Sivu 1/1

Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: La Joulu 14, 2013 12:42 pm
Kirjoittaja irmuska
Iltalehdestä löytyi tämäkin.
Skandaali Suomessa:
Suurlähettiläs piti naista orjatöissä
Lauantai 14.12.2013 klo 06.57
Suomeen akkreditoidun suurlähettilään kotoa paennut apulainen soitti hädissään poliisille.

Hätäkeskukseen tuli englanninkielinen puhelu maanantaina 30. syyskuuta. Filippiineiltä kotoisin oleva nainen soitti Matinkylän Siwasta ja kertoi tarvitsevansa apua.

Paikalle lähetetty poliisipartio vei naisen Espoon pääpoliisiaseman ulkomaalaisyksikköön, missä tämä alkoi kertoa saamastaan karusta kohtelustaan.

Syyskuun puolivälissä Suomeen tullut nainen kertoi, että Helsinkiin akkreditoidun aasialaisvaltion suurlähettiläs oli teettänyt hänellä työtä aamuseitsemästä iltakymmeneen seitsemänä päivänä viikossa.

Lähettilään kotiapulaisen tehtävikseen nainen luetteli lastenhoidon lisäksi koko talon hoitamisen: siivoamisen, pyykinpesun ja kokkaamisen. Lepoa oli niukasti, ja naisen mukaan suurlähettilään lapset saivat lyödä häntä. Nainen myös työskenteli ilman työsopimusta.

Poliisi otti naisen kertomuksen tosissaan. Se katsoi yhdessä syyttäjän kanssa, että asiassa oli syytä epäillä lievää pahoinpitelyä ja työsyrjintää.

Seinä tuli kuitenkin hyvin nopeasti vastaan: Ulkoministeriön mukaan suurlähettiläs nautti diplomaattista koskemattomuutta. Mahdollinen kuulustelu edellyttäisi, että ministeriö pyytäisi lähettilästä luopumaan koskemattomuudestaan. Tällaiseen toimeen ryhdytään kuitenkin vain törkeissä rikoksissa.

Lopulta poliisi joutui päättämään tutkinnan, koska asiassa ei voitaisi nostaa syytettä ketään vastaan.

Lue lisää aiheesta päivän Iltalehdestä.

RISTO KUNNAS
Diplomaattinen koskemattomuus on siis liian iso pala purtavaksi, harmi ettei uutinen kerro miten naiselle kävi kun tutkinta jouduttiin lopettamaan. Palautettiinko kotimaahansa, joutuiko palaamaan orjaksi vai?

Lapset sai lyödä naista? Tämä juttu on todella hämärä.

Re: Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: La Joulu 14, 2013 1:39 pm
Kirjoittaja Atlanta
Minuakin kiinnostaisi tietää, miten sille naiselle kävi. Kumma, ettei kerrota mitään.
Diplomaattipassi suojaa suurlähettilästä, sen tiedän. Asia jää hänen kohdallaan siihen.
Ja ainahan hän olisi voinut vedota siihen, että hänen kotimaassaan tuo on ihan normaalia. Apulainen tekee kaikki kotityöt ja pitkää päivää.
Suurlähetystö on aina sitä valtiota, mitä suurlähettiläs edustaa. Eli rikos ei ole tapahtunut Suomessa eikä Suomen lakia rikottu.

Tuleekohan vielä lisää uutisointia?

Re: Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: La Joulu 14, 2013 2:21 pm
Kirjoittaja i_i
Minkähän maan suurlähettiläs tässä on kyseessä?

Re: Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: La Joulu 14, 2013 2:22 pm
Kirjoittaja reimareipas
Jos tämä olisi oikeusvaltio niin Filippiinejä pyydettäisiin kutsumaan heppu (?) kotiin ja vähän äkkiä! Kuvittelisin, että nainen on hakenut turvapaikkaa. Ei taitaisi hänelle olla kovin turvallista palata kotimaahankaan pilattuaan näin maansa mainetta :twisted:

Re: Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: La Joulu 14, 2013 2:23 pm
Kirjoittaja reimareipas
i_i kirjoitti:Minkähän maan suurlähettiläs tässä on kyseessä?
Oletin että Filippiinien koska nainenkin on sieltä, kielen ja muun takia. Ei se tietysti varmaa ole...

