Sivu 1/1

Nimet julki jengiläisille - vanginvartijat ryntäsivät hakem

Lähetetty: Su Joulu 01, 2013 7:02 pm
Kirjoittaja Ierika.Sus
Uhkariski on kasvanut, kun vangeille on luovutettu vankitietojärjestelmän käyttäjätietoja.
Vankitietojärjestelmän käyttäjien nimitietojen luovuttamisesta vangeille on seurannut vakava työturvallisuusuhka vankiloiden työntekijöille.

Vankilavirkailijain liiton VVL:n mukaan useita vartijoita on uhkailtu, kun vanki on saanut tietää jonkun tietyn vartijan katsoneen hänen tietojaan järjestelmästä.

VVL:n mukaan tietojärjestelmä on työkalu, jota vankilassa täytyy käyttää päivittäin eri tehtävissä.

- Esimerkiksi Vantaalla oli hiljattain tapaus, jossa vartija saattoi vankia sairaalaan. Sairaalassa oli samaan aikaan lokitietoja saanut toinen vanki, joka alkoi uhkailla vartijaa, kertoo VVL:n puheenjohtaja Jari Tuomela.

Vanki oli todennut vartijalle, että "tiedät miten käy, jos vastaan tulet".

Tuomelan mukaan vastaavia vakavia tilanteita on tullut ilmi Vantaan lisäksi myös ainakin Oulun seudulla.

VVL:n mukaan erityisesti järjestäytynyttä rikollisuutta edustavat vangit ovat olleet kiinnostuneita lokitiedoista, minkä seurauksena useat virkailijat ovat joutuneet suojaamaan mm. osoitetietonsa.

KUVA: Pekka Sakki
VVL:n mukaan mm. Vantaan vankilan vartija on joutunut uhkailun kohteeksi.
VVL:n mukaan mm. Vantaan vankilan vartija on joutunut uhkailun kohteeksi.


- Saamieni tietojen mukaan useat kymmenet vartijat ovat joutuneet tekemään tämän takia turvakiellon, kertoo Riihimäen vankilassa työskentelevä VVL:n toinen varapääluottamusmies Antti Santamäki.

Vangit ovat lisäksi alkaneet haastaa vankitietojärjestelmän käyttäjiä oikeuteen.

- Kun vartija joutuu oikeuteen, nimi saa kasvot. Monella on aito huoli siitä, että tästä voi seurata jotain ikävää heille tai jopa perheelle, Tuomela kertoo.

VVL:n mukaan lähes 170 virkamiestä on haastettu käräjille järjestelmän käyttämisen takia. VVL aikoo tehdä lokitietojen antamisesta tutkintapyynnön poliisille.

Lokitietoja alettiin luovuttaa vuoden 2011 lopusta lähtien, kun pyyntöjä alkoi sadella Rikosseuraamuslaitokselle.

- Katsomme, että työnantaja eli Rikosseuraamuslaitos ei ole noudattanut tässä työturvallisuusmääräyksiä, Tuomela sanoo.

Rikosseuraamuslaitoksella päätöstä on perusteltu lainsäädännöllä. Tiedot vankitietojärjestelmän käyttäjistä on antanut laitoksen oikeudellinen osasto.

Sittemmin tietojen antamiseen on Rikosseuraamuslaitoksella suhtauduttu kriittisemmin.

Kieltäytyminen on johtanut siihen, että vangit ovat Tuomelan mukaan ryhtyneet tehtailemaan asiasta valituksia hallinto-oikeuteen.

- Odotamme hallinto-oikeudelta päätöstä asiaan. Sen mukaan täytyy sitten toimia, sanoo Rikosseuraamuslaitoksen viestintäpäällikkö Usko Määttä.

Uhkailuista kertoi perjantaina Keski-Uusimaa-lehti.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1 ... 61203.html

Ammatinvalintakysymyksiä? :wink: :roll:

Re: Nimet julki jengiläisille - vanginvartijat ryntäsivät ha

Lähetetty: Ma Joulu 02, 2013 9:05 pm
Kirjoittaja Mrs H.
Tämä nyt on ihan höpöhöpö paskaa vartijoiden taholta. Ne tiedot mitä jengiläiset saavat, ovat nimi ja virka-asema, samat jotka lukee joka vartija rinnassa kissankokoisin kirjaimin. Eli tää nyt on yleisön harhaanjohtamista ja pahemman kerran. Kunhan niitä vituttaa se, että kärähtävät siitä, että on tarpeeksi aikaa istua ja rollailla kaikkien vankien tietoja.

Siellä tiedoissa on tietoja myös lähimomaisista, perhesuhteista ym. ja lähiomaisilla ja perheenjäsenillä, jotka eivät edes ikinä ole syyllistyneet mihinkään, on aivan varmasti tietosuoja, niinkuin muillakin kansalaisilla.

