Sivu 1/1

Parturi-kampaajan murha Karttulassa 19.10.1995

Lähetetty: Su Kesä 14, 2015 10:16 pm
Kirjoittaja NahkaSaapas
Tämä tapaus kuulunee tähän testit ja kyselyt –osioon, koska minulla ei ole omien hatarien muistikuvien tueksi mitään lähteitä käytössä. Kyseinen parturi-kampaajan murha tapahtui muistini mukaan joko 1980-luvun loppupuolella tai 1990-luvun alussa Karttulassa Pohjois-Savossa. Karttula sijaitsee noin 45 kilometriä länteen Kuopiosta ja oli tuolloin vielä itsenäinen kunta.

Henkirikoksen tekijä, Timo Hytönen, oli kotoisin Vesannolta, jossa hän elätti itsensä tilitoimistopalveluja tarjoamalla. Tavallinen suomalainen mies Hytönen kai oli, eikä sitä varmaan kukaan olisi osannut ennustaa, mihin suuntaan asiat sitten ajautuivat. Sinällään tämä kai voidaan luokitella ns. ”normaaleihin mustasukkaisuushenkirikoksiin”. Yhtenä päivänä vain kaikki musteni tuhoisin seurauksin. En jaksa muistaa, miten läheisessä suhteessa Hytönen oli uhriinsa, mutta muistaakseni ei ainakaan mitään virallista parisuhdetta taustalla ollut.

Murhapäivänä Hytönen oli ajanut ase mukanaan tuon noin 37 kilometrin matkan Vesannolta Karttulaan ja toteutti tekonsa ampumalla uhrin. Murhatuomio perustui siihen, että teko todettiin ennakkoon suunnitelluksi. Elinkautinen tuli, ja tekijä on nyttemmin vapautunut.

En muista, surmattiinko parturi-kampaaja työpaikalleen. Jos näin on tapahtunut, niin siinä tapauksessa myös tämä tapaus kuuluisi tuohon Doctor Lecterin ansiokkaaseen ”Työpaikoilleen surmatut” –ketjuun. Tapauksesta on varmaankin uutisoitu aikoinaan ainakin Savon Sanomissa, mutta netistä tästä jutusta ei tietoa löydy, koska tapahtui jo ennen googlauksen kulta-aikaa.

Re: Parturi-kampaajan murha Karttulassa

Lähetetty: Su Kesä 14, 2015 11:14 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Hyvin olet muistellut. Tapaus tuli kertomuksesi myötä mieleen ja noinhan se meni. En tähän hätään löytänyt mitään muistikuvia tukevaa, mutta sen verran muistan, että artikkeli tapauksesta jossain rikoslehdessä oli ja kuvassa oli mm. se 2-kerroksinen rakennus, jossa tuo parturinliike sijaitsi.

Yriteään palailla asiaan.

Re: Parturi-kampaajan murha Karttulassa

Lähetetty: Ma Kesä 15, 2015 7:27 pm
Kirjoittaja paccasucco
Luin artikkelin tästä tapauksesta jostain vanhasta lehdestä viime viikolla.Valitettavasti ehdin viedä lehden arkistoon.Nyt ei ole aikaa sitä penkoa.Se mielikuva asiasta kuitenkin jäi,että surma ei tapahtunut parturiliikkeessä,vaan yksityisasunnossa.Asunto todellakin taisi sijaita samassa talossa.

Re: Parturi-kampaajan murha Karttulassa

Lähetetty: Ti Kesä 16, 2015 3:14 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Nimimerkki NahkaSaapas tuossa jo kertoikin kuinka kaikki meni. Tähdentääkseni tapahtumaketjua paneudun asiaan vielä hieman lisää:

Parturi-kampaajan murha Karttulassa suoritettiin torstaina 19.10.1995. Surmaaja oli vuonna 1955 syntynyt Timo Lauri Hytönen. Uhri oli 55-vuotias kahdeksan lapsen äiti, joka toimi siis parturi-kampaajana Kissakuusentien varrella olevassa kaksikerroksisessa mansardikattoisessa talossa. Hän myös asui tuon samaisen talon toisessa kerroksessa. Aiemmin hän asui yksin, mutta Hytösen uhkausten ja raivoamisten takia hänen 21-vuotias tyttärensä oli muuttanut äitinsä luo asumaan.

