 12:24 pm
Kirjoittaja vasikka
Niin se eka juttuhan meni muistaakseni suunnileen niin, että tyttö teki poliisille ilmoituksen että oli harrastanut seksiä noin vuosi sitten poliisin tiloissa, oltuaan paria päivää alle 16-vuotias. Asia ei kai sinänsä tyttöä itseään vaivannut.

Epäilyn herättyä poliisimies pidätettiin virastaan. Asia eteni kihlakunnan- ja hovioikeuteen, joissa molemmissa poliisimies kiisti syytteet ja hänet myös vapautettiin niistä.

Väietty aktihan oli tapahtunut Siilinjärven poliisilaitoksella putkatiloissa, joissa tyttö oli ollut käymässä. Tyttö ei ollut pidätettynä väitetyn tapahtuman aikaan.

Lähetetty: To Syys 20, 2007 8:46 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Onhan noita. Tiedän Tampereelta kaksi tapausta, mutta molemmista jo vuosia. 8)

Lähetetty: To Syys 20, 2007 9:26 pm
Kirjoittaja vasikka
Pistää miettimään, että mitenkähän paljon suomessa esimerkiksi rattijuopumuksia tai muita rikoksia on sovitettu maksamalla luonnossa konstaapelille. Oma veikkaukseni on, ettei se mitenkään älyttömän harvinaista ole.

Lähetetty: To Syys 20, 2007 9:48 pm
Kirjoittaja wretch
Ainakin sain sen kuvan alkuperäisestä postista, että joillekkin poliisi-sedille esileikki on sama asia kuin asemalle vieminen :lol:

Lähetetty: To Syys 20, 2007 9:55 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
^ :D
Virkapuku on toisaalta aika seksikäs... 8)

Lähetetty: To Syys 20, 2007 10:06 pm
Kirjoittaja Tiina
Yleensähän naiset tykkää poliiseista, kun ne osaa pidättää.
:oops: Mutta tämä kyseinen tapaus on nyt kyllä töpännyt jotenkin.
Meni vissiin hieman liiankin suoraan itse asiaan. :shock:

Lähetetty: La Syys 29, 2007 8:49 pm
Kirjoittaja SecretService
Savon Sanomissa oli painetussa versiossa viikko sitten puolen sivun juttu Kuopion poliisin koiraryhmän epäillyistä ja tuomituista rikoksista. Tämän seksinvonkaajan lisäksi ryhmässä on yksi tuomittu pahoinpitelyistä ja toinen niinkin kunniakkaasta rikoksesta kuin löytötavaralompakoiden kääntämisestä!