Nyt kalastellaan äkkiä suuren yleisön suosiota hakemalla muka hirveän pelon ja uhan alla jotain hemmetin turvakieltoja.

Montakos vartijaa meillä on murhattu tai pahoinpidelty sen takia, että ovat olleet uteliaita?

Re: Nimet julki jengiläisille - vanginvartijat ryntäsivät ha

Lähetetty: Ma Joulu 02, 2013 9:11 pm
Kirjoittaja Porin
Mrs H. kirjoitti:Tämä nyt on ihan höpöhöpö paskaa vartijoiden taholta.
<clip>

Montakos vartijaa meillä on murhattu tai pahoinpidelty sen takia, että ovat olleet uteliaita?
En sanoisi "höpöhöpö paskaksi", koska kyllä ne sen nimen edelleen saa, mutta ei enää kotiosoitetta.

Pitääkö odottaa ensimmäistä uhria ennen toimintaa? Mikä vika on ennaltaehkäisyssä?

Re: Nimet julki jengiläisille - vanginvartijat ryntäsivät ha

Lähetetty: Ma Joulu 02, 2013 10:12 pm
Kirjoittaja Mrs H.
Tietoja urkkineista vartijoista EI anneta kotiosoitetta, VAIN nimi ja virka-asema, eli ne, mitkä vartijan puvun rinnassakin lukevat. Ainoa tieto mitä saa, on saada tietää niiden vartijoiden nimet, jotka tietoja ovat käyneet urkkimassa. Eli kenenkään kotiosoitteita ei jaella risen eikä muunkaan instanssin toimesta.

joko nyt ymmärsit?

Re: Nimet julki jengiläisille - vanginvartijat ryntäsivät ha

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2013 10:18 pm
Kirjoittaja Porin
Mrs H. kirjoitti:Tietoja urkkineista vartijoista EI anneta kotiosoitetta, VAIN nimi ja virka-asema, eli ne, mitkä vartijan puvun rinnassakin lukevat. Ainoa tieto mitä saa, on saada tietää niiden vartijoiden nimet, jotka tietoja ovat käyneet urkkimassa.
joko nyt ymmärsit?
Jurpo. Niillä tiedoilla saa kotiosoitteen vaikka numerotiedustelusta tai muusta julkisesta paikasta. Turvakiellon jälkeen edes rekisteriotteessa ei lue nimeä.
Tiedän koska itsellänikin on sellainen keino käytössä.

Re: Nimet julki jengiläisille - vanginvartijat ryntäsivät ha

Lähetetty: Ke Joulu 04, 2013 11:01 pm
Kirjoittaja DollariExpress
Mrs H. kirjoitti:Tietoja urkkineista vartijoista EI anneta kotiosoitetta, VAIN nimi ja virka-asema, eli ne, mitkä vartijan puvun rinnassakin lukevat.
puvussa on vain sukunimi,toisinaan pampuilla ei ole edes sukunimipaitaa päällä.sukevalla oli paljon pamppuja joiden nimeä en tullut tietämään kun ei sitä vaateissa ollut eikä ole tapana kysellä.

Re: Nimet julki jengiläisille - vanginvartijat ryntäsivät ha

Lähetetty: Pe Joulu 06, 2013 10:06 am
Kirjoittaja Ilpo Larha
En ymmärrä miksi vankeinhoito ei itse puutu tähän urkkimiseen samaan tapaan kuin poliisikin teki. Eli tietojen katsomisen on liityttävä työtehtävän suorittamiseen, muuten sanktiot, näin varmaan onkin tai ainakin pitäisi olla.

Olen käsittänyt, että tuosta turvakiellosta on enemmänkin haittaa henkilölle kuin hyötyä.

Re: Nimet julki jengiläisille - vanginvartijat ryntäsivät ha

Lähetetty: Pe Joulu 06, 2013 6:20 pm
Kirjoittaja Arlene
Oma kokemukseni vanginvartijoista on, että ne ovat sangen aloitekyvyttömiä, odottavat "Moskovasta" määräyksiä ja sitten niistä valitetaan.
Yksikin vanginvartija kitisi, kun ei työnantajan puolesta järjestetä vartijoille mitään niinkuin yksityisellä puolella. Tämä vanginvartija oli jatkuvasti sairaslomilla, mutta hänen työpaikallaan on kuntosali ja mahdollista liikkua muutenkin esim. sähly. Mikäli kysymyksessä oli selkävaivat (kuten ymmärsin) mikä on parempaa selälle kun kuntosali?!
Vika on aina jossain muualla kun heissä.