MURHA.INFO

Kymmeniä tappajia on jäänyt vapaalle jalalle Helsingin seudulla

Muistaako kukaan Mikko Johannes Saarelan? Hän oli yksin asunut eläkeläismies, joka löytyi ammuttuna kodistaan Vantaalla kolme vuotta sitten.

"Hän oli mukava papparainen. Hänellä ei tiedetä olleen minkäänlaista vihaa tai kaunaa eli rikokseen ei ole mitään motiivia", rikosylikomisario Harri Rahikka keskusrikospoliisista ihmettelee. Jonkun omaatuntoa surma varmasti painaa, mutta ketään ei ole saatu kiinni.

Samalla tavalla vapaalla jalalla kulkee ainakin kymmenen muuta tappajaa viime vuosikymmenen henkirikoksista Helsingin seudulla.
1980-luvulla "pimeiksi" jääneitä surmia oli neljätoista. Yhtä monta tapausta 1970-luvulta odottaa ratkaisua.

"Yhtä helvettiä on sellaisen ihmisen elämä, joka on tehnyt henkirikoksen", uskoo Helsingin rikospoliisin rikosylikomisario Kari Tolvanen.

Sotien jälkeen pääkaupunkiseudulla on jäänyt selvittämättä noin kuusikymmentä henkirikosta, joista melkein kaikki Helsingissä. Murha ei vanhene koskaan, joten kaikki tapaukset ovat yhä periaatteessa tutkinnassa.

"Jos vihjeitä tulee, tutkinta käynnistetään aina uudestaan", rikosylikomisario Tolvanen kertoo. Poliisi saa vihjeitä ikivanhoistakin tapauksista.

Ihmisten mieliä valtaosa pääkaupunkiseudun pimeistä tapauksista ei ole kiihottanut juuri lainkaan. Koko kansan huulilla pyörii vain Bodomin kolmoissurma Espoossa 1960. Bodomin tapaiset nuorten naisten surmat ovat eniten vihjeitä poikivia puheenaiheita.

Helsingissä puhutaan eniten 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun naissurmista.

Oma lukunsa ovat ammattirikollisten välienselvittelyt. Ne eivät aina hetkauta kansaa, mutta vihjeitä tihkuu alamaailman liepeiltä.

"Jari Aaltosen tapauksesta velloo lähiöbaareissa huhuja Sipoon suosta alkaen", Tolvanen sanoo.

Onneksi ani harva henkirikos jää selvittämättä. Helsingissä sattui 1990-luvulla keskimäärin viisitoista henkirikosta vuodessa. Yhteensä noin 150 tappajasta vain kuusi vältti lain kouran.

Vuonna 2000 Helsingissä sattui kymmenen henkirikosta ja vuonna 1999 kahdeksantoista, mutta jokainen tekijä on saatu kiinni. Tuorein pimeä tapaus on Aaltosen henkirikokseksi tiedetty katoaminen syksyllä 1998.

Helsingin seudulla ratkaisua odottaa yksi uudempi henkirikos, armenialaisen Valerij Maluncevin ampuminen helmikuussa. Tuusulan hiekkakuoppasurmassa on kuitenkin selvä epäilty, etsintäkuulutettu virolainen Sulev Allmere.

Tänä vuonna Helsingissä on tähän mennessä tapettu ainakin kuusi ihmistä. Poliisi on saanut kiinni kaikki epäillyt tekijät.

"On ollut tosi hiljaista ja toivottavasti vuosi jatkuu näin, vaikka jokainen näistä uhreista on liikaa. Jos työtilanne sallii, käynnistämme muutaman pimeistä jutuista uudelleen ensi talvena", Kari Tolvanen sanoo.

Aaltosen tappajan tai murhan toimeksiantajan poliisi uskoo tietävänsä. Samanlainen tuntuma on puolessa tusinassa veriteossa parinkymmenen viime vuoden ajalta. Epäiltyjä vastaan ei vain ole tarpeeksi näyttöä. "Näytön pitää olla vahva, mikä on ihan oikein, koska henkirikoksista on niin pitkät tuomiot", rikosylikomisario Tolvanen toteaa.

