Sivu 1/1
Rotumurhaaja Hans Van Themsche
Lähetetty: Pe Loka 12, 2007 3:24 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Rotumurhaajalle elinkautinen Belgiassa
11.10.2007 15:05
Koko Belgiaa viime vuonna kuohuttanut juttu saatiin päätökseen eilen, kun oikeus totesi Hans Van Themschen, 19, syylliseksi ja tuomitsi miehen elinkautiseen vankeuteen.
12-jäsenisen valamiehistön mukaan murhien motiivi perustui rotuun. Van Themschen tuomio voi pidentyä vielä kahdella vuodella vuonna 2003 säädetyn rotuvihalain perusteella.
Oikeudenkäynnin aikana Van Themschen asianajaja vaati asiakkaansa sulkemista mielisairaalaan autismin perusteella. Asianajajan mukaan sairauden takia Van Themsche ei kykene kontrolloimaan tekemisiään.
Oikeudenkäynti alkoi vajaat pari viikkoa sitten. Oikeudenkäynnin alussa Van Themsche pyysi anteeksi tekoaan, mutta tunnusti myös oikeudenkäynnin aikana, ettei tuntenut sääliä.
Surmasi lapsen ja hoitajan
Toukokuussa 2006 Van Themsche ampui Antwerpenin vanhassa kaupungissa kaksivuotiaan hoitolapsensa kanssa liikkuneen malilaisen Oulematou Niangadoun, 24 kuoliaaksi. Van Themschen surmasi myös hoitajansa surmasta järkyttyneen lapsen.
Van Themschen yritti tappaa myös läheisellä penkillä istuneen turkkilaisen naisen Songul Kosin. Kos haavoittui vakavasti.
Van Themschen riehunta päättyi vasta, kun poliisi ampui tätä.
IL
Lähetetty: Pe Loka 12, 2007 5:34 pm
Kirjoittaja Zodiac
Eikö sitä aina toitoteta ettei rotuja ole olemassa. Mitenkä voidaan sitten rotuvihasta tuomita? kummallisia aikoja eletään nykyään.
Lähetetty: Pe Loka 12, 2007 5:38 pm
Kirjoittaja wretch
^Marsalkka kiistelisi varmasti miellellään roduista, mutta on vielä jonkin aikaa "siviilissä"

Lähetetty: La Loka 13, 2007 12:39 am
Kirjoittaja Musta Nuoli
Zodiac kirjoitti:Eikö sitä aina toitoteta ettei rotuja ole olemassa. Mitenkä voidaan sitten rotuvihasta tuomita? kummallisia aikoja eletään nykyään.
Niin, ja kumma kyllä rotuviha toimii käytännössä aina yksisuuntaisesti. Ei puhettakaan rotuvihasta, jos joku "arabi/musta/mustalainen/muu,mikä?" pistää vastaavasti valkoisen hengiltä, tai vaikkapa osoittaa halveksuntaansa "länsimaisia huoria" kohtaan joukkoraiskaamalla porukalla jonkun naisen. Tai ylipäätään kohtelee valkoista ihmistä huonosti tilanteessa, jossa ei kohtelisi muunväristä huonosti.
Rotuja ei ole, rotuvihasta tuomitaan ja vain valkoinen voi olla rasisti. Siinäpä sitä pähkinää purtavaksi itse kullekin.
Lähetetty: La Loka 13, 2007 1:17 am
Kirjoittaja faku63
Musta Nuoli kirjoitti:Zodiac kirjoitti:Eikö sitä aina toitoteta ettei rotuja ole olemassa. Mitenkä voidaan sitten rotuvihasta tuomita? kummallisia aikoja eletään nykyään.
Niin, ja kumma kyllä rotuviha toimii käytännössä aina yksisuuntaisesti. Ei puhettakaan rotuvihasta, jos joku "arabi/musta/mustalainen/muu,mikä?" pistää vastaavasti valkoisen hengiltä, tai vaikkapa osoittaa halveksuntaansa "länsimaisia huoria" kohtaan joukkoraiskaamalla porukalla jonkun naisen. Tai ylipäätään kohtelee valkoista ihmistä huonosti tilanteessa, jossa ei kohtelisi muunväristä huonosti.
