Viitaten edelliseen postaukseen, niin sen kauempaa enää odottelematta...
Uutelan tapaus meni kutakuinkin nimerkki Rokun kertoman mukaan. Puheet työläisten paratiisista Aatos U oli ottanut tosissaan. Mikäs ihme se toisaalta oli, kun "Neuvostoliiton työläiset ovat Krimillä lepokodissa, mutta Suomessa työväki kerjää leivänpaloja" - tyyppinen uskomus upposi meillä vuosikymmenien ajan jopa poliitikkoihin, joten ei ihme, että myös kovan työmiehen maineessa olleeseen Uutelaan.
Uutela asui Someron Pajulan kylässä, Hämeen Härkätien liepeillä ja katosi tiistaina 29.4.1975. Takana oli kova työpäivä kaivinkoneen rengashommissa, mutta helpotusta toi alkkoholi, jota Uutela nautti siinä määrin, että tultuaan kotiinsa n klo 17 hän rojahti pirtin laverille lepäämään.
Noustuaan ylös n klo 18:30 hän lähti ulos, astelemaan kohti karjarakennusta. Sen jälkeen ei enää kukaan nähnyt Aatos Uutelaa...
Kun Uutela oli viipynyt reissullaan jo sunnuntaihin, niin perhe teki hänestä katoamisilmoituksen. Eivät olisi sitä vielä silloinkaan tehneet, mutta heinänsiementä kyselleet tutut miehet sanoivat, että jos kerran on kadonnut, niin kyllä siitä ilmoitus pitää tehdä.

- 26.1.1926 syntynyt Aatos Kustaa Uutela oli haudattuna kotitilalleen 12 vuoden ajan. Kuva Alibi 7/1987.
- Aatos_Uutela.jpg (42.93 KiB) Katsottu 4137 kertaa

- Rouva Uutela uskoi vakaasti, että miehensä oli tehnyt itsemurhan. Fiat 600 taustalla mainostaa Nortti-tupakkaa. Tämäkin sana on vuosien saatossa muuntunut sanaksi Nörtti. Kuva Alibi 7/1987
- Uutela_ulkorakennus.jpg (46.63 KiB) Katsottu 4137 kertaa
Naapureita itsaripuheet oudoksuttivat; ei se perkele itseään ole tappanut, rahaakin tilillä. "Kun se vei mulleja teurastamoon, niin saattoi saada kymmenenkin tonnia".
Hymy -lehti lupasi 5000 markkaa Uutelan löytäjälle. Vaan ei tuonut sekään selvyyttä tapaukseen, kunnes poliisi sai perheen pojalta vihjeen, että Aatos-isä ei olekaan ItäOnnelassa, vaan paljon lähempänä...
Poliisi löysi Uutelan luurangon tämän kotitilallaan olleesta akanakasasta torstaina 14. toukokuuta 1987. Samassa yhteydessä pidätettiin 28- ja 30-vuotiaat somerolaismiehet ja ryhdyttiin selvittämään onko se mahdollisesti pienoiskiväärin luodin tekemä reikä päässä tullut tahallisesta teosta, vaiko sattumien summana.
Selvitysten jälkeen nuorempi miehistä vapautettiin ja vanhempi vangittiin. Someron nimismies piti tilannetta hankalana, mutta halusi viedä asian oikeuteen. Poika kertoi, että viedessään asetta isälle, se oli vahingossa lauennut ja isä oli kuollut heti.
Käräjiä istuttiin jo saman vuoden kesäkuussa ja koska mitään todistetta teon tahallisuudesta ei ollut, niin tapposyyte hylättiin. Syy ruumiin hautaamiseen oli se, että poika pelkäsi ettei kertomusta vahingonlaukauksesta uskottaisi ja hän joutuisi vankilaan.