Käräjiä on käyty vain niin sanotusta Punavuoren kaksoissurmasta.

Tutkijat eivät osaa sanoa mitään yhdistävää syytä siihen, miksi jotkut veriteot jäävät selvittämättä.

"Vaikeimpia ovat tapaukset, joissa ei ole motiivia, vaan kyseessä on satunnainen kohtaaminen. Väärät henkilöt ovat kohdanneet väärään aikaan", rikosylikomisario Harri Rahikka sanoo.

Sellaisiksi arvellaan esimerkiksi Havukosken kellarisurmaa 1993, Myyrmäen surmaa 1994 sekä Eevi Peltosen surmaa 1991. Vaikeita tutkittavia ovat tapaukset, joissa ravintolassa tutustuneet ovat lähteneet jatkoille ja riita on johtanut tekijänkin yllättäneeseen rikokseen.

Ammattirikollisten jäljiltä on jäänyt pimeäksi hiekkakuoppasurman lisäksi vain kaksi surmaa eli Aaltosen tapaus ja Punavuoren kaksoissurma. Kovanaamojen rikokset ovat kuitenkin visaisia tutkittavia.

"Ammattirikolliset eivät juuri puhu. He pyrkivät hävittämään jälkiä ja myös ruumiin", Tolvanen luonnehtii.

Silti täydelliseen rikokseen pyrkivät narahtavat melkein aina. Parantuneet tutkintamenetelmät, kuten dna-tutkimukset ja televalvonta, ovat viime vuosina tuoneet lisäpotkua tutkintaan.

HS 2.7.2001

Jatkan tähän, vaikka meneekin hieman OT:ksi.

Kannattaako tietyissä tilanteissa tunnustaa toinenkin murha, kun tuomio napsahtaa yhdestä? (edellyttäen että on murhannut enemmänkin)

Eli muutenhan ensimmäisestä elinkautisesta vapauduttuaan on olemassa riski, että toinekin paljastuu. Silloin on luvassa uusi elinkautinen. Sen sijaan jos saa tuomion kahdesta murhasta, niin sehän on elinkautinen, eikä tuo käsittääkseni montaa vuotta pidennä istumista ennen armahtamista oli ruumiita 1 tai 3.

Tämä juolahti mieleeni tuosta Allmerestä. Joskin jutusta jäi itselleni avoimeksi, että oliko tämä latvialainen eri kaveri kuin armenialainen, vai oliko kyseessä Latviassa asunut armenialainen, josta tuomio tupsahti.

Tässä kohdin oli alunperin kommentti ns. Tuusulan hiekkakuoppasurmasta. Edeltävä alustus on poistettu. Lisäksi se case kuuluu selvitettyihin.

Mielenkiintoinen artikkeli. Itse olen tosta "Ammattirikolliset eivät juuri puhu. He pyrkivät hävittämään jälkiä ja myös ruumiin"-teesistä hieman eri mieltä. Ensinnäkin, härmässä ei ole mitään murder.inc-järjestöä. Toisekseen, kyllä näistä puhutaan ja höpistään. Suu harvemmin pysyy tikattuna kiinni ja joku voima se saa kertomaan tarinansa.

Mielestäni "ilahduttavasti" (jos ilmaisu sallitaan) on viime aikoina media aktivoitunut selvittämättömien murhien osalta. Moni jo unholaan vaipunut tapaus on nostettu taas esille.

^Jeps.
Hiljaa ovat vain ne luonnevikaiset hullut, jotka toimivat sarjamurhaajan lailla ja kyttäävät esimerkiksi liftaajia...

Tietyissä piireissä luodaan imagoa, että asioista ei juuri puhuta. Mutta niinhän esim. Volkan Unsalinkin surma lähti ratkeamaaan, kun joku ei malttanut olla retostelematta kaverilleen jutulla. Ja poliisi pääsi sitten tuomittujen jäljille.

EuroJR kirjoitti: Suu harvemmin pysyy tikattuna kiinni ja joku voima se saa kertomaan tarinansa.

