Sivu 1/2

Vartija mursi luun!!

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 7:51 am
Kirjoittaja CrissAngel
"Helsingin rautatieaseman vartija pahoinpiteli tällä paikalla espoolaista Fahad Adenia. (ESA PYYSALO)


19-vuotias espoolainen Fahad Aden yritti rauhoittaa kaverinsa ja tämän tyttöystävän välistä tappelua lähijunassa. Paikalla oli myös muita somalitaustaisia nuorukaisia, jotka herättivät äänekkäällä käytöksellään huomiota.

Elämöinti päättyi siihen, että Helsingin rautatieaseman vartijat tulivat joukolla paikalle ja komensivat tummapintaiset nuorukaiset ulos junasta.

Aden ei totellut virkapukuisten vartijoiden komentoja, joten hänet painettiin asemalaiturilla maahan.

Nuorukaiselle pantiin käsiraudat. Toimenpiteen yhteydessä Aden sai luunmurtuman. Istuinkyhmyn murtuman vuoksi Aden joutui kulkemaan viikkokausia kainalosauvojen varassa.

- Kävelytyylini on muuttunut. En pysty kunnolla juoksemaan, koripalloilua harrastunut Aden kertoo.

Tuhannen euron kipurahat

Välikohtaus tapahtui vuosi sitten kesäkuussa. Aden sai "järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta" kuusitoista päiväsakkoa, eli hänen tuloillaan yhteensä 96 euron sakot.

Saman sakon saivat myös muut seurueen nuoret miehet.

Adenin vamman aiheuttanutta vartijaa Helsingin kihlakunnansyyttäjä päätti syyttää pahoinpitelystä. Syyttäjän mukaan vartija painoi Adenia polvella alaselän alueelle ja aiheutti täten murtuman.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi eilen 35-vuotiaan miehen 50 päiväsakkoon pahoinpitelystä. Sakot nousevat 850 euroon.

Lisäksi vartijan pitää maksaa nuorelle uhrilleen tuhannen euron kärsimyskorvaus. Vartija aikoo valittaa tuomiostaan."

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 8:49 am
Kirjoittaja Spider
Minun mielestäni tuon kärsimyskorvauksen voisi unohtaa ja hyvittää vain murtumasta aiheutuneet sairaanhoitokulut. Mies on kuitenkin vastustanut, ei siitä pitäisi palkita. :? [spekulaatiovaroitus!]Istuinluun murtuminen edellyttää käytännössä perseelleen kaatumista tai jalkoväliin potkaisemista. Jälkimmäinen olisi varmaankin mainittu jutun yhteydessä, kun on sen verran brutaali teko. Tilanne on siis joko ollut se, että kaveri on kaatunut riuhtoessaan itseään irti vartijan otteesta, tai hänet on kaadettu. Ottaen vielä huomioon ne otteet joilla vastusteleva henkilö yleensä kaadetaan maahan - kädet selän taakse ja kaveri mahalleen - on tässäkin tapauksessa jälkimmäinen vaihtoehto epätodennäköisempi. Siis minun veikkaukseni on, että kaveri on saanut vamman enemmän omasta syystään. (vrt. esim solisluun murtuma tai sijoiltaan mennyt olkapää, jotka voivat tulla liiasta ylävartalon painamisesta tai käsien vääntämisestä)[/spekulaatiovaroitus!]

Vartijoiden asema ei ylipäätään ole kovin kadehdittava. Kaikenlaisiin idiootteihin törmää päivittäisessä työssä, eikä sallittujen voimakeinojen arsenaali ole kovin hääppöinen. Kimpussa ollaan heti, jos jotain sattuu. Ihan yks lysti miten se toinen henkilö on käyttäytynyt.

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 9:06 am
Kirjoittaja CrissAngel
Spider kirjoitti:Minun mielestäni tuon kärsimyskorvauksen voisi unohtaa ja hyvittää vain murtumasta aiheutuneet sairaanhoitokulut. Mies on kuitenkin vastustanut, ei siitä pitäisi palkita. :? [spekulaatiovaroitus!]Istuinluun murtuminen edellyttää käytännössä perseelleen kaatumista tai jalkoväliin potkaisemista. Jälkimmäinen olisi varmaankin mainittu jutun yhteydessä, kun on sen verran brutaali teko. Tilanne on siis joko ollut se, että kaveri on kaatunut riuhtoessaan itseään irti vartijan otteesta, tai hänet on kaadettu. Ottaen vielä huomioon ne otteet joilla vastusteleva henkilö yleensä kaadetaan maahan - kädet selän taakse ja kaveri mahalleen - on tässäkin tapauksessa jälkimmäinen vaihtoehto epätodennäköisempi. Siis minun veikkaukseni on, että kaveri on saanut vamman enemmän omasta syystään. (vrt. esim solisluun murtuma tai sijoiltaan mennyt olkapää, jotka voivat tulla liiasta ylävartalon painamisesta tai käsien vääntämisestä)[/spekulaatiovaroitus!]

Vartijoiden asema ei ylipäätään ole kovin kadehdittava. Kaikenlaisiin idiootteihin törmää päivittäisessä työssä, eikä sallittujen voimakeinojen arsenaali ole kovin hääppöinen. Kimpussa ollaan heti, jos jotain sattuu. Ihan yks lysti miten se toinen henkilö on käyttäytynyt.
Oisko tässä yhteydessä menny luu mäsäksi,kun on kuiteskin rimpuillut vastaan.
"Aden ei totellut virkapukuisten vartijoiden komentoja, joten hänet painettiin asemalaiturilla maahan.

Nuorukaiselle pantiin käsiraudat. Toimenpiteen yhteydessä Aden sai luunmurtuman. Istuinkyhmyn murtuman vuoksi Aden joutui kulkemaan viikkokausia kainalosauvojen varassa. "
BTW...kun luin tekstiäsi niin sain käsityksen että oletko itsekkin joku vartija?? :?

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 9:31 am
Kirjoittaja Spider
CrissAngel kirjoitti:Oisko tässä yhteydessä menny luu mäsäksi,kun on kuiteskin rimpuillut vastaan.
"Aden ei totellut virkapukuisten vartijoiden komentoja, joten hänet painettiin asemalaiturilla maahan.

Nuorukaiselle pantiin käsiraudat. Toimenpiteen yhteydessä Aden sai luunmurtuman. Istuinkyhmyn murtuman vuoksi Aden joutui kulkemaan viikkokausia kainalosauvojen varassa. "
BTW...kun luin tekstiäsi niin sain käsityksen että oletko itsekkin joku vartija?? :?
Yritin vaan pohtia tuota ko. murtuman syntymistä. Istuinkyhmyä tuskin saa pelkästään rimpuilemalla murtumaan, kyllä se vaatii kunnon iskun persuuksiin. Voihan tietysti olla, että kaveri on jouduttu kaatamaan selälleen ja sitten kieräytetty mahalleen.

En siis toooooodellakaan ole vartija. :lol: Lähipiirissä kuitenkin on ja monta kertaa olen saanut kuulla avautumista aiheesta, joten on minulla jonkinlainen haisu työnkuvasta. :wink:

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 1:34 pm
Kirjoittaja CrissAngel
Spider kirjoitti:
Yritin vaan pohtia tuota ko. murtuman syntymistä. Istuinkyhmyä tuskin saa pelkästään rimpuilemalla murtumaan, kyllä se vaatii kunnon iskun persuuksiin. Voihan tietysti olla, että kaveri on jouduttu kaatamaan selälleen ja sitten kieräytetty mahalleen.

En siis toooooodellakaan ole vartija. :lol: Lähipiirissä kuitenkin on ja monta kertaa olen saanut kuulla avautumista aiheesta, joten on minulla jonkinlainen haisu työnkuvasta. :wink:
Veikkaan tota selälleen heittämistä ja sitten vähän pyöritelty niin se on siinä. :(
Joillakin vartijoilla kun tuntuu joskus ns.Lada lähtevän lapasesta.
Kuten tässä taannoin oli se YOUTUBEstakin löytyvä video.
Siinäkin oli muuten uhrina ulkomaalainen.
Rasismiako??
Ahaa.
Sullon siis frendejä,jotka on vartijoita.
Tämä selvä. :D
Mullakin on Hesassa 2 kaveria,joilla on oma vartiointiliike-systeemi.
Tai no tosin en oo pitkiin aikoihin heitä nähnyt,soiteltu tms,että onko enää??

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 1:40 pm
Kirjoittaja Zodiac
Somput taas riehumassa. Sitten itketään kun tuli pipi....voi voi.

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 1:58 pm
Kirjoittaja ShipWreck
Onpas varsin heikot luut, jos pelkkä polvella alaselkään painaminen aiheuttaa luunmurtuman. Olettaen että uhri on jo maassa.

Ei ihme, että vartija aikoo valittaa tuomiosta.

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 4:00 pm
Kirjoittaja Herkkis
Kyllä on säälittävää että uoren miehen luu katkeaa nuin helposti eikä parannu enää normaaliin kuntoon... :roll: mutta siis voihan tämä ollakkin totuus, eipä sillä. Heikot luut silti!

Vartijan ei olisi pitänyt mielestäni saada mitään sakkoja sillä ainut väkivalta oli ilmeisesti tuo maahanvienti.

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 4:05 pm
Kirjoittaja wretch
Kuinkahan moni näistä vartijoista on aikoinaan halunnut poliiseiksi, mutta ovat tulleet hylätyiksi valintakokeissa?Nimimerkillä "advocatus diaboli"

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 4:25 pm
Kirjoittaja ABC
Ihminen ei, vastoin yleistä (amerikkalaisista tv-sarjoista peräisin olevaa) luuloa, ole mitenkän erityisen kestävää tekoa. Ihmisen luuthan ovat onttoja, ja jos on ns. riisikeppi, eivät lihakset juurikaan vastusta luihin kohdistuvaa painoa ja siten luunmurtumien syntyä esim. kuvatunkaltaisessa tilanteessa.

Muuten olen sitä mieltä, että jos riehuu ja vastustelee kiinniottotilanteessa, saa mahdollisista vammoista syyttää vain itseään. Jos aletaan rankaisemaan vartijoita, ollaan pian tilanteessa, jossa he eivät voi tehdä mitään katuväkivaltatilanteessa, kuten on tavallisten kansalaisten osalta jo käynyt esim. raiskauksiin puuttumisen suhteen.

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 4:58 pm
Kirjoittaja vasikka
Aika erikoinen murtuma. Näkisin että ainoa varteen otettava vammamekanismi on, että mies on tullut niin sanotusti kannikka edellä asfalttiin painin yhteydessä.
Tuleehan sitä ihmisille mustelmia vartijoiden kanssa painiessa, eikä niistä normaalisti syytteitä tule (vartijoille ainakaan). Ei istuinkyhmyn murtuma välttämättä sen ihmeempää väkivaltaa vaadi. Murtuma vaan kuulostaa niin dramaattiselta. Vielä kun kyseessä sattuu olemaan maahan muuttaja, on siinä sitten tuomioistuimen hankala olla tuomitsematta.

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 5:33 pm
Kirjoittaja Kelju K. Kojootti
wretch kirjoitti:Kuinkahan moni näistä vartijoista on aikoinaan halunnut poliiseiksi, mutta ovat tulleet hylätyiksi valintakokeissa?Nimimerkillä "advocatus diaboli"
En tunne yhtäkään, ja olin alalla aikanaan kahdeksan vuotta josta esimiehenä kolme. Normaalimpi kaava on se että jos poliisikouluun haetaan, ollaan vartijana sen vuoden verran keräämässä työkokemusta, joka siis vaaditaan poliisikouluun päästäkseen. Siis työkokemusta miltä vaan alalta.

Toinen vartijaryhmä on se, joka tekee hommia opiskeluiden ohessa, vailla kummempaa kiinnostusta alaa kohtaan.

Ja sitten on tietty se prosentti niitä kusipäisiä natseja jotka nimenomaan ei päässyt poliisikouluun koska ÄO on melkein kolme. Onneksi ne eivät alalla kauaa ole, itsekin hommasin kenkää yhdelle natsille jonka ainoa kiinnostus oli pahoinpidellä ihmisiä.

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 5:51 pm
Kirjoittaja Eppu74
Kelju K. Kojootti kirjoitti:Onneksi ne eivät alalla kauaa ole, itsekin hommasin kenkää yhdelle natsille jonka ainoa kiinnostus oli pahoinpidellä ihmisiä.
Pääseekö sen jälkeen kilpailevaan yritykseen töihin?

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 6:11 pm
Kirjoittaja wretch
Kiitos Keljulle asiallisesta vastauksesta.Sellaisia toivoisi näkevän palstalla useamminkin.Itselläni ei ole kokemusta vartijoista hyvässä eikä pahassa, joten ajattelin kysyä...

Lähetetty: Ke Loka 24, 2007 6:15 pm
Kirjoittaja Kalessin
wretch kirjoitti:Kuinkahan moni näistä vartijoista on aikoinaan halunnut poliiseiksi, mutta ovat tulleet hylätyiksi valintakokeissa?Nimimerkillä "advocatus diaboli"
ex-mies oli vartijan sorttinen ja siksi siinä työssä, ettei päässyt psykologisista testeistä läpi. sitten se raukka toteutti itseään patsastelemassa prisman edessä...oli sen uran huippuhetkiä kun nappasi jonkun teinin pöllimässä snickersiä....