Metsästäjä ampui metsurin Vimpelissä 1997
Lähetetty: Ti Maalis 24, 2015 11:49 am
Alku:Vimpeli tunnetaan ehkä eniten pesäpallosta ja sen intohimoisista kannattajista. Paikallinen juottolakin on saannut nimen Sopupeli. Vimpelin Sahissa tapahtui marraskuussa-97 henkirikos, joka jäi vähälle huomiolle. Mies ammuttiin metsätyömaalle oli lehden otsikko. Keskipohjanmaa- lehti kertoi lyhyesti tapahtumasta, jossa isä löytää poikansa ammuttuna metsäpalstalta. Erikoinen tapahtumien kulku missä metsästäjän metsästysreissu muuttuikin ihmisjahdiksi. Kauhavan Käräjäoikeus joutui tuomiossaan perustelemaan paljon: missä menee tapon ja murhan ero. Mustaan marraskuun-97 viikkoon mahtui Joroisten perhetragedia (4 kuollutta), ko.surma ja lopuksi Kokkolassa nuori vartija puukotettiin kuoliaaksi kaupassa. Vimpelin metsäpalsta surma on myös henkilökohtanen juttu. Vietin lapsena useat kesät Vimpelissä sekä isän kanssa metsäpalstalla rankoja karsimassa kahdestaan Ilolan kylässä. Sahin kylässä isän ja pojan yhteinen nuotioretki/puusavotta päättyi toisin! Surma ei ollut suuniteltu, harkittu, julmuutta ja raakuutta surmassa ei ole perusteli Kauhavan Käräjäoikeus tuomiossaan, jokainen lukija päätelköön itse.
Vimpelin Sahinkylä marraskuun 18 pv. 1997
Vimpelin Sahinkylän Itänurkantietä pitkin kulkee aamulla vihreä Fiat joka ajaa ns. Itänurkkaa kohden. Autossa matkustaa poika Juha(45v.) ja isä Kalle Männikkö(s.-21). Männiköt ovat menossa metsäpalstalle . Ohi menevään Männikköjen vihreään Fiat autoon kiinnittää huomion Itänurkantiellä asuva mies, jonka asunnon ohitse auto menee.
Hetken päästä mies lähtee autollan samaa reittiä kuin Männiköt kohti Itänurkkaa tarkoituksena oli lähteä metsälle aamusta. Koira jääkin kotia haulikon sijasta autoon lähtee hirvikivääri matkaan. Mies näkee Männiköjen vihreän Fiat auton pysäköitynä metsäautotiellä, mutta huomaa, että ketään ei ole kyydissä ja jatkaa autollaan n.200m eteenpäin ja pysäköi auton tien viereen. Metsästäjä ottaa autosta hirvikiväärin matkaan ja lähtee metsään kävelemään. Parin sadan metrin kävelyn jälkeen miehellä on näköyhteys Männiköjen metsäpalstaan. Palstan toisesta päädystä kuuluu moottorisahan ääntä.
Mies kävelee metsästä takaisin autolleen ja lähtee autoilemaan metsäautoteitä pitkin juoden samalla viisi keskiolutta. Mies tapaa tutun miehen klo 11 aikoihin tiellä. Myöhemmin todistajana ollut mies kertoo heidän jutelleen metsästyksestä, koirista ja lähellä olevista hirvi havainnoista. Todistaja kertoo, että ei huomaa mitään poikkeavaa miehen käytöksessä, jonka hän on tuntennut 5-6 vuotta metsästysharrastuksen kautta.
Metsäpalstalla Kalle Männikkö lähtee kävelemään metsälinjaa pitkin kohti autoa. Päivä rupeaa olemaan täysi ikä-miehelle, mutta poika Juha jää vielä tekemään lopputyöt palstalle yksin. Mutta Juha ei ole yksin palstalla! Metsästäjä on tullut metsäpalstalle toistamiseen tällä kertaa toista kautta ja jättänyt auton pellon reunaan pusikon suojaan. Ladattu kivääri mukanaan mies kävelee Männiköjen palstalle, josta näkee savun nousevan. Juha Männikkö tulee metsälinjalle joka johtaa tielle. Metsästäjä huomaa kun tuttu omankylän mies tulee samalle polulle n.60 metrin päähän. Metsästäjä nostaa äkkiä kiikarikiväärin poskelle ja saa ristikkon kohdalleen metsurin selkään. Kolmenollakasin(308win.) laukaus rikkoo metsän hiljaisuuden, kokovaippa luoti osuu Juhaa selkään ja lävistää oikean rintakehän. Juha tipahtaa polvilleen, samalla lähtee toinen laukaus n.800m/sekunnissa viuhuva luoti lävistää ainostaan Juhan pipon. Juha kaatuu vatsalleen, samalla ammutaan kolmas laukaus luoti viuhuu kokonaan ohi. Juha lähtee ryömien etu vasenmalle, jonka ampuja huomaa. Mikään ei suojele Juhaa, kun metsästäjä saapuu paikalle ja ampuu neljänen kerran muutaman metrin päästä vatsallaan makaavaa Juhaa selän vasemmalle puolelle. Metsästäjä kerää tyhjiä hylsyjä taskuunsa ja poistuu.