Fonectasta en löytänyt kuin yhden suurlähetystön Espooss eli Burkina Fason. Siis jos ajattelee että espoolainen siwa josta nainen soitti, olisi hänen työpaikkansa lähellä. Nainenhan oli puhunut englantia eli tosiaan kielitaidon puolesta voinut olla muunkin kuin kotimaansa lähetystössä.

Re: Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: La Joulu 14, 2013 4:50 pm
Kirjoittaja tempura
reimareipas kirjoitti:
i_i kirjoitti:Minkähän maan suurlähettiläs tässä on kyseessä?
Oletin että Filippiinien koska nainenkin on sieltä, kielen ja muun takia. Ei se tietysti varmaa ole...

Fonectasta en löytänyt kuin yhden suurlähetystön Espooss eli Burkina Fason. Siis jos ajattelee että espoolainen siwa josta nainen soitti, olisi hänen työpaikkansa lähellä. Nainenhan oli puhunut englantia eli tosiaan kielitaidon puolesta voinut olla muunkin kuin kotimaansa lähetystössä.
Tein pientä tutkimusta googlella ja huomasin, että Filippiineillä ei ole suurlähetystöä maassamme. Oslosta tosin sellainen löytyy.

Lisäys:
Uutisessahan sanotaan, että uhri oli paennut nimenomaan suurlähettilään kotoa. Itse suurlähetystö voi hyvinkin siis sijaita Helsingin puolella. Itselle tuli ensimmäisenä mieleen joku Saudi-Arabia tai muu vastaava maa, joissa palvelusväkeä saatetaan kohdella huonosti kuin orjia.

Re: Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: La Joulu 14, 2013 4:58 pm
Kirjoittaja Marokon Kauhu
reimareipas kirjoitti:
i_i kirjoitti:Minkähän maan suurlähettiläs tässä on kyseessä?
Oletin että Filippiinien koska nainenkin on sieltä, kielen ja muun takia. Ei se tietysti varmaa ole...
Filippiiniläisiä naisia on talous-ja seksitöissä melkein kaikissa Aasian maissa ihan pilvin pimein.
Ja vastaavat skandaalit on ihan yleisiä varsinkin arabimaissa, missä näitä tuontikotiorjia kohdellaan todella huonosti.
Siitä voi päätellä mistä päin tämä diplomaatti on tullut...

Re: Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: La Joulu 14, 2013 5:01 pm
Kirjoittaja irmuska
Mielenkiintoista. Laittamalla hauksi "Suurlähettiläs piti naista..." googleen tulee erinäinen määrä sivustoja joihin IL on linkitetty sekä sivusto liittyen Arabiemiraatteihin. Onko nainen työskennellyt Arabiemiraattien suurlähettilään alaisuudessa?

Ja tosiaan, mitä naiselle tapahtui sen jälkeen kun ilmoitti tilanteestaan ja poliisi ei voinut jatkaa tutkintaa? Palautettiinko kotimaahansa, lähetettiinkö suurlähettilään kotimaahan, annettiinko palata lähimmäisten luokse vai lähetettiinkö ruoskittavaksi islamin uskoiseen maahan petturuuden perusteella?

Re: Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: Su Joulu 15, 2013 6:17 pm
Kirjoittaja Talontytär
Vaikka diplomaatilla on suoja, miksi se suoja on kollektiivinen? Kyllä se pitäisi paljastaa edes valtion tasolla, ihan ihmisoikeuksien takia. Ei kai Suomessa voida tuollaista hyväksyä edes diplomaattien keskuudessa.

Re: Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: Su Joulu 15, 2013 8:47 pm
Kirjoittaja annimanni
Aasian maista ainakin Intialla, Indonesialla, Malesialla, Vietnamilla ja Korealla on edustusto Suomessa, loput akkreditoituneet muualta. Unohtuuko joku? Lasketaanko Turkkia mukaan? Näiden maiden lähettiläistä Vietnamin herra on akkreditoitu tänne 19.9. - voisiko olla niin, että kotiapulainen on saapunut maahan perheen mukana tuolloin? Malesian ja Turkin lähettiläät ovat vaihtuneet myöhemmin.

