Sivu 1/1
Intia: Siskot tuomittiin raiskattaviksi
Lähetetty: La Elo 29, 2015 9:55 pm
Kirjoittaja A Laza
Kyläneuvosto tuomitsi 15- ja 23-vuotiaat kastittomat tytöt raiskattaviksi Uttar Pradeshin osavaltiossa Pohjois-Intiassa
Maailmaa kuohuttaa järkyttävä uutinen Intiasta.
23-vuotias Meenakshi Kumari ja hänen 15-vuotias siskonsa tuomittiin raiskattaviksi Uttar Pradeshin osavaltiossa Pohjois-Intiassa heinäkuun lopulla. Pelkistä miehistä koostuva kyläneuvosto määräsi nuoret naiset lisäksi marssimaan alasti kyläläisten eteen kasvot mustattuina. Kumaria ja hänen siskoaan rangaistaan, koska heidän veljensä karkasi kylästä mennäkseen naimisiin korkeampaan kastiin kuuluvan naisen kanssa.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii suojelua Menarille ja hänen perheelleen. Amnestyn mukaan siskokset joutuivat jo toukokuun lopussa pakenemaan kotikylästään Baghpatista perheensä kanssa. Vain muutama päivä myöhemmin heidän kotinsa ryöstettiin. Perhe piileskelee nyt Delhissä.
Miehen perhettä häpäistään kostoksi
Telegraphin mukaan sisarukset ovat pyytäneet maan korkeimmalta oikeudelta suojelua kyläneuvoston väkivaltaiselta kostorangaistukselta. Kaikki alkoi, kun kastittoman perheen poika rakastui ylempään kastiin kuuluvaan naiseen. Nainen määrättiin kuitenkin järjestettyyn avioliittoon omaan kastiinsa kuuluvan miehen kanssa. Myöhemmin kastiton veli karkasi rakkaansa kanssa mennäkseen salaa naimisiin. Heidän oli pakko palata, kun alkoi kuulua väitteitä, että poliisi olisi kiduttanut miehen perhettä.
Tämän jälkeen kyläneuvosto päätti, että miehen perhe pitäisi häpäistä kostoksi tämän oletetusta rikoksesta.
Kyläneuvostot toimivat Intian oikeusjärjestelmän ulkopuolella
Kylän vanhemmista ylempään Jat-kastiin kuuluvista miehistä koostuvat kyläneuvostot ovat yleisiä tietyissä osissa Intiaa. Neuvostot määräävät usein kunniamurhia ja seksuaalisia rangaistuksia ja niiden annetaan usein toimia täysin Intian oikeusjärjestelmän ulkopuolella. Näin siitä huolimatta, että korkein oikeus on nimittänyt niitä ”kengurutuomioistuimiksi” ja ”lynkkauskokouksiksi”. Intian korkein oikeus on myös julistanut kyläneuvostot laittomiksi.
Jat-kasti on merkittävä äänestäjäkunta, minkä vuoksi harvat poliitikot ovat yrittäneet haastaa järjestelmää.
Amnestyn mukaan Menaakshi Kumarin perhe on myös huolissaan naisesta, jonka kanssa perheen poika karkasi. Nainen on kertonut olevansa raskaana heidän veljelleen.
Tämä uutinen on ollut lehdissä jo pari päivää, mutta en ole ainakaan huomannut tästä tehtyä aloitusta. Onko aihe sitten liian rankka, vai eikö liian kaukana tapahtuneet asiat kosketa. Itse en voi pitää näitä otuksia ihmisinä. En vaan voi..
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art- ... 31214.html
Re: Siskot tuomittiin raiskattaviksi
Lähetetty: La Elo 29, 2015 10:00 pm
Kirjoittaja heka mäki
Kuvottavaa.
Re: Siskot tuomittiin raiskattaviksi
Lähetetty: La Elo 29, 2015 10:08 pm
Kirjoittaja A Laza
Kyläneuvosto tuomitsi kyläläiset raiskaamaan siskokset ja kuljettamaan alastomina kylän läpi kostona siskosten veljen "pahoista töistä" Uttar Pradeshin osavaltiossa.