Isä Kalle Männikkö kuulee auton sisälle ensimmäisen laukauksen ja nousee auton kuljetajan puolelta ulos, josta on n.150 metriä ampujaan, joka on samassa linjassa poikansa kanssa. Isä Männikkö menee auton taakse ojan penkkaan suojaan kivärin luodeilta, joita tulee vielä kaksi lisää. Vielä kuuluu laukaus, metsä hiljenee. Hetken hiljaisuuden jälkeen isä lähtee metsälinjaa pitkin etsimään poikaansa ja saapuu vatsallaan makaavan poikansa luokse. Ote syytäjän kertomana; [i]H.V on mennyt lähemmäksi ja ampunnut muutaman metrin etäisyydeltä maassa vatsallaan makaavaa Männikköä selkään vasemmalle puolelle. Luoti on murskannut ylimmät kylkiluut takaosasta ja jatkannut kulkuaan vasemman kaulanikaman alueelle ruhjoen myös viereisten nikamien takakaaren aluetta sekä paljastanut selkäytimen, joka myös tältä alueelta ruhjoutunnut. Laukaus on ollut välittömästi tappava.[/i]
Kalle Männikkö kiiruhtaa pois poikansa Juhan luota osin itsekin verisissä vaatteissa ja lähtee kohti kilometrin päässä olevaa asutusta tekemään ilmoitusta tapauksesta. Surmaaja aloittaa paon tekopaikalta kohti Vaasaa, jossa majoittuu Hotelli Fennoon yöksi ja antaa vääräät henkilötiedot matkustajakorttiin. Poliisi alkaa heti etsimään samassa kylässä asuvaa miestä, etsinnät kestää läpi yön. Surmaaja matkustaa Tampereelle seuraavana päivänä. Hotelli Jäähovissa mies kirjautuu jälleen uudella nimellä. Miehestä saadaan havainto Ylöjärvellä päivällä, mies pidätetään Tampereella myöhemmin illalla.
KAUHAVAN KÄRÄJÄOIKEUS - OIKEDENKÄYNTI 26.6.1998
Harri Pekka Vesala (Vimpeli s.-61) sai taposta ja kahdesta viranomisen erehdyttämisestä 10 vuotta vankeutta. Sotilasarvo tuomitaan menetetyksi. Uhrin isä Kalle Männikkö vaati rangaistusta murhasta, syyttäjä taposta ja vaaran aiheutamisesta. Todisteina käytettiin mm. videorekonstruktioon ja Lapua Oy:n lausuntoon Vesalan käyttämien patruunoiden luodin iskuenergiasta ja lentoradasta. Käräjäoikeus perusteli päätöstä mm. KKO;n tuomioilla. Vesala ja Juha Männikön omaiset ilmoittivat tyytymättömyyttä tuomioo. Kauhavan käräjäoikeus hylkäsi isän vaatimukset murhasta ja henkisistä kärsimyksistä sekä vaaran aiheutamisesta. Lääkärin lausunnon mukaan Kalle Männikölle oikeudessa todistaminen toisi kohtuutonta henkistä kärsimystä. Vanha isän ei tullut kertaamaan oikeudenkäyntiin uudestaan tapahtumaa missä löytää poikansa metsästä ammuttuna (Otteet lainattu suoraan tuomiosta):
"Kalle Männikköä ei ole oikeudessa kuultu. Syyttäjä on näyttönä vedonut Kalle Männikön esitutkintakertomukseen.Tätä ei oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11§:n 1 momentin 2-kohdan mukaan voida käyttää todisteena."
]"Vesala on lähtenyt metsälle metsästystarkoituksessa vihan purkauksen aiheutti useita vuosia jatkunnut ilkeily, kiusanteko ja häirintä perusteli Vesala tekoaan kuulusteluissa".
Psykiatrian erikoislääkäri ja oikeuspsykiatri: "Vesala kärsii sekamuotoisista persoonallisuushäiriöistä, jossa on todettavissa epävakaita, eristäytyviä ja epäluuloisia piirteitä ja että hän on ollut tekojen aikana täydessä ymmärryksessä".
"Jos kyseessä olisi ollut mielenhäiriö, niin yleisen elämänkokemuksen mukaan ensimmäisen laukauksen jälkeen yleensä jätetään siihen. Vesala on määrätietoisesti mennyt kohti Juha Männikköä ja ampunut tätä lähietäisyydeltä, mikä osoittaa raakuutta ja julmuutta."Surmatun isän asianajaja
"Harkittaessa, onko tappo tehty erityisen raa'alla tai julmalla tavalla, käräjäoikeus toteaa, että Vesala on ampunnut laukaukset nopeasti, viimeisen lähietäisyydeltä ja Männikkö on sen vaikutuksesta kuollut välittömästi. Mikään ei viittaa surmaamisen pitkitämiseen. Surmaaminen ei ole siten tapahtunnut murhan tunnusmerkistönä edellyttämälllä raa'alla tai julmalla tavalla. Käräjäoikeus toteaa, että Kalle Männikkö ei ole välittömästi nähnyt poikansa surmaamista tai ollut tilanteessa konkreetisesti hengenvaarassa".
Loppu: Miten hovissa kävi pysyikö 10-vuoden tappo tuomio ennallaan? Vanhat kaunat tuli pintaan, kun tuttu mies ilmesty eteen. Ihmismieli on erikoinen kun tunteet kuohuu, vaisto tulee kuvaan. Metsästystä harrastavana herää kysymys, mihin tarkoitukseen yksin koiraton metsämies tarvitsee kivääri cal.308w. keskellä maraskuuta? Tiesikö Vesala jo aamusta, että kohde on naapurin mies?
Lähde:Kauhavan Käräjäoikeus DNO:R 98/21 Tuomio 133 ja Keskipohjanmaa.(Pojan ja isän nimi muutettu)