Sivu 1/1

Tutkija kuollut työpaikallaan Viikissä

Lähetetty: Pe Maalis 14, 2014 11:41 am
Kirjoittaja ItselataavaKertatuli
Poliisi tutkii Helsingin yliopiston Viikin kampuksella tapahtunutta kuolemantapausta mahdollisena onnettomuutena.

– Meidän ymmärryksemme mukaan yliopiston työntekijä, tutkija, on menehtynyt tutkimuslaboratoriossa työskennellessään. Poliisi tutkii tapausta käsityksemme mukaan onnettomuutena, kertoo Helsingin yliopiston hallintojohtaja Esa Hämäläinen.

Hämäläinen kertoo, että kuollut tutkija oli ollut pitkään yliopiston palveluksessa.

– Käsittääkseni tutkija oli ollut 90-luvulta lähtien meillä töissä, eli hän oli pitkäaikainen työntekijä.

Hämäläisen mukaan onnettomuudessa mukana ollutta kemikaalia ei ole pystytty vahvistamaan. Onnettomuuslaboratoriossa on käsitelty useita eri kemikaaleja.

Yliopiston selvityksen mukaan onnettomuus tapahtui vain yksittäisessä laboratoriossa eikä siinä näin ollen ollut aineksia laajempaan onnettomuuteen.

Re: Tutkija kuollut työpaikallaan Viikissä

Lähetetty: Pe Maalis 14, 2014 8:00 pm
Kirjoittaja i_i
Nyt iltapäivällä uutisoitiin, että kyseessä ei olisi onnettomuus. Itsemurha siis lienee kyseessä..? Mitenköhän on homman mahtanut suorittaa tai millainen asetelma siellä labrassa on ollut, kun heti on osattu päätellä, että kyseessä on kemikaalien aiheuttama kuolema eikä esim. sairaskohtaus..?
Helsingin yliopiston hallintojohtaja: Kemikaaleihin menehtynyt oli kokenut tutkija

Helsingin yliopiston hallintojohtaja Esa Hämäläinen kertoo, että Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutissa myöhään torstai-iltana menehtynyt työntekijä oli ehtinyt tehdä jo pitkän uran tutkijana.

Työntekijä menehtyi käsitellessään kemikaaleja Viikin kampuksella laboratoriossa. Vaarallinen aine ei levinnyt muualle rakennukseen, eikä kukaan toinen henkilö joutunut vaaraan.

Pelastuslaitos sai hälytyksen tapauksesta hieman ennen keskiyötä.

- Helsingin yliopistossa tutkijat tutkimuksistaan johtuen saattavat tehdä ympäri vuorokauden töitä, mutta tämä riippuu tutkimushankkeesta. Hänen tutkimuksensa osuudesta en tiedä, mutta näin myöhään työskenteleminen ei mitenkään tavatonta ole, Hämäläinen selventää.

Hämäläinen sanoo työntekijän työskennelleen turman hetkellä omassa tutussa laboratoriossaan.

Työntekijä oli toiminut tutkijana yliopistolla jo 2000-luvun alusta lähtien saman tutkimuksensa parissa. Laboratoriossa ei ollut tapahtumahetkellä muita henkilöitä.

- Henkilöstölle järjestetään tänään tilaisuus käsitellä tapahtunutta, Hämäläinen kertoo.

Helsingin poliisi tiedotti perjantaina alkuiltapäivästä, että tapahtumaan ei liity vuoto- tai onnettomuustilannetta, kuten mediassa on aiemmin kerrottu. Tapaukseen ei epäillä liittyvän rikosta.

Kuolemantapaukset ovat harvinaisia Helsingin yliopistolla, jossa on yli 8 000 työntekijää ja 36 000 tutkinto-opiskelijaa.

Kuolemantapauksella ei ole yhteyttä Helsingin yliopistoon kohdistuneeseen räjähdeuhkaan, jossa on vangittu kaksi henkilöä.

Viikin kampuksen tilat ovat jo normaalisti käytössä.

Juttua muokattu 14.3. klo 13.35: Poliisi tiedotti, että tapahtuneessa ei ollut kyseessä onnettomuus tai vuoto.
Lähde: Iltalehti

Re: Tutkija kuollut työpaikallaan Viikissä

Lähetetty: Pe Maalis 14, 2014 8:12 pm
Kirjoittaja Kikki Hiiri
Kun näin tän ekaa kertaa tuli mieleen et jonkun pirilabra posahtanut. Tuskin nyt sentään mutta kiinnostais kyllä tietää että mistä kyse. Muistaakseni kuolema oli sattunut aika myöhään, joskaan nyt en löytänyt kellonaikaa.

Re: Tutkija kuollut työpaikallaan Viikissä

Lähetetty: La Maalis 15, 2014 3:14 am
Kirjoittaja rajurolle
Sehän olisi huisia, jos kaveri olisi tehnyt "tutkimusta" jo 2000-luvun alusta ja väsännyt piriä siellä. Kellon ympäri, itseään säästämättä, työn sankari koki murheellisen lopun. :P

Re: Tutkija kuollut työpaikallaan Viikissä

Lähetetty: La Huhti 05, 2014 7:51 pm
Kirjoittaja pari105
rajurolle kirjoitti:Sehän olisi huisia, jos kaveri olisi tehnyt "tutkimusta" jo 2000-luvun alusta ja väsännyt piriä siellä. Kellon ympäri, itseään säästämättä, työn sankari koki murheellisen lopun. :P
Tapaus oli itsemurha. Joskus korsi, joka katkaisee kamelin selän . Kilpailu tiedemaailmassa on kovaa. Näin jälkikäteen voimia omaisille. RIP Voidaan sulkea tämä.

Re: Tutkija kuollut työpaikallaan Viikissä

Lähetetty: La Huhti 05, 2014 10:35 pm
Kirjoittaja AutumnForever
pari105 kirjoitti:
rajurolle kirjoitti:Sehän olisi huisia, jos kaveri olisi tehnyt "tutkimusta" jo 2000-luvun alusta ja väsännyt piriä siellä. Kellon ympäri, itseään säästämättä, työn sankari koki murheellisen lopun. :P
Tapaus oli itsemurha. Joskus korsi, joka katkaisee kamelin selän . Kilpailu tiedemaailmassa on kovaa. Näin jälkikäteen voimia omaisille. RIP Voidaan sulkea tämä.
Mistä tiedät?

Re: Tutkija kuollut työpaikallaan Viikissä

Lähetetty: Ma Huhti 07, 2014 12:58 pm
Kirjoittaja ns_
AutumnForever kirjoitti:
pari105 kirjoitti:
rajurolle kirjoitti:Sehän olisi huisia, jos kaveri olisi tehnyt "tutkimusta" jo 2000-luvun alusta ja väsännyt piriä siellä. Kellon ympäri, itseään säästämättä, työn sankari koki murheellisen lopun. :P
Tapaus oli itsemurha. Joskus korsi, joka katkaisee kamelin selän . Kilpailu tiedemaailmassa on kovaa. Näin jälkikäteen voimia omaisille. RIP Voidaan sulkea tämä.
Mistä tiedät?
Itsemurha oli tosiaan, näin kuulin työkaveriltaan.