Re: Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: Su Joulu 15, 2013 9:04 pm
Kirjoittaja Ilpo Larha
Diplomaattinen koskemattomuus on laaja ja siitä on olemassa kansainväliset sopimukset. Muistaakseni Britanniassa on tapahtunut murha, jonka on tehnyt diplomaattisen koskemattomuuden piirissä oleva henkilö.

Re: Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: Ma Joulu 16, 2013 3:17 pm
Kirjoittaja Hopalong Cassidy
annimanni kirjoitti:Aasian maista ainakin Intialla, Indonesialla, Malesialla, Vietnamilla ja Korealla on edustusto Suomessa, loput akkreditoituneet muualta. Unohtuuko joku?
Unohtui. Täydellinen lista löytyy UM:n sivulta:
http://formin.finland.fi/public/default ... ture=fi-FI

Re: Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 12:59 am
Kirjoittaja annimanni
Hopalong Cassidy kirjoitti:
annimanni kirjoitti:Aasian maista ainakin Intialla, Indonesialla, Malesialla, Vietnamilla ja Korealla on edustusto Suomessa, loput akkreditoituneet muualta. Unohtuuko joku?
Unohtui. Täydellinen lista löytyy UM:n sivulta:
http://formin.finland.fi/public/default ... ture=fi-FI
Mikä maa jäi pois, jolla fyysisesti edustusto Suomessa?

Re: Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 1:45 am
Kirjoittaja tomtom100
Asialla oli jälleen kerran Malesian suurlähettiläs. Tämä ei ole päättelyä tai arvaus vaan tieto.
Suurlähettilään residenssi Espoon Haukilahdessa (Telamäentie 26) ei ole kaukana siitä Siwasta, josta kodinhoitaja löydettiin.

Tämän maan suurlähettiläällä oli myös viitisen vuotta sitten, tosin eri suurlähettilään (Syed Sultan Idris) aikana, kotiapulaisena nuori filippiiniläinen nainen. Hän työskenteli orjamaisissa olosuhteissa, lähes palkatta ja käytännössä kellon ympäri, myös residenssistä poistuminen oli kielletty. Tästäkin tapauksesta oli uutisissa 2008, samaan aikaan löydettiin kahdesta Suomessa toimivasta suurlähetystöstä ihmiskauppa/hyväksikäyttötapaus.

Ulkoministeriön sivuilta voi päätellä, että kyseessä on ollut edellinen suurlähettiläs Cheah Choong Kit, sillä uusi lähettiläs on akkreditoitu lokakuussa ja akkreditointi tapahtuu käytännössä heti lähettilään maahan saavuttua. Ihmettelen todella, ettei toisellakaan kerralla lehdistö paljasta edes maan nimeä!

Re: Suurlähettiläs piti naista orjatöissä

Lähetetty: Ti Joulu 17, 2013 1:16 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Voihan toki olla, että tapahtunutta tutkitaan, mutta epäilen, että poliittinen korrektius sulkee suut. Edes Vihreät ja Vasemmistoliitto demarinaisista nyt puhumattakaan ole ottanut asiaa framille. Yleensähän nämä mainitut tahot puuttuvat kaikkeen mahdolliseen missä vain hiukankin ihmisoikeusrikkomuksia tapahtuu tai sanotaan sana neekeri tai edes kritisoidaan maahanmuuttoa.

Pyhä diplomaattinen koskemattomuus vaiko Malesian valtionuskonto, islam, vaikenemisen taustalla? Vai onko tässä nyt jotain epäselvää... "emme osaa sanoa varmasti, emme tiedä koko totuutta, diplomaatin vastine ei ole vielä tullut, epäilemme sisäkön kertomusta, lapset ovat kiistäneet lyömisen, diplomaatin ja perheensä kotomaassa lyöminen ja orjatyö ovat sallittuja, kuuluu kulttuuriin..."

Ehken nämä suomalaiset "ihmisoikeusdosentit" olisivat ottaneet asian esille, jos orjuuttaja olisi suomalainen ja orja islaminuskoinen afrikkalainen. Filippiiniläisen ja malesialaisen kanssa ei pääse repimään rasismiotsikoita eikä syyllistämään suomalaista kantaväestöä.
- Vähemmistövaltuutettu ei voi astua esiin tuomitsemaan. Sekös heitä vituttaa suunnattomasti.