Hytönen oli sairaalloisen mustasukkainen alkkoholisti, jolle puolisen vuotta kestäneen suhteen loppuminen oli käsittämätöntä julmuutta naisen taholta. Hän oli murhaa edeltävänä iltana kysellyt ryyppykaveriltaan, että tietääkö tämä tehokasta tapaa tappaa akka.

Lokakuinen aamu Karttulassa ja tuossa Kissakuusentien talossa oli kuin mikä tahansa lokakuinen aamu. Parturi-kampaaja lähti töihin, tyttären jäädessä kotiin.

Samaan aikaan toisaalla: Hytönen poti krapulaa ja lähti tappotöihin. Ensi hän ajoi tuttuun taloon, sai haulikon lainaksi "metsästysreissulle". Sahasi haulikon voidakseen kätkeä sen paremmin vaatteisiinsa. Jokin meni kuitenkin vikaan, ja haulikosta tuli toimintakelvoton. Tämän jälkeen Hytönen ajoi tyhjäksi tietämälleen talolle ja varasti sieltä Valmet-merkkisen haulikon. Sitä hän ei enää ryhtynyt modifioimaan...

Valkoinen Ford Sierra suuntasi kohti Karttulaa.

Kello oli 11:25 kun parturiliikkeensä pesu-ja toimistotiloissa ollut nainen havahtui sisään tulleeseen henkilöön. Hän ehti vain kerran huutaa hädissään kun haulikko jyrähti. Haulit osuivat rintakehän yläosaan. Heti perään Hytönen ampui uudestaan. Tällä kertaa haulit osuivat vatsan seutuville. Ulko-ovi kävi taas ja Hytönen poistui autolleen lähtien ajamaan tiehensä.
Erään parisuhteen lopullinen sinetti. Kuva poliisi.
Erään parisuhteen lopullinen sinetti. Kuva poliisi.
Karttula.jpg (135.99 KiB) Katsottu 19971 kertaa
Yläkerrassa ollut tytär säntäsi alakertaan, näki äitinsä verissään ja hengetönnä. Tytär juoksi läheiselle taksiasemalle, josta soitettiin poliisit.

Hytösestä ja valkoisesta Sierrasta tehtiin haku ja auto löytyikin klo 16:45 Tervon kunnasta erään mökkitien päästä. Hetken kuluttua siitä poliisit ottivat Hytösen kiinni. Haulikko oli edelleen hänen hallussaan.

Mies ampui entisen naistuttavansa Karttulassa
Karttulalainen 55-vuotias nainen ammuttiin haulikolla torstaina Karttulan keskustassa sijaitsevassa parturi-kampaamossa. Tekoon syylliseksi epäilty mies pidätettiin illalla pakomatkan päätteeksi Tervossa.
Surmatyö tapahtui vähän ennen puoltapäivää. Naisen entinen miestuttava ampui naisen haulikolla. Kampaamon yläkerrassa ollut tytär kuuli laukaukset ja hälytti poliisin.
Mies pakeni valkoisella Ford Sierra -henkilöautolla, jota etsittiin iltapäivällä laajalti Kuopion ympäristössä.
HS 20.10.1995

"Pidättäkää haulikkomies Hytönen". Sierra löytyi. Mahtaako autoa enää olla olemassa? Kuva Poliisi.
"Pidättäkää haulikkomies Hytönen". Sierra löytyi. Mahtaako autoa enää olla olemassa? Kuva Poliisi.
Karttula2.jpg (204.14 KiB) Katsottu 19971 kertaa
Karttulassa naisen ampunut mies tunnusti

Entisen naisystävänsä Karttulassa ampunut mies myönsi veriteon poliisikuulusteluissa perjantaina.
Vesantolainen mies ampui keski-ikäisen naisen torstaina aamupäivällä haulikolla. Poliisi tavoitti hänet samana iltana. Mies oli ainakin lievästi alkoholin vaikutuksen alainen.
HS 21.10.1995


Hytönen vangittiin ja toimitettiin mielentilatutkimukseen. Syyttäjän mielestä Hytönen oli täydessä ymmärryksessä, mutta puolustuksen mukaan Hytösen todettiin olleen just tekohetkellä täyttä ymmärrystä vailla.

