Sivu 1/1

Ruotsi: Poliisi ampui suomalaismiehen Partillessa 22.3.2014

Lähetetty: Su Maalis 23, 2014 10:27 am
Kirjoittaja Wincentius
Poliisi hälytettiin lauantaina kello 11.30 tienoilla Partillen Allum-ostoskeskukseen. Eräässä liikkeessä (Ica Maxi) oli riehunut sekaisen oloinen mies. Miehellä kun oli ollut tapana liikkua alueella keihäänsä kanssa, ja ostoskeskuksen vartijat olivat takavarikoineet keihään jo vuosi sitten, mistä mies veti ns. palkoot nekkuun.

Mies pakeni ostoskeskuksesta takaisin lähellä olevaan asuntoonsa, jonne lukitsi itsensä sisään varustauteena keihäällä ja puukoilla. Asunnossa oli sisällä myös nainen ja lapsi. Mies heitti myös parvekkeelta ulkopuolella olevia poliiseja räkäteillä (kiinalaisilla).

Miehen kieltäytyessä tulemasta ulos asunnosta teki poliisi sinne rynnäkön suojellakseen muita asunnossa olevia. He saivatkin asunnosta ulos sekä naisen että lapsen, mutta mies hyökkäsikin naamioituneena (kasvonaamio) poliiseja vastaan, jolloin poliisi ampui varoituslaukauksen tai todistajat puhuvat kahdesta laukauksesta hyökkääjää kohti. Ainakin yksi laukaus osui mieheen, ja hänet vietiin sairaalaan, jossa myöhemmin kuoli.

Myös yksi poliisi loukkaantui käteen puukoniskusta, ja myös hänet vietiin paikattavaksi sairaalaan.

Sama mies oli otettu kiinni jo edellisenä torstaina (20.3), kun mies uhkasi myös tuolloin Allum-ostoskeskuksessa ihmisiä, ja pakeni samoin asuntoonsa, jossa uhkaili samoin poliiseja keihäällä ja puukoilla huutaen tappavanse heidät. Poliisi ampui varoituslaukauksen ja pidätti miehen laittomasta uhkauksesta. Mies tosin päästettiin vapaaksi myöhemmin perjantaina puolelta päivin.

Kuva

Koko riehumisen ja ampumisen sattui naapuri kuvaamaan omalta parvekkeeltaan. Filmi näkyy kolmannessa lähteessä. Aika nopeasti tapahtumat etenevät.

Lähde, lähde ja lähde

---

DISCLAIMER
Miehen henkilöllisyyttä ei ole tietenkään virallisesti vahvistettu, joten toistaiseksi miehen kansalaisuus on spekulointia.

Re: Ruotsi: Poliisi ampui suomalaismiehen Partillessa 22.3.2

Lähetetty: Su Maalis 23, 2014 2:08 pm
Kirjoittaja Atlanta
SIIS 65-VUOTIAS!
Mikä sai tuonikäisen riehumaan tuolla tavoin? Luulisi, että olisi jo järkeä vähän enemmän tai sitten loppukin on jo mennyt.
No, varmaan selviää, oliko mies suomalainen tai joku muu. Sillä ei minun mielestäni kovinkaan paljon ole väliä. Tuonne kansankotiin mahtuu sekopäitä joka maailmankolkasta ja on vielä omastakin takaa.
Lähden taas Västeråsiin ensi viikolla, niin täytyy lukea, mitä paikalliset lehdet ja media tiedottavat.
Seuraan kyllä tätäkin palstaa siellä, mutta en kirjoittele mitään, vasta kotona sitten.

Re: Ruotsi: Poliisi ampui suomalaismiehen Partillessa 22.3.2

Lähetetty: Ma Maalis 24, 2014 3:55 pm
Kirjoittaja Wincentius
Poliisi on tehnyt tutkintapyynnön itsestään tapaukseen liittyen. Poliisi halua selvittää, toimittiinko ensinnäkin oikein, kun kiinniotettu päästettiin vapaaksi perjantaina, ja toisaalta, oliko lauantainen ampuminen perusteltu.
Polisen i Västra Götaland har lämnat in två anmälningar mot den egna myndigheten, efter helgens drama på Krondammsvägen.

• Dels för att utreda frigivningsförfarandet från arresten på Aminogatan under torsdagen.

• Dels för att utreda den skottlossning som resulterade i ett dödsfall i lördags.
Poliisi on myös kertonut, että ammuttu mies ei ollut rikollinen; tämä sattui vaan kokemaan/elämään kriisivaihetta elämässään.

Miehen ikä on tarkentunut 64-vuotiaaksi (olisi täyttänyt 65 heinäkuussa, jos kyseessä on epäilty suomalaismies), ja lisäksi on kerrottu, että molemmat "panttivangit" olivat naisia. Partillessa asuisi parikin sopivan ikäistä naista, joilla on sama sukunimi kuin ammutulla, ja jotka sopisivat ammutun tyttäriksi. Toki toinen naisista on todennäköisesti ollut ammutun vaimo, joka asui samassa osoitteessa.
Förhandlare tillkallades. När en av kvinnorna i lägenheten lyckades ta sig ut genom ytterdörren, knivhöggs dock en polisman i armen och det fatala skottet avlossades.

Offret var, enligt polischefen Robert Karlssons uppfattning, inte en kriminell person utan en människa i kris.
Lähde

Re: Ruotsi: Poliisi ampui suomalaismiehen Partillessa 22.3.2

Lähetetty: Su Touko 25, 2014 12:54 pm
Kirjoittaja Wincentius
Kuolettavan laukauksen ampunutta poliisia epäillään nyt kuolemantuottamuksesta ja virkavirheestä. Poliisi kiistää väitteet ja rikoksen tapahtumisen. Hänen mielestään ampuminen oli vallitsevissa olosuhteissa tehtynä asianmukainen toimenpide, ja hän vetoaakin hätävarjeluun.

Omaiset (kaksi naista) kiistävät minkään panttivankitilanteen edes esiintyneen. Poliisien tullessa paikalle toinen naisista oli matkalla pesutupaan.
Det var en sjuk man som för sex år sen fick ett virus på frontalloben. Detta gjorde att han under ett par år var näst intill dement. Han blev sedan personlighetsförändrad. Han har fram till nu inte stört någon, men under den senaste tiden blev han mer orolig när han kände sig trängd. Åtta piketpoliser i full mundering. En äldre man med en kökskniv (spjutet låg på golvet). Ett skott i benet hade räckt för att stoppa honom".
  • Omaiset kertovat, että uhri sai kuusi vuotta sitten virusperäisen sairauden aivojen frontaalilohkoon, jonka seurauksena etenkin viimeisten kahden vuoden aikana mies oli ollut lähes dementikko. Samalla uhrin personaallisuus muuttui. Hän ei ollut tapahtuneeseen mennessä koskaan häirinnyt ketään, mutta muuttui ampumista edeltävinä viikkoina helposti levottamaksi, jos koki tulevansa ahdistetuksi. Kahdeksan partiopoliisia täydellisissä varustuksissaan vastassa vanhempi mies kädessään keittiöveitsi (keihäs oli lattialla). Laukaus jalkaan olisi riittänyt pysäyttämään miehen.
Uhrilla ei ollut ollut aikaisemmin mielenterveydellisiä ongelmia, eikä hänellä ollut mitään rikollista taustaa. MIes oli ollut aikaisemmin aktiiviurheilija.

Lähde