Kolme naista katosi Missourissa vuonna 1992
Lähetetty: Pe Maalis 06, 2015 2:45 pm
Tässäpä on vapaamuotoinen tiivistelmä YouTubesta katsomastani dokumentista.
Kolme naista katosi 7. kesäkuuta 1992 Springfieldissä Missourissa, eikä heitä ole löydetty vielä tähän päivään mennessä. Katoaminen tunnetaan nimellä The Springfield Three.
Sherrill Levitt (s. 1944) oli 47-vuotias kampaaja, joka työskenteli paikallisessa kampaamossa. Levitt oli yksinhuoltaja ja hyvin läheinen 19-vuotiaan tyttärensä Suzanne "Suzie" Streeterin (s. 1973) kanssa.
Suzie Streeter valmistui Kickapoo High Schoolista samaan aikaan parhaiden ystäviensä 18-vuotiaan Stacy McCallin (s. 1974) ja Janelle Kirbyn kanssa.
Stacy McCall ja Suzie Streeter.
Tyttökolmikko juhli valmistujaisiaan ja kierteli illan aikana juhlista toiseen. Myöhemmin heidän oli tarkoitus ajaa tunnin ajomatkan päähän Bransoniin ja käydä seuraavana päivänä White Water -nimisessä vesipuistossa. McCallin vanhemmat eivät pitäneet ajatuksesta yöpyä hotellissa, joten kolmikko päätti mennä Janelle Kirbyn kotiin yöksi. Kirbyn vanhemmat olivat kuitenkin saaneet sukulaisvieraita, joten suunnitelmat muuttuivat jälleen. Suzie Streeter oli saanut äidiltään Sherrill Levittiltä valmistujaislahjaksi jättikokoisen vesisängyn, joten hän kutsui McCallin kotiinsa.
Se on viimeinen kerta, kun Janelle Kirby hyvästeli ystävänsä. Streeter ja McCall lupasivat ilmoittaa itsestään perille päästyään.
Seuraavana aamuna Kirby huolestui, kun hänen ystävistään ei ollut kuulunut vieläkään mitään. Heidän oli ollut tarkoitus lähteä aamulla vesipuistoon. Kirby meni käymään Streeterin kotona poikaystävänsä kanssa. Hän löysi talon portailta lasinsirpaleita. Kuistin yläpuolella paloi ulkovalo, jonka lasikupu oli pudonnut ja hajonnut. Ystävällisenä tekona hän ajatteli lakaista ne.
Ketään ei ollut kotona.
On todennäköistä, että Stacy McCall ja Suzie Streeter olivat päässeet perille, koska heidän autonsa olivat pihassa ja talon sisältä löytyi heidän korujaan, vaatteitaan ja heidän käsilaukkunsa. Sherrill Levittin sänky näytti siltä, että siinä oli nukuttu ja hänen savukkeensa, lompakkonsa ja perheen terrieri olivat sisällä. Televisio oli auki.
Sisällä oli siistiä. Sherrill Levitt oli muuttanut asuntoon tyttärensä kanssa vasta pari kuukautta aikaisemmin. Hän oli edellisenä iltana lakannut huonekaluja ja tapetoinut uudessa kodissaan, kun Streeter oli ollut juhlimassa valmistujaisiaan.
Jääkaapista löytyi koskematon kakku, jonka päällä oli teksti "Congrats Suz!".
Talosta ei löytynyt murtojälkiä, eikä kamppailun merkkejä.
Stacy McCallin vanhemmat tekivät katoamisilmoituksen.
Tutkimuksia hankaloitti se, että Levittin ja Streeterin kotona oli käynyt 10-12 ihmistä ennen poliisien saapumista ja mahdollisia jälkiä oli sotkettu.
Epäilty
Robert Coxia epäiltiin jo 19-vuotiaana Floridassa tapahtuneesta samanikäisen naisen henkirikoksesta vuonna 1978. Cox oli silloin lomalla oleva Yhdysvaltain asevoimien sotilas. Todisteiden puutteessa hänet vapautettiin.
Robert Cox.
Myöhemmin hän sai yhdeksän vuoden vankeustuomion kahdesta erillisestä nuorten naisten sieppausyrityksistä Californiassa.
Vankeustuomion aikana Robert Coxia vastaan kerättiin lisää todisteita Floridassa tapahtuneesta henkirikoksesta. Hänet pidätettiin ja tuotiin Floridaan oikeudenkäyntiin. Cox sai kuolemantuomion. Vuonna 1989 Floridan korkein oikeus katsoi, että häntä vastaan kerätyt todisteet loivat parhaimmillaankin vain epäilyksiä hänen syyllisyydestään. Cox todettiin syyttömäksi ja hänet vapautettiin.
Robert Cox oli vapautunut ehdonalaiseen ja muuttanut vanhempiensa luokse kotikaupunkiinsa Springfieldiin, kun Sherrill Levitt, Stacy McCall ja Suzie Streeter katosivat vuonna 1992.
Aluksi Coxilla oli alibi. Hänen tyttöystävänsä vahvisti, että hän oli ollut katoamisaamuna Coxin kanssa kirkossa. Myöhemmin hän perui sen ja myönsi valehdelleensa Coxin pyynnöstä.
Robert Cox on ollut naiskolmikon katoamista kohtaan hyvin kiusoitteleva. Hän on esimerkiksi vihjaillut tietävänsä, että mihin Levitt, McCall ja Streeter on haudattu.
Seuraavan kerran Cox joutui vankilaan vuonna 1995 tehdystä asellisesta ryöstöstä Texasissa.
Robert Cox on todennut, että niin kauan kuin häntä pidetään vankilassa, samanlaisia naisten katoamisia ei tule tapahtumaan.