Piano-opettaja Dmitri Solovievin (s. 1962) tappo 23.6.2006
Lähetetty: La Loka 06, 2007 1:09 pm
Ilta-Sanomat 5.7.2006 kirjoitti:Miksi lasten pianonopettaja surmattiin?
Helsingin Kontulasta juhannuspäivänä surmattuna löydetyn miehen henkilöllisyys on selvinnyt. Poliisin mukaan uhri on 44-vuotias venäläismies Dmitri Soloviev, joka oli ammatiltaan pianonsoiton opettaja. Mies oli asunut Helsingissä jo ainakin vuodesta 1999.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Kosken mukaan uhrin henkilöllisyys saatiin selville, kun Solovievin asiakkaat ottivat poliisiin yhteyttä.
- Häntä kuvaillaan erinomaiseksi pianonsoiton opettajaksi, jonka opetukseen asiakkaat ovat olleet hyvin tyytyväisiä. Soloviev opetti erityisesti lapsia, ja hänellä oli kuulemma kyky saada lapset oppimaan. Solovievin tuttavat ovat sanoneet, että hän oli mukava, hiljainen ja omissa oloissaan viihtyvä ihminen, Koski kertoo.
Soloviev opetti pianonsoittoa keikkatyöläisenä.
Tutkimuksissa on selvinnyt, että Soloviev surmattiin juhannusaattona. Rikoskomisario Koski ei halua tutkinnallisiin syihin vedoten kertoa surman tekotapaa.
Ilta-Sanomat 6.11.2006 kirjoitti:Piano-opettajan surmasta syytetty soitti apua neljästi
Pianonsoitonopettajan surmasta syytetty mies soitti neljä kertaa hätäkeskukseen ja yritti kertoa huonovointisesta toveristaan.
Sekavanoloisissa puheluissa inkerinsuomalainen syytetty sanoi, että mies saattaa olla kuollut. Lisäksi soittaja mainitsi, että Kontulan metroaseman lähellä makaava opettaja oli verinen. Viisikymppinen soitonopettaja löydettiin juhannuksena kuristettuna ja pahoinpideltynä Kontulan metroaseman ulkopuolelta.
49-vuotiaalle miehelle luettiin Helsingin käräjäoikeudessa syyte taposta. Hän kiisti teon. Miehen mukaan hän juopotteli Kontulan metroaseman portailla uhrin kanssa, mutta poistui tämän seurasta. Syytetty kertoi löytäneensä piano-opettajan, kun tämä oli jo kuristettuna metroaseman ulkopuolella.
Tämän jälkeen syytetty soitteli hätäkeskukseen.
- Mitään pahaa en ole hänelle tehnyt. En ole tappaja, en ole tappaja, syytetty toisti hysteerisenoloisena oikeussalissa.
Poliisi julkisti uhrin tuntomerkit juhannuksen jälkeen, koska hänen henkilöllisyydestään ei ollut tietoa. Syytetty mies vangittiin heinäkuun alussa sen jälkeen kun hän oli itse ottanut yhteyttä poliisiin.
Housut roskiin,
tukka siiliksi
Oikeudessa pohdittiin sitä, miksi syytetty oli ennen kiinniottamistaan laittanut juhannuksena yllänsä olleet housut roskiin, kadottanut takkinsa, leikannut tukkansa ja aloittanut rajun laihdutuskuurin.
Kihlakunnansyyttäjä Markku Pohjanoksa epäili, että mies yritti estää tunnistamisen, koska poliisi oli antanut julkisuuteen epäillystä kuvan. Syytetyn housuista löytyi soitonopettajan verta.
- Se tuli siihen, kun kokeilin, onko hän hengissä. Jos olisin tappaja, olisin ollut yltä päältä veressä.
Piano-opettaja oli kotoisin Pietarista, mutta hän asui tuoreen vaimonsa kanssa Helsingissä.
- Hän oli erittäin hyvä ihminen ja hyvä muusikko. Hän kirjoitti itse musiikkia ja soitti käytännössä kaikkia instrumentteja, uhrin vaimo kertoi oikeudessa.
Välillä tosin opettajalla jäi ryyppy päälle niin, ettei hän pystynyt työskentelemään.
- Kesäkuussa mieheni ei työskennellyt, mutta hän lupasi, että tämä on viimeinen kerta. Minun oli tarkoitus auttaa häntä hoitoon menemisessä, vaimo sanoi.
Käräjäoikeus päätti välituomiossaan maanantaina, että mies on syyllinen. Hänet passitettiin mielentilatutkimukseen.
(STT)
Tuomittu Andrei Junolainen oli inkerinsuomalainen.Ilta-Sanomat 19.2.2007 kirjoitti:Piano-opettajan kuristaneelle tuomio taposta
Pianonsoitonopettajan kuristanut mies on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa taposta yhdeksäksi vuodeksi vankilaan.
Uhri löytyi kuristettuna ja pahoinpideltynä viime juhannuksen aikoihin Helsingistä Kontulan metroaseman läheltä. Oikeudessa epäilty kiisti syyllistyneensä rikokseen.
Mies myönsi kuitenkin juopotelleensa viisikymppisen opettajan kanssa Kontulan metroaseman portailla mutta väitti poistuneensa pianistin seurasta.
Parivaljakko oli tallentunut myös metroaseman valvontanauhoille. Syytetty kertoi löytäneensä toverinsa vasta kun tämä oli jo kuristettu. Tämän jälkeen syytetty soitteli hätäkeskukseen neljä kertaa.
Poliisi julkisti uhrin tuntomerkit juhannuksen jälkeen, koska henkilöllisyydestä ei ollut mitään tietoa. Syytetty mies vangittiin heinäkuun alussa sen jälkeen kun hän oli itse ottanut yhteyttä poliisin.
Mielentilatutkimuksessa 49-vuotiaan Andrei Junolaisen todettiin olleen tekoa tehdessään syyntakeinen eli täydessä ymmärryksessä.
Oikeus katsoi, ettei Junolaisen syyllisyydestä jäänyt epäilystä. Hänen kertomuksiaan pidettiin osin valheellisina.
Tukka lyhyeksi,
vaatteet roskiin
Ennen kiinniottamista Junolainen oli laittanut juhannuksena yllänsä olleet vaaleat housut roskiin, kadottanut takkinsa, leikannut tukkansa ja aloittanut rajun laihdutuskuurin. Tutkimuksissa housuista löytyi uhrin verta.
- Se tuli siihen, kun kokeilin, onko hän hengissä. Jos olisin tappaja, olisin ollut yltä päältä veressä, Junolainen selitti oikeudenkäynnissä viime vuoden lopulla.
Piano-opettaja oli kotoisin Pietarista, mutta hän asui vaimonsa kanssa Helsingissä. Vaimo kertoi oikeudessa, että uhri oli erittäin lahjakas muusikko, jolla kuitenkin jäi välillä pahasti ryyppy päälle. Ryyppyreissu Junolaisen kanssa jäikin sitten pianistin viimeiseksi.
Käräjäoikeuden mukaan Junolaisen tarkoitus ei kuitenkaan ollut tappaa. Silti tämän olisi pitänyt ymmärtää, että väkivalta herkän kaulan alueella voi johtaa kuolemaan. Oikeuden mukaan syytetty ei voinut olla niin kovassa humalatilassa tekohetkellä, ettei hän muistaisi tapahtumaa.
Junolainen passitettiin saman tien kärsimään rangaistustaan. Hän joutuu maksamaan uhrin vanhemmille, pojalla ja vaimolle jokaiselle 5 000 euroa kärsimyskorvauksia.
(STT)