Rotuja ei ole, rotuvihasta tuomitaan ja vain valkoinen voi olla rasisti. Siinäpä sitä pähkinää purtavaksi itse kullekin.
Eix nykyihminen ole kotoisin afrikasta.....................
Lähetetty: La Loka 13, 2007 8:44 pm
Kirjoittaja Musta Nuoli
faku63 kirjoitti:Musta Nuoli kirjoitti:Zodiac kirjoitti:Eikö sitä aina toitoteta ettei rotuja ole olemassa. Mitenkä voidaan sitten rotuvihasta tuomita? kummallisia aikoja eletään nykyään.
Niin, ja kumma kyllä rotuviha toimii käytännössä aina yksisuuntaisesti. Ei puhettakaan rotuvihasta, jos joku "arabi/musta/mustalainen/muu,mikä?" pistää vastaavasti valkoisen hengiltä, tai vaikkapa osoittaa halveksuntaansa "länsimaisia huoria" kohtaan joukkoraiskaamalla porukalla jonkun naisen. Tai ylipäätään kohtelee valkoista ihmistä huonosti tilanteessa, jossa ei kohtelisi muunväristä huonosti.
Rotuja ei ole, rotuvihasta tuomitaan ja vain valkoinen voi olla rasisti. Siinäpä sitä pähkinää purtavaksi itse kullekin.
Eix nykyihminen ole kotoisin afrikasta.....................
Riippuu mitä tarkoitetaan "nykyihmisellä". Evoluutio ja luonnonvalinta ovat johdattaneet esi-isiämme muualle. Älykkäimmät ovat päätyneet Aasiaan (Kiinassa keksittiin ruuti ja paperi siinä vaiheessa kun täällä Suomessa paukutettiin noitarumpua metsässä keihäs kädessä), sinnikkäimmät kylmään Pohjolaan (jossa tarve on keksintöjen äiti, ja töitä on ollut pakko tehdä, koska banaani ei putoa puusta suuhun), ja hetkessä elävät luonnonlapset ovat jääneet sinne, missä olivatkin. Lopputuloksena mm. karusta ja kylmästä Suomesta on saatu huipputekninen maa, jonka maanviljelys elättää kansamme, ja vastaavasti maailman viljavimpiin kuuluvassa maassa, Zimbabwessa, ihmiset kuolevat nälkään, inflaatioprosentti on maailmanennätyksellinen 6600% (eli jos tammikuussa ateria maksaa 10€, joulukuussa se maksaakin 6670 euroa) ja työttömyysprosentti on 80+.
Tosin edesmennyt valtakunnannatsi Pekka "Peksi" Siitoin esitti ihmiskunnan alkuperästä paljon värikkäämmältä kuulostavan teorian:
"Vastaavasti me arjalaiset ollaan tietyssä kehitysasteessa. Meillähän ei ole mitään sukulaisuutta Aatamiin ja Eevaan. Meidät on luotu Atlantis-mantereelle, josta me ollaan jouduttu tänne. Jehova taas loi juutalaisen rodun. Kiinalaiset ja japanilaiset ja muut vinosilmät on puolestaan tulleet toiselta planeetalta. Sellaiselta planeetalta, joka oli maan ja Marsin välissä, joka räjähti ja josta on enää jäljellä vain asteroidivyöhyke."
(
http://fi.wikiquote.org/wiki/Pekka_Siitoin)
Afrikan asukeista tämä ei valitettavasti mainitse mitään. Ei Siitoin silti pakolaisiakaan unohtanut:
"Olisin sitä mieltä, että lähetetään kaikki pakolaisneekerit lappiin lumitöihin. Joulupukkikin tarvitsee mustia tonttuja. Se on tasa-arvoa."