Suonenjoella istuneen Kuopion käräjäoikeuden päätös annettiin maaliskuussa 1996. Sen mukaan teko oli murha, mutta Hytönen varttihullu ja hänet tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen.

Itä-Suomen hovioikeuden päätöstä en löytänyt. Voi olla, että siellä se muuttui ek:ksi. Mikä olisi ollut enemmän kuin kohtuullista. Se olisi ollut oikeutta.

Lähteenä HS arkisto sekä Rikos-lehti 8/1996.

Ei sen selvempää murhaa ole, mutta taas joku "mielentilan järkkyminen" tekijällä vesitti koko homman käräjäoikeudessa.

Karttulassa tehtiin vuoden kuluttua tästä surmasta toinen veriteko; iäkäs nainen surmattiin kotiinsa.

Surmaajan kotipaikkakunnalla tehtiin keväällä 1994 julma verityö, jossa isä tappoi kaksi lastaan.

Tuskaa kaikkialla, mihin ikinä katsookin.

EDIT: typo

Re: Parturi-kampaajan murha Karttulassa

Lähetetty: Ti Kesä 16, 2015 3:18 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Talo on muuttunut vuosien varrella:
Talo, jossa murha tehtiin. Kuva poliisi.
Talo, jossa murha tehtiin. Kuva poliisi.
Karttula1.jpg (125.98 KiB) Katsottu 19967 kertaa
Kuvattu 2009. Parturikyltin kiinnitysjäljet näkyvillä. Kuvakaappaus maps.google
Kuvattu 2009. Parturikyltin kiinnitysjäljet näkyvillä. Kuvakaappaus maps.google
Karttula kissakuusentie.jpg (86.02 KiB) Katsottu 19967 kertaa

Re: Parturi-kampaajan murha Karttulassa

Lähetetty: Ti Kesä 16, 2015 3:51 pm
Kirjoittaja NahkaSaapas
Iso hatunnosto Doctor Lecterille arkistojen kaivamisesta ja tämän äärimmäisen ikävän tapahtumaketjun yksityiskohtaisesta kuvauksesta. Omat muistikuvani olivat tosiaan hatarat, kuten jo tuossa avausviestissä tunnustinkin. Muistelen, että Hytönen olisi tilitoimistoaan pyörittänyt vielä tuolloinkin, kun murha tapahtui. Mutta kyllähän aika moni alkoholisti sinällään kykenee jollakin tavalla roikkumaan työelämässä yllättävän pitkään.

Saattoi hyvinkin olla, että elinkautista ei sitten tullutkaan, vaikka niin tuossa avausviestissä sanoin. Ajattelin, että tässä ilman muuta on ek:n edestä touhuttu. Ihmetyttää kyllä nuo varttihullun paperit. Varmasti oli alkoholismia ja mustasukkaisuutta, mutta oikeuttaako sairaalloinen mustasukkaisuus saamaan varttihullun alennusta?

Re: Parturi-kampaajan murha Karttulassa

Lähetetty: Ti Kesä 16, 2015 9:43 pm
Kirjoittaja Chefile
Kiitos Tohtorille tästä, olenkin aina miettinyt miten se parturi murhattiin. Talo ja kylä ovat tuttuja, sillä vanhemmillani oli ja on mökki tuossa lähistöllä. Pienestä pitäen on tuon kylän kadut ja kaverit käyneet tutuiksi. Tuon talon tietävät siellä kaikki.

Kyseessä on siis ns. humina-hotelli eli humina. Se edustaa kyläläisille kaikkea sitä pahaa, mistä kannattaa pysyä erossa: huumeita, viinaa, pillereitä ja väkivaltaa. Ja näitä kaikkia siellä riitti, poliisien vakiomesra ratsauksille. Jostain syystä tuolla asui "ongelma-ihmiset" aina, huumeihmisiä ja alkoholisteja. Talolla on tosiaan synkkä maine.. Sen parturin lisäksi siellä menehtyi juttujen mukaan joku toinenkin henkirikoksen kohteena. 2006 talon yläkerran asuintiloissa (hyi helv mikä läävä) lääkkeet ja viina vei nuoren miehen mukanaan (rip H). Paikallinen palokunta sanoi jo 90-luvulla, että jos humina syttyy tuleen, he katsovat vierestä.

Noh, liioiteltua tai ei, mutta tuosta talosta kyllä oikein hehkuu kalma.. Aina on myös kiinnostanut kuka omistaa tuon mörskän, saakohan sellaista tietoa mistään?

Re: Parturi-kampaajan murha Karttulassa

Lähetetty: Ma Kesä 22, 2015 1:59 pm
Kirjoittaja TaraAnne
Jaa, tuo talo. Minä olenkin ihmetellyt miten se näyttää aina vaan tyhjillään olevan. Kaunis talohan Se on, noin niinku muuten.

Terveiset vaan Karttulan naapurikunnasta.

Re: Parturi-kampaajan murha Karttulassa

Lähetetty: Ma Kesä 22, 2015 11:48 pm
Kirjoittaja Porin
"Pidättäkää haulikkomies Hytönen". Sierra löytyi. Mahtaako autoa enää olla olemassa? Kuva Poliisi.
Auto on viimeksi katsastettu vuonna 2004 Porissa.
Sen jälkeen autoa ei ole katsastettu ja lopulta kilvetkin on palautettu.

Re: Parturi-kampaajan murha Karttulassa

Lähetetty: Su Kesä 28, 2015 1:40 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Porin kirjoitti:Auto on viimeksi katsastettu vuonna 2004 Porissa.
Sen jälkeen autoa ei ole katsastettu ja lopulta kilvetkin on palautettu.
Lienee romutettu. Harmi, sillä ko. autolla olisi ollut oma paikkansa suomalaisen rikoshistorian museossa.

Punavuoren kaksoissurmassa uhrien säilytykseen käytetty VW Golf oli jokunen vuosi sitten myynnissä Savonlinnan suunnalla muutamalla satasella. Siinä olisi ollut oivallinen tilaisuus tehdä lahjoitus rikosmuseoon tai oman kotipihan tarvekaluksi, jolla olisi voinut pimeinä talviltoina harjoitella aidonoloista rekonstrukiota.

Kyllähän rikosmuseossa on esillä jos jonkinlaista pyssyä ja astaloa, mutta kaiketi ei autoja.

Re: Parturi-kampaajan murha Karttulassa

Lähetetty: To Joulu 14, 2017 5:18 pm
Kirjoittaja kusiainen
Tilitoimiston aikoihin Hytöstä kutsuttiin nimellä Tili-Timo, mutta ampumistapauksen jälkeen nimi muuntui Tiili-Timoksi. Missähän vaikuttaa nykyään?

Re: Parturi-kampaajan murha Karttulassa

Lähetetty: Ma Maalis 06, 2023 9:10 pm
Kirjoittaja L'amourha
Tähänkin löytyi hovin tuomio eräästä koostejutusta:

HS 20.12.1996 Timo Hytönen Karttula hovi.jpg
HS 20.12.1996 Timo Hytönen Karttula hovi.jpg (19.53 KiB) Katsottu 6624 kertaa

Re: Parturi-kampaajan murha Karttulassa

Lähetetty: Ke Marras 05, 2025 12:14 am
Kirjoittaja DesertedFinland
Parturi-kampaamon joskus käsittänyt liiketila on sittemmin muutettu asunnoksi ja rakennus on ollut jo useita vuosia autiona. Tältä siellä näytti vuonna 2020: https://desertedfinland.com/the-house-of-colors-2020/

Re: Parturi-kampaajan murha Karttulassa

Lähetetty: Ma Marras 10, 2025 9:55 pm
Kirjoittaja Hattivattimyy
Olisi kiva tietää onko tekijä vielä hengissä?
Onko elämä jatkunut rappiolla vai onko kunnostautunut tuomionsa aikana.
Syntymävuoden perusteella ainakin ellei kuolo ole korjannut.

Re: Parturi-kampaajan murha Karttulassa 19.10.1995

Lähetetty: Su Marras 16, 2025 8:37 pm
Kirjoittaja murha.infon tiimi
Otsikkoon iisätty päivämäärä.