Doctor Lecter kirjoitti: Muistaako kukaan Mikko Johannes Saarelan? Hän oli yksin asunut eläkeläismies, joka löytyi ammuttuna kodistaan Vantaalla kolme vuotta sitten. "Hän oli mukava papparainen. Hänellä ei tiedetä olleen minkäänlaista vihaa tai kaunaa eli rikokseen ei ole mitään motiivia", rikosylikomisario Harri Rahikka keskusrikospoliisista ihmettelee.

Tapahtui maaliskuussa 1998 Vantaan Hakunilassa tämä tapaus. Viime havainnot miehestä tehtiin paikallisessa Olutliiteri-kapakassa. Poliisi jätti surmayönä reagoimatta puheluun, jonka sisältö kuului: "Täällä on ihmistä ammuttu haulikolla. Ponikuja, ammuttu haulikolla! Se on ammuttu kolmelta siihen. Nimeäni en sano. Asunnossa." Saarela löydettiin vasta neljä päivää surman jälkeen.

Hesarin arkistosta edellinen, jälleen.

McAbre kirjoitti:

Doctor Lecter kirjoitti: Muistaako kukaan Mikko Johannes Saarelan? Hän oli yksin asunut eläkeläismies, joka löytyi ammuttuna kodistaan Vantaalla kolme vuotta sitten. "Hän oli mukava papparainen. Hänellä ei tiedetä olleen minkäänlaista vihaa tai kaunaa eli rikokseen ei ole mitään motiivia", rikosylikomisario Harri Rahikka keskusrikospoliisista ihmettelee.

Tapahtui maaliskuussa 1998 Vantaan Hakunilassa tämä tapaus. Viime havainnot miehestä tehtiin paikallisessa Olutliiteri-kapakassa. Poliisi jätti surmayönä reagoimatta puheluun, jonka sisältö kuului: "Täällä on ihmistä ammuttu haulikolla. Ponikuja, ammuttu haulikolla! Se on ammuttu kolmelta siihen. Nimeäni en sano. Asunnossa." Saarela löydettiin vasta neljä päivää surman jälkeen.

Hesarin arkistosta edellinen, jälleen.

Tämä tapaus on jotenkin "kuoliaaksi vaiettu", ts. hyvin vähän esillä ollut. Eiköhän McAbre ja vasikka etsitä jostain lisätietoja. Miksiköhän poliisit eivät noteeranneet soittoa. Oliko pasianssi kesken vai oliko ao. osoite sellainen, josta usein tuli näitä soittoja - ilkivaltaisiakin, eivätkä katsoneet aiheelliseksi paneutua asiaan?

Niin, mainitun puhelun soittaja oli ollut selvästi juovuksissa, joka lienee osaltaan vaikuttanut vakavastiotettavuuteensa.

Näin maallikkona ihmettelen ettei öinen haulikonlaukaus ole herättänyt mielenkiintoa naapurustossa, Saarela asui elementtitalossa, mikäli muinaista Poliisi-teeveen pätkää oikein muistelen. Ellei sitten ole käytetty tyynyä kotikutoisena vaientimena, joka ainakin veisi luvusta pois vahingonlaukauksen. Tuo haulikko ei muutenkaan oikein sovi perinteiseen ryyppyremmikärhämään, ainakaan tässä tapauksessa kun ei olla maaseudulla.

Kuten nimim. Alice Oz mainitsee sivulla http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=139 niin keskisuomalainen lehdessä on ollut artikkelisarja tuon alueen epäselvistä ja selvittämättömistä surmatöistä, esim. http://media.keskisuomalainen.fi/extra/murhat/art1.asp

Onkohan näistä tapauksista syytä tehdä referatsiooni, vai luotammeko siihen, että em. lehden verkkosivuilla jutut säilyvät?

Mutta jos haluamme pohtia ja kommentoida näitä veritöitä, niin siinä tapauksessa tänne jutut vaikka lyhenneltyinä.

Selvittämättömiä on Suomessa melko runsaasti. Kuitenkin.

Julkaistu 5.1.2004 Turun Sanomissa:

Turun poliisi tekee vuodessa satoja kuolemansyyn tutkimuksia ja vain kaksi henkirikosta on selvittämättä 40 vuoden ajalta.

Turun rikospoliisin väkivaltaryhmän päällikön, rikoskomisario Veikko Koirasen työpöydällä on mapeissa mittava työsarka: vuoden aikana on tehty yli 420 kuolemansyyn tutkimusta mitä erilaisimmista epäselvistä tapauksista. Henkirikoksia on ollut poikkeuksellisen vähän eli yksi.

Henkirikos ei vanhene koskaan eikä poliisi unohda selvittämättömiä tapauksia. Turun poliisin väkivaltayksikön päällikön, rikoskomisario Veikko Koirasen mukaan hiljattain saatiin uusia vihjeitä vuoden 1963 Sirkka-Liisa Waljuksen surmajuttuun.

Koirasen mukaan viime vuodet ovat olleet Turun väkivallassa erittäin työteliäitä ja myös tuloksiltaan kohtuullisen hyviä, sillä vakavien rikosten selvittämisaste on pysynyt korkeana.

Viime vuosi oli Turussa poikkeuksellisen hyvä, sillä henkirikoksia paljastui vain yksi, kun niitä yleensä on kolme tai neljä vuodessa.

Joitakin muita kuolemaan johtaneita tapauksia on kirjattu. Jotkut niistä tutkitaan kuolemantuottamuksina, kunnes käräjäoikeus antaa päätöksensä.

Vakavien rikosten selvittämistavoite on Turussa 70-80 prosenttia ja se on jotakuinkin saavutettu. Massarikoksista selviää 20-30 prosenttia. Väkivaltayksikön työsarkaa ovat henkirikosten ohella muun muassa pahoinpitelyt ja seksuaalirikokset.

- Selvittämisen rajaaminen vuoden raameihin ei sovi moniin tapauksiin, koska tutkinta voi venyä eri syistä ja välillä epäselviin juttuihin voi mennä vuosiakin. Tässä työssä on havainnut, että sitkeä ja järjestelmällinen työ tuottaa usein hyvän lopputuloksen. Pitkäjänteisyys on erittäin tärkeätä, Koiranen totesi.

Väkivaltaryhmä tutkii vuodessa lähes 2 500 asiaa, joista noin 1 500 on henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia. Työtahti on kova, sillä tutkijoita on vain toistakymmentä.

Vuodessa tehdään 420 kuolemansyyn tutkimusta. Laki edellyttää tutkimuksia silloin, kun kuoleman epäillään aiheutuneen muutoin kuin luonnollisesti. Näitä ovat myrkytys-, huume- ja alkoholikuolemat, itsemurhat, eräät tapaturmat sekä ammattitautien kuten asbestin aiheuttamat kuolemat. Muita tutkimuksen aiheita ovat esimerkiksi kätkytkuolemat, lääkärien hoitovirheet, palonsyyt, meri- ja muut onnettomuudet.

Hyvä tuuri ja DNA apukeinoja

Turun ainoat selvittämättömät henkirikokset ovat Sirkka-Liisa Waljuksen surma vuodelta 1963 ja 5. toukokuuta vuonna 2000 Valmetinkatu 2:n rappukäytävästä löydetyn, teräaseella tapetun 34-vuotiaan miehen tapaus. Waljuksen juttu sai julkisuutta keväällä, kun professori Jorma Palo lämmitti tutkimuksia Espoon Bodom-järven murhia koskevassa kirjassaan. Palon mukaan sama surmaaja saattoi tappaa Waljuksen.

- Waljuksen tapaus ei ole mitenkään pois suljettu ja aineisto täydentyy koko ajan. Valmetinkadun surmakin toivottavasti selviää, sillä muutama vuosi ei välttämättä merkitse tutkinnassa mitään. Siitä on paljon esimerkkejä, miten juttu aukeaa vasta vuosien kuluttua. DNA-tutkimus on nykyisin erittäin tärkeä apukeino rikostutkinnassa. Olisi toivottavaa, että sitä koskeva tietopankki laajenisi nopeasti. Ehkä joskus jokaiselta ihmiseltä otetaan jo syntymähetkillä DNA, mutta siihen on pitkä matka, Koiranen tuumi.

Keskusrikospoliisin mukaan Suomessa on kertynyt sotien jälkeen yli sata selvittämätöntä henkirikosta. Turun seudulta yksi sellainen on Paimion naissurma vuodelta 1997. Ryyppyryhmässä liikkunut 50-vuotias nainen löytyi maahan kaivettuna radan varresta. Epäiltyjä on, muttei riittävästi näyttöä. Viking Sallyn opiskelijasurma vuodelta1987 kirjattiin Ahvenanmaan poliisipiiriin, vaikka myös Turun rikospoliisi tutki tapausta.

Henkirikoksia tutkittaessa tarvitaan sitkeyden ja tarkkuuden ohella hyvää tuuria. Muun muassa turkulaisnaisen katoaminen 1990-luvun alussa paljastui pienistä vihjeistä. Nainen löytyi puoli vuotta myöhemmin paketoituna Raisionlahdesta ja aviomies paljastui surmaajaksi. Vuosi sitten Turussa selvisi Aurajokivarren mystinen surma vuodelta 2000 toisen surmaajan pienen sivutokaisun takia.

- Aivan luonnollinen tapaus voi tuottaa paljon päänvaivaa. Jos esimerkiksi Kupittaalla joulukuussa jätekaivoon pudonnut rouva olisi jäänyt löytymättä, niin juttua tutkittaisiin aktiivisesti mystisenä katoamisena.

Suomessa tehdään yli 1 500 katoamisilmoitusta vuodessa, mutta suurin osa löytyy viikon sisällä hengissä. Pysyvästi kadoksiin jää 1-3 ihmistä vuodessa. Yksi sellainen on turkulainen varatuomari Ilpo Härmäläinen, joka 1994 syyskuussa nousi Eerikinkatu 20:ssa vaaleaan autoon ja katosi. Juttu on auki kunnes totuus selviää.

Kaikenlaiset hylätyt kaivot ja kaivannot voivat olla hyvinkin vaarallisia.
Jos vanhassa kaivossa on puinen kansi, se lahoaa aikojen saatossa.
Harvemmin tietenkin ihminen sellaiseen osuu putoamaan, mutta eläimiä niihin joutuu varmasti.
Eihän sellaista vanhaa kaivoa aina edes kukaan enää muista olevankaan. Monilla tiloilla on parikin kaivoa, vanha ja vielä vanhempi.

^Meidänkin lähellä on yksi autiotalo, jonka heinittyneellä piha-alueella on kaivo, jossa aivan laho ja reikäinen puukansi.
Omistajaa en tunne, mutta kyllä siellä välillä joku käy rakennuksia katsomassa.
Kuka on vastuussa, jos joku sinne kaivoon molahtaa?
Vai onko oma syy, jos on mennyt toisen tontille nuohoamaan?
Lapsia olen ankarasti sinne varoittanut menemästä, mutta huolettaa kyllä, että jos joku onneton samoilija sinne tipahtaa....mutta kelle tuosta nyt yleensä voi valittaa?
Vai pitääkö itse käydä laittamassa vaikka kuormalavoja päälle ja mitä sanoo tähän tontin omistaja?

Koska joku omistaa myös nuo autiotontit, niin se joka sinne menee, on itse vastuussa jos jotain tapahtuu. Koska tontti on kuitenkin omistajansa yksityisaluetta vaikka olisi ollut kymmeniä vuosia hylättynä. Käsittääkseni näin.

Kyllikki S kirjoitti:Koska joku omistaa myös nuo autiotontit, niin se joka sinne menee, on itse vastuussa jos jotain tapahtuu. Koska tontti on kuitenkin omistajansa yksityisaluetta vaikka olisi ollut kymmeniä vuosia hylättynä. Käsittääkseni näin.

Niin itsekin oon päätellyt, mutta
tulipa kerran mentyä, kun etsin kadoksissa olevaa kissaamme.
Kissaa ei ole löytynyt. ja juuri siksi ottaa pattiin tämmöiset surmanloukut.
En tietty voi olla varma, että on siellä, mutta mahdollista.


Ja joo..meni aika pahasti ohi itse aiheen, mutta voihan tämä pikkupätkä tässä olla nimeltään yleiskatsaus kaivoihin.