Dalitien lahkoon kuuluvien 23-vuotiaan Meenakshi Kumarin ja hänen 15-vuotiaan siskonsa veli karkasi naimisissa olevan, korkeampaan kastiin kuuluvan naisen kanssa. Kostona veljen toiminnasta kyläneuvosto tuomitsi viattomat siskokset raiskattavaksi ja kylän läpi alastomina kuljetettaviksi.
Kyläneuvostot koostuvat yleensä ylempiin kasteihin kuuluvista, vanhemmista miehistä. Amnesty Internationalin mukaan ilman vaaleja valitut kyläneuvostot ovat tunnettuja naisiin kohdistuvista, perusteettomista rangaistuksista, joihin liittyy seksuaalinen häpäiseminen ja väkivalta, kuten nyt Kumarin siskosten tapauksessa.
Sekä iltasanomat, että iltalehti ovat estäneet kommentoinnin. Miksiköhän?
Myös Amnestyn sivuilla asiaan yritetään puuttua keräämällä allekirjoituksia:
https://www.amnesty.fi/vetoomukset/kyla ... -suojelua/
Miksi Suomen media haluaa vaieta asiasta? Miksi Suomessa asiaa ei saa kommentoida?
Siskokset ovat nyt paenneet Uttar Pradeshista perheensä kanssa turvaan Delhiin. Vanhempi sisko on hakenut suojaa korkeimmalta oikeudelta, koska poliisi ei ole halunnut puuttua asiaan.
Meenakshi Kumarin korkeimmille oikeudelle jättämän selvityksen mukaan hänen veljellään olisi ollut suhde korkeampaan kastiin kuuluvaan naiseen jo kolmen vuoden ajan. Nainen olisi kuitenkin naitettu vastoin tahtoaan viime helmikuussa toiselle miehelle. Kuukauden avioliiton jälkeen nainen oli paennut entisen poikaystävänsä kanssa.
Karkuteillä ollut pariskunta antautui kuitenkin poliisille, jonka jälkeen Kumarin veli pidätettiin huumerikoksesta syytettynä ja raskaana ex-poikaystävälleen ollut nainen palautettiin vanhemmilleen.
Lähteet: Newsx.com, Amnesty International, The New Indian Express
KATRIINA MÄKELÄ
Re: Siskot tuomittiin raiskattaviksi
Lähetetty: Su Elo 30, 2015 1:29 am
Kirjoittaja Permit_Denied
En kyllä ymmärrä ihmisiä, jotka tekevät turistimatkoja tuonne Intiaan. Sitten ihastellaan, miten hienoa kulttuuria siellä oli. Aivan läpeensä paska maa.
Re: Siskot tuomittiin raiskattaviksi
Lähetetty: Su Elo 30, 2015 9:45 am
Kirjoittaja Mman
Permit_Denied kirjoitti:En kyllä ymmärrä ihmisiä, jotka tekevät turistimatkoja tuonne Intiaan. Sitten ihastellaan, miten hienoa kulttuuria siellä oli. Aivan läpeensä paska maa.
Tuo kastijakohan on ilmeisesti kielletty laissa mutta eihän vanhoja "hyviä" tapoja muuteta
Ja paskahan siellä tosiaan haisee tarpeensa ulos vääntään 40% kansasta ja pitävät sitä terveellisinä vaihtoehtona
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1440211848097
Siellähän on todellista köyhyyttä ja rasismia (kastijako) mutta ei niitä juurikaan
pakolaisvirroissa näy.Mutta löytyyhän sieltä vielä hienoja vanhoja rakennuksia...
Re: Siskot tuomittiin raiskattaviksi
Lähetetty: Su Elo 30, 2015 6:25 pm
Kirjoittaja URSA
Jossain toisessa keskusteluketjussa on väitelty siitä, onko raiskaaminen joissakin kulttuureissa hyväksyttävämpää kuin muissa. Sitä keskustelua voisi jatkaa tässä.
Sitten vielä ihmetellään, miksi Intiassa tapahtuu julmia raiskauksia, kun samaan aikaan raiskaaminen on kyläneuvoston mielestä sopiva rangaistus "väärin tehneen